Ystävän myönteisyys ärsyttää!

Joo, olen itse aika särmikäs tyyppi. Iloitsen, ärsyynnyn, suren aika isosti. En nyt tunge kenenkään naamalle tunnetilojani, mutta hissukat ovat minulle persoonina vähän.... miten sen nyt sanoisi kärjistämättä.... eri rotua.

Eli en itse varmaan ystävystyisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle kaikki on aina ihqua.

Mutta minusta se on toisaalta ihan hyvä elämänasenne, jos se on aito tai ainakin pohjautuu järkevään harkintaan siitä, mikä tuo hänelle itselleen energiaa ja hyvää mieltä.

Positiivisuus nimittäin tuppaa kyllä poikimaan lisää positiivisuutta ja hyvää oloa. Jatkuva valittaminen ja murjottaminen taas lisää vitu..sta.

Eli en varsinaisesti ärsyyntyisi, en vain ehkä jaksaisi kovin läheisesti seurustella sellaisen ihmisen kanssa, varsinkaan jos hän moittisi ja tuntuisi vaivaantuvan silloin, kun MINÄ valitan tai suutahdan jostakin.

Ei ole kivaa olla itse negatiivisen ihmisen roolissa, on paljon hauskempaa jos toinenkin välillä on se kiukkuinen akka ;-D

PS: muiden mieliksi söpöilevä ja iloista naamaa pitävä ihminen on sitten toki toinen juttu, se jo oikeasti ärsyttääkin. Siis vaikka työpaikalla se "eager beaver", joka on ottanut asiakseen mielistellä pomoa ja "tsempata" kaikkia.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse aika särmikäs tyyppi. Iloitsen, ärsyynnyn, suren aika isosti. En nyt tunge kenenkään naamalle tunnetilojani, mutta hissukat ovat minulle persoonina vähän.... miten sen nyt sanoisi kärjistämättä.... eri rotua.

Eli en itse varmaan ystävystyisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle kaikki on aina ihqua.

Mutta minusta se on toisaalta ihan hyvä elämänasenne, jos se on aito tai ainakin pohjautuu järkevään harkintaan siitä, mikä tuo hänelle itselleen energiaa ja hyvää mieltä.

Positiivisuus nimittäin tuppaa kyllä poikimaan lisää positiivisuutta ja hyvää oloa. Jatkuva valittaminen ja murjottaminen taas lisää vitu..sta.

Eli en varsinaisesti ärsyyntyisi, en vain ehkä jaksaisi kovin läheisesti seurustella sellaisen ihmisen kanssa, varsinkaan jos hän moittisi ja tuntuisi vaivaantuvan silloin, kun MINÄ valitan tai suutahdan jostakin.

Ei ole kivaa olla itse negatiivisen ihmisen roolissa, on paljon hauskempaa jos toinenkin välillä on se kiukkuinen akka ;-D

PS: muiden mieliksi söpöilevä ja iloista naamaa pitävä ihminen on sitten toki toinen juttu, se jo oikeasti ärsyttääkin. Siis vaikka työpaikalla se "eager beaver", joka on ottanut asiakseen mielistellä pomoa ja "tsempata" kaikkia.

Olen miettinyt tuota, että kyse varmaankin on siitä, että minulla on vahva persoona ja tykkään ihmisistä, joilla sellainen on myös. Hän ei ole sellainen. Hän on kyllä erilaisia ja mukaviakin asioita, mutta en koe niiden olevan persoonasta lähtösiä vain pikemminkin siitä, että mitä muut häneltä odottavan. Ja vierastan tuota ajatusta.

Ap

ap, näinpä. Ihmisellä pitää olla sen verran "munaa" että hän uskaltaa olla omanlaisensa. On se sitten vaikka yltiöpositiivisuuskin.

1

Kysymys ei ole aina "munasta" vaan joskus rooli on opittu lapsuudesta eikä sitä välttämättä edes tiedosta. Ja jos tiedostaa siitä voi olla erittäin vaikea päästä😊.

Minä taas en ymmärrä näitä jotka asettaa vaatimuksia ystävilleen. "Pitää olla negatiivinen ja särmikäs kun minäkin oon." Edustat just muita rasittavaa ihmistyyppiä. Anna hänen olla omanlaisensa.

Ootko ajatellut et se ihminen voi vaikka olla onnellinen sinun kanssa ja siksi on positiivinen? Olisi se aika sääli jos seurassasi ystävä itkisi. Mitä moisesta ajattelisit? toisaalta yli iloinen on myös vähän outoa. Onko jopa ihastunut.

No voi vittu nyt taas. Älä ole sille ystävä sitten, sinähän tuossa esität.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys ei ole aina "munasta" vaan joskus rooli on opittu lapsuudesta eikä sitä välttämättä edes tiedosta. Ja jos tiedostaa siitä voi olla erittäin vaikea päästä😊.

Juuri niin, millainen "ystävä" ap kuvittelee olevansa, kun ei tätä edes tajua? Mitä sä häntä enää tosiaan tapailet siinä, häivy siitä valehtelemasta, että sinä välität. Olet itse täysin teennäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse aika särmikäs tyyppi. Iloitsen, ärsyynnyn, suren aika isosti. En nyt tunge kenenkään naamalle tunnetilojani, mutta hissukat ovat minulle persoonina vähän.... miten sen nyt sanoisi kärjistämättä.... eri rotua.

Eli en itse varmaan ystävystyisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle kaikki on aina ihqua.

Mutta minusta se on toisaalta ihan hyvä elämänasenne, jos se on aito tai ainakin pohjautuu järkevään harkintaan siitä, mikä tuo hänelle itselleen energiaa ja hyvää mieltä.

Positiivisuus nimittäin tuppaa kyllä poikimaan lisää positiivisuutta ja hyvää oloa. Jatkuva valittaminen ja murjottaminen taas lisää vitu..sta.

Eli en varsinaisesti ärsyyntyisi, en vain ehkä jaksaisi kovin läheisesti seurustella sellaisen ihmisen kanssa, varsinkaan jos hän moittisi ja tuntuisi vaivaantuvan silloin, kun MINÄ valitan tai suutahdan jostakin.

Ei ole kivaa olla itse negatiivisen ihmisen roolissa, on paljon hauskempaa jos toinenkin välillä on se kiukkuinen akka ;-D

PS: muiden mieliksi söpöilevä ja iloista naamaa pitävä ihminen on sitten toki toinen juttu, se jo oikeasti ärsyttääkin. Siis vaikka työpaikalla se "eager beaver", joka on ottanut asiakseen mielistellä pomoa ja "tsempata" kaikkia.

Olen miettinyt tuota, että kyse varmaankin on siitä, että minulla on vahva persoona ja tykkään ihmisistä, joilla sellainen on myös. Hän ei ole sellainen. Hän on kyllä erilaisia ja mukaviakin asioita, mutta en koe niiden olevan persoonasta lähtösiä vain pikemminkin siitä, että mitä muut häneltä odottavan. Ja vierastan tuota ajatusta.

Ap

Sinulla mitään vahvaa persoonaa ole. Jos olisi, olisit ratkaissut tuon ystäväsi estot jo ajat sitten, ja tukisit häntä. Mutta ei. Olet niin sinä sinä sinä.

Koen itsekin tuollaiset tyhjinä ja teennäisinä ihmisinä. Tekopirteinä.

Jos menee päin v*ttua, niin en ymmärrä, miksi pitää läheisille ystäville hehkuttaa jotain yksittäisiä asioita positiiviseen sävyyn, vaikka oikeasti voi huonosti!?

Kyllä, positiivisuus ruokkii positiivisuutta, mutta on epärehellistä esittää jotain muuta, mitä on. Ja ystäville mielestäni kuuluu jakaa ilot JA SURUT. Jotenkin ihmisten kommunikaatiokyvyt ovat menneet somen myötä omituiseksi. Ensin jaettiin somessa vain kivoja juttuja ja hehkutettiin, sitten se siirtyi jo oikeisiin ihmissuhteisiin se tyyli 🤔

Kukaan ei enää näytä todellista minäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, olen itse aika särmikäs tyyppi. Iloitsen, ärsyynnyn, suren aika isosti. En nyt tunge kenenkään naamalle tunnetilojani, mutta hissukat ovat minulle persoonina vähän.... miten sen nyt sanoisi kärjistämättä.... eri rotua.

Eli en itse varmaan ystävystyisi sellaisen ihmisen kanssa, jolle kaikki on aina ihqua.

Mutta minusta se on toisaalta ihan hyvä elämänasenne, jos se on aito tai ainakin pohjautuu järkevään harkintaan siitä, mikä tuo hänelle itselleen energiaa ja hyvää mieltä.

Positiivisuus nimittäin tuppaa kyllä poikimaan lisää positiivisuutta ja hyvää oloa. Jatkuva valittaminen ja murjottaminen taas lisää vitu..sta.

Eli en varsinaisesti ärsyyntyisi, en vain ehkä jaksaisi kovin läheisesti seurustella sellaisen ihmisen kanssa, varsinkaan jos hän moittisi ja tuntuisi vaivaantuvan silloin, kun MINÄ valitan tai suutahdan jostakin.

Ei ole kivaa olla itse negatiivisen ihmisen roolissa, on paljon hauskempaa jos toinenkin välillä on se kiukkuinen akka ;-D

PS: muiden mieliksi söpöilevä ja iloista naamaa pitävä ihminen on sitten toki toinen juttu, se jo oikeasti ärsyttääkin. Siis vaikka työpaikalla se "eager beaver", joka on ottanut asiakseen mielistellä pomoa ja "tsempata" kaikkia.

Häviäjä, ei kestä vastata huutoonsa. "Valitan, kunhan en joudu tilille liiasta negaatiosta".

No, minne ap, vahva persoona, katosi?!

Äh, mulla on semmonen kaveri, jolle ei voi mitään sanoa suoraan, kun loukkaantuu ja ihmettelee, mitä tarkoitan. Päätin olla sitten aina vaan, että joo joo...ihan kiva, sopii, onpa nätti.... Joskus se vika on myös siinä toisessa osapuolessa. En jaksa turhaan haastaa, kun muutenkin joudun työssä "tappelemaan" känniääliöiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Äh, mulla on semmonen kaveri, jolle ei voi mitään sanoa suoraan, kun loukkaantuu ja ihmettelee, mitä tarkoitan. Päätin olla sitten aina vaan, että joo joo...ihan kiva, sopii, onpa nätti.... Joskus se vika on myös siinä toisessa osapuolessa. En jaksa turhaan haastaa, kun muutenkin joudun työssä "tappelemaan" känniääliöiden kanssa.

Tää on muuten ihan totta. Ap on varmaan just tuollainen, itsestään epävarma, joka aina "pahoittaa mielensä" eli keksii ja kuvittelee muiden vainoavan itseään ja "ottaa härkää sarvista kiinni" ja selvittää heti, "ettei jää mieltä kaivelemaan".

Niin joku ei sitten kestä tuollaista lapsellisuutta ja on päättänyt, ettei sano mihinkään enää mitään.

Nim. Been there

Minulla oli kaveri, joka vain hymyile kun kerroin isoäitini kuolemasta. Ja sitten vaihdettiin aihetta johonkin iloiseen.

Entinen kaveri nykyään.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli kaveri, joka vain hymyile kun kerroin isoäitini kuolemasta. Ja sitten vaihdettiin aihetta johonkin iloiseen.

Entinen kaveri nykyään.

No sinäpä hänelle nyt huono ystävä olit.

Mä tääs kierrän kaukaa aina norsunveellä olevat naamat.

Kateus siitä, kun toinen näkee asioissa hyvää eikä valita taitaa olla suomalaisten kansansairaus. 

Ja sit jos se kaveri valittaa avoimesti, niin sekin ärsyttää, kun se aina valittaa ja on ihan energiasyöppö. :-D

Oletko kertonut hänelle rehellisesti miten hän ärsyttää? Etkö? Oletpa laimea, todella tylsä! Toishan se nyt vähän väriä välirikkoonne, kun HÄN saisi syyttää sinua pinnalliseksi paskaksi.