Sinkkunaisten ongelma - ovat liian älykkäitä miehille

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Itse vastaan tähän, että olisivat olleet ajoissa liikenteessä. Itse katselen sellaisia 25 v. pimuja.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-4919208/The-women-clever-boyf…

Juurikin näin!! Miehet ovat liian simppeleitä modernille naiselle, joka kaipaa keskustelua filosofiasta, politiikasta, kirjallisuudesta ja tieteistä. Miehet eivät osaa keskustella kuin videopeleistä ja jotkut jostain autoista tai rakentamisesta.

Naisten perustavaalaatua oleva ongelma on logiikan puuttuminen. Tästä syystä naiset ylipäätään onnistuvat monimutkaistamaan kaikki asiat järjettömyyden tasolle saakka.

Vierailija kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

 

Miksi vain yksi ominaisuus olisi kulloinkin tärkein? Että nainen haluaisi joko älykkään tai hauskan, joko älykkään tai komean, joko älykkään tai pitkän jne? Jokainen ihminenhän on lukemattomien eri yksityiskohtien ainutlaatuinen tulos ja juuri se ainutlaatuisuus tekee hänestä jollekin toiselle kiinnostavan ja parhaan mahdollisen vaihtoehdon! Minä edellytän mieheltä älykkyyttä, en olisi voinut pariutua tyhmän miehen kanssa (jälleen kerran tarkoitan älykkyydellä muutakin kuin loogisanalyyttista ajattelua eli myös yleissivistystä, fiksuutta, lukeneisuutta, oivalluskykyä jne). Ilman muuta miehen pitää olla myös minun silmissäni puoleensavetävä. Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan. Hänen pitää olla luonteeltaan sellainen, jonka kanssa viihdyn. Hänellä pitää olla riittävän samanlainen arvomaailma. Hänen pitää haluta riittävän samanlaisia asioita tulevaisuudeltaan. Hänen pitää jopa harrastaa riittävän samanlaisia asioita, jotta emme vietä koko vapaa-aikaamme erikseen. Eli aika harva mies olisi ollut minulle sopiva elämänkumppani tai minä hänelle. Ja ihan samalla tavalla miehetkin etsivät kunnes löytävät naisen, joka sopii juuri heidän "palettiinsa".

"Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan."

Tätä kutsutaan myös hypergamiaksi. Harvalle naiselle kun on ongelma jos miehen sosioekonominen tausta ja asema on ns. korkeampi.

Olen ihan tosissani miettinyt mitä toi naisten haluama älykäs keskustelu on? Ihmiset ympärillä ovat enimmäkseen akateemisia. Ollaan parin miehen kanssa päädytty, jotta naiselle se älykäs keskustelu on sitä jotta töistä tullessa se alkaa: " Mulla oli ihan hirvee päivä..." Sen henkisen jätesangon kaataminen on kait älykästä keskustelua. Akateemista tai ei naisia kiinnostaa puhua itsestään, vaatteet, lemmikkieläimet, lapset, omat sosiaaliset kuviot, parisuhdekuviot, ruoka, hömppä. Fiksuja ja älykkäitä naisia on tullut nähtyä jo ihan jotta koulutuksensa puolesta he ovat eittämättä älykkäitä. Työ ja perhe tuntuu vievän kaiken. Etenkin jos on lapsia, niin mitään harrastuksia tai muita mielenkiinnonkohteita ei tunnu olevan. Mieheen tunnutaan tukeutuvan liki aina. Esim miehenä on rasittavaa olla naisvaltaisella työpaikalla, koska jotta on mies joutuu olla terapeutti ja tekninen tukihenkilö. Se feminismi unohtuu aina kun pitää tehdä jotain.

Vierailija kirjoitti:

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Itse vastaan tähän, että olisivat olleet ajoissa liikenteessä. Itse katselen sellaisia 25 v. pimuja.

Sinkkumies

Ja katselemiseen se jääkin.

En muuten tunne yhtään 30+ sinkkunaista, joka huolisi parisuhdekokemattoman ikäisensä miehen. Tai 25-vuotiasta, joka huolisi itseään vanhemman JA kokemattoman miehen. Mutta katsele toki :-DDD

samapostaaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

 

Miksi vain yksi ominaisuus olisi kulloinkin tärkein? Että nainen haluaisi joko älykkään tai hauskan, joko älykkään tai komean, joko älykkään tai pitkän jne? Jokainen ihminenhän on lukemattomien eri yksityiskohtien ainutlaatuinen tulos ja juuri se ainutlaatuisuus tekee hänestä jollekin toiselle kiinnostavan ja parhaan mahdollisen vaihtoehdon! Minä edellytän mieheltä älykkyyttä, en olisi voinut pariutua tyhmän miehen kanssa (jälleen kerran tarkoitan älykkyydellä muutakin kuin loogisanalyyttista ajattelua eli myös yleissivistystä, fiksuutta, lukeneisuutta, oivalluskykyä jne). Ilman muuta miehen pitää olla myös minun silmissäni puoleensavetävä. Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan. Hänen pitää olla luonteeltaan sellainen, jonka kanssa viihdyn. Hänellä pitää olla riittävän samanlainen arvomaailma. Hänen pitää haluta riittävän samanlaisia asioita tulevaisuudeltaan. Hänen pitää jopa harrastaa riittävän samanlaisia asioita, jotta emme vietä koko vapaa-aikaamme erikseen. Eli aika harva mies olisi ollut minulle sopiva elämänkumppani tai minä hänelle. Ja ihan samalla tavalla miehetkin etsivät kunnes löytävät naisen, joka sopii juuri heidän "palettiinsa".

"Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan."

Tätä kutsutaan myös hypergamiaksi. Harvalle naiselle kun on ongelma jos miehen sosioekonominen tausta ja asema on ns. korkeampi.

Jep jep, näinhän se aina on. Hinaan nyt oman sosioekonomisen perseeni pois työkoneen ääreltä ja jätän teidät miehet ihan keskenänne kiehumaan katkeruudessanne. Mukavaa iltaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Itse vastaan tähän, että olisivat olleet ajoissa liikenteessä. Itse katselen sellaisia 25 v. pimuja.

Sinkkumies

Ja katselemiseen se jääkin.

En muuten tunne yhtään 30+ sinkkunaista, joka huolisi parisuhdekokemattoman ikäisensä miehen. Tai 25-vuotiasta, joka huolisi itseään vanhemman JA kokemattoman miehen. Mutta katsele toki :-DDD

Varmasti tunnet. Kolmekymppisissä miehissä on paljonkin p/s-kokemattomia jotka pariutuvat iässä jossa naisella on suurin tarve löytää kumppani. Mutta tietenkään nämä miehet eivät paljasta kokemattomuuttaan.

Olen itse nelikymppinen ja parisuhdekokematon. Yksi treffailusuhde jota ei oikein voi kutsua seurusteluksi. Seksiä olen saanut kolmesti hirveällä tuurilla. Tänä vuonna ollut kolmet treffit, naisten iät 39v, 29v ja 26v. Jälkimmäiset kaksi olisivat olleet halukkaita jatkamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Itse vastaan tähän, että olisivat olleet ajoissa liikenteessä. Itse katselen sellaisia 25 v. pimuja.

Sinkkumies

Ja katselemiseen se jääkin.

En muuten tunne yhtään 30+ sinkkunaista, joka huolisi parisuhdekokemattoman ikäisensä miehen. Tai 25-vuotiasta, joka huolisi itseään vanhemman JA kokemattoman miehen. Mutta katsele toki :-DDD

Katselen, Ex oli 24 ja minä 32 kun tavattiin. Nyt kolme vuotta myöhemmin katselen edelleen semmoisia 25 vuotiaita.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

samapostaaja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

 

Miksi vain yksi ominaisuus olisi kulloinkin tärkein? Että nainen haluaisi joko älykkään tai hauskan, joko älykkään tai komean, joko älykkään tai pitkän jne? Jokainen ihminenhän on lukemattomien eri yksityiskohtien ainutlaatuinen tulos ja juuri se ainutlaatuisuus tekee hänestä jollekin toiselle kiinnostavan ja parhaan mahdollisen vaihtoehdon! Minä edellytän mieheltä älykkyyttä, en olisi voinut pariutua tyhmän miehen kanssa (jälleen kerran tarkoitan älykkyydellä muutakin kuin loogisanalyyttista ajattelua eli myös yleissivistystä, fiksuutta, lukeneisuutta, oivalluskykyä jne). Ilman muuta miehen pitää olla myös minun silmissäni puoleensavetävä. Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan. Hänen pitää olla luonteeltaan sellainen, jonka kanssa viihdyn. Hänellä pitää olla riittävän samanlainen arvomaailma. Hänen pitää haluta riittävän samanlaisia asioita tulevaisuudeltaan. Hänen pitää jopa harrastaa riittävän samanlaisia asioita, jotta emme vietä koko vapaa-aikaamme erikseen. Eli aika harva mies olisi ollut minulle sopiva elämänkumppani tai minä hänelle. Ja ihan samalla tavalla miehetkin etsivät kunnes löytävät naisen, joka sopii juuri heidän "palettiinsa".

"Hänen pitää olla riittävän samanlainen kulttuuriselta ja sosioekonomiselta taustaltaan."

Tätä kutsutaan myös hypergamiaksi. Harvalle naiselle kun on ongelma jos miehen sosioekonominen tausta ja asema on ns. korkeampi.

Jep jep, näinhän se aina on. Hinaan nyt oman sosioekonomisen perseeni pois työkoneen ääreltä ja jätän teidät miehet ihan keskenänne kiehumaan katkeruudessanne. Mukavaa iltaa!

Ei tämä nyt niin kauheata ole punaviinilasi kädessä keskustella saamattomien naisien kanssa ;)

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-4919208/The-women-clever-boyf…

Juurikin näin!! Miehet ovat liian simppeleitä modernille naiselle, joka kaipaa keskustelua filosofiasta, politiikasta, kirjallisuudesta ja tieteistä. Miehet eivät osaa keskustella kuin videopeleistä ja jotkut jostain autoista tai rakentamisesta.

Mä näen tämän asian juuri päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen fiksu nainen, jolla on periaatteessa ongelmana se, että vain äärimmäisen harva mies (tai ihminen) kykenee keskustelemaan kanssani kiinnostavasti. Käytännössä olen kuitenkin löytänyt hyvin helposti mielenkiintoisiksi kokemiani kumppaneita ja suhteeni ovat myös onnistuneet erinomaisesti. Ehkä tässä on kysymyksessä enemmänkin kohtaanto-ongelma: sinkkuna olevissa naisissa on paljon hieman keskimääräistä fiksumpaa porukkaa ja sinkkumiehissä taas keskimääräistä yksinkertaisempaa. Nämä joukot eivät sitten oikein tykkää toisistaan, ainakaan seurustelumielessä. Voihan sen asian niinkin muotoilla, että sinkkunaiset ovat "liian älykkäitä miehille", mutta aika harhaanjohtavasti tuo on sanottu.

Juu,ilman muuta naiset ovat miehiä älykkäämpiä.

Mitä nyt tuijottavat silmä kovana Sinkkuelämää-sarjaa vuodesta toiseen, harrastavat bikinifitnestä tai yksisarvishoitoja, eivät saa edes 10 % kasvuyrityksistä perustettua, maalavat naamaansa "itseään varten", "sijoittavat" käsilaukkuihin, lukevat blogeja, pakoilevat vastuuta ja niin edelleen.

ÄO-huipuissakaan niitä naisia ei taida kovin montaa olla, ei päästäne edes prosenttilukuja mittaamaan?

+ älykäs nainen = viettää aikansa mammapalstalla miehiä mollaten.

Olet ilmiselvä sinkku! Jo pitkäänkin? Tuosta kaunan määrästä osaan arvata.

Voitko osoittaa tekstistäni ne kohdat jotka eivät olleet puhdasta faktaa?

Voin kyllä, mielelläni, lihavoin tekstistäsi ne kohdat :) Kaikki yleistyksiä, luuloja ja/tai omia kokemuksiasi. Ei päde tosielämässä. Yksikään ei osunut minun kohdalleni, tosin en ole koskaan itseäni väittänyt tai luullut älykkääksi. Baitövei en ole tuo ensimmäinen jolle kommentoit vaan toinen "olet ilmiselvä sinkku". Etkä vastannut edes kysymykseeni (epäkohteliasta). 

Vierailija kirjoitti:

Hehhe, no antaa naisten nyt vähän keulia kuvitteellisella falloksellaan. Mun kokemuksien mukaan ainoa asia missä naiset on hyviä on selälleen makaaminen koivet auki.

Noinkin kokemattomia miehiä siis on olemassa? 

Vierailija kirjoitti:

Koulutus = älykkyys.

Ei ole.

Samaa koittavat palstamammatkin toitottaa palstalla päivästä toiseen.

Samoin

Koulutettu Oppinut

liian moni ei ole oivaltanut, että ne ovat vain osittain kytköksissä toisiinsa olevia attribuutteja.

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Tämä on kyllä ihan hyvin tiivistetty. Seurasin samaa käyttäytymistä ikään kuin aitiopaikalta. Sain parikymppisenä valita juuri sen naisen, jonka halusin ja jota muutkin halusivat. Erottiin tosin, kun hän halusi mennä ulkomaille opiskelemaan ja minä jäädä Suomeen.

Opiskeluaikoina pystyi valitsemaan käytännössä kenet tahansa sinkun naisen parisuhteeseen. Nyt valmistumisen jälkeen ne minun jälkeeni "kakkoseksi" jääneet alkaa valikoida niitä pariin kertaan kierrätettyjä ykköslistan naisia, jotka on joutuneet iän vuoksi laskemaan rimaa. Iso osa pariutuukin pysyvästi. Itse otin sieltä ykköslistalta pari vuotta nuoremman naisen ja elämä hymyilee, ensimmäinen muksu tuloillaan. :)

Parinvalinta on kyllä todella karua peliä. Näin siis arvostetulla akateemisella alalla, jossa keskimäärin on varsin fiksua sakkia.

M29

Vierailija kirjoitti:

samapostaaja kirjoitti:

smartphone kirjoitti:

Minä sopisin melko hyvin kuvaukseen.

Olen älykäs, mutta naista ei nuorena löytynyt. Oli pituusrajat, komeusrajat, piti osata vietellä ja olla hauska sosiaalisissa tilaisuuksissa. Näitä ei mainittu ääneen, mutta toteutuneissa valinnoissa ne näkyivät. Hyvinkin moni nuori nainen valitsi pitkän ja komean yksinkertaisemman miehen, josta ei sitten ollutkaan keskustelukumppaniksi.

Kolmekymppisenäkään ei oikein löytynyt, kun olin pienituloinen. Kunnianhimoisuus ja määrätietoisuus olivat varsin tärkeitä asioita tuossa iässä. Elämässä pitää mennä eteenpäin, kuulemma.

Nyt olen lähempänä neljääkymmentä ja vihdoin asiat ovat kääntyneet, useastakin syystä. Vuosien aikana olen menettänyt kiinnostukseni akateemisiin naisiin. Haenko mitä parikymppisenä nörttinä missasin, yrittäen elää kadotettua nuoruutta? Luultavasti. Peilaanko huonot naiskokemukseni kaikkiin akateemisiin naisiin? Luultavasti. Olkoon sitten niin. Nyt minua kiinnostavat hauskat naiset, olivat he sitten älykkäitä tai ei. Filosofiset keskustelut voin käydä ystävien kanssa.

Se mitä yritän tällä sanoa, on että kun mainitaan "älykkyys", oikeasti se tarkoittaa jotain muutakin akselilla ulkonäkö, raha ja status. Jos oikeasti älykkyys on tärkeintä, pelkästään älykkäitä miehiä löytyy kyllä. Ainakin heille jotka etsivät älykkönsä nuorina eikä vasta kolmekymppisinä kun älyköillä on hyvä ammatti ja enemmän kysyntää.

Muuten, tämä "akateemisen naisen syndrooma" on selkeästi yleistymässä. Avaan tässä omien naistuttavieni pohjalta mistä on kyse.

Monet heistä, ollessaan nuorempia, etsivät miehestä seuraavia ominaisuuksia:

- älykkyys

- ulkonäkö

- itsevarmuus

Biologisten vaistojensa pohjalta he ikävä kyllä menivät ulkonäkö ja itsevarmuus "edellä". Tässä komeiden ja itsevarmojen miesten joukossa oli älykkäitä miehiä, ja näiden joukossa miehiä jotka olivat halukkaita vakiintumaan siitä huolimatta että kyseisille valioyksilöille oli tarjolla useita kauniita, hauskoja ja älykkäitä naisia. Mutta näitä miehiä oli, ja on, vain vähän.

Naiset jotka eivät löytäneet valioyksilöään, laskivat kriteerejään kun paineet perheen perustamisesta laskivat. Mutta samanaikaisesti seuraavan "tason" miehet olivat muuttuneet kysytyiksi aviomieskandidaateiksi saatuaan hyvät ammatit ja lisää itsevarmuutta. Monet näistä, totuttuaan saamaan kylmää olkapäätä yliopiston naisilta, valitsivat kilttejä ja empaattisia vähemmän koulutettuja naisia, mahdollisesti muutamaa vuotta nuorempia joilla ei ollut vielä kiirettä hankkia lapsia.

Alas, meillä oli lauma kolmekymppisiä akateemisia sinkkunaisia hämmästelemässä miksei akateemista sinkkumiestä löydy - vaikka laskisi kriteerejä entisestään.

Tämä on kyllä ihan hyvin tiivistetty. Seurasin samaa käyttäytymistä ikään kuin aitiopaikalta. Sain parikymppisenä valita juuri sen naisen, jonka halusin ja jota muutkin halusivat. Erottiin tosin, kun hän halusi mennä ulkomaille opiskelemaan ja minä jäädä Suomeen.

Opiskeluaikoina pystyi valitsemaan käytännössä kenet tahansa sinkun naisen parisuhteeseen. Nyt valmistumisen jälkeen ne minun jälkeeni "kakkoseksi" jääneet alkaa valikoida niitä pariin kertaan kierrätettyjä ykköslistan naisia, jotka on joutuneet iän vuoksi laskemaan rimaa. Iso osa pariutuukin pysyvästi. Itse otin sieltä ykköslistalta pari vuotta nuoremman naisen ja elämä hymyilee, ensimmäinen muksu tuloillaan. :)

Parinvalinta on kyllä todella karua peliä. Näin siis arvostetulla akateemisella alalla, jossa keskimäärin on varsin fiksua sakkia.

M29

Niinpä. Itse olin parikymppisenä neloslistalla, eli seksuaalis-romanttisessa mielessä 100% näkymätön. Kolmekymppisenä olin kolmoslistalla, eli mies joka saatetaan nostaa potentialisten joukkoon mikäli kakkoslistalta ei saa ketään.

Oman vaikeutensa tuo se, että kakkoslistankin naisella on mahdollisuus hauskanpitoon kuten seksisuhteiluun ykköslistan miesten kanssa. Sitoutumisella ja miehen "tasokkuudella" on negatiivinen korrelaatio; mitä vähemmän sitoutumista vaaditaan, sitä "tasokkaampi" mies on mahdollista saada ainakin hetkeksi.

Ajoituksen vaikeus parien yhteen sovittamisessa perustuu siihen että siinä missä älykkyys on useasti ajan kanssa arvoaan nostava resurssi, kauneus ei sitä ole.

mm. Chapmanin yliopisto on julkaissut aiheesta tutkimuksen. Siinä todettiin että mitä menestyneemmäksi mies kokee itsensä, sitä selkeämmin kauneus ja hoikkuus muodostuvat ykköskriteereiksi. Älykkäästi toimivan naisen siis olisi kannattavinta sitouttaa mahdollisimman hyvän potentiaalin omaava mies iässä jossa hän on miesten silmissä kiinnostavammillaan.

Hah minä oon liian tyhmä ja ruma :D Eipä oo noita ongelmia. Ja ujokin vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkunaisten ongelma on se, että ei malteta edetä hitaasti. Se alkuun vähän tylsän oloinen mies voi olla vaikka miten helvetin fiksu, ja  jos nainenkin on fiksu, niin se mikä saa housut kostumaan, on FIKSUUS....

Ei sillä että haluaisin omaa häntääni nostaa, mutta ne harvat pitkät suhteet, joita minulla on ollut, ovat alkaneet ihan kaveripohjalta, sitten syventyneet. Yhden kanssa erittäin hyviä ystäviä vieläkin.

Olen myös treffailut sitä saliadonis-toimitusjohtajaa. Joo ei. Ei sellaisen kanssa pysty elämään arkea.

Jos se tylsä mies on seksuaalisesti turn-off eli häntä ei voisi kuvitellakaan haluavansa, niin ei se siitä muuksi muutu vaikka kuinka pitkään tuntisi ja vaikka kuinka fiksuksi osoittautuisi. Fiksuus ja haluttavuus eivät todellakaan sulje pois toisiaan. Itseäni ei saliadonikset houkuta tippaakaan, mutta verbaalisesti lahjakas, sivistynyt, fiksu mies on aina vienyt jalat alta.

Haittaako jos verbaalisesti lahjakas, sivistynyt ja fiksu mies on 165cm pitkä, näyttää kasvoista bulldogilta ja pukeutuu skinityyliin?

Haittaa. Skinityyliin pukeutuminen kertoo aatemaailmasta, joka on aivan liian kaukana omasta arvomaailmastani.

Että sillä buldogin naamalla ja lyhyydellä ei ole mitään tekemistä pakkien kanssa? :D

Olen seurustellut 2 miehen kanssa vaikka en olisi kiinnostunut heistä ukonäön takia. Kiinnostuin heistä sen takia mitä he ovat sisäisesti. Tosin sitten ajan myötä paljastui sellaisia deal breakereita sieltä sisäisestä maailmasta, että suhde kariutui. Koen, että ihmisen ulkonäkö muuttuu sisuksen mukaan. Komealle voi oksentaa jos luonne on ällö ja "rumilusta" voi suudella koska se on ihku. Luonne vetää puoleensa ja luonteesta tulee paras seksikkyys.

Huono provo. Naisilla tuo "älykkyys" on usein vain päälle liimattua imagoa. Yleensä sieltä alta paljastuu peruspirkko, jolle maistuu sulkaa, siideri ja Radio Aalto.

Vierailija kirjoitti:

http://www.dailymail.co.uk/femail/article-4919208/The-women-clever-boyf…

Juurikin näin!! Miehet ovat liian simppeleitä modernille naiselle, joka kaipaa keskustelua filosofiasta, politiikasta, kirjallisuudesta ja tieteistä. Miehet eivät osaa keskustella kuin videopeleistä ja jotkut jostain autoista tai rakentamisesta.

Jonkun täytyy keskustella rakentamisesta ja autoista jotta modernit naiset pääsevät ulkokylmästä ja märästä lämpimään taloon kuivattelemaan. Ja autoista jotta pääsevät autolla kylille ja kavereille keskustelemaan ja filosoimaan. Kun talot ja autot on hankittu niin mies voi vaikka pelailla naista odotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinkkunaisten ongelma on se, että ei malteta edetä hitaasti. Se alkuun vähän tylsän oloinen mies voi olla vaikka miten helvetin fiksu, ja  jos nainenkin on fiksu, niin se mikä saa housut kostumaan, on FIKSUUS....

Ei sillä että haluaisin omaa häntääni nostaa, mutta ne harvat pitkät suhteet, joita minulla on ollut, ovat alkaneet ihan kaveripohjalta, sitten syventyneet. Yhden kanssa erittäin hyviä ystäviä vieläkin.

Olen myös treffailut sitä saliadonis-toimitusjohtajaa. Joo ei. Ei sellaisen kanssa pysty elämään arkea.

Jos se tylsä mies on seksuaalisesti turn-off eli häntä ei voisi kuvitellakaan haluavansa, niin ei se siitä muuksi muutu vaikka kuinka pitkään tuntisi ja vaikka kuinka fiksuksi osoittautuisi. Fiksuus ja haluttavuus eivät todellakaan sulje pois toisiaan. Itseäni ei saliadonikset houkuta tippaakaan, mutta verbaalisesti lahjakas, sivistynyt, fiksu mies on aina vienyt jalat alta.

Haittaako jos verbaalisesti lahjakas, sivistynyt ja fiksu mies on 165cm pitkä, näyttää kasvoista bulldogilta ja pukeutuu skinityyliin?

Haittaa. Skinityyliin pukeutuminen kertoo aatemaailmasta, joka on aivan liian kaukana omasta arvomaailmastani.

Että sillä buldogin naamalla ja lyhyydellä ei ole mitään tekemistä pakkien kanssa? :D

Olen seurustellut 2 miehen kanssa vaikka en olisi kiinnostunut heistä ukonäön takia. Kiinnostuin heistä sen takia mitä he ovat sisäisesti. Tosin sitten ajan myötä paljastui sellaisia deal breakereita sieltä sisäisestä maailmasta, että suhde kariutui. Koen, että ihmisen ulkonäkö muuttuu sisuksen mukaan. Komealle voi oksentaa jos luonne on ällö ja "rumilusta" voi suudella koska se on ihku. Luonne vetää puoleensa ja luonteesta tulee paras seksikkyys.

Juu niin varmaan...