Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykymiehet pitävät miehen näköisistä naisista
Sellaista miesten mollaamista, jälleen kerran.
Omapa on ongelmasi, jos et totuutta kestä. Tottahan se on, että keskimääräinen miesten ihannenainen on hyvin maskuliininen.
Mä sanoisin että vahvan itsenäisen naisellinen on se look, välinpitämätön siiderivalas taas ei ole naisellinen vaan eläimellinen.
Kukaan ole mistään siiderivalaista maininnut halaistua sanaakaan. Kyse oli nyt siitä, että miehet haluavat naisia, jotka näyttävät He-Maneilta. Miehet ivaavat ja haukkuvat normaalipainoisia naisia lihaviksi, koska he eivät omaa äärimmäisen alhaista rasvaprosenttia. Jos naisella on alhainen rasvaprosentti, tarkoittaa se sitä ettei hänellä ole rintojakaan. Naisen tulisi siis hankkia silikonirinnat, saadakseen kroppaansa edes hitusenkaan naisellisuutta. Tämäkö on sitä paljon puhuttua ns. luonnollisuutta, jota miehet peräänkuuluttavat naisilta? Salli mun nauraa. Tuohon päälle tulisi olla kaikki feikkilisukkeet ja härpäkkeet ulkonäössä, kuten vahva meikki, tekoripset, hiustenpidennykset, täytettä huulissa. Äläkä vingu että ei kaikki miehet, kun katsoo minkälaisia naisia ne perusmiehetkin ihastelevat, tulee varsin selväksi että naisen tulisi näyttää ihan Barbie-nukelta. Miten tavallinen nainen voi kilpailla tällaisia naisia vastaan ulkonäössä? Ei mitenkään.
Kuule, jos miesten pitää hyväksyä pettäminen, e-pillerihuijaukset, rahojen ja lasten vieminen eron jälkeen ym, ym, niin sitten voidaan laittaa kyllä naisillekin vaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Instagram on varmaan nykyään se mikä kertoo millainen naisen kuuluu olla. Se on yllättävän tehokas aivopesijä vieläpä. Joskus huomaan itsekin ahdistuvani ja mietin miten voin olla tällainen tankki ja mistä nämä kaikki täydelliset naiset tulee. Ei ihme jos vaikuttaa miehiin.
Mä luulen, että se vaikuttaa enemmän naisiin. Naiset tykkäävät virheettömyydestä ja kuvittelevat niitä photoshopattuja kuvia katsellessaan, että miehetkin tahtovat samaa.

No joo voi olla kyllä :)

Jostain ne paineet tulevat. Instagram ei ole muusta maailmasta eristyksissä, se on vain yksi ihanteiden ilmentäjä ja vahvistaja. Eli ei se ole yksin naisten keksimä juttu.
Ei ne lihakset tule miehillekään ilmaiseksi tai mitenkään helpolla, niin miten kukaan voi luulla että nainen saa timmin takamuksen ja kapean vyötärön vain sillä että rajoittaa syömistään?

Ihmisen luuston rakenne on luonnostaan sellainen, että keskivartalon rasvan määrän ollessa pieni, erottuu vyötärö lantiosta. Mikään urheilu ei erityisesti vaikuta tuolle alueelle niin paljon, etteikö samaa voisi saavuttaa terveellisellä ruokavaliolla.
M kirjoitti:
Ylläpito raiskaa tätäkin ketjua,ilmeisesti miehet ovat täysin väärässä eivätkä tiedä mistään,naisten mielestä miesten pitää varmasti ihannoida jotain läskiä sohvalla makaavaa av-mammaa.
Siltähän tuo vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykymiehet pitävät miehen näköisistä naisista
Sellaista miesten mollaamista, jälleen kerran.
Omapa on ongelmasi, jos et totuutta kestä. Tottahan se on, että keskimääräinen miesten ihannenainen on hyvin maskuliininen.
Mä sanoisin että vahvan itsenäisen naisellinen on se look, välinpitämätön siiderivalas taas ei ole naisellinen vaan eläimellinen.
Kukaan ole mistään siiderivalaista maininnut halaistua sanaakaan. Kyse oli nyt siitä, että miehet haluavat naisia, jotka näyttävät He-Maneilta. Miehet ivaavat ja haukkuvat normaalipainoisia naisia lihaviksi, koska he eivät omaa äärimmäisen alhaista rasvaprosenttia. Jos naisella on alhainen rasvaprosentti, tarkoittaa se sitä ettei hänellä ole rintojakaan. Naisen tulisi siis hankkia silikonirinnat, saadakseen kroppaansa edes hitusenkaan naisellisuutta. Tämäkö on sitä paljon puhuttua ns. luonnollisuutta, jota miehet peräänkuuluttavat naisilta? Salli mun nauraa. Tuohon päälle tulisi olla kaikki feikkilisukkeet ja härpäkkeet ulkonäössä, kuten vahva meikki, tekoripset, hiustenpidennykset, täytettä huulissa. Äläkä vingu että ei kaikki miehet, kun katsoo minkälaisia naisia ne perusmiehetkin ihastelevat, tulee varsin selväksi että naisen tulisi näyttää ihan Barbie-nukelta. Miten tavallinen nainen voi kilpailla tällaisia naisia vastaan ulkonäössä? Ei mitenkään.
Kuule, jos miesten pitää hyväksyä pettäminen, e-pillerihuijaukset, rahojen ja lasten vieminen eron jälkeen ym, ym, niin sitten voidaan laittaa kyllä naisillekin vaatimuksia.
Minulta ei ole yhdenkään miehen tarvinnut tuollaisia asioita hyväksyä. Hyväksytkö siis minut, vaikka olisin ylipainoinen?
ida jemina <3 ottakaa naiset mallia miltä kuuluu näyttää ;)
En jaksanut lukea kaikkia 700 kommenttia, vain otteita sieltä täältä.
Mikä tässä nyt on ap:n pointti? Hakeeko hän seuraa netistä ja koska harrastaa jotakin urheilua näkee asian niin että hänen vartalotyyppinsä on oltava urheilullinen vaikka itse asiassa on tukeva. Profiilissa hänellä lukee urheilullinen ja treffit sitten menee poskelleen kun nuorimies odottaa tapaavansa fitnesskisulin mutta tapaakin sotanorsun poikasen.. Siitäkö tässä on kyse? Voi hyvänen aika sentään.
Liikuntaa harrastava voi toki olla tukeva mutta eikö urheilullisen ilmoittaminen vartalotyypiksi hänen tapauksessaan vastaisi sitä jos mies tulisi treffeille lupauksensa mukaisesti avoautollaan eli Ladalla josta on katto sahattu hevon kuuseen.
Toinen juttu:
Mikä tyyppi on tämä Ida Jemina? Jonkinlainen nuorten miesten über naismalli?
Katselin linkitettyjä kuvia ja näin naisen jolla on pojan perse. En voisi panna tuota takaapäin. Toki sivukuvassa näkyy kivasti treenatut jalat ja pakarat mutta linkittäkää nyt yksi kuva jossa peffa näkyy selkeästi suoraan takaa päin.
Jotenkin outoa että alavartalon levein kohta on reisien puolen välin kohdalla noinkin hoikalla naisella.
Yleisesti varmuuden vuoksi kaikille:
Hankkikaa vähän parempi itsetunto jostakin.
T: Mies joka lähtee nyt ulos raittiiseen ilmaan kävelemään ja hakee samalla lemmikille ruokaa.
Adios.
Ida Jemina on paljon paremman näköinen niissä "ennen" kuvissa. Hoikka nainen,nykyään miehekäs lihaskasa.
"Miehien"? Et osaa kirjoittaa!
Minusta ongelma on siinä että miehet eivät uskalla ilmoittaa oikein sitä mitä haluavat.
Laiha = laiha
Hoikka = hoikka
Urheilullinen = liikunnasta pitävä
Muodokas = vyötärö on, mutta muutakin on.
Pitkä = naisilla 170 tai yli
Ongelma on se, että ei puhuta samaa kieltä.
Miehillä sama
Urheilullinen = harrastaa jotain lajia
Lihaksikas = rintalihakset ja vatsalihakset ainakin, hauis nyt on kaikilla
Hoikka, laiha, lihava jne
Lyhyt = alle 180 cm
Pitkä = yli 190 cm
Vierailija kirjoitti:
Ida Jemina on paljon paremman näköinen niissä "ennen" kuvissa. Hoikka nainen,nykyään miehekäs lihaskasa.
nyt on just kauniin naisellinen ;) pitää vähä lihasta olla ettei näytät iha sohvaperunalta niin kuin 99% suomalaisista naisista
Fitz kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Instagram on varmaan nykyään se mikä kertoo millainen naisen kuuluu olla. Se on yllättävän tehokas aivopesijä vieläpä. Joskus huomaan itsekin ahdistuvani ja mietin miten voin olla tällainen tankki ja mistä nämä kaikki täydelliset naiset tulee. Ei ihme jos vaikuttaa miehiin.
Mä luulen, että se vaikuttaa enemmän naisiin. Naiset tykkäävät virheettömyydestä ja kuvittelevat niitä photoshopattuja kuvia katsellessaan, että miehetkin tahtovat samaa.
No joo voi olla kyllä :)
Jostain ne paineet tulevat. Instagram ei ole muusta maailmasta eristyksissä, se on vain yksi ihanteiden ilmentäjä ja vahvistaja. Eli ei se ole yksin naisten keksimä juttu.
Naisten tarve olla haluttuja. Lopeta miesten syyllistäminen.
No näinhän se on kuten ap sanoo. Rasva tai sen puute ei ole oikeasti mikään indikaattori ihmisen fyysisestä kunnosta, muuta kuin ääritapauksissa.
Esimerkiksi itse olen 50-vuotias täti-ihminen, ja ylipainoa on hiukan (painoindeksi 26,4). Olen kumminkin hyvässä kunnossa ja päihitän valtaosan tämän palstan ruikuliinimimmeistä mennen tullen kuntosalilla. Oikeasti. Kunto on hyvä, kuntotestinkin mukaan eikä vain oman luulon.
Mutta jos nyt puhutaan oikeasti urheilullisen NÄKÖISISTÄ naisista ja huippu-urheilijoista, niin kyllä miehetkin yleensä erottavat, onko kyse laihasta sohvapotusta ja urheilijasta. Ainakin jos näkee naisen sen verran vähissä vaatteissa, että lihakset näkyvät.
Se sitten on tietysti aina vähän eri juttu, mitä miehet naista iskeäkseen sanovat. Silloin on maailman sivu puhuttu läpiä päähän ja kutsuttu urheilulliseksi syntymälaihoja alkkiksiakin.
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Vierailija kirjoitti:
45 sivua juttua... Joko voidaan todeta että joidenkin naisten käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt?
Ei voida. Keskustelun aihe on miesten virheellinen käsitys siitä, että urheilun harrastaminen saa aikaan tietynlaisen esteettisesti houkuttelevan vartalon. Tällainen mies toivoo tapaavansa laihan ja timmin naisen treffeillä, mutta ei uskalla kirjoittaa profiiliinsa suoraan, että etsii laihaa ja timmiä fitness-vartaloista naista, koska silloin kaikki saavat sen vaikutelman, että mies on pinnallinen, mikä tietysti onkin täysin oikea vaikutelma.
Sen sijaan tällainen mies sanoo etsivänsä urheilullista naista, jolle liikunta on elämäntapa ja plää plää. Sitten mies vaihtaa potentiaalisen deitin kanssa viestejä treenikuulumisista kuola valuen ja olettaa, että tuolla treenimäärällä nainen on sellainen laiha fitnessmisu. Kun urheilullinen nainen tulee treffeille, seuraa pettymys, kun vartalo ei olekaan toivotulla tavalla esteettinen, vaikka urheilua harrastetaan ja kunto on kova. Sitten mies syyttää naista huijaamisesta, eikä usko, että urheilua harrastava nainen todella harrastaa urheilua, koska se estetiikka puuttuu.
Kun deittaileva nainen kohtaa tarpeeksi näitä huonosti viestiviä miehiä, ei hän enää uskalla kertoa urheiluharrastuksestaan, koska se tieto saa näissä miehissä aikaan epärealistisia odotuksia ulkonäöstä. Se on tietysti ikävää, koska silloin nainen ei voi olla rehellisesti oma itsensä.
Ne vaativat miehet voisivat tietysti pitäytyä herutuskuvia harrastavissa liikunnallisissa naisissa, mutta eivät jostain syystä tee niin. Ehkä toivotaan enemmän valikoimaa tai että vain sattumalta hyvännäköinen nainen olisi vähemmän vaativa tai ei olla sinut oman ja muiden pinnallisuuden kanssa. Kenpä tietää.

Tämä, vaikka itse olen tällainen ns. Fitness nainen.