Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Ei voida. Keskustelun aihe on miesten virheellinen käsitys siitä, että urheilun harrastaminen saa aikaan tietynlaisen esteettisesti houkuttelevan vartalon. Tällainen mies toivoo tapaavansa laihan ja timmin naisen treffeillä, mutta ei uskalla kirjoittaa profiiliinsa suoraan, että etsii laihaa ja timmiä fitness-vartaloista naista, koska silloin kaikki saavat sen vaikutelman, että mies on pinnallinen, mikä tietysti onkin täysin oikea vaikutelma.
Sen sijaan tällainen mies sanoo etsivänsä urheilullista naista, jolle liikunta on elämäntapa ja plää plää. Sitten mies vaihtaa potentiaalisen deitin kanssa viestejä treenikuulumisista kuola valuen ja olettaa, että tuolla treenimäärällä nainen on sellainen laiha fitnessmisu. Kun urheilullinen nainen tulee treffeille, seuraa pettymys, kun vartalo ei olekaan toivotulla tavalla esteettinen, vaikka urheilua harrastetaan ja kunto on kova. Sitten mies syyttää naista huijaamisesta, eikä usko, että urheilua harrastava nainen todella harrastaa urheilua, koska se estetiikka puuttuu.
Kun deittaileva nainen kohtaa tarpeeksi näitä huonosti viestiviä miehiä, ei hän enää uskalla kertoa urheiluharrastuksestaan, koska se tieto saa näissä miehissä aikaan epärealistisia odotuksia ulkonäöstä. Se on tietysti ikävää, koska silloin nainen ei voi olla rehellisesti oma itsensä.
Ne vaativat miehet voisivat tietysti pitäytyä herutuskuvia harrastavissa liikunnallisissa naisissa, mutta eivät jostain syystä tee niin. Ehkä toivotaan enemmän valikoimaa tai että vain sattumalta hyvännäköinen nainen olisi vähemmän vaativa tai ei olla sinut oman ja muiden pinnallisuuden kanssa. Kenpä tietää.
Haha just...
Tai sitten nainen voisi olla rehellinen ja kertoa pituutensa ja painonsa ja kertovansa harrastavansa silti liikuntaa.Kysymys on rehellisyydestä.
Ei moniakaan miehiä kiinnosta herutuskuvat.
Ei minuakaan vaikka omistan fitness vartalon.Se mikä suututtaa on valehtelu ja sen naiset osaa
Miehet sitäkin paremmin. Monta esimerkkiä omalla sekä tuttavieni kohdalla, että treffeille tulee kaljamahainen ja 20 v vanhempi mies kun kuvassa ja "urheilullisuus" tarkoittaa ulkonäöstä päätellen kaljan kittaamista suuhun. Puhumattakaan siitä kuinka moni mies huijaa ikänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Ei voida. Keskustelun aihe on miesten virheellinen käsitys siitä, että urheilun harrastaminen saa aikaan tietynlaisen esteettisesti houkuttelevan vartalon. Tällainen mies toivoo tapaavansa laihan ja timmin naisen treffeillä, mutta ei uskalla kirjoittaa profiiliinsa suoraan, että etsii laihaa ja timmiä fitness-vartaloista naista, koska silloin kaikki saavat sen vaikutelman, että mies on pinnallinen, mikä tietysti onkin täysin oikea vaikutelma.
Sen sijaan tällainen mies sanoo etsivänsä urheilullista naista, jolle liikunta on elämäntapa ja plää plää. Sitten mies vaihtaa potentiaalisen deitin kanssa viestejä treenikuulumisista kuola valuen ja olettaa, että tuolla treenimäärällä nainen on sellainen laiha fitnessmisu. Kun urheilullinen nainen tulee treffeille, seuraa pettymys, kun vartalo ei olekaan toivotulla tavalla esteettinen, vaikka urheilua harrastetaan ja kunto on kova. Sitten mies syyttää naista huijaamisesta, eikä usko, että urheilua harrastava nainen todella harrastaa urheilua, koska se estetiikka puuttuu.
Kun deittaileva nainen kohtaa tarpeeksi näitä huonosti viestiviä miehiä, ei hän enää uskalla kertoa urheiluharrastuksestaan, koska se tieto saa näissä miehissä aikaan epärealistisia odotuksia ulkonäöstä. Se on tietysti ikävää, koska silloin nainen ei voi olla rehellisesti oma itsensä.
Ne vaativat miehet voisivat tietysti pitäytyä herutuskuvia harrastavissa liikunnallisissa naisissa, mutta eivät jostain syystä tee niin. Ehkä toivotaan enemmän valikoimaa tai että vain sattumalta hyvännäköinen nainen olisi vähemmän vaativa tai ei olla sinut oman ja muiden pinnallisuuden kanssa. Kenpä tietää.
Haha just...
Tai sitten nainen voisi olla rehellinen ja kertoa pituutensa ja painonsa ja kertovansa harrastavansa silti liikuntaa.Kysymys on rehellisyydestä.
Ei moniakaan miehiä kiinnosta herutuskuvat.
Ei minuakaan vaikka omistan fitness vartalon.Se mikä suututtaa on valehtelu ja sen naiset osaa
No haha itsellesi, mutta just noin. Tiivistin kuvauksen sekä miesten että naisten deittailukertomuksista. Ja mitä on liikunnan silti harrastaminen? Eihän pituus eikä painokaan, jos eivät ole huomattavia, vaikuta siihen liikunnan harrastamiseen. Normaalipainoinen tai hieman ylipainoinenkin voi ihan vaan harrastaa eikä silti harrastaa. Jos mies haluaa tietää pituuden ja painon, hän voi ihan kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykymiehet pitävät miehen näköisistä naisista
Sellaista miesten mollaamista, jälleen kerran.
Omapa on ongelmasi, jos et totuutta kestä. Tottahan se on, että keskimääräinen miesten ihannenainen on hyvin maskuliininen.
Mä sanoisin että vahvan itsenäisen naisellinen on se look, välinpitämätön siiderivalas taas ei ole naisellinen vaan eläimellinen.
Kukaan ole mistään siiderivalaista maininnut halaistua sanaakaan. Kyse oli nyt siitä, että miehet haluavat naisia, jotka näyttävät He-Maneilta. Miehet ivaavat ja haukkuvat normaalipainoisia naisia lihaviksi, koska he eivät omaa äärimmäisen alhaista rasvaprosenttia. Jos naisella on alhainen rasvaprosentti, tarkoittaa se sitä ettei hänellä ole rintojakaan. Naisen tulisi siis hankkia silikonirinnat, saadakseen kroppaansa edes hitusenkaan naisellisuutta. Tämäkö on sitä paljon puhuttua ns. luonnollisuutta, jota miehet peräänkuuluttavat naisilta? Salli mun nauraa. Tuohon päälle tulisi olla kaikki feikkilisukkeet ja härpäkkeet ulkonäössä, kuten vahva meikki, tekoripset, hiustenpidennykset, täytettä huulissa. Äläkä vingu että ei kaikki miehet, kun katsoo minkälaisia naisia ne perusmiehetkin ihastelevat, tulee varsin selväksi että naisen tulisi näyttää ihan Barbie-nukelta. Miten tavallinen nainen voi kilpailla tällaisia naisia vastaan ulkonäössä? Ei mitenkään.
Kuule, jos miesten pitää hyväksyä pettäminen, e-pillerihuijaukset, rahojen ja lasten vieminen eron jälkeen ym, ym, niin sitten voidaan laittaa kyllä naisillekin vaatimuksia.
Jos esittää liikaa vaatimuksia, jää ilman kumppania :)
Vierailija kirjoitti:
Minusta ongelma on siinä että miehet eivät uskalla ilmoittaa oikein sitä mitä haluavat.
Laiha = laiha
Hoikka = hoikka
Urheilullinen = liikunnasta pitävä
Muodokas = vyötärö on, mutta muutakin on.
Pitkä = naisilla 170 tai yli
Ongelma on se, että ei puhuta samaa kieltä.
Miehillä sama
Urheilullinen = harrastaa jotain lajia
Lihaksikas = rintalihakset ja vatsalihakset ainakin, hauis nyt on kaikilla
Hoikka, laiha, lihava jne
Lyhyt = alle 180 cm
Pitkä = yli 190 cm
Tsihihii. Sulle on taidettu valehdella aika usein... Jos siis alle 180-senttinen mies on sinusta lyhyt.
Tsihiiii. Mä olen 178, ja suurin osa suomalaisista miehistä on minua lyhyempiä tai saman pituisia.
Alle 175 on "lyhyt" jo Suomessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Instagram on varmaan nykyään se mikä kertoo millainen naisen kuuluu olla. Se on yllättävän tehokas aivopesijä vieläpä. Joskus huomaan itsekin ahdistuvani ja mietin miten voin olla tällainen tankki ja mistä nämä kaikki täydelliset naiset tulee. Ei ihme jos vaikuttaa miehiin.
Mä luulen, että se vaikuttaa enemmän naisiin. Naiset tykkäävät virheettömyydestä ja kuvittelevat niitä photoshopattuja kuvia katsellessaan, että miehetkin tahtovat samaa.
Niinhän miehet kirkkain silmin vakuuttelevat, mutta kun katsoo minkälaisia naisia he tässäkin ketjussa hehkuttavat maasta taivaaseen, niin totuus on ihan jotain muuta. Nuo ovat juuri niitä naisia, joita miehet eniten haluavat. Kiistävät sen etteivät vain vaikuttaisi pinnalliselta, mutta ainahan heidän todelliset preferenssinsä tulevat ilmi, tavalla tai toisella. Vielä kuvittelevat, että tavallinen nainen voi näyttää tuolta. Pitäisi olla kaunis, tiimalasimallinen ja supertreenattu kroppa ilman sellullittia ja raskausarpia, kauniit ja täydellisen symmetriset kasvot suorilla ja helmen valkoisilla hampailla, ja meidän tulisi panostaa ulkonäköömme useita tunteja päivässä. Kenellä tavallisella naisella edes on aikaa ja kiinnostusta moiseen? Tuskin kovin monella. Tuollaisen ulkonäön ylläpito on kokopäivätyötä. Miehet eivät vain ymmärrä kuinka paljon aikaa, vaivaa, panostusta ja energiaa se vaatii.

En minä ainakaan kiistä, ettenkö haluaisi kaunista ja treenattua naista. Mitäs pahaa siinä on? Olenko nyt pinnallinen?

Olet pinnallinen, mutta suurin osa miehistä on enemmän vielä kun naiset:) tässä taas hyvä esimerkki.
Timmimimmi kirjoitti:

Onko tämä pinnallisuus sitten jotenkin paha asia?
Jos kiinnitän huomiota ja panostan omaan ulkonäkööni, niin odotan tätä myös kumppaniltani.

Ei se sinänsä, mutta tämän jälkeen en jaksa kuunnella sitä ininää miehiltä, että naiset ovat pelkästään niin nirsoja ja pinnallisia:)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Ei voida. Keskustelun aihe on miesten virheellinen käsitys siitä, että urheilun harrastaminen saa aikaan tietynlaisen esteettisesti houkuttelevan vartalon. Tällainen mies toivoo tapaavansa laihan ja timmin naisen treffeillä, mutta ei uskalla kirjoittaa profiiliinsa suoraan, että etsii laihaa ja timmiä fitness-vartaloista naista, koska silloin kaikki saavat sen vaikutelman, että mies on pinnallinen, mikä tietysti onkin täysin oikea vaikutelma.
Sen sijaan tällainen mies sanoo etsivänsä urheilullista naista, jolle liikunta on elämäntapa ja plää plää. Sitten mies vaihtaa potentiaalisen deitin kanssa viestejä treenikuulumisista kuola valuen ja olettaa, että tuolla treenimäärällä nainen on sellainen laiha fitnessmisu. Kun urheilullinen nainen tulee treffeille, seuraa pettymys, kun vartalo ei olekaan toivotulla tavalla esteettinen, vaikka urheilua harrastetaan ja kunto on kova. Sitten mies syyttää naista huijaamisesta, eikä usko, että urheilua harrastava nainen todella harrastaa urheilua, koska se estetiikka puuttuu.
Kun deittaileva nainen kohtaa tarpeeksi näitä huonosti viestiviä miehiä, ei hän enää uskalla kertoa urheiluharrastuksestaan, koska se tieto saa näissä miehissä aikaan epärealistisia odotuksia ulkonäöstä. Se on tietysti ikävää, koska silloin nainen ei voi olla rehellisesti oma itsensä.
Ne vaativat miehet voisivat tietysti pitäytyä herutuskuvia harrastavissa liikunnallisissa naisissa, mutta eivät jostain syystä tee niin. Ehkä toivotaan enemmän valikoimaa tai että vain sattumalta hyvännäköinen nainen olisi vähemmän vaativa tai ei olla sinut oman ja muiden pinnallisuuden kanssa. Kenpä tietää.
Haha just...
Tai sitten nainen voisi olla rehellinen ja kertoa pituutensa ja painonsa ja kertovansa harrastavansa silti liikuntaa.
Harrastavansa "silti liikuntaa"? Mitä ihmettä tällä tarkoitetaan?

Nämä inisevät miehet voivat sitten valita kumppanikseen nämä inisevät naiset. Voivat inistä keskenään.
Mulle urheilullisen näköinen vartalo tarkoittaa tällaista:
https://www.instagram.com/p/1bA-90iZbF/?taken-by=neta_alchimister
Itse en harrasta juurikaan liikuntaa ja olen luonnostani hoikka oikeista paikoista. Kaikki läski kertyy pakaroihin ja reisiin. Ei sitä rasvaa paljon ole, mutta eräs mies kertoi, että minusta kuulema huomaa että urheilen. Hieman nauratti se kommentti. Mies ei halunnut uskoa, kun sanoin muotojen olleen ihan ruoalla hankittu.
Timmimimmi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timmimimmi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Instagram on varmaan nykyään se mikä kertoo millainen naisen kuuluu olla. Se on yllättävän tehokas aivopesijä vieläpä. Joskus huomaan itsekin ahdistuvani ja mietin miten voin olla tällainen tankki ja mistä nämä kaikki täydelliset naiset tulee. Ei ihme jos vaikuttaa miehiin.
Mä luulen, että se vaikuttaa enemmän naisiin. Naiset tykkäävät virheettömyydestä ja kuvittelevat niitä photoshopattuja kuvia katsellessaan, että miehetkin tahtovat samaa.
Niinhän miehet kirkkain silmin vakuuttelevat, mutta kun katsoo minkälaisia naisia he tässäkin ketjussa hehkuttavat maasta taivaaseen, niin totuus on ihan jotain muuta. Nuo ovat juuri niitä naisia, joita miehet eniten haluavat. Kiistävät sen etteivät vain vaikuttaisi pinnalliselta, mutta ainahan heidän todelliset preferenssinsä tulevat ilmi, tavalla tai toisella. Vielä kuvittelevat, että tavallinen nainen voi näyttää tuolta. Pitäisi olla kaunis, tiimalasimallinen ja supertreenattu kroppa ilman sellullittia ja raskausarpia, kauniit ja täydellisen symmetriset kasvot suorilla ja helmen valkoisilla hampailla, ja meidän tulisi panostaa ulkonäköömme useita tunteja päivässä. Kenellä tavallisella naisella edes on aikaa ja kiinnostusta moiseen? Tuskin kovin monella. Tuollaisen ulkonäön ylläpito on kokopäivätyötä. Miehet eivät vain ymmärrä kuinka paljon aikaa, vaivaa, panostusta ja energiaa se vaatii.
En minä ainakaan kiistä, ettenkö haluaisi kaunista ja treenattua naista. Mitäs pahaa siinä on? Olenko nyt pinnallinen?
Olet pinnallinen, mutta suurin osa miehistä on enemmän vielä kun naiset:) tässä taas hyvä esimerkki.
Onko tämä pinnallisuus sitten jotenkin paha asia?
Jos kiinnitän huomiota ja panostan omaan ulkonäkööni, niin odotan tätä myös kumppaniltani.
Ei se sinänsä, mutta tämän jälkeen en jaksa kuunnella sitä ininää miehiltä, että naiset ovat pelkästään niin nirsoja ja pinnallisia:)
Miesten ja naisten pinnallisuudessa on olennainen ero.
Miehet painottavat _terveyttä_. Siis normaalipainoisuus, timmi vartalo, olemus josta näkyy ettei ole kitattu litrakaupalla siideriä ja mässätty kilokaupalla pullaa. Tämä ei ole puhtaasti pinnallinen vaatimus vaan kyse on elämäntavoista.
Naiset painottavat _geneettistä komeutta_ jolle kukaan ei voi mitään. Siis pituus, luontainen raamikkuus, jykevä leuka, matala ääni, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Ei voida. Keskustelun aihe on miesten virheellinen käsitys siitä, että urheilun harrastaminen saa aikaan tietynlaisen esteettisesti houkuttelevan vartalon. Tällainen mies toivoo tapaavansa laihan ja timmin naisen treffeillä, mutta ei uskalla kirjoittaa profiiliinsa suoraan, että etsii laihaa ja timmiä fitness-vartaloista naista, koska silloin kaikki saavat sen vaikutelman, että mies on pinnallinen, mikä tietysti onkin täysin oikea vaikutelma.
Sen sijaan tällainen mies sanoo etsivänsä urheilullista naista, jolle liikunta on elämäntapa ja plää plää. Sitten mies vaihtaa potentiaalisen deitin kanssa viestejä treenikuulumisista kuola valuen ja olettaa, että tuolla treenimäärällä nainen on sellainen laiha fitnessmisu. Kun urheilullinen nainen tulee treffeille, seuraa pettymys, kun vartalo ei olekaan toivotulla tavalla esteettinen, vaikka urheilua harrastetaan ja kunto on kova. Sitten mies syyttää naista huijaamisesta, eikä usko, että urheilua harrastava nainen todella harrastaa urheilua, koska se estetiikka puuttuu.
Kun deittaileva nainen kohtaa tarpeeksi näitä huonosti viestiviä miehiä, ei hän enää uskalla kertoa urheiluharrastuksestaan, koska se tieto saa näissä miehissä aikaan epärealistisia odotuksia ulkonäöstä. Se on tietysti ikävää, koska silloin nainen ei voi olla rehellisesti oma itsensä.
Ne vaativat miehet voisivat tietysti pitäytyä herutuskuvia harrastavissa liikunnallisissa naisissa, mutta eivät jostain syystä tee niin. Ehkä toivotaan enemmän valikoimaa tai että vain sattumalta hyvännäköinen nainen olisi vähemmän vaativa tai ei olla sinut oman ja muiden pinnallisuuden kanssa. Kenpä tietää.
Tämä, vaikka itse olen tällainen ns. Fitness nainen.
Ja sinullako ei ole miehelle muita ulkonäkövaatimuksia kuin se urheilullisuus?
Vierailija kirjoitti:
No näinhän se on kuten ap sanoo. Rasva tai sen puute ei ole oikeasti mikään indikaattori ihmisen fyysisestä kunnosta, muuta kuin ääritapauksissa.
Esimerkiksi itse olen 50-vuotias täti-ihminen, ja ylipainoa on hiukan (painoindeksi 26,4). Olen kumminkin hyvässä kunnossa ja päihitän valtaosan tämän palstan ruikuliinimimmeistä mennen tullen kuntosalilla. Oikeasti. Kunto on hyvä, kuntotestinkin mukaan eikä vain oman luulon.
Mutta jos nyt puhutaan oikeasti urheilullisen NÄKÖISISTÄ naisista ja huippu-urheilijoista, niin kyllä miehetkin yleensä erottavat, onko kyse laihasta sohvapotusta ja urheilijasta. Ainakin jos näkee naisen sen verran vähissä vaatteissa, että lihakset näkyvät.
Se sitten on tietysti aina vähän eri juttu, mitä miehet naista iskeäkseen sanovat. Silloin on maailman sivu puhuttu läpiä päähän ja kutsuttu urheilulliseksi syntymälaihoja alkkiksiakin.
Niin, ihan samaa sarjaa kuin "luulin sinua nuoremmaksi" jne.
Ja tosiaan iso ero on vaatteet päällä vs ilman vaatteita. Vaatteet päällä hoikka saattaa näyttää liikunnalliselta.
Entäs miehet? Olen huomannut että jotta näyttäisit urheilulliselta jopa vaatteet päällä, sinun tulee olla raamikas. Ilman vaatteita tulee olla raamikas, tai ihan huippukunnossa mikä ei takaa että naiset pitävät vartalostasi pätkänkään vertaa (koska ei löydy väh. 180cm pituutta ja isoja hartioita).
Hintelistä lihaksikkaaksi-kuvat ovat äärimmäisen kovan ja nimen omaan lihaskasvuun (vs, voima/kestävyys) tähtäävän harjoittelun tulosta. Useimmilla on hyvä ruumiinrakenne, ja sen päälle geenit jotka mahdollistavat lihaskasvun melko nopeasti.
Enemmistö miehistä ei muutu kovin eri näköiseksi treenaamalla, ellei tosiaan panosta treeniin 101%. Fitnessnainen huomaisi kyllä eron (joskin valkkaisi kumppanikseen sen 185cm komistuksen, jolta ehkä löytyy rahaakin), ei kovin urheilullinen nainen mitä luultavimmin ei.
Kannattaa muistaa sekin että miehet usein sanovat etteivät muka yritä kasvattaa lihasta, koska se saa heidät vaikuttamaan ulkonäkökeskeisiltä ja sen lisäksi me tiedämme naisten haluavan miehen "joka vain on" raamikas. Siksi kuulette esim. "teen ruumiillista työtä" tai "en yritä bodata", mutta totuus on toinen.
"Oikeasti. Kunto on hyvä, kuntotestinkin mukaan eikä vain oman luulon."
Hyvä. Näissä standardeja on kylläkin alennettu niin paljon että "hyvä" kuntotestissä käytännössä tarkoittaa kohtuullista ja "normaali" tarkoittaa surkeaa.
Naisen vartalo on vääristynyt. Ihme lyllertäjää tuolla kadulla.
12121212 kirjoitti:
Timmimimmi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Timmimimmi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Instagram on varmaan nykyään se mikä kertoo millainen naisen kuuluu olla. Se on yllättävän tehokas aivopesijä vieläpä. Joskus huomaan itsekin ahdistuvani ja mietin miten voin olla tällainen tankki ja mistä nämä kaikki täydelliset naiset tulee. Ei ihme jos vaikuttaa miehiin.
Mä luulen, että se vaikuttaa enemmän naisiin. Naiset tykkäävät virheettömyydestä ja kuvittelevat niitä photoshopattuja kuvia katsellessaan, että miehetkin tahtovat samaa.
Niinhän miehet kirkkain silmin vakuuttelevat, mutta kun katsoo minkälaisia naisia he tässäkin ketjussa hehkuttavat maasta taivaaseen, niin totuus on ihan jotain muuta. Nuo ovat juuri niitä naisia, joita miehet eniten haluavat. Kiistävät sen etteivät vain vaikuttaisi pinnalliselta, mutta ainahan heidän todelliset preferenssinsä tulevat ilmi, tavalla tai toisella. Vielä kuvittelevat, että tavallinen nainen voi näyttää tuolta. Pitäisi olla kaunis, tiimalasimallinen ja supertreenattu kroppa ilman sellullittia ja raskausarpia, kauniit ja täydellisen symmetriset kasvot suorilla ja helmen valkoisilla hampailla, ja meidän tulisi panostaa ulkonäköömme useita tunteja päivässä. Kenellä tavallisella naisella edes on aikaa ja kiinnostusta moiseen? Tuskin kovin monella. Tuollaisen ulkonäön ylläpito on kokopäivätyötä. Miehet eivät vain ymmärrä kuinka paljon aikaa, vaivaa, panostusta ja energiaa se vaatii.
En minä ainakaan kiistä, ettenkö haluaisi kaunista ja treenattua naista. Mitäs pahaa siinä on? Olenko nyt pinnallinen?
Olet pinnallinen, mutta suurin osa miehistä on enemmän vielä kun naiset:) tässä taas hyvä esimerkki.
Onko tämä pinnallisuus sitten jotenkin paha asia?
Jos kiinnitän huomiota ja panostan omaan ulkonäkööni, niin odotan tätä myös kumppaniltani.
Ei se sinänsä, mutta tämän jälkeen en jaksa kuunnella sitä ininää miehiltä, että naiset ovat pelkästään niin nirsoja ja pinnallisia:)
Miesten ja naisten pinnallisuudessa on olennainen ero.
Miehet painottavat _terveyttä_. Siis normaalipainoisuus, timmi vartalo, olemus josta näkyy ettei ole kitattu litrakaupalla siideriä ja mässätty kilokaupalla pullaa. Tämä ei ole puhtaasti pinnallinen vaatimus vaan kyse on elämäntavoista.
Naiset painottavat _geneettistä komeutta_ jolle kukaan ei voi mitään. Siis pituus, luontainen raamikkuus, jykevä leuka, matala ääni, jne.
Timmi vartalo ei kerro mitään onko nainen terve vai ei. Moni nainen on terve, normaalipainoinen, vaikka ei ole timmi ja kyllä se muuten on siinä missä naistenkin pinnallisuus.
Voit uskotella itsellesi mitä haluat jos et kelpaa naisille, yleensä se vika on miehen päässä tai olemuksessa muuten esim. Haju, vaatetus, käytöstavat.
Ja itse timminä salimimminä vaadin että mies elää yhtä terveellisesti kuin itsekin:)
Riippuu, mitä "urheilee". Sama se on miehillä. Kuulantyöntäjä, moukarinheittäjä, voimanostaja, kehonrakentaja. Kyllä niissä lajeissa massaa tarvitaan. Ja on aika vaikea, ilman " aineita" massaa kasvattaa, niin ettei myös rasvaa tulisi. Tai ainakin se vie todella kauan. On toki kevyviä sarjoja, mut noin yleensä. Ei kaikki haluu olla Fitnesmimmejä tai joukkue voimistelijoita.
Haha just...
Tai sitten nainen voisi olla rehellinen ja kertoa pituutensa ja painonsa ja kertovansa harrastavansa silti liikuntaa.
Kysymys on rehellisyydestä.
Ei moniakaan miehiä kiinnosta herutuskuvat.
Ei minuakaan vaikka omistan fitness vartalon.
Se mikä suututtaa on valehtelu ja sen naiset osaa