Työ, mielenterveysongelmat ja kriittisyys itseä kohtaan

Kyllä jotkut ihan suruttomasti laiskottevat ja tilaisuuden tullen jopa nukkuvat työpaikalla. Laske ihmeessä rimaa, olet kyllä tarpeeksi ahkera.

Niin ja mulla on usein tosi paha mieli siitä, että en vaan pysty siihen mihin muut. Tai enhän mä tiedä mitä ne muut siellä työpisteellään tekee, pelaako Pasianssia vai tekevätkö koko ajan töitä. Jotenkin olen aina kuvitellut työelämän sellaiseksi, että töissä tosiaan tehdään töitä ilman taukoja ihan koko ajan.. Sitten tällainen sairas ihminen on automaattisesti mun mielestä huonompi jos ei siihen pysty :(. Mitenpä sitä oppisi hyväksymään, että näillä mennään ja on hieno juttu että ees selviän työelämästä.. Pelkään, että muut pitävät minua laiskana jos joku tulee käymään mun huoneessa sanomassa jotain ja teen sillä hetkellä jotain ihan muuta..

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä jotkut ihan suruttomasti laiskottevat ja tilaisuuden tullen jopa nukkuvat työpaikalla. Laske ihmeessä rimaa, olet kyllä tarpeeksi ahkera.

Ironistahan tässä on se, että mielestäni jos joku laiskottelee ja ottaa rennosti ihan huvikseen niin se on ihan ok niin kauan kun hommat ei kaadu muille ja työnantaja on tyytyväinen työn tulokseen. Mutta itseäni kohtaan tämä ei sitten päde vaan vaadin ja vaadin kun tosiaan joudun tauottelemaan todella paljon ja kun tiedän, että töitä olisi oikeasti tosi paljon tehtävänä. Minä siis hoidan sen minkä ehdin ja loput sitten siirtyy, niin huono omatuntohan tauottamisesta tulee :( Toisaalta en tiedä oisko sekään parempi, että oisin sitten väkisin oireiden ollessa päällä tekemässä sitä työtä ja eiköhän saikulle joutuis aika pian. Tällä jatkuvalla tauotuksella selviän työstä sinänsä tosi hyvin ja päivän jälkeen on ok olo, ei loppuunpalanut.

Ap

Toden totta, koita ottaa erilainen asenne työntekoon, koska siihen sinulla on varaa. Esimiehesi ei nimittäin sinusta halua koskaan eroon.

Lähde siitä, että SINÄ olet tärkein ja työsi on nro 2. Eli sinun hyvinvointisi on kaiken A ja O. Myöskään ilman sitä et kykenisi antamaan minkäänlaista panosta töissäsi. Älä siis pode huonoa omatuntoa, kun siihen ei ole tarvetta. Muista, että työ on vain työ, ei elämämme tarkoitus = teemme työtä elääksemme, emme elä työtä tehdäksemme.

P.S. Kuvittele, miten vahva olet! Podet masennusta ja ahdistusta, mutta kykenet töihin. Se on itsessään mitalin arvoista.

Arvosta itseäsi ja anna itsellesi vapaus olla nro 1, kuten pitääkin.

Vierailija kirjoitti:

Toden totta, koita ottaa erilainen asenne työntekoon, koska siihen sinulla on varaa. Esimiehesi ei nimittäin sinusta halua koskaan eroon.

Lähde siitä, että SINÄ olet tärkein ja työsi on nro 2. Eli sinun hyvinvointisi on kaiken A ja O. Myöskään ilman sitä et kykenisi antamaan minkäänlaista panosta töissäsi. Älä siis pode huonoa omatuntoa, kun siihen ei ole tarvetta. Muista, että työ on vain työ, ei elämämme tarkoitus = teemme työtä elääksemme, emme elä työtä tehdäksemme.

Sinänsä mulla ei oo mitään urallisia tavoitteita: tästä saa ihan riittävää liksaa mun mielestä ja pääasia mulle on, että pysyn työkykyisenä.. Kotoakin olen saanut sellaisen mallin, että töitä tehdään oman hyvinvoinnin yli ja töissä ei tauotella. Ihan orjameininkiä pitäisi olla päivästä toiseen. Mä vaan en kestä sellaista enkä pärjää oireiden kanssa, mitään bentsoja en ala joka päivä napsimaan kun nyt en tarttee tällä konstilla ollenkaan..

Ap

Vierailija kirjoitti:

P.S. Kuvittele, miten vahva olet! Podet masennusta ja ahdistusta, mutta kykenet töihin. Se on itsessään mitalin arvoista.

Arvosta itseäsi ja anna itsellesi vapaus olla nro 1, kuten pitääkin.

Niin, kai sitä voisi näinkin ajatella :). Enpä varmaan pidemmälle saikulle pääsisikään, mulla kun ei ole näyttöä että en työtehtävistä selviydy.

Ap

Mielelläni kuulisin vielä muilta mt-ongelmaisilta työssäkäyviltä kokemuksia :)

ap

Eli haet toisten ihmisten hyväksyntää suoritteillasi? Tämä on tyypillinen kehityskaari traumaattisille ihmisille, oli sitten trauman alkuperä alkoholistiperhe tms.

Sinuna pohtisin ensin suhdettani itseeni. Onko arvostuksesi kiinni siitä miten suoriudut? Olisiko järkevää yrittää löytää kadonneita tunteita joillain sopivilla irtiotoilla rutiineista? Lintuperspektiivistä itsensä katsominen on usein hankalaa, mutta ehkä sinulla on kavereita, jotka voivat auttaa.

Biokemian kannalta taustalla juurisyynä on suurella todennäköisyydellä stressireaktio. En tiedä miten tunnet stressiä, jos siitä on tullut osa minuuttasi. Tyypillinen ihminen, jonka elämässä stressi on osa minuutta, kokee muiden "laiskottelun" tai kyvyttömyyden suoriutua hyvin negatiivisesti. Heidät pysäyttää useimmiten jokin elimellinen sairaus, usein vatsavaivat, mutta toisinaan myös mielenterveysongelmat.  Työnantajan kannalta stressaava, itsetuntoaan suoritteilla paikkaava ihminen on taas mitä ihanteellisin. Siksi työnantajat suosivat nuoria kyvykkäitä ja pistävät loppuun palaneita pois yt-näytelmissään.

9: Kyllä, koen että mun ihmisarvo jotenkin riippuu tästä ja haluan olla myös aina mieliksi. Olen aina ollut jonkinlaisesta kiltin tytön syndroomasta kärsivä, en esimerkiksi uskalla olla erimieltä auktoriteettien kanssa yms.

Ap

Mun ex-työpaikassa tuli luonnostaan aika paljon hetkiä, jolloin ei ollut oikeaa tekemistä. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta meni siihen taukoiluunkin hermot.

Koin rasitteena sen, että muut kokoontuivat sitten aina yhteen sosialisoimaan, kun itse en sitä olisi jaksanut. Mielummin olisin tehnyt jotakin konkreettista. Ne jatkuvat, muuttuvat sos.tilanteet oli tehdä mut hulluksi ja ahdistuin niistä tosi pahasti.

Lopetin työn kun en enää jaksanut kamppailua näiden oireiden kanssa. Oireina siis sydänoireita, muistihäiriöitä, hikoilua, tärinää, jäykkyyttä, epämääräsiä särkyjä jne. Oirelistaani nähden koin silti selviytyväni hyvin. Välillä soittelevat tekemään sinne yhä vuoroja.