Apaattinen mies: "Koti ei tunnu kodilta."

Vierailija kirjoitti:

Merinäköala kirjoitti:

Mikä sai sinut uskomaan, että kerrostaloeläjän voisi muuttaa puuhastelevaksi omakotiasujaksi?

Oli aiemmin asunut myös okt:ssa ja muissa kuin kt-asunnoissa.

Ja puuhastelu: ainakin itse osaan muuttaa käyttäytymistäni tilanteen mukaan. Esim. lasten tultua on ollut pakko muuttua vähän toimeliaammaksi kuin yksineläjänä ollessa. Kai se on sitä vastuunkantamista.

ap

Lapset nyt pakottavat muuttumaan toimeliaammaksi, mutta kuitenkin asumismuoto on sellainen asia, johon ei ole pakko loppuelämäksi jäädä, vaan sen voi vaihtaa itselle ja molemmille sopivampaan. Omakotitaloelämä isoine pihoineen sopii ihmiselle, joka nauttii puuhastelusta ja remonteeraamisesta ja jolle ne kodin ylläpidon toimet ovat tapa rentoutua ja tyhjätä päätä työstressistä. Jos ne ovat vain lisätyömaa töistä päästyä, niin sairastuu ennen pitkää burn outiin. Ja omakotitalossa kun niitä remppoja ja ruohonleikkuita on jatkuvasti, eikä niin, että kun ne kerran saadaan hoidettua, ne olisivat loppuiäksi ohi.

Vierailija kirjoitti:

Ei me voida tietää, miksei sinun miehesi mielestä koti tunnu kodilta.

Itselle tulisi tuo tunne, jos kaikki kotiin liittyvät asiat olisivat jotenkin vaikutusmahdollisuuksieni ulkopuolella, en saisi vaikuttaa missä asun ja miten. Tai jos koti olisi sisustettu niin, ettei omaa makuani / viihtyvyyttäni olisi otettu millään tavalla huomioon. Silloinhan sitä kirjaimellisesti elää jonkun toisen kotona.

Juu, en mäkään ole siitä varma, siksi tänne tulinkin asiasta kyselemään. Lähinnä samassa tilanteessa olleilta, syyt ja seuraukset, kuinka on edetty jne.

Olen samaa mieltä kanssasi. Haluaisin kuitenkin uskoa, että yhdessä on tämäkin asumispäätös tehty, vaikka tuntuukin, että teimme virheen. Vastuun talon sisustuksesta mun mies on delegoinut mulle, ja on sitten oma mokansa jos ei miellytä. Tapani on kuitenkin kysellä mielipidettä ja ilmoitella aikeistani. Ei ole herättänyt keskustelua. Sisustus on silti aivan pieni juttu koko sopassa.

Lisäksi miehellä on 60 neliötä omaa tilaa, jonne en mene sisustustyynyjeni kanssa päsmäröimään. (Siis talossa, ei ulkorakennuksessa.)

ap

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele yhtään, jos miestä ei kiinnosta. Ei kodin kuulu olla mikään hemmetin työleiri ja jatkuva remonttityömaa! Kotona kuuluu elää ja palautua työkiireistä, ei lisätä stressiä entisestään.

Juuri tuon takia en halua ikinä omakotitaloon. Haluan nauttia elämästäni. Aja nurmikko tee sitä tee tätä imuroi kymmenen huonetta luuttua pese nikkaroi korjaa tämä ja tuo ja tuo ja kattokin vähän vuotaa hoida kukat ja istutukset. Siihen vielä lapset päälle. Talvellakaan et pääse edes töihin ennen kuin olet raivannut tiesi lumihangen läpi tielle. Kuulostaa painajaiselta.

Musta taas on helvettiä ajatella, että koko ajan joku lumiaura mölisee pihalla ja joku tamppaa mattoo klo 7 sunnuntaina ja aina joku kolistelee, kopistelee ja riitelee kämpän yllä, alla ja sivuilla. En pidä ihmisistä, liikenteen melusta tai liiallisesta aistiärsykkeestä.

Ei okt:ssa nyt ihan koko ajan jotain tehdä, siis sellaista jota ei tehdä muissakaan kämpissä. Tiskaamiset ja imuroinnit nyt tulee aina säännöllisesti tylsistyttämään kaikkien elämää.

Mitkä on miehen taustat ja etenkin millainen miehen äiti on tai ollut? Onko tehnyt aina kaiken valmiiksi, ehkä ollut kotirouva, kotona on aina siistiä, ruoka valmiina, pulla tuoksunut ja jouluverhot vaihdettu ja miehet on tulleet kotiin lepäämään, kun töissä on ollut niin raskasta. Tällaisista lähtökohdista se nykyaikainen molemmat tekee sen mitä ehtii ja osaa -käytäntö on joidenkin miesten mielestä niin väärin, raskasta ja hankalaa.

Toisaalta voi olla, että mies on muuten apaattinen, masentunut, haluton ja saamaton. Jos elämässä ei muutenkaan kiinnosta mikään, ei kyllä nurmikon leikkuu tai teraddin öljyäminen kiinosta sitäkään vähää.

Harva omakotitaloasuja näistä kotitöistä ja kunnossapidosta mitenkään nauttii, se on vaan se hinta, minkä omasta pihasta ja omasta rauhasta joutuu maksamaan. Jos ei itsellä.ole aikaa ja halua tehdä mitään, täytyy joko ulkoistaa hommia ja maksaa jollekin, joka tekee tai muuttaa asumismuotoa.

Ei kannata muuttaa miehen saamattomuuden takia, jos itse pidät talosta. Teet itse sen minkä jaksat ja kaikkeen on rahalla saatavissa apua ja ammattilaisia, ei tarvita välttämättä mitään teeseitse-miestä.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan asuttu talossamme 4 vuotta. Mies on perässävedettävää sorttia, joka ei tee mitään oma-aloitteisesti. Sukulaiseni auttamana/ohjaamana se on tehnyt talossa joitain remonttihommia. Talotekniikasta se ei ymmärrä eikä halua ottaa selvää. Piha- ja sisähommat ovat olleet suurimmaksi osaksi minun vastuullani, sillä miestä ei kiinnosta. Ei esim. siivoa, ellen joskus "pakota". Sisustus nyt ei ainakaan sitä kiinnosta.

Ei ole pitkä aika siitä, kun mies jälleen valitti riitelyn yhteydessä, että "tää ei tunnu kodilta".

Alkaako koskaan tuntua ja millä konsteilla? Olisiko syytä vain laittaa talo myyntiin, kun mies ei ole neljässä vuodessa motivoitunut? Omat voimat alkavat olla vähissä ison talon ja pihan kanssa, etenkin kun on pieniä lapsiakin hoidettavana. Riitelemme usein. Itse alan riidellä, kun olen väsynyt ja voimaton, hetkinä jolloin vastuu tuntuu painavan liikaa.

Omasta mielestäni talosta tulee koti, kun tekee sen omannäköisekseen, laittaa ja "hoitaa" sitä. Jos näin ei tee, asukkaasta saattaa tuntua "motellivieraalta". Olen aika pettynyt tähän tilanteeseen. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia, ja kuinka tilanne on ratkennut? Ja onko käsitystä, mistä moinen tunne kumpuaa? Risaisesta lapsuudestako?

Muuttakaa pienempään kerrostaloon, vai kenen fantasiaa tässä toteutetaan.

mies perässä vedettävä = nainen natsi määräilijä joka ei sitä itse tajua ja jos ei saa tahtoaaan läpi tulee riita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ollaan asuttu talossamme 4 vuotta. Mies on perässävedettävää sorttia, joka ei tee mitään oma-aloitteisesti. Sukulaiseni auttamana/ohjaamana se on tehnyt talossa joitain remonttihommia. Talotekniikasta se ei ymmärrä eikä halua ottaa selvää. Piha- ja sisähommat ovat olleet suurimmaksi osaksi minun vastuullani, sillä miestä ei kiinnosta. Ei esim. siivoa, ellen joskus "pakota". Sisustus nyt ei ainakaan sitä kiinnosta.

Ei ole pitkä aika siitä, kun mies jälleen valitti riitelyn yhteydessä, että "tää ei tunnu kodilta".

Alkaako koskaan tuntua ja millä konsteilla? Olisiko syytä vain laittaa talo myyntiin, kun mies ei ole neljässä vuodessa motivoitunut? Omat voimat alkavat olla vähissä ison talon ja pihan kanssa, etenkin kun on pieniä lapsiakin hoidettavana. Riitelemme usein. Itse alan riidellä, kun olen väsynyt ja voimaton, hetkinä jolloin vastuu tuntuu painavan liikaa.

Omasta mielestäni talosta tulee koti, kun tekee sen omannäköisekseen, laittaa ja "hoitaa" sitä. Jos näin ei tee, asukkaasta saattaa tuntua "motellivieraalta". Olen aika pettynyt tähän tilanteeseen. Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia, ja kuinka tilanne on ratkennut? Ja onko käsitystä, mistä moinen tunne kumpuaa? Risaisesta lapsuudestako?

Muuttakaa pienempään kerrostaloon, vai kenen fantasiaa tässä toteutetaan.

Kerrostalot eivät ole koteja, ne ovat asuntoja. Jos omakotitalon rauhaan pääsee, siitä kannattaa pitää kiinni. Vaikka nyt muutamat lumityöt itku silmässä muutamana amuna tekisikin, plussia on silti enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mies perässä vedettävä = nainen natsi määräilijä joka ei sitä itse tajua ja jos ei saa tahtoaaan läpi tulee riita.

Jos mieheltä ei saa vastausta tai mielipidettä mihinkään, niin jonkun ne asiat on hoidettava ja päätettävä. Se ei tee naisesta natsia.

Juu, näinhän se on. Joka paikassa sitä natsikorttia heilutetaankin. En ymmärrä, miksi yhteisen hyvän eteen ponnistelusta pitäisi tuntea syyllisyyttä, että on muka määräilijä. Jos kerran toinen "vastuuhenkilö" ei tee tai sano mitään.

Vierailija kirjoitti:

Kerrostalot eivät ole koteja, ne ovat asuntoja. Jos omakotitalon rauhaan pääsee, siitä kannattaa pitää kiinni. Vaikka nyt muutamat lumityöt itku silmässä muutamana amuna tekisikin, plussia on silti enemmän.

Aijaa. Minulle koti on paikka, jossa minulla on oma rauha, omat tavarat ja turvallinen olo. Pesä, jonka saan myllätä mieleisekseni. Minulle turvallisuutta tuovat juuri ne naapureiden äänet ja se, että tiedän pääseväni aamulla helposti töihin kun joku on aurannut lumet. Meitä on moneksi.

On vaikeaa eritellä, mikä tekee kodin kodiksi. Kaikista kodeista, joissa olen asunut, kaikkein kotoisimmalta on tuntunut sellaisessa talossa oleva sellainen vuokra-asunto, josta tuskin kukaan osaisi kuvitella, että juuri se on se kotoisin asukkaalle itselleen eli minulle.

Siellä kodissa sisustin jonkin verran (puuha josta en muuten ole kovin kiinnostunut), siivosin innoissani, leivoin ja koristelin joulua varten. En osaa sanoa, mikä siinä kodissa oli niin ihanaa. Se sijaitsi huonomaineisella alueella, noin puolet asukkaista oli "päihteiden aktiivikäyttäjiä" (mikä näkyi talon käytävillä ja pihalla), asunto oli pieni, ei mukavuuksia.

Asiasta toiseen, miten ap. miehesi reagoisi, jos kuulisi sinun luonnehtivan häntä "perässä vedettävää sorttia" olevaksi?

Olemme asuneet kohta 10v omakotitalossa. Alussa olin todella innoissani kaikista mahdollisuuksista, mutta hyvin nopeasti mies teki selväksi, että kaikki ideani olivat typeriä. Talosta ja remonteista tulikin mieheni ja appivanhempien yhteinen projekti, jossa itse olin pelkkä taloudenhoitaja. Olin tuolloin lasten kanssa kotona ja koin muutenkin olevani altavastaaja perheessämme. Meni vuosia ennenkuin koti alkoi tuntua kodilta. Nyt olen löytänyt elämääni muuta sisältöä kuin talo, esimerkiksi naapurit ovat mukavia ja pidän alueesta kovasti. Tilanne on luisunut siihen ettei mies juuri kotitöitä tee vaan pyörii ulkona tekemässä "pihatöitä". Käytännössä hän ajaa nurmikon silloin tällöin tai "tekee remonttia" ja lopun aikaa tissuttelee. Oikeastaan kaikki sisätyöt ovat minun harteillani. Olen välillä jättänyt kotityöt tekemättä, mutta silti mies ei ymmärrä. Riidellä en enää viitsi, on nimittäin todetty hyödyttömäksi.

Joku varmaan ihmettelee miksi olen vielä tällaisessa liitossa. No, ero on tulossa heti kunhan saan asiat järjestykseen muuten. Elämässä on muutakin kuin yksi vanha talo. Joku varmaan pohtii, että miten mies lapsena asui. Asui kyllä lapsuuden omakotitalossa ja myöhemmin, kun asui omillaan siivosi ja pyykkäsi kuin kuka tahansa. Viime vuosina miehestä on tullut pelkkä vetelys.

ylös

Mä tässä just itsekin mietin, voiko mies olla masentunut vai sitten sellainen, että tää ei vaan ylipäätään nappaa, vai jokin muu, mikä.

Itse funtsin, että kun tässä ihan oikea asuntolaina on otettu, niin kannattais varmaan pitää huolta tästä ainoasta omaisuudesta, joka meillä on. Mutta eihän ketään voi pakottaa muuttumaan. Motivaatio lähtee tietenkin omasta itsestä.

En itse keksi mitään parempaa asumismuotoa meille. Rt tai kt ei erityisesti houkuttele, ei edes miestä, joka ei halua asua okt:ssakaan. En tiedä, onko tässä paljon vaihtoehtoja niiden jälkeen.

Ja rahalla tietysti sais ammattiapua talonhoitoon, mutku rahaa ei oikein ole.

Yks sana E R O

Olipa tylsä satu.

Sä olet todennäköisesti todella dominoiva henkilö, joka on ajanut miehen nurkkaan ja hän tuntee ettei voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Siltä on kadonnut motivaatio, inspiraatio, vähän ehkä elämänhalukin (ehkä innostus elää voisi olla kuvaavampi?) ja siksi sitä ei kiinnosta.

Todennäköisesti sä olet yrittänyt sitä "motivoida" omaan tyyliisi sopivasti, eli olet vuosia määrännyt miten asiat teillä tulee menemään ja sitten yht'äkkiä päätät että "annetaas miehelle vähän vaikutusmahdollisuutta ja vastuuta" ja olet komentanut sen ottamaan nopeasti vastuuta jostakin sille vieraasta asiasta. (heität suoraan syvään päätyyn.) Mies on mukautuva ja sinä dominantti, ainoa tapa ratkaista asia on että muutat käytöstäsi ja annat miehellesi tilaa tehdä haluamiaan asioita myös. Jos et tee mitään, niin ero varmasti on tuloillaan muutaman vuoden päästä.

Usein näissä tapauksissa käy niin että eronnut mies muuttuu täysin aiempaan kun saa tehdä haluamiaan asioita, haluamallaan tavalla ja alkaa löytää hiukan sitä elämänhalua ja inspiraatiota takaisin, uskaltaa kokeilla uusia asioita ja oppii pikkuhiljaa itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Mä tässä just itsekin mietin, voiko mies olla masentunut vai sitten sellainen, että tää ei vaan ylipäätään nappaa, vai jokin muu, mikä.

Itse funtsin, että kun tässä ihan oikea asuntolaina on otettu, niin kannattais varmaan pitää huolta tästä ainoasta omaisuudesta, joka meillä on. Mutta eihän ketään voi pakottaa muuttumaan. Motivaatio lähtee tietenkin omasta itsestä.

En itse keksi mitään parempaa asumismuotoa meille. Rt tai kt ei erityisesti houkuttele, ei edes miestä, joka ei halua asua okt:ssakaan. En tiedä, onko tässä paljon vaihtoehtoja niiden jälkeen.

Ja rahalla tietysti sais ammattiapua talonhoitoon, mutku rahaa ei oikein ole.

No missä se mies haluaa asua, sillan alla? Kuulostaa erikoiselta. Keskustelkaa ja yritä selvittää minkä se noista kolmeasta pahasta sitten mieluiten ottaisi.

Vierailija kirjoitti:

#3 Selvästikään mies ei ole onnellinen minun kanssani. En tiedä, kuinka paljon siihen on vaikuttanut esimerkiksi muuttaminen kerrostalosta omakotitaloon. Heti alussa kävi selväksi, että oma talo oli "järkytys" miehelleni.

#4 Muutto johonkin helpompaan asumismuotoon tulisi varmaan kysymykseen, mutta kovin montaa siirtoa en haluaisi tehdä. En nimittäin usko muuttojen tekevän hyvää lapsille. Olen kyllä kysynyt, mitä mies haluaisi, mutta ei se taida itsekään tietää.

ap

No miksi ette muuta kerrostaloon? Kai se nyt vähemmän lapsille traumoja aiheuttaa kuin ero. Joudut luopumaan unelmatalostasi joka tapauksessa jos ero tulee.

Meillä oli tuo tilanne, paitsi talo oli alun perin miehen unelma. Kävi vaan ilmi että ei sitten halunnut puuhata siellä. Lopulta myytiin talo ja muutettiin kerrostaloon. Paras päätös ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Sä olet todennäköisesti todella dominoiva henkilö, joka on ajanut miehen nurkkaan ja hän tuntee ettei voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Siltä on kadonnut motivaatio, inspiraatio, vähän ehkä elämänhalukin (ehkä innostus elää voisi olla kuvaavampi?) ja siksi sitä ei kiinnosta.

Todennäköisesti sä olet yrittänyt sitä "motivoida" omaan tyyliisi sopivasti, eli olet vuosia määrännyt miten asiat teillä tulee menemään ja sitten yht'äkkiä päätät että "annetaas miehelle vähän vaikutusmahdollisuutta ja vastuuta" ja olet komentanut sen ottamaan nopeasti vastuuta jostakin sille vieraasta asiasta. (heität suoraan syvään päätyyn.) Mies on mukautuva ja sinä dominantti, ainoa tapa ratkaista asia on että muutat käytöstäsi ja annat miehellesi tilaa tehdä haluamiaan asioita myös. Jos et tee mitään, niin ero varmasti on tuloillaan muutaman vuoden päästä.

Usein näissä tapauksissa käy niin että eronnut mies muuttuu täysin aiempaan kun saa tehdä haluamiaan asioita, haluamallaan tavalla ja alkaa löytää hiukan sitä elämänhalua ja inspiraatiota takaisin, uskaltaa kokeilla uusia asioita ja oppii pikkuhiljaa itsestään.

Meillä kävi just näin. Paitsi minä olin se nurkkaan ajettu. Eron jälkeen olen hoitanut talon yksin, eikä harmita yhtään.