Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin palata takaisin 1980-luvulle.
Vuosimallia 1981
16.09.2017 |
Olisi varmasti jännää elää sen aikaisessa suomessa, joka on melkein samanlainen kuin nykysuomi mutta kuitenkin sen verran erilainen että se tekisi elämän jännäksi. Kaupoista esim. saisi erilaisia karkkeja, jäätelöitä ja limsoja ja niitä maksettaisiin markoilla, ei euroilla.
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Ja kaiken tämän k o koo mus ajoi alas, tarkoituksella.
Jees, koska kokoomus pyörittää maailman politiikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä pelkäsin ydinsotaa, olen syntynyt -75. Mietin, mitä kissalle käy, jos joudun lähtemään pommisuojaan, ja mitä jos vanhemmat ovat töissä silloin.
Muuten lapsuus oli aika huoleton, mutta kyllä itse olen tyytyväinen siihen, että nuo aiemmin mainitut asiat (tasa-arvo, tekniikka, lääketiede) ovat menneet eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Ja kaiken tämän k o koo mus ajoi alas, tarkoituksella.
Oletpas todella pihalla suomalaisesta politiikasta. Suomen hyvinvointivaltio oli korkeimmillaan 1970 luvulla ja sen rakenteet ajettiin alas 1970- ja 1980-luvuilla pitkäkestoisena projektina, jonka jälkeen iski 1990-luuvn lama ja epätoivoisimmat ajat. Kokoomus ei tuona aikana juurikaan ollut hallituksessa tekemässä päätöksiä, vaan päävastuun hyvinvointivaltion alasajoprojektista kantoi, toisin kuin voisi kuvitella, demarit sekä apupuolueena keskusta. Alla luettelo 1970-1980 lukujen hallituspuolueista, jotka olivat tekemässä päätöksiä kun 1980-luvulla osittan vielä voimassa ollutta hyvinvointivaltiorakennetta karsittiin vuosi vuodelta yhä enemmän ennen päätymistä 1980-1990 luvun vaihteessa syvään lamaan.
1970-1971 Karjalaisen hallitus (Kesk, SDP, RKP, LKP, SKDL)
1971-1972 Auran II hallitus (virkamieshallitus)
1972 Paasion II hallitus (SDP)
1972-1975 Sorsan I hallitus (SDP, Kesk., RKP, LKP)
1975 Liinamaan hallitus (virkamieshallitus)
1975-1976 Miettusen II hallitus (SDP, Kesk., SKDL, RKP, LKP)
1976-1977 Miettusen III hallitus (Kesk, RKP, LKP)
1977-1979 Sorsan II hallitus (SDP, Kesk., RKP, LKP, SKDL)
1979-1982 Koiviston II hallitus (SDP, Kesk., RKP, SKDL)
1982-1983 Sorsan III hallitus (SDP, Kesk., RKP, SKDL, LKP)
1983-1987 Sorsan IV hallitus (SDP, Kesk., RKP, SMP)
1987-1991 Holkerin hallitus (Kok., SDP, RKP, SMP)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä ollut tupakassa ryöstöhintoja. 12,80 markkaa maksoi aski, kun aloitin tupakoinnin.
Ja silloin 10000 markkaa (1666€) oli aivan käsittämättömän kova palkka... Vuonna 1985 keskipalkka Suomessa oli 973€.
Ei nyt ihan ollut. Duunari tienasi keskimäärin 12 000 mk kk ja joku opettaja, insinööri helposti 20 000mk-30 000 kk . Ei tuo nyt kovin kaukaista historiaa ole ja palkat ovat jäätyneet 90-luvun lamasta lähtien monilla aloilla.
Nykyään tehdas tai raksaduunari saa aivan yleisesti 1900-2000 euroa kk mikä kun lasketaan euron nykyisen arvon mukaan eli yksi euro on 5mk eli 1900 euroa on 9500 mk kk mitä tuolloin olisi pidetty huonana palkkana kokoaikaiselle. Suomalaisten palkat eivät ole nousseet yksityisen puolen duunareilla kuin muutaman lantin jotka eivät ole riittäneet peittämään edes inflaation vaikutusta v. 1985 lähtien. Ylityökorvauksia ei ole maksettu enää prosentti korotuksina pariin kymmeneen vuoteen kuin joskus hyvin harvoin.
Julkisella puolella palkat ovat nousseet 80-luvun jälkeen huimasti ja on vielä säilytetty nousukauden huimat lomaedut. Sen sijaan jäi huomaamatta yksityisen puolen palkkojen eroosia ja ymmärtämättä että niillä ei makseta enää sarisairaanhoitajien 6 viikon lomia. Kun pääomatulot vapautettiin progressiosta tuli valtion kassaan suunaton vaje mitä typerät wannabe porvarit eivät ymmärtäneet. Nyt Kokoomusta äänestävän sarisairaanhoitajan ja kunnanvirkakyöstin on aika sopeutua muuttuneisiin taloudellisiin oloihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
Aika moni asia väärin tässä. Esim naisten asema ei ole koskaan ollut yhtä huono kuin nyt. Ei tyttöjen tarvinnut 80 luvulla itelleen mitään ankkahuulia tehdä.
Viihde oli kertaluokkaa tasokkaampaa. Vertaa vaikka jotain 80 luvun viihdeohjelmaa ja putousta.
Rasismia on myös enemmän nyt. 80 luvulla lähes olematonta. Tosin ei ollut mamutuksella pilattu maatakaan vielä.
Muutenkin ihmiset oli tasokkaampia 80 luvulla.
Olen täysin samaa mieltä. Ja 80 luvulla ilmapiiri oli muutenkin paljon rennompi kuin nykyisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maito kesti jääkaapissa hädin tuskin 3 päivää yli ilmoitetun viimeisen päivän. Nyt kestää 6 päivää yli.
Moniin nykyään hoidettavissa oleviin tauteihin ja vaivoihin kuoltiin usein. Kohdun kaulaosan syöpä oli yleinen tappaja. Tuhkarokko jylläsi.
AIDS levisi USA:ssa eikä sen syytä tunnettu.
Homeongelmat ja monet muutkin nykyään tunnetut vaivat olivat vain korvien välissä.
Katsastusmiehellä oli valtaa ja se myös sitä käytti.
Tietoa jouduit etsimään tietosanakirjoista.
Radion musiikkitarjonta oli YLEN ankeaa.
Neuvostovastaisuudesta ja toisinajattelusta seurasi kostona työurasi tyssääminen.
Devalvaatioita tapahtui ehtimiseen, ulkomaantuotteiden hinnat hyppivät niiden tahdissa.
Lapset tuskin tykkäisi, koska silloin ei ollut kosteudenpitäviä lastenvaatteita. Lasten pitäisi käyttää paljon enemmän kuravaatteita, jotka olisi vielä paljon kankeampia kuin nykyiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oi, itse kaipaan 90-luvulle ja 2000-luvun alkuun. Ne jalanmuotoiset jäätelökarkit, Spice Girls, ei somea. Kaikki oli niin täydellistä ja siiderikin paremman makuista.
Linda-siideri!!!! Oi mums.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Minä pelkäsin sotaa, kun Falklandin sota alkoi. 80-luvulla oli myös kylmä sota pahimmillaan eikä Tchernobyl helpottanut tilannetta.
80-luvulla oli paljon määräaikaisia töitä ja niitä sai ketjuttaa miten pitkään työnantaja vain halusi. Asuntolainaa oli vaikea saada ja korot oli huikeat. Asunnon hinnat nousivat, mutta jos ei ollut hoksannut myydä asuntoa 90-luvun alkuun mennessä, asunnon arvosta saattoi tippua puolet pois.
Naisten asema oli paljon huonompi mitä nyt. Vaimoa sai mätkiä kodin seinien suojassa niin paljon kuin halusi ja vaimon raiskauskaan ei ollut rikos. Eläminen oli muutenkin ahdistavampaa kuin nyt, kun kaikenlaiset moraalinvartijat pitivät velvollisuutenaan vahtia toistenkin elämää.
Sitä en edes aloita, miten paljon elämää ovat helpottaneet kännykät ja netti. En todellakaan kaipaa 80-luvulle vaikka musiikki oli hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Hauskaa että sinulla on suurvalloista ihan eri käsitys kuin oin 100% muulla maailmalla mukaan lukien Suomen viranomaiset ja armeija. Mutta kai halusit jälkikäteen kertoa olleesi tosi progressiivinen nuori kasarilla.
Muuhun en jaksa edes puuttua.
Esko Valtaojan ajatuksia:
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Minä pelkäsin sotaa, kun Falklandin sota alkoi. 80-luvulla oli myös kylmä sota pahimmillaan eikä Tchernobyl helpottanut tilannetta.
80-luvulla oli paljon määräaikaisia töitä ja niitä sai ketjuttaa miten pitkään työnantaja vain halusi. Asuntolainaa oli vaikea saada ja korot oli huikeat. Asunnon hinnat nousivat, mutta jos ei ollut hoksannut myydä asuntoa 90-luvun alkuun mennessä, asunnon arvosta saattoi tippua puolet pois.
Naisten asema oli paljon huonompi mitä nyt. Vaimoa sai mätkiä kodin seinien suojassa niin paljon kuin halusi ja vaimon raiskauskaan ei ollut rikos. Eläminen oli muutenkin ahdistavampaa kuin nyt, kun kaikenlaiset moraalinvartijat pitivät velvollisuutenaan vahtia toistenkin elämää.
Sitä en edes aloita, miten paljon elämää ovat helpottaneet kännykät ja netti. En todellakaan kaipaa 80-luvulle vaikka musiikki oli hyvää.
Huoh, vaimon raiskaaminen ei ollut laillista. Silloin siitä ei tuomittu raiskauksena, vaan jollakin muulla rikosnimikkeellä (en nyt muista millä).
Hassua on myös, että vaimon pahoinpitelystä puhutaan niin kuin lainsäädäntö olisi ainoa asia mikä sen estää. Suurin osa ihmisistä ei hakkaa yhtään ketään. Naisten lyöminen on ollut tabu historian alkuhämäristä saakka. Silloinkin kun lapsia kyllä sai yleisenkin mielipiteen puolesta pahoinpidellä.
Ihan järkyttävää paskaa joku 80-luku nykyaikaan verrattuna, kuten 90-lukukin tietotekniikan nopean kehityksen takia, mutta nykytietämyksellä olisi kyllä helppo rikastua, jos yht'äkkiä hyppäisi 30-vuotta ajassa taaksepäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan järkyttävää paskaa joku 80-luku nykyaikaan verrattuna, kuten 90-lukukin tietotekniikan nopean kehityksen takia, mutta nykytietämyksellä olisi kyllä helppo rikastua, jos yht'äkkiä hyppäisi 30-vuotta ajassa taaksepäin.
Joo, ja tietäisi esimerkiksi mihin sijoittaa ja kuinka käyttäytyä sen kanssa. :)
Aah! Ihana -80 luku. Kuuntelin Madonnaa ja Modern Talkingia vinyyliltä. Isot olkatoppaukset, pörröpermikset ja näyttävät korut olivat muotia. Baarissa tilasin Sinisen Enkelin ja tanssimme discomusaa ringissä. Huoletonta ja hauskaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
Aika moni asia väärin tässä. Esim naisten asema ei ole koskaan ollut yhtä huono kuin nyt. Ei tyttöjen tarvinnut 80 luvulla itelleen mitään ankkahuulia tehdä.
Viihde oli kertaluokkaa tasokkaampaa. Vertaa vaikka jotain 80 luvun viihdeohjelmaa ja putousta.
Rasismia on myös enemmän nyt. 80 luvulla lähes olematonta. Tosin ei ollut mamutuksella pilattu maatakaan vielä.
Muutenkin ihmiset oli tasokkaampia 80 luvulla.
No, sinä olet eri mieltä kuin minä. Ja saatkin olla.
Naisilla oli todella kovat ulkonäköpaineet 1980-luvullaKIN, muoti vaan oli toinen kuin nyt. Kovat paineet esimerkiksi kurvien suhteen, minkä takia jotain wonderbraita trokattiin isolla rahalla nuorten parikymppisten naisten kesken, kun alusvaatteiden tarjonta oli kaupoissa onnetonta, mutta kurvit ois pitänyt olla kaikilla...
Ja haloo, ihan oikeasti sinä nyt kehut jotai hiton Napakymppiä? Kyllä siihen aikaan oli pari ok komediasarjaa ihan kuten nykyäänkin, mutta keskimäärin tv-ohjelmat olivat aivan karmeaa schaibaa. Aika näyttää sulla kultaavan muistot...
Rasismia oli todella paljon, mutta toki siihen törmäsi vähän harvemmin siksi, että maahanmuuttajia oli vähemmän. Kyse oli lähinnä siitä, mihin täällä siihen aikaan asuneet mamut/homot/punkkarit/whatever törmäsivät. Yhtenäiskulttuurin paine oli nykyistä paljon pahempi! Tajuatko, että homoseksuaalisuus katsotiin sairaudeksikin vielä vuoteen 1981 asti?
Mamutuksesta olen täysin päinvastaista mieltä, minusta maahanmuutto on positiivinen asia. Mutta kuten sanottua, mielipiteitä saa olla erilaisia.
Mun mielestäni yhtenäiskulttuurin paine on nykyisin kovempi. Tosin nykyisin se on esim. homomyönteinen, kun ennen suurin osa naureskeli homoille (varsinaista vainoa en muista olleen). Mutta ennen hyväksyttävän ihmisen kokonaiskuva oli armollisempi. Nykyisin esim. hyväksytään vain sosiaalinen lapsi, ennen sai olla ujon rauhassa ilman että sitä alettiin heti medikalisoida ja lasta muokata kuin jotain projektia. Nyt myös ylipainoisia suorastaan vainotaan, ennen sai olla rauhassa sen kokoinen kuin on ja jos oli aivan ylilihava niin häntä enemmänkin säälittiin eikä pilkattu ja syyllistetty huonoksi ihmiseksi. Yleisesti ottaen erilaisten mielipiteiden, ulkomuotojen ja elämäntapojen kirjo oli suurempi kun kaikki eivät somen myötä päässeet kyttäämään ja arvostelemaan kaikkia.
Autot olivat söpömpiä kuin nykymuotoillut.
Huumori oli ainakin paljon parempaa, ei ollut sellaista sontaa kuten esim. Posse ja Putous.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä haluaisi palata.
- pelättiin aidosti ydinsotaa. Nykyinen terrorismin pelko on siihen verrattuna minusta peanuts.
- lainan saaminen oli vaikeaa ja korot todella kovia, joten asunnon ostaminen oli hankalaa
- päivähoitopaikkojen saaminen oli vaikeaa, vaikka molemmat vanhemmat olivat töissä. Subjektiivista päivähoito-oikeutta kun ei ollut olemassakaan
- ihmisten elinikä oli nykyistä monta vuotta pienempi ja monet lääketieteelliset hoidot olivat paljon nykyistä alkeellisempia, mieti vaikkapa sydän- ja verisuonitauteja.
- suhtautuminen kaikenlaiseen moninaisuuteen oli huonoa: maahanmuuttajat, nuorisokulttuurit, homoseksuaalit, aviottomat lapset --- kaikkiin tuollaisiin suhtauduttiin vielä 1980-luvulla aika nurjasti.
- Naisten oikeudet olivat huonommalla tolalla, tytöttely oli täysin yleistä ja uramahdollisuudet heikommat.
- Viihde- ja kulttuurielämä oli aika lailla nykyistä yksipuisempaa ja vähäisempää. Televisiokanavia oli kolme ja that's it. Videovuokraamoista sai käydä vuokraamassa lumisateisen VHS-videon, nettiä ei oltu keksittykään, kännyköitä ei ollut vielä oikeastaan kenellekään. Kirjastoissa toki käytiin, mutta vaikkapa teatteriin lähteminen oli pikkupaikkakunnilla iso prosessi, kun lippuja ei voinut ostaa netistä.
Työttömyys oli vähäisempi ongelma 1980-luvulla, se on positiivista.
En tunne ketään joka olisi pelännyt ydinsotaa. Suurvallat, vaikka toinen niistä diktatuuri olikin, olivat kuitenkin oikeita valtioita, joilla oli jatkuva neuvottelyhteys ja kompromissivalmius toistensa suhteen. Ihan eri asia kuin joku Isis tai vaikkapa Iran nykyään. Varsinkin Gorban aikana tilanne oli suorastaan harmoninen. En ole koskaan nähnyt yhtä hyväntuulisia kuvia valtiomiestapaamisesta kuin Gorban vieraillessa Reaganin luona vuonna 1987. Ydinsodan mahdollisuus näkyi lähinnä vitseinä Juicen biiseissä, ei paljon muussa.
Pankkilainaa sai jos oli vakituinen työ, ja 80-luvulla se oli melkein kaikilla. Asuntolainaa kun makseli pari vuotta, oli asunnon hinta sinä aikana noussut niin paljon, että kun sen möi pois, niin lainan loppuosan pystyi maksamaan kerralla ja rahaa jäi yli enemmän kuin kämpän hinta oli alun perin ollut.
Maahanmuuttajia oli vähän ja heihin suhtauduttiin hyvin, koska Suomeen ei tullut juuri muita kuin sellaisia joilla oli työ täällä valmiina tai jotka perustivat heti oman firman. Interraililla oli eksoottista jo Tukholmassa tai viimeistään Kööpenhaminassa, kun rastalettejä oli jo enemmän.
Minkä ikäinen olitkaan 80-luvulla...? Ainakin opiskelijapiireissä pelättiin 80-luvun alussa hyvin paljonkin ydinsotaa ja vastaiskupolitiikkaa. Liennytys alkoi Gorban aikana pelittää, mutta otapa nyt huomioon se, että Gorba nousi valtaan vasta 80-luvun puolivälissä, ja sitä ennen tilanne oli erittäin toinen.
Asuntojen hinnat tosiaan nousivat kasvukeskukissa 80-luvun lopulla kasinotalouden aikaan reippaasti, mutta sekin oli toisin 80-luvun alussa. Ja maaseudulla monin paikoin asuntojen hinnat laskivat maaltamuuton ja teollisuuden rakennemuutoksen takia. Sisareni esimerkiksi tuli miehensä kanssa ottaneeksi ison lainan ja rakennuttaneeksi erääseen pikkukaupunkiin omakotitalon, mutta heidän työllistäjänsä lopetti tuotannon, kaupungin työllisyys romahti ja asunto jäi riipaksi, kovalla korolla. Omia ei todellakaan saatu takaisin ja konkurssin sinetöi muutaman vuoden päästä alkanut 1990-luvun alun lama.
Rakentamisen taso oli onnetonta, ja rakennusvirheet yleisiä. Kaikilla EI suinkaan ollut töitä edes 80-luvulla, työttömiä oli 4-5 prosenttia ja sairaseläkeläisiä surkeilla eläkkeillä oli kyllä siihenkin aikaan. Ja kuten sanoin, korot olivat kovat.
Me tietysti kantasuomalaisina emme kärsineet rasismista, ja jos sattui olemana keskiverto hetero, niin ei kauheasti homofobiastakaan. Se ei silti tarkoita, etteivätkö maahan muuttaneet kohdanneet rasismia, tiedän muutamankin amerikkalaisn ja vietnamilaisen, jolla on siitä ajasta aika horrorkokemuksia.
Olisi se aika erilainen kuin nyky-Suomi, esimerkiksi joutuisit olemaan ilman kännykkää ja hankkimaan kaikki palvelut paikan päältä toisin kuin netissä. Voisit lähetellä kirjeitä ja postikortteja, ja käydä pankissa nostamassa rahaa. Tuskin edes faxia löytyisi suurimmasta osaa talouksista.