Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
https://www.alamy.com/london-uk-11-august-2017-second-placed-darya-klis…
Tässä kuvassa täydellinen urheilullinen naisvartalo. Pitkät jalat, hoikka ja hieman erottuvat lihakset. Ylipäätään yleisurheilua katsoessa näkee omasta mielestäni täydellisiä naisvartaloita. Veikkaan myös että Klishina saisi useamman miehen pään kääntymään entä Janni Hussi.
Mulla on about tämmöinen kroppa (enemmän x-mallinen, kapeampi vyötärö). En koe, että hampaat irvessä tekisin duunia sen eteen. Nyrkkeilyä, salia ja joogaa, about 4krt/vkossa.
Fitness-urheilu "pakollisine" silikonirintoineen vääristää naiskuvaa enemmän kuin porno.
Minäpä itse olen 174 cm ja kun painan 74 kiloa niin olen suloisen pehmeä mutten kovin luiseva, nyt painan 82 kiloa ja kaikkein uhkeimmillani olen, vatsaa tosin treenaan joka päivä erilaisilla vatsaliikkeillä jottei roiku tai pullota liikaa, olen siis tyytyväinen kehooni. Annetaan kaikkien naisten kukkia.

Olen sinua yli 10 cm pidempi ja yli 10 kg kevyempi.
Eli jos käy lenkillä kolme kertaa ja kaksi kertaa salilla viikossa ja vaikka bmi on 32, niin kroppa on urheilullinen?
Jännää, että miehen kroppa on urheilullinen vasta sitten kun lihakset näkyvät...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.alamy.com/london-uk-11-august-2017-second-placed-darya-klis…
Tässä kuvassa täydellinen urheilullinen naisvartalo. Pitkät jalat, hoikka ja hieman erottuvat lihakset. Ylipäätään yleisurheilua katsoessa näkee omasta mielestäni täydellisiä naisvartaloita. Veikkaan myös että Klishina saisi useamman miehen pään kääntymään entä Janni Hussi.
Mulla on about tämmöinen kroppa (enemmän x-mallinen, kapeampi vyötärö). En koe, että hampaat irvessä tekisin duunia sen eteen. Nyrkkeilyä, salia ja joogaa, about 4krt/vkossa.
Onko humblebrag sulle tuttu käsite?
Yli 24 BMI on kuvottava valas.
Mutta onneksi naisten käsitys miehen urheilullisesta vartalosta ei ole median vääristämä. Esim. Hollywood -elokuvissa tavismiehellä on six-pack ja selvästi erottuvat lihakset, ts. bodarin vartalo. Se on ihan normi, vaikkei roolihenkilö edes puhu salilla käymisestä tai treenaamisesta koko elokuvan aikana mitään. Fakta on se että 99% miehistä pitäisi olla äärimmäisen kurinalaisia ja treenata 5 kertaa viikossa, että sellainen vartalo, mitä Hollywood normaalina miesvartalona syöttää, olisi mahdollinen.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on miehi?
Mies- sanan monikon genetiivillä on kaksi kieliopillisesti aivan oikeaa muotoa. Miesten ja miehien. Molempia voi käyttää, ihan miten oma kielikorva asiaa ohjaa.
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on yleisesti vääristynyt kuva tavallisesta naisesta. Media vaikutusta kenties?
Kyllä sanoisin, että Poken vaikutusta. Siellä kaikki on feikkiä, alapäästä lähtien. Miesten käsitys naisista tulee sieltä
Vierailija kirjoitti:
Mutta onneksi naisten käsitys miehen urheilullisesta vartalosta ei ole median vääristämä. Esim. Hollywood -elokuvissa tavismiehellä on six-pack ja selvästi erottuvat lihakset, ts. bodarin vartalo. Se on ihan normi, vaikkei roolihenkilö edes puhu salilla käymisestä tai treenaamisesta koko elokuvan aikana mitään. Fakta on se että 99% miehistä pitäisi olla äärimmäisen kurinalaisia ja treenata 5 kertaa viikossa, että sellainen vartalo, mitä Hollywood normaalina miesvartalona syöttää, olisi mahdollinen.
Naisilla tämä ei edes riitä siihen, mitä te miehet vaaditte: hoikka timmi, muodokas, koska a) geenit b) naisilla enemmän rasvaa c) naisilla vähemmän lihasta
Miehillä on kolme vartalotyyppiä: suora, atleetti ja pyöreä noista on helppo tehdä se lohaksikas, kaikista

Miten joku voi olla noin pihalla?
Lisäksi: miehet vaativat naisilta lähinnä, ettei ylipainoa olisi kovin paljoa.
Joo niin se vaan on että kovin erilaisia "urheilijoita" on. Jos on biljardinpelaaja tai e-urheilija niin ei haittaa vaikka olisi runsas pullero joka hengästyy liukuportaissa.. Tai kuulantyöntäjä - hyvä ponnistaja, tukevat kinkut. Yhtä pitkönmatkan juoksijaa, entistä työtoveriani olen päässyt aikanaan psnemaan, ja hänellä oli kieltämättä piene.mät tissit kuinnkeskiverto miehellä. Ihana nainen sellaisenaan.
Vierailija kirjoitti:
Lauantain gladiaattorikisailijatkin olivat taatusti urheilullisia ja hyvässä kunnossa, mutta niilläkin oli vatsassa ylimääräistä.
Juuri tuo väite on väärä.
Ei ole ja ei ollut.
Juuri tuo määrä rasvaa mikä gladiaattorikisaajilla ja erilaisten kamppailulajien ex-perteillä, vanhoilla senseillä on vatsan päällä, on vain kovan kuntoilijan optimaaleinta hi-tech mallia.
Tälläinen kykenee vetämään maratoonin ja toisenkin varaenergialla.
Rasvattomat nääntyy nopeammin tosipaikan tullen.
Se että jossain lajeissa on painorajat, se kertoo vain painorajoista. Urheilija olisi kuitenkin voimakkaimmillaan ja parhaimmassa kunnossa jos rasvaa löytyisi vähän enemmän ympäriltä.
Nyrkkeilijäkin nolla rasvoillaan on hyvin heikko mitä olisi isommilla rasvaprosenteilla. Sama pätee maratoonareihinkin.
Se kreikkalaisen patsaan rasvaton ihanne, se on vain sellainen homoseksuaalinen harha.
Sillä ei ole mitään tekemistä optimaalisen terveysurheilijan kanssa.
Tietenkin olympiaurheilijat ovat niin kovassa kunnossa että kykenevät treenaamaan joka päivä työpäivien verran. Siinä kroppa kuluttaakin paljon ja rasvaa ei kerry, mutta gladiaattorit ja muutkin kovaa kuntoilevat joutuvat pitämään välipäiviä nousujohteisen kehityksen vuoksi.
Ei heidän kannata näännyttää syömisistä. Se heikentää urheilutuloksia ja nousujohteista käyrää.
Olisi hölmöä nipistää syömisistä vain rasvaprosentin takia.
Siitä laskee elimistön puolustusjärjestelmä ja hormonitoiminta menee sekaisin.
Jos ei ole olympiaurheilija, niin se 20% rasva on optimaalisen ja terveen ihmisen perusta.
Jos muuta väittää, niin mä nauran päin naamaa halveksuvaa naurua. TE ETTE TIEDÄ MITÄÄN VALMENTAMISESTA, URHEILUSTA, ETTE YHTÄÄN MITÄÄN!
TÄMÄ SELVÄ TÄLTÄ ERÄÄ?
ei tarvitse kuitata.
Vierailija kirjoitti:
Yli 24 BMI on kuvottava valas.
Ihmisille se tervein muoto hormonitoiminnalle ja elimistön puolustusjärjestelmälle on olla vähän pulleampi.
Syömisestä ei kannata nipistää jos treenaa ahkerasti.
Jos urheilulla lähtee rasvat liian alhaisiksi, niin syödään lisää tai lisätään välipaloja. Jos ei sittenkään rasvaa tule, niin ok. Tarkkaillaan verikokein ja kuunnellaan pulssia.
On suuri vaara että kroppa menee hätätilaan kun rasvat on hyvin alhaalla.
Normaalisti päivittäin treenaavilla on alhainen rasvaprosentti, mutta se ei ole se tarkoitus.
Jos sitten syömättömyydellä hankkii rasvattomuuden ja samaan aikaan treenaa, niin oma moka ja häpeä, jos tulee ongelmia myöhemmin.
Ongelmia nimittäin on tulossa jos ei tajua löytää tasapainoa.
Kun mietitään vaikka asiaa viljelyssä, niin ei mitään viljelykasvia viljellä niin, että vähennetään ravinteita ja pidetään kaikki muut osatekijät tapissaan.
Siinä käy köpelösti viljelyskasville.
Ei ihminen ole mitenkään erilainen. Jos haluaa heikentää itseään ulkonäön takia, niin olkoon.
Kannattaisi nyt sentään ottaa vähän perusteita selville ennen kuin aloitetaan urheilemista edes harrastepohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehillä on yleisesti vääristynyt kuva tavallisesta naisesta. Media vaikutusta kenties?
Kyllä sanoisin, että Poken vaikutusta. Siellä kaikki on feikkiä, alapäästä lähtien. Miesten käsitys naisista tulee sieltä
Ei, kyllä se NYKYpäivänä tulee naisurheilusta ja fitnessharrastajista. Paljastavat kisa-asut ja instaherutteluhan tuossa on ne suurimmat elementit.
Ei kukaan aikuinen mies pokesta enää ihannenaisiaan löydä.
Mulla on rasvaa 20% ja lihakset erottuu, syön kotiruokaa ja treeninä kävelen tunnin kolmesti ja kerran/kaks viikossa bodypumpia. Naurettavan helpolla tulee lihaksia ja laihdun nopeasti kun teen ryhtiliikkeen esim kesän jälkeen. Oon nelikymppinen äiti ja koen huijarisyndroomaa koska näytän urheilullisemmalta kuin olenkaan. Monet olettaa että oon tosi tarkka syömisistä ja treenaan kovaa vaikka todellisuudessa vaan kävelen ja syön myös herkkuja. Lisäksi oon sairas (vaikka se ei ulospäin näy) ja terveyshuolet voittaa ulkonäöstä saatavan ”mielihyvän” tai miksi sitä haluaakaan kutsua. Oisin mieluummin terve ja ylipainoinen kuin hoikka ja sairas. Oon vissiin geenilottovoittaja mutta mun kupongissa ei ollu ku viis ja lisänumero oikein.
Ei alle 20% rasvoihin pääse kuin kovalla työllä, itse en halua kokeilla terveyssyistä eikä mulla motivaatiokaan riittäis. Ulkonäkö ei oo mulle niin tärkeä mutta mua pidetään automaattisesti pinnallisena.
Mikä on miehi?