Miehien käsitys urheilullisesta naisvartalosta on vääristynyt
Niin monta kertaa olen hämmästynyt tästä että ei mitään rajaa. Jos ihminen urheilee päivittäin tai ammatikseen, niin kyllä se vartalo on silloin urheilullinen vaikkei olisikaan niin laiha että kylkiluut näkyy tai yhtä näkyviä lihaksia kuin fitnessurheilijalla kisoissa. Tiedän esimerkiksi yhden ryhmäliikuntaohjaajan, jolla on naisellisen urheilullinen vartalo, isot rinnat ja leveät lanteet, varmasti näyttää monen miehen silmissä suorastaan pyöreälle, mutta hän jaksaa silti ohjata tuntitolkulla rankkaa liikuntaa monta kertaa viikossa. Siihen ei epäurheilullinen tai huonokuntoinen ikinä pystyisi. Tiedän myös yhden ylipainoisen näköisen tankotanssiopettajan, hän on todella vahva mutta myös pyöreä. Sitten taas vaikkapa eräs ystäväni on laiha luonnostaan, hän ei urheile lainkaan vaan omien sanojensa mukaan keskittyy lähinnä pitsan syöntiin ja kaljan juontiin, miesten näkökulmasta hän on urheilullinen ja hän aina pokerilla valehtelee lenkkeilevänsä yms kun on laiha. Hänen äitinsä on vähän samantyyppinen vartaloltaan, nykyään omenavartaloinen mutta jalat on edelleen keski-iässä upeat, pitkät ja hoikat.
Itse taas olen normaalipainoinen mutta minulla on silti esimerkiksi selluliittia. En ikinä kehtaisi missään deittisovelluksessa laittaa vartalomallikseni urheilullinen vaikka jaksan vetää leukoja yms, minussa on voimaa. Rasvaprosentti on kuitenkin vähän päälle 20 ja se on keskivertomiehen makuun jo liikaa, poislukien ne jotka tykkäävät pyöreistä naisista ja niiden silmissä minä taas olen liian laiha.
Naurattaa mutta vähän ehkä myös harmittaa, kun naiskuva on niin vääristynyt. Naisvartalossa vaan yksinkertaisesti kuuluu olla enemmän rasvaa kuin miesvartalossa ihan biologisista syistä johtuen. Siksi urheilullisellakaan naisella ei välttämättä näy lihaksia yhtään missään, ja urheilullisellakin naisella voi olla leveät reidet tai iso takalisto.
Kommentit (1305)
sitä paitsi, kun olin nuorena tositosi nätti, ja ujona kokeilin joskus huvikseni deittipalstaa, en ikinä, koskaan maininnut ulkonäöstäni yhtään mitään. Enkä näyttänyt kuvia. Juttelin siellä miesten kanssa tavallisista asioista, millaista elämää elän, onko kiva työ/opiskelupaikka, mistä haaveilen, mitä harrastan ym. ihan ajatuksia kaikesta.
Miksi siellä siis nykyään edes tarvitsee mainita, onko urheilullinen vai ei? Itse heivaisin helvettiin ne, jotka vaatisivat kuvailemaan ulkonäköäni, koska en arvosta sellaista. Tai itseasiassa saatoin arvostella itseni tosi alakanttiin, ihan normaalinnäköinen, ohuet hiukset, ei mitenkään eritysen hyvä vartalo ym. Sitten saattoi lähteä juttu käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vastatkaa kaikki, jotka käännätte tämän niin päin, että ei minusta saa sitä ja tätä ja kun en minä vaan laihdu kun on isot tissit ja sitä tätä tuota näitä, että miksi on niin vaikea hyväksyä se oma vartalomalli ja lakata märehtimästä??
Ja mikä tässä "urheilullisessa" nyt on niin paha, että on epistä kun vaan osa on semmossii ja itekkii urheilen mutta buhuuu pitää lakata syömästä ku tuo yks jätkä ei voi sanoo et oon urheilullinen. Nii.
Naisille voisi olla helpompaa se hyväksyminen jos ei koko ajan saisi kuulla ja lukea (lähinnä miehiltä) että mikään muu kuin tietty kauneusihanne ei kelpaa. Ei ole vain "yks jätkä" joka sitä viestittää. Nii.
Miksi naisten on niin vaikea hyväksyä sitä, että kaikkia miehiä ei voi miellyttää? Lyhyet (ja keskipituisetkin) miehet kyllä ymmärtävät sen, että eivät tule koskaan olemaan useimpien naisten ihanne vaikka mitä tekisivät. Lyhyillä miehillä on vielä sekin lisärasite (jota naisilla ei ole), että kun he treenaavat itselleen hyvän vartalon, sitä halveksutaan ja sanotaan, että he vain kompensoivat lyhyyttään lihaksilla. Miten ihmeessä naiset onnistuvat tekemään itsestään uhrin tässäkin asiassa, jossa heillä on kaikin mittarein helpompi osa?
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kuvaesimerkit vahvistavat miten vääristynyt käsitys keskivertomiehellä on siitä millaisen vartalon nainen voi saavurraa
Ei noissa kuvaesimerkeissä ole mitään saavuttamisesta puhuttu, vaan lähinnä ihannetta esitelty. Eipä miehetkään itke naisten esitellessä miesihannettaan, että perusmiehellä ole mahdollista moista vartaloa saavuttaa.
Lyhyet miehet ottavat yleensä paksuimmat naiset. Problem solved.
Keskimittaisista osa on ihania perusmiehiä, he ovat varattuja loppuun asti.
Sit on ne ylimieliset ja ärsyttävät jotka eroavat kerta toisensa jälkeen ja niihin naiset törmäävät ja niistä täällä valitetaan.
Ylin luokka on niitä joita av-mammat eivät tapaa...
ps. kun naiset sanovat etteivät "miehet" pidä heidän kropastaan vaikka he olisivat normaalipainoisia ja liikunnallisia, tiedättekö miten tämä tulee lukea?
Aivan, siten etteivät _pitkät_ ja _komeat_ miehet pidä heidän kropastaan. Se tiimalasivartaloinen fitnesstyttö saa palkkioksi salilla käymisestä pitkän ja komean menestyjän etkä sinä saakaan, ja tuntuu niin väärältä että kelpaa vain tavismiehelle. Tokihan naisen pitää oletuksena saada 8/10 mies pelkästään olemalla nainen.
Jos olet pitkä ja romuluinen nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, jotta tuntisit itsesi siroksi ja naiselliseksi hänen rinnallaan.
Ja toki jos olet lyhyt ja siro nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, koska vastakohdat ne täydentävät toisiaan ja tietysti jos alfan saat niin sellaisen otat.
Vierailija kirjoitti:
https://designtwitch.files.wordpress.com/2012/03/screen-shot-2012-03-06…
https://i.pinimg.com/736x/35/c7/15/35c7155d2c99d289da54306f67f23615--sh…
Sekä naisilla että miehillä on kylläkin, että siedettävän ja jopa hyvännäköisen vartalon voi saavuttaa lähes yksinomaan pelkällä ruokavaliolla, kunhan ei syö liikaa. Esim. kuvankaltaisen kropat ovat monien mielestä esteettisiä. Helpoiten tuohon tosiaan pääsee, kun katsoo, mitä suuhunsa pistää ja käy parin viikon välein kuntosalilla.
Minusta tuon miehen vartalo ei ole ihanteellinen.
Liian laiha.
Isommat lihakset ja hiukan rasvaa.
Pieni rasvakerros miehenkin lihasten päällä on ok, kunhan ei ole kaljamahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän ketjun kuvaesimerkit vahvistavat miten vääristynyt käsitys keskivertomiehellä on siitä millaisen vartalon nainen voi saavurraa
Ei noissa kuvaesimerkeissä ole mitään saavuttamisesta puhuttu, vaan lähinnä ihannetta esitelty. Eipä miehetkään itke naisten esitellessä miesihannettaan, että perusmiehellä ole mahdollista moista vartaloa saavuttaa.
On itketty, tässäkin ketjussa. Jossain mainittiin sekin ettei ole tarpeeksi miehekäs leuka.
No hyvä juttu, saatte tekin sitten itkeä ja mollata miehiä ja niitä toisenlaisia naisia kuin te.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://designtwitch.files.wordpress.com/2012/03/screen-shot-2012-03-06…
https://i.pinimg.com/736x/35/c7/15/35c7155d2c99d289da54306f67f23615--sh…
Sekä naisilla että miehillä on kylläkin, että siedettävän ja jopa hyvännäköisen vartalon voi saavuttaa lähes yksinomaan pelkällä ruokavaliolla, kunhan ei syö liikaa. Esim. kuvankaltaisen kropat ovat monien mielestä esteettisiä. Helpoiten tuohon tosiaan pääsee, kun katsoo, mitä suuhunsa pistää ja käy parin viikon välein kuntosalilla.
Minusta tuon miehen vartalo ei ole ihanteellinen.
Liian laiha.
Isommat lihakset ja hiukan rasvaa.
Pieni rasvakerros miehenkin lihasten päällä on ok, kunhan ei ole kaljamahaa.
Minun mielestäni taas juuri hyvä kroppa. Mutta silti olen enemmän kyllä tapaillut niitä joilla on vähän mahaa. He hyväksyvät nämä minun paksut reiteni helpommin kuin joku kehonrakentaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ihminen liikkuu työkseen/harrastaa paljon liikuntaa ja on silti pyöreä niin ihmettelen vaan että kuinka paljon täytyy laittaa ruokaa ja juomaa kurkusta alas.
Eiköhän sinne laiteta paljon muutakin kun vain ruokaa. Sokeria ja vehnää, sipsiä ja sidukkaa.
Normiruoka riittää. Lasagnea, lohta, pottuja, leipää juustolla ja kinkulla teen kanssa iltasella. Kesällä grilli korvaa keittiön. Se on helposti +5kg grillikaudella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekin on muuten jännä, kun esimerkiksi tällä palstalla kysytään miesten kriteerejä naisille, sieltä tulee ehdoton ei koira- ja kissaihmisille ja perusteeksi sanotaan, että koko elämä pyörii sitten sen karvapallon ympärillä ja parisuhteelle ei jää aikaa. Sitten kuitenkin halutaan se fitnesstyttö, joka on viikossa 20 tuntia salilla ja ruokailut sun muut rytmittyvät täsmälleen sen urheilun ympärille. Onko se kissa kuitenkaan ihan niin sitova?
Ei kukaan ole salilla 20 tuntia viikossa. 3-4 tuntia treeniä per viikko ja normaalia kotiruokaa ihan tavalliseen tapaan, niin saa sellaisen vartalon, jota useimmat urheilullista vartaloa ihannoivat miehet himoitsevat.
Voi morjes. Näytäpä minulle edes yksi fitness-/urheilupimu, joka treenaa 3-4 tuntia viikossa ja syö NORMAALI KOTIRUOKAA. Huh huh. Hehän syövät normaalia kotiruokaa ehkä herkkuannoksena kerran kuukaudessa...
Tuo ignorantti ja ja todellisuudesta irrallaan oleva lausahdus on todella hyvä esimerkki miesten epärealistisesta ajatusmaailmasta, mitä tulee naisten ulkonäköön. He luulevat, että se unelmanaisen vartalo on salaatin ja puuronsyönnin sekä parin kevyen viikottaisen hölkkäyslenkin tulosta. Heillä ei ole pienintäkään käsitystä siitä, kuinka paljon aikaa, omistautumista, energiaa, panostusta ja uhrauksia fitness-tason vartalon hankkiminen ja ylläpito todella vaatii. Tähän päälle ripsien ja kynsien huollot, kulmien värjääminen, hiuslisäkkeet ja kosmetiikkatuotteiden kustantaminen ynnä muu puunaaminen. Tuskin nuo fitnessnaisetkaan heille kelpaavat täysin suihkunraikkaina punaisina helottavine kasvoineen, täynnä pieniä näppyjä. Kulmia ja ripsiä ei erota laisinkaan, piirteet ovat tylsät ja värittömät. Älkää myöskään unohtako fitnessnaisten keskuudessa yleistä ongelmaa: rintojen surkastumista. Miten tämä ongelma paikataan? No kalliilla silikoni-implanteilla tietysti. Halpaa eikö? Miksi edes yrittää takoa järkeä sellaisten tyyppien päähän, jotka eivät hahmota todellisuutta?
Ei tässä ollutkaan kyse fitness-kilpailijoista, vaan snoin, että 3-4 tunnin treenillä ja kotiruoalla saa vartalon, jota useimmat urheilullisesta vartalosta pitävät miehet himoitsevat. Olen ikäni harrastanut liikuntaa ja tiedän kyllä mistä puhun. En ymmärrä miksi naiset kuvittelevat jonkun fitness-kilpailijan kisakunnon olevan miesten naisihanne, vaikka todellinen ihanne urheilullisesta naisvartalosta on lähempänä tätä:
http://www.thebrofessional.net/wp-content/uploads/2014/09/Allison-Stokk…
Mulla ei ollu tuollainen vartalo siinäkään vaiheessa, kun urheilin 6-7 päivänä viikossa: rankkaa salia, pyöräilyä, uintia, luistelua, ratsastusta, juoksua jne. Lisäksi oksentelin useina päivinä ja paastosin, laskeskelin pakonomaisesti omenankin kalorit. Mulla ei ollu tommosta kroppaa siinäkään vaiheessa, kun olin ensin käyny luistelemassa yli 20 km, jonka jälkeen menin saunaan kylpytakki päällä hikoilemaan "ylimääräiset" pois, oksensin välissä mahani tyhjäksi. Saunan jälkeen join hieman vettä. Edes tuollaisen jälkeen mulla ei ollu seuraavana päivänä linkkaamasi kuvan kroppaa. Valitettavasti vartalomalli määrää ihan älyttömästi, millainen kroppa on mahdollista saavuttaa.
Tai noh, olisinhan minä saanut kuvan kaltaisen kropan, kun olisin riittävän pitkään elänyt 500 kalorilla ja urheillut joka päivä. Olisin silloin ollut tosin sairaalakunnossa noin niinkuin muuten.
Nykyään liikun edelleen säännöllisesti, käyn salilla 3-4 kertaa viikossa, juoksen ja pyöräilen. Syön muuten normaalisti, mutta kasvisruokaa. Herkuttelen joskus. Rasvaprosentti on jotain 17, mutta edelleenkään minulla ei ole tuollaista kroppaa, mitä linkissäsi. Miehillä on todellakin vääristynyt kuva normaalista kropasta. Miesten normaali kroppa tarkoittaa mulle vakavaa syömishäiriötä.
12121212 kirjoitti:
ps. kun naiset sanovat etteivät "miehet" pidä heidän kropastaan vaikka he olisivat normaalipainoisia ja liikunnallisia, tiedättekö miten tämä tulee lukea?
Aivan, siten etteivät _pitkät_ ja _komeat_ miehet pidä heidän kropastaan. Se tiimalasivartaloinen fitnesstyttö saa palkkioksi salilla käymisestä pitkän ja komean menestyjän etkä sinä saakaan, ja tuntuu niin väärältä että kelpaa vain tavismiehelle. Tokihan naisen pitää oletuksena saada 8/10 mies pelkästään olemalla nainen.
Jos olet pitkä ja romuluinen nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, jotta tuntisit itsesi siroksi ja naiselliseksi hänen rinnallaan.Ja toki jos olet lyhyt ja siro nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, koska vastakohdat ne täydentävät toisiaan ja tietysti jos alfan saat niin sellaisen otat.
Sinua nyt varmaan harmittaa kovasti, mutta minä päärynävartaloinen nainen olen seurustellut niiden sinun määrittelemien alfojen, eli ilmeisesti näiden pitkien miesten kanssa. Minulle tosin pituus ei ole mitenkään olennaista, mutta jostain syystä minua lähestyy miehet jotka ovat vähintään 25 cm pidempiä, olen myös tapaillut itseäni yli 40 cm pidempää miestä. Minulle kyllä kelpaisi lyhyempikin mies, pituus ei ole olennaista ja jos mies on pitkän lisäksi vielä harteikas, lihaksikas tai mahakas, niin se on enemmänkin jo vähän pelottavaa, koska mies on silloin jo niin älyttömän paljon isokokoisempi kuin minä lyhyt, vähän päälle 50 kiloinen nainen. En kuitenkaan halua rusentua kenenkään alle esimerkiksi intiimissä kontaktissa.
Minusta tuntuu että lyhyet miehet usein viehättyvät vähintään itsensä pituisista naisista. En sitten tiedä mistä tämä johtuu. Esimerkiksi yksi tuttu mies, joka on mieheksi kohtuullisen lyhyt, muistaakseni 166 cm on seurustellut aina itseään pidempien naisten kanssa, vaikka puolet naisista on kuitenkin häntä lyhyempiä.

Ihan varmana joit viiniä, söit suklaata ja juustoja!!11!!!!
No ei. Toivottavasti voit nyt paremmin, ja toivottavasti olet löytänyt täysjärkisiä miehiä elämääsi. Jos miehiä ei ole löytynyt, toivottavasit täysjärkisiä ystäviä. Huono parisuhde voi laukaista syömishäiriön uudelleen, välttele kontrollinhaluisia miehiä viimeiseen asti.
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
ps. kun naiset sanovat etteivät "miehet" pidä heidän kropastaan vaikka he olisivat normaalipainoisia ja liikunnallisia, tiedättekö miten tämä tulee lukea?
Aivan, siten etteivät _pitkät_ ja _komeat_ miehet pidä heidän kropastaan. Se tiimalasivartaloinen fitnesstyttö saa palkkioksi salilla käymisestä pitkän ja komean menestyjän etkä sinä saakaan, ja tuntuu niin väärältä että kelpaa vain tavismiehelle. Tokihan naisen pitää oletuksena saada 8/10 mies pelkästään olemalla nainen.
Jos olet pitkä ja romuluinen nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, jotta tuntisit itsesi siroksi ja naiselliseksi hänen rinnallaan.Ja toki jos olet lyhyt ja siro nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, koska vastakohdat ne täydentävät toisiaan ja tietysti jos alfan saat niin sellaisen otat.
Sinua nyt varmaan harmittaa kovasti, mutta minä päärynävartaloinen nainen olen seurustellut niiden sinun määrittelemien alfojen, eli ilmeisesti näiden pitkien miesten kanssa. Minulle tosin pituus ei ole mitenkään olennaista, mutta jostain syystä minua lähestyy miehet jotka ovat vähintään 25 cm pidempiä, olen myös tapaillut itseäni yli 40 cm pidempää miestä. Minulle kyllä kelpaisi lyhyempikin mies, pituus ei ole olennaista ja jos mies on pitkän lisäksi vielä harteikas, lihaksikas tai mahakas, niin se on enemmänkin jo vähän pelottavaa, koska mies on silloin jo niin älyttömän paljon isokokoisempi kuin minä lyhyt, vähän päälle 50 kiloinen nainen. En kuitenkaan halua rusentua kenenkään alle esimerkiksi intiimissä kontaktissa.
Minusta tuntuu että lyhyet miehet usein viehättyvät vähintään itsensä pituisista naisista. En sitten tiedä mistä tämä johtuu. Esimerkiksi yksi tuttu mies, joka on mieheksi kohtuullisen lyhyt, muistaakseni 166 cm on seurustellut aina itseään pidempien naisten kanssa, vaikka puolet naisista on kuitenkin häntä lyhyempiä.
Määkin oon päärynvartaloinen, mutta myös ihan helvetin hyvännäköinen :D
Päärynä on ihan eri kuin omena, omena on se joka ei oikein meinaa näyttää hyvältä vähänkään pyöreämpänä ja asettua siihen "ihannemuottiin" (ja näillekin löytyy taatusti ihailijansa), olisiko se sitten täällä syynä tähän järjettömään riitaan?
Mä en liiku juurikaan. Mutta en tykkää juuri mistään ruoasta. Tai niitten koostumuksesta. Pasta, vesimeloni ja tortillat on jees. Karkkia syön. Oon alipainoinen.
Mua huvittaa kun miesten mielestä oon pitänyt itsestäni "huolta". Jos terapia on huoenpitoa niin toķi.
No, miehet on ihme väkeä ja pidän enemmän naisista.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän nää käsitykset normaalista vartalosta on nykypäivänä aivan vääristyneet, niin naisilla kuin miehilläkin. Moni nainen turhaan tavoittelee sellaista, mikä ei järjellisin keinoin ole saavutettavissa.
Tuossa aikaisemmin kirjoitin, että käyn neljä kertaa viikossa salilla, mutta koska sitä ei päälle päin näy, niin olen siitä hiljaa. Niin, sen lisäksi lenkkeilen reipasta kävelyvauhtia 40-50 kilometriä viikossa ja joogaan paristi. Syön etupäässä terveellisesti, en käytä vehnää, sokerimehuja/jugurtteja/limsoja, alkoholia tai prosessoituja eineksiä ollenkaan, herkuttelen pienellä pussilla karkkia kerran viikossa tai kahdessa. En napostele, syön säännöllisesti 4-6 kertaa päivässä reeneistä riippuen. Teen mielestäni varsin paljon itseni eteen ja erittäin hyväkuntoinen olen ja harvoin sairaana.
Ja näytänkö urheilulliselta ja hoikalta? No en. Normaalipainoinen olen ja lihaksikas, mutta läskiä löytyy silti ja ikävä kyllä se keskittyy lähinnä vatsaan kaikki. Rinnat on pienet ja solisluut lähes paistaa, mutta maha röllöttää ja lanteilta saa kunnon otteen rasvaa, reidetkin on paksut, eikä tämä treenaaminen niitä kaventanut ole, päinvastoin. Takamus on hieman pyöristynyt kyllä, mutta kun on mallia lättänä, niin ei sitä ihan ihmeisiin pysty kuitenkaan.
Mää oon ihan tyytyväinen itseeni, ei sillä, mutta käyhän se ärsyttämään, kun tuppaa ihmisillä olemaan se luulo, että kuka tahansa saavuttaa mitä tahansa " kunhan vähän ottais itseään niskasta kiinni! "
Olet samanlainen kuin minä. Kaiken lisäksi reisistä ja perseestä löytyy pienestä rasvaprosentista huolimatta ihan näkyvästi selluliittia. Vaikka kyykkään isoilla painoilla ja mavetan. Enää en stressaa ulkonäöstä, vaan keskityn hyvinvointiin. Minä en timmiä kroppaa saa sitten millään.
T. Se ex syömishäiriöinen pakkourheilija
Vierailija kirjoitti:
12121212 kirjoitti:
ps. kun naiset sanovat etteivät "miehet" pidä heidän kropastaan vaikka he olisivat normaalipainoisia ja liikunnallisia, tiedättekö miten tämä tulee lukea?
Aivan, siten etteivät _pitkät_ ja _komeat_ miehet pidä heidän kropastaan. Se tiimalasivartaloinen fitnesstyttö saa palkkioksi salilla käymisestä pitkän ja komean menestyjän etkä sinä saakaan, ja tuntuu niin väärältä että kelpaa vain tavismiehelle. Tokihan naisen pitää oletuksena saada 8/10 mies pelkästään olemalla nainen.
Jos olet pitkä ja romuluinen nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, jotta tuntisit itsesi siroksi ja naiselliseksi hänen rinnallaan.Ja toki jos olet lyhyt ja siro nainen niin kuuluuhan sinulle pitkä ja raamikas mies, koska vastakohdat ne täydentävät toisiaan ja tietysti jos alfan saat niin sellaisen otat.
Sinua nyt varmaan harmittaa kovasti, mutta minä päärynävartaloinen nainen olen seurustellut niiden sinun määrittelemien alfojen, eli ilmeisesti näiden pitkien miesten kanssa. Minulle tosin pituus ei ole mitenkään olennaista, mutta jostain syystä minua lähestyy miehet jotka ovat vähintään 25 cm pidempiä, olen myös tapaillut itseäni yli 40 cm pidempää miestä. Minulle kyllä kelpaisi lyhyempikin mies, pituus ei ole olennaista ja jos mies on pitkän lisäksi vielä harteikas, lihaksikas tai mahakas, niin se on enemmänkin jo vähän pelottavaa, koska mies on silloin jo niin älyttömän paljon isokokoisempi kuin minä lyhyt, vähän päälle 50 kiloinen nainen. En kuitenkaan halua rusentua kenenkään alle esimerkiksi intiimissä kontaktissa.
Minusta tuntuu että lyhyet miehet usein viehättyvät vähintään itsensä pituisista naisista. En sitten tiedä mistä tämä johtuu. Esimerkiksi yksi tuttu mies, joka on mieheksi kohtuullisen lyhyt, muistaakseni 166 cm on seurustellut aina itseään pidempien naisten kanssa, vaikka puolet naisista on kuitenkin häntä lyhyempiä.
Eli mitä tämä kertoo valituksista ettei kaikilla naisilla ole mahdollisuutta saavuttaa hyvää kroppaa?
Harrastit siis paljon liikuntaa ja komeat alfamiehet lähestyivät sinua.
Kerrohan nyt minulle, 167cm pituiselle ja kapeaharteiselle miehelle, mikä olisi hyvä treeniohjelma jolla saan pitkäsääriset kurvikuningattaret lähestymään minua?

Ole mukava? Kehitä henkistä puoltasi. Ainakin tuo tuttu on todella sosiaalinen, helposti tutustuu uusiin ihmisiin. Olen tuntenut hänet tosin jo aivan teinistä lähtien joten saatan olla joillekin hänen puolilleen sokea. Hän kuitenkin tutustuu ennakkoluulottomasti monenlaisiin ihmisiin ja siksi varmaan tapaa myös monenlaisia ihmisiä, myös niitä häntä pidempiä kaunottaria.
Naiset antavat paljon enemmän miesten ulkonäön vikoja anteeksi ainakin sen perusteella mitä tuolla kaupungilla liikkuu pariskuntia. Huomattavasti useammin nainen on paremman näköinen pariskunnasta kuin toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://designtwitch.files.wordpress.com/2012/03/screen-shot-2012-03-06…
https://i.pinimg.com/736x/35/c7/15/35c7155d2c99d289da54306f67f23615--sh…
Sekä naisilla että miehillä on kylläkin, että siedettävän ja jopa hyvännäköisen vartalon voi saavuttaa lähes yksinomaan pelkällä ruokavaliolla, kunhan ei syö liikaa. Esim. kuvankaltaisen kropat ovat monien mielestä esteettisiä. Helpoiten tuohon tosiaan pääsee, kun katsoo, mitä suuhunsa pistää ja käy parin viikon välein kuntosalilla.
Minusta tuon miehen vartalo ei ole ihanteellinen.
Liian laiha.
Isommat lihakset ja hiukan rasvaa.
Pieni rasvakerros miehenkin lihasten päällä on ok, kunhan ei ole kaljamahaa.Ihan ymmärrettävää, eikä edes tuon miehen vartaloa pelkällä ruokavaliolla oltu saavutettu. Ihanteellinen miesvartalo vaatii aina enemmän työtä kuin ihanteellinen naisvartalo, mutta jotenkin naiset silti onnistuvat uhriutumaan tässäkin asiassa. Naiset voittavat miehet uhriutumistaidoissa sata-nolla!!
http://i.imgur.com/F8ysm9X.jpg
Niin tämä :(.
Aloittaja on Absurdistanin Pääsihteeri.
death by snu snu