Lue keskustelun säännöt.
Oma äiti ei "muista" lapsuudestani mitään
17.09.2017 |
Eli olen puolivälissä viittäkymmentä, äitini on täysin terve 62-vuotias (kyllä, hän oli 17-v kun synnyin).
Olen alkanut kiinnostua isovanhempieni ja vanhempieni elämästä ja olen haastatellut mm. äidin äitiäni, jolla ei ole vaikeuksia muistaa äitini lapsuutta vaikka on päälle 80-vuotias. Mutta. Omasta lapsuudestani ei kukaan muu kuin mummo kerro hieman, eikä hänkään valitettavasti tiedä paljon, koska asuimme sen verran kaukana ettei kovin usein nähty. Äitini vastaa aivan kaikkeen "en muista". Hän ei siis muista lapsuudestani mitään.
Omasta lapsuudestaan äiti kyllä tuntuu muistavan aivan kaiken, siitä hän on kertoillutkin mielellään. Muutenkin hän tuntuu muistavan todella paljon kaikenlaisia asioita, mutta kun puhe kääntyy minuun, hänen muistinsa katkeaa siihen. Hän ei muista, mitä lastentauteja olen sairastanut tai kuinka sain nimeni. Ok, taudit saattaakin unohtaa, mutta ei kai kukaan unohda, mistä oman lapsen nimi juontaa juurensa?
Olen pahoillani siitä, että varhaislapsuuteni jää siis hämärän peittoon, koska ei ole enää ketään kuka siitä voisi kertoa.
Mikä voisi olla syynä äitini "muistamattomuuteen"? Muistatteko muut 6-kymppiset äidit lapsenne lapsuutta?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on 62v ja synnyttänyt 17v. aviottoman lapsen, niin siihen maailman aikaan se on ollut koko suvun häpeä. Ja ehkä siitä syystä mummosi on hoitanut sinua ja näin suojellut tyttäresi mainetta.
Naisen asema ei tuolloinen ollut kummoinen, sillä raskaus oli työelämässä irtisanomisperuste.
Tädilläni on vastaava tarina, hän onnistui salaamaan raskauden ja synnytti kuukauden päästä vihkimisestä lapsen. Muistan, kuinka se oli suuri skandaali ja sitä paheksuttiin suuresti.
Monet suvut hylkäsivät tyttärensä, jos tuli raskaaksi ennen avioliittoa.Suosittelen lukemaan suomalaisen naisen historiaa ja se avaa monia portteja ja ymmärrät paremmin, miksi äitisi toimi, niin kuin toimi.
Ja myös lapsen asema oli toinen, kuin tänä päivänä.
Ja tuo, ettei lasta pidetty sylissä tai osoitettu hellyyttä, oli myös sen ajan ilmiö ja neuvottiin lastenhoitokirjoissa 60-lyvulla, ettei lapsi tulisi läheisriippuvaiseksi.
Isäni äiti hoiti minua, ei äitini äiti. Vanhempani menivät naimisiin kuukausi syntymästäni ja ovat nyt olleet naimisissa jo 45 vuotta. Kumpikaan suku ei hylännyt kumpaakaan. Häpeä se silti saattoi olla.
Olen syntynyt 70-luvulla, oliko lasten sylissä pitämättömyys myös sen ajan ilmiö? Mummoni kyllä piti minua sylissä ja halasi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille, jotka ovat kertoneet kokemuksiaan ja omia muistojaan, lisää saa laittaa. Sekä yleensä vastauksista, saa miettimään ihan toiselta kantilta. Itse kun en pysty eläytymään ajatukseen, että olisin saanut teininä lapsen.
Juttelisin mielelläni äidin kanssa tilanteesta, johon hän 16-vuotiaana joutui raskaaksi tullessaan (täytti siis 17 muutama kuukausi ennen syntymääni) ja mitä ajatuksia syntymäni hänessä herätti. Onhan aikaa kulunut jo 45 vuotta, enkä mitenkään järkyttyisi vaikka hän kertoisi mitä, olen omassa päässäni asian jo käsitellyt. Hän vaan ei halua kertoa yhtään mitään.
Ap
Ei välttämättä halusta ole kiinni, vaan hän ei yksinkertaisesti muista, sillä tuohon 45-vuoteen mahtuu paljon asioita ja ihmisen muistikapasiteetti on rajallinen ja vanhemmat asiat vain nyt unohtuvat. Näin on varmaan sinullakin, äskettäin tapahtuneet asiat muistat paremmin kuin kaukaiset.
Toisaalta, jos äitisi sairastuisi vanhempana dementiaan, hän ehkä muistaisikin vanhoja asioita sinun lapsuudesta. Mun mummilleni kävi näin ja hän palasi elämään lapsuuden ja nuoruuden tapahtumiin ja muisti yksityiskohtaisesti tapahtumia ja nimiä.
Meistä tarinat olivat ihmeellisiä, mutta niiden oikeudellisuuden tarkistimme suvun historiasta, joka on kirjoitettu kirjan ja kansien väliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos äitisi on 62v ja synnyttänyt 17v. aviottoman lapsen, niin siihen maailman aikaan se on ollut koko suvun häpeä. Ja ehkä siitä syystä mummosi on hoitanut sinua ja näin suojellut tyttäresi mainetta.
Naisen asema ei tuolloinen ollut kummoinen, sillä raskaus oli työelämässä irtisanomisperuste.
Tädilläni on vastaava tarina, hän onnistui salaamaan raskauden ja synnytti kuukauden päästä vihkimisestä lapsen. Muistan, kuinka se oli suuri skandaali ja sitä paheksuttiin suuresti.
Monet suvut hylkäsivät tyttärensä, jos tuli raskaaksi ennen avioliittoa.Suosittelen lukemaan suomalaisen naisen historiaa ja se avaa monia portteja ja ymmärrät paremmin, miksi äitisi toimi, niin kuin toimi.
Ja myös lapsen asema oli toinen, kuin tänä päivänä.
Ja tuo, ettei lasta pidetty sylissä tai osoitettu hellyyttä, oli myös sen ajan ilmiö ja neuvottiin lastenhoitokirjoissa 60-lyvulla, ettei lapsi tulisi läheisriippuvaiseksi.Isäni äiti hoiti minua, ei äitini äiti. Vanhempani menivät naimisiin kuukausi syntymästäni ja ovat nyt olleet naimisissa jo 45 vuotta. Kumpikaan suku ei hylännyt kumpaakaan. Häpeä se silti saattoi olla.
Olen syntynyt 70-luvulla, oliko lasten sylissä pitämättömyys myös sen ajan ilmiö? Mummoni kyllä piti minua sylissä ja halasi.
Ap
Sun mummi on taas oman aikakautensa lapsi ja toimi äitiydessä omien vaistojensa mukaisesti, tuskin hän oli saanut opastusta lastenhoitoon ja monet vanhukset viis veisaavat kirjasivistykselle.
Ja taas äitisi on oman aikakautensa lapsi ja todennäköisesti jopa paheksui mummin toimia, koska oli saanut opastusta lastenhoitoon. Ja näin muuten tehdään myös nykyään.
Tämän päivän äidit kuvittelevat hoitavansa lapsensa oikein ja paheksuvat isovanhempien toimia, mutta historia tulee senkin vielä muuttamaan, kun lapset kyseenalaistavat sen.
Tuo sylittömyys ja hellyyden puute on ihan yleistä sodan jälkeen syntyneillä lapsilla ja joiden vanhempien asenteissa se näkyi vielä 70-luvulla.
Lapsen asema on valtavasti muuttunut 50 vuoden aikana ja nykyään kaikki tapahtuu lapsilähtöisesti, ehkä jopa liikaakin.
Oma äitini myös 60 ei pitänyt sylissä tahi lohduttanut meistä sisaruksista ketään 5kpl
Jos äitisi on 62v ja synnyttänyt 17v. aviottoman lapsen, niin siihen maailman aikaan se on ollut koko suvun häpeä. Ja ehkä siitä syystä mummosi on hoitanut sinua ja näin suojellut tyttäresi mainetta.
Naisen asema ei tuolloinen ollut kummoinen, sillä raskaus oli työelämässä irtisanomisperuste.
Tädilläni on vastaava tarina, hän onnistui salaamaan raskauden ja synnytti kuukauden päästä vihkimisestä lapsen. Muistan, kuinka se oli suuri skandaali ja sitä paheksuttiin suuresti.
Monet suvut hylkäsivät tyttärensä, jos tuli raskaaksi ennen avioliittoa.
Suosittelen lukemaan suomalaisen naisen historiaa ja se avaa monia portteja ja ymmärrät paremmin, miksi äitisi toimi, niin kuin toimi.
Ja myös lapsen asema oli toinen, kuin tänä päivänä.
Ja tuo, ettei lasta pidetty sylissä tai osoitettu hellyyttä, oli myös sen ajan ilmiö ja neuvottiin lastenhoitokirjoissa 60-lyvulla, ettei lapsi tulisi läheisriippuvaiseksi.