Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat eivät hoitaneet tyttäriäni kun he olivat pieniä. Ja Kuinkas sitten kävikään?
15.09.2017 |
Isovanhemmat (minun puoleltani ) eivät olleet lapsista juuri kiinnostuneita, silloin kun he olivat pieniä. Lasten isän äiti hoiti kyllä lapsia silloin kun pystyi ja täydellä sydämellä. Ja Kappas vaan, nyt kun lapset ovat 12v ja 13v, eivät enää halua mennä mummille ja papalle, vaikka omille vanhemmilleni nyt lasten seura kelpaisi. Tarvitsisivat nyt myös apua mm muutossa, pihahommissa (matkustelevat paljon), siivouksessa jne. Eivät sen takia, etteivät näistä hommista itse selviäisi, vaan koska ovat melko mukavuuden haluisia. Mutta lapset eivät halua mennä. Toiselle mummille menevät kyllä erittäin mielellään aina kun se on mahdollista. Lomilla ovat siellä pitkiäkin aikoja. Omat vanhempani kyselevät katkerina minulta lasten perään, että kun ei ole näkynyt ja ihmettelevät sitä, että lapset ovat toisella mummilla, että "sinne tytöt kyllä ehtii, mutta ei tänne ". Omat vanhempani käyttävät oikein mielellään minun lapsiani lastenvahteina siskoni lapsille, jos he sattuvat olemaan mummilla ja papalla hoidossa.
Heitä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut, nyt sitten ihmettelevät.
Kommentit (87)
Meillä samantyylinen tilanne. Isän äiti on ollut lasten elämässä aina mukana ahkerasti vaikkei edes oikeasti olisi mikään pakko kun erottu ollaan lasten isän kanssa eikä isä pidä lapsiin itse mitään yhteyttä. Lapset aina auttelevat tätä mummoa vanhan omakotitalon hoidossa. Toinen mummo, eli minun äitini, ei juurikaan ole lapsia hoitanut, ja lasten siellä ollessa yleensä tappelee lasten isoisän kanssa. Lapset eivät halua katsella tappelua, ja ovat muutenkin mieluummin toisella, mukavalla mummolla. Sitten äitini minulle valittaa kun lapset eivät käy. Koitan sanoa, etteivät jaksa katsella jatkuvaa tappelua, mutta hän ummistaa korvat siinä vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä ovat taas nämä hirviöminiät vauhdissa. Eihän tuollaisille edes uskaltaisi kertoa sairauksistaan.
Todella törkeää käytöstä anopilta ja luulisi tajuavan, kuinka raskasta lastenhoito on ja siihen tarvitaan molemmat isovanhemmat.
Lapsihan viettää arkipäivisin päiväkodissa vain 9-10h ja vaikka nukkuisikin 10h yöunet, jää iltaisin vielä 4h valveilla oloaikaa ja siihen päälle vielä viikonloput, joka kuormittaa kohtuuttomasti lapsen äitiä ja isää, eikä juuri omaa aikaa jää.
Minusta päiväkodit pitäisi olla auki vähintään klo 21.00 ja vuoropäiväkoteja kehittää vanhempien tarpeiden mukaan ja lapsella olisi oikeus saada varhaiskasvatusta kellon ympäri. Sillä on paljon ap. kaltaisia, perheitä, etteivät anopin ketkulat hoida velvollisuuksiaan, vaan haluavat elää hyvin itsekästä elämää, laittaen omat tarpeet lapsen edelle, joka ilman muuta tuhoaa lapsen ja isovanhempien suhteen.
On jopa anoppeja, jotka itsekkäistä syistä luovu omasta työelämästä ja muuta lastenlapsien lähelle, vaan pitävät suurta välimatkaa, ettei vain tarvitsisi hoitaa lapsia.
Näkee sitten perinnön jaossa kuka kävi katsomassa mummia. Testamentti jo eläessään.
Vierailija kirjoitti:
Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi
Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.
Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään
Hallelujaa! Kerrotko miltä tuntuu olla noin teflon? Entä miten tuo päättelyketju - minun kokemukset kattavat kaikkien kokemukset - on syntynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vali, vali, vali. Onko sinun vaikea hyväksyä sitä, että jokainen sukupolvi hoitaa itse omat kersansa? Ei se, hoitaako vai ei lapsenlapsiaan näiden pienenä ollessa ole ratkaiseva tekijä, millaiset suhteet isovanhemmilla ja lapsenlapsilla on myöhemmin. Vanhempien oma asenne on suuri vaikuttaja. Jos sinä ap olet jatkuvasti valittanut, miten sinun vanhempasi ovat sitä ja tätä, niin olisihan suorastaan ihme, elleivät omat lapsesi olisi imeneet asennettasi. Jos sinulla on huonot suhteet vanhempiisi, niin kyllä se heijastuu lapsiisikin. Hyvät suhteet voi luoda myös ilman hoitovelvoitteitakin. Minusta on aina ollut omituista, miten nykyvanhemmat pitävät itsestään selvänä, että heidän vanhempansa hoitavat lapsenlapsensa aina kun on "tarvetta", Kuitenkin monet isovanhemmat ovat vielä työikäisiä ja lisäksi heilläkin on oma elämänsä, ystävänsä ja harrastuksensa ja heillä on täysi oikeus siihen. Vanhemmat eivät ole aikuisten lastensa passareita, muistakaa se. Mutta teillä aikuisilla lapsilla on velvollisuuksia vanhempianne kohtaan: he hoitivat teidät, kun olitte lapsia, kun he vanhenevat, on teidän vuoronne astua remmiin eli huolehtia vanhemmistanne, ilman lastenlasten hoitovelvollisuutta sitä ennen.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuollainen vahingonilo ja kaunaisuus on lapsellista. Ei elämässä pääse kuin yhteen suuntaan ja se on eteenpäin. Sinä et ehkä vanhemmistasi piittaa, mutta lapsesi voivat aikuisena katua etteivät lähteneet korjaamaan välejä silloin kun se oli vielä mahdollista. Perheenjäsenten ja lähisukulaisten väliseen etääntymiseen ja vihanpitoon voi liittyä syvää katumusta ja syyllisyyttä, joka valitettavasti herää usein vasta siinä vaiheessa kun toinen osapuoli makaa jo arkussa. Elämä on liian lyhyt katkeruuteen.
Minuutti kontaktia vanhempiini ja kahden päivän vitutus. Mieti sitä. Elämä on lyhyt. Mutta mitä enemmän olen heidän kanssaan tekemisissä toivon sen olevan lyhempi, niin omani kuin heidän. Jos saan olla heistä erossa, ei nimittelyt ei tunnu yhtään missään. Anti tul vaan. Onhan noita kuultu. Välit voi katkaista vain eläessä. Haudassa se on jo myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei munkaan vanhemmat hoitaneet mun lapsia kun nämä olivat pieniä. Isä kuoli eikä äiti jaksanut. En kanna kaunaa enkä ole katkera. Eivätkä lapsenikaan äitiäni sen takia soimaa. Täytyy antaa anteeksi.
Sanoo hän, jolla ei ole mitään anteeksi annettavaa, noin oikeasti. Tuohan nyt on täysin ymmärrettävä juttu. Sitten on hankalampi antaa anteeksi, jos se oma vanhempi on ollut ihan alusta loppuun itsekäs kelvoton pska.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi
Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.
Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämäänHallelujaa! Kerrotko miltä tuntuu olla noin teflon? Entä miten tuo päättelyketju - minun kokemukset kattavat kaikkien kokemukset - on syntynyt?
Ihan yleisesti ihminen voi paremmin, kun tekee jotain ilman oletusta vastapalveluksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tässä ole kyse pelkästään hoitamisesta vaan ihan muustakin välittämisestä. Omat vanhempani eivät minun lapsiani hoitaneet - hoidin heidät aivan itse eikä se ollu ongelma - mutta eivät myöskään muutenkaan juuri olleet kiinnostuneita. Se on se asia mikä ainakin itseäni kaivelee. Ainakin omassa tapauksessani isovanhemmat ovat omasta tahdostaan jääneet etäisiksi. Totta kai olisin halunnut, että lasteni välit heihin olisivat olleet läheisemmät, mutta minkäs teet. Vanhempani eivät myöskään ole koskaan olleet minun kanssani kovin läheisiä. Olen aina kadehtinut niitä ystäviäni, joilla on läheisemmät välit vanhempiinsa, mutta en voi vanhempiani pakottaa jos ei heitä kiinnosta.
On aika paljon vaadittu, että lastenlastenkin täytyisi käydä auttamassa ja hoitamassa isovanhempia, kun nämä ovat heille vieraampia kuin naapurin mummo.
Jyrkii, viitsisitsä etsäviitsisitsä? Tulee ihan Kummelit mieleen, ku näitä tekstejä lukee. Vois vanhemmat vähän neuvoa lapsiaan, että auttaisivat isovanhempiaan. Se kuuluu aikuistumiseen mun mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näkee sitten perinnön jaossa kuka kävi katsomassa mummia. Testamentti jo eläessään.
Tämä on muuten totta. Meillä ei mummo (äitini) koskaan hoitanut lapsenlapsia, mutta kylässä käytiin vilkkaasti. Veljeni vaimolle tämä oli kauhistus: hän ei halunnut olla tekemisissä anopin kanssa, mutta hoitoapu olisi kelvannut. Monta kertaa käly pahoitti äitini mielen hakkumalla julkisesti sukujuhlissa tms. isoäitiä, joka ei välitä lapsenlapsista lainkaan vaan jättää poikansa perheen nääntymään köyhyyteen ja yksinäisyyteen.
Veljenlapset eivät koskaan kuulleet isoäidistään kauniita sanoja äitinsä suusta, päinvastoin.
Kun äiti kuoli 74 vuoden korkeassa iässä, alkoi perinnönjako jo ennen perunkirjoitusta. Käly kertoi, mikä kaikki oli hänen. Harmi, että veli sai vain lakiosan, loput oli testamentattu minulle ja lapsilleni. Anoppi osasi olla ilkeä haudankin takaa.
Jäin tässä miettimään.
Mielellään viettäisin enemmän aikaa perheinä veljen perheen ja lasten kanssa, he asuvat lähellä. Mielellään olisin lomaillut heillä heidän kanssa, hoitanut lapsia. Mutta veljen vaimo selvästi ei halua, en tiedä miksi ei vaan halua olla paljon tekemisissä.
He käyvät vuosittain tuttavaperheiden kanssa lomilla, olisi kiva jos edes kerran meidän kanssa. Mutta edes sukumökille ei mahduta yhtaikaa.
Aina hän on ystävällinen, mutta todellisuudessa etäinen.
Näin se vaan menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla vähän vastaavia kokemuksia omasta lapsuudesta. Toiset isovanhemmat eivät olleet juuri millään tapaa osa elämää. Ei synttärionnittelujakaan koskaan. Nyt pukkaa vanhuuden vaivaa ja yrittävät kokoajan "uutta tutustumista", kun kyllä orjatyön tekijäksi kelpaisi. Ei nappaa, ei yhtään. Käyn seuraavan kerran tapaamassa niitä hautakivellä ja perunkirjoituksessa hakemassa oman osuuteni, jos mitään on, pois.
Ahaa, nyt ymmärrän, kun monta päivää olen tässä äitinä ihmetellyt, miksi teini ottaa minuun etäisyyttä. Ja kun eilenkin kysyin, mitä minun kullallani kuuluu, sain vastaukseksi mulkoilua ja "ovi kii".
Ymmärtäähän sen, kun en ole hoitanut lasta tarpeeksi. Päiväkodissa on viettänyt jo pienestä pitäen 9h ja illalla kun vapaa-aikaa jäi muutama tunti, halusi leikkiä ja ulkoilla kavereitten kanssa ja viikonloput meni samaa rataa.
Sama meininki kun päiväkoti muuttui kouluksi.
Kauhalla ajattelen jo vanhuutta, käykö kukaan edes vilkaisemassa minua ja nyt kyllä tuntuu ennusteen olevan todella huono. Ihan itkettää.
Onneksi toinen isovanhempi on kuollut ja toinenkin on dementoitumassa, ettei aina edes tunne omia lapsiaan, eikä ole ollut mahdollisuutta hoitaa lastenlapsiaan. Eli sekin huoli on turha.
Vierailija kirjoitti:
Jäin tässä miettimään.
Mielellään viettäisin enemmän aikaa perheinä veljen perheen ja lasten kanssa, he asuvat lähellä. Mielellään olisin lomaillut heillä heidän kanssa, hoitanut lapsia. Mutta veljen vaimo selvästi ei halua, en tiedä miksi ei vaan halua olla paljon tekemisissä.
He käyvät vuosittain tuttavaperheiden kanssa lomilla, olisi kiva jos edes kerran meidän kanssa. Mutta edes sukumökille ei mahduta yhtaikaa.
Aina hän on ystävällinen, mutta todellisuudessa etäinen.
Näin se vaan menee.
Sinussa itsessäsihän ei varmastikaan ole mitään vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Jyrkii, viitsisitsä etsäviitsisitsä? Tulee ihan Kummelit mieleen, ku näitä tekstejä lukee. Vois vanhemmat vähän neuvoa lapsiaan, että auttaisivat isovanhempiaan. Se kuuluu aikuistumiseen mun mielestä.
Minustakin aiikuistumiseen kuuluu huomata, että vanhemmista sukulaisista huolehditaan, vaikka eivät aina sitä ansaitsikaan. Niinkuin niistä teineistäkin.
Että huolenpito toisista kuuluu asiaan, se ei ole jotain jota menettää jos ei ole toisen mieleen. Ei ne kaikki teinitkään niin herttaisia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin tässä miettimään.
Mielellään viettäisin enemmän aikaa perheinä veljen perheen ja lasten kanssa, he asuvat lähellä. Mielellään olisin lomaillut heillä heidän kanssa, hoitanut lapsia. Mutta veljen vaimo selvästi ei halua, en tiedä miksi ei vaan halua olla paljon tekemisissä.
He käyvät vuosittain tuttavaperheiden kanssa lomilla, olisi kiva jos edes kerran meidän kanssa. Mutta edes sukumökille ei mahduta yhtaikaa.
Aina hän on ystävällinen, mutta todellisuudessa etäinen.
Näin se vaan menee.Sinussa itsessäsihän ei varmastikaan ole mitään vikaa?
Olen kiltti ihminen mutta aika käsi käytännön hommissa, hän taas tosi pystyvä ja kykenevä. Ehkä jotenkin halveksuu minua siksi eikä pinna kestä muutamaa tuntia pidempään.
Ei se tosiaan ole niinkään siitä hoitamisesta kiinni vaan kiinnostuksesta. Mummolla oli hirmuinen määrä lapsenlapsia enkä ollut yhtä yötä enempää mummon hoidossa. Aina tavatesa mummo oli kuitenkin läsnä, hän kyseli kuulumisia, rupatteli askareita touhutessaankin, vanhemmille soittaessa kuulin heidän vastaavan mummon kysymyksiin miten päiväkodissa/koulussa menee ja mitä on puuhailtu. Teini-iässä tuntui jotenkin kiusalliselta käydä mummolassa, mutta kävin silti viikottain koulun jälkeen. Ei olisi huvittanut ja jaksanut, mutta ei vaan kehdannut olla menemättä, kun mummo kovasti odotteli, oli ollut aina niin kiva ja ihan mukava visiitti se jälkikäteen ajatellen oli. Sitten mummo kuoli ja edelleen harmittaa ettei sitä suhdetta osannut teininä arvostaa enemmän. Ikävä on edelleen.
Sitten on toinen mummo, edelleen elossa. Mummo, jolle piti aina toimittaa uusin kuva lipastonreunukselle tuttaville näytettäväksi. Mummo, jota piti kätellä kylään mentäessä. Mummo, joka kysyi vain koulunumerot ja kehui kuinka eteviä muut sukulaiset on. Sitten mummo siivosi keittiötä eikä hänelle saanut puhua. Lopputunnit kyläilystä piti tuijottaa kaappikelloa odotellen ruokailuja, joiden aikana toki sai keskustella eli mummo kertoi tuttavistaan. Välillä mietin pitäisikö yrittää vielä uudelleen, mutta kun minä ihmisenä en ole koskaan ollut kiinnostava niin miksi jaksaisin käydä kylässä. Aikuisenakin olen yrittänyt, mutta matkustaa nyt tuntikausia, yöpyä hotellissa vain vaihtaakseen kuulumiset kahdessa minuutissa. Mummon talo kaipaisi remonttia, kasvimaa kääntämistä jne., mutta itsekäästi ajatellen en koe olevani mitään velkaa. Kun sitä henkistä suhdetta ei ole niin sitä ei ole.
Juu. Vanhainkodeissa ja palvelukodeissa työtä tehneenä voin kertoa, että eipä siellä teinejä tai parikymppisiä näy. Tai no jouluisin käydään pyörähtämässä. Tämä ei korreloi millään tavalla sen kanssa, onko niitä lastenlapsia hoidettu vai ei.
Aika ruusuisia kuvia ihmisillä on siitä, miten lapset ja lapsenlapset auttavat kun eivät auta nytkään. Sukupolvet vain muuttuvat itsekkäämmiksi ja itsekkäämmiksi, omaan napaan tuijottavaksi, katsotaan nyt vaikka milleniaaleja.