Isovanhemmat eivät hoitaneet tyttäriäni kun he olivat pieniä. Ja Kuinkas sitten kävikään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni ei koskaan hoitanut minua eikä ehtinyt paapomaan, kun olin lapsi. Ukilla oli työnsä, järjestötehtävänsä ja kunnalliset luottamustoimensa. Siitä huolimatta ryhdyin käymään luonaan 30km päässä kotoa, kun sain ajokortin ja auton (olin 18v, isoisä siinä vaiheessa 76v) ja meillä oli yli 10 vuoden ajan uskomattoman mukavia rupattelutuokioita, joissa kaksi aikuista ihmistä kohtasi ja esitti mielipiteitään. Vaikka muutin 200 km päähän, kävin edelleen kerran kuukaudessa kyläilemässä ja lopulta otin mukaan lapsenikin.

Ei hyvä sukulaissuhde edellytä sitä, että toinen on vaihtanut nuoremman vaipan tai ruokkinut tuttipullosta. Ei se edellytä yökyläilyä eikä hoitovastuutakaan. Tarvitaan vain aikuisen lapsen ja vanhempansa hyvä suhde siinä vaiheessa, kun lapsenlapsia alkaa tulla. Äitini ei ikinä olettanut, että isänsä olisi lastenhoitaja. Hänelle riitti, että ukki joskus leikitti, esitteli pihan puita tai otti mukaan ongelle. Äitini arvosti isäänsä ja opetti sen arvostuksen omille lapsilleen. Samalla tavalla minä arvostan äitiäni enkä pyri muuttamaan häntä miksikään muuksi,vaikka hän ei ole 24/7 lastenhoitovalmiudessa.

Voihannäinkin käydä. Uskoisinkin kuitenkin, että silloin taustalla ei ole ollut muuta kuin se, että kaikki eivät osaa olla pienempien lasten kanssa luontevasti. Entisajan miehillä ehkä näin.

Hyvinhän sitä voi ihan aikuisenakin ikäänkuin uudelleen löytää jonkun sukulaisen. Jos silloin juttu luistaa ja on mukavaa niin mikäs siinä.

Aloitusviestissähän oli, että siskon lapset on isovanhemmilla kyllä hoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni ei koskaan hoitanut minua eikä ehtinyt paapomaan, kun olin lapsi. Ukilla oli työnsä, järjestötehtävänsä ja kunnalliset luottamustoimensa. Siitä huolimatta ryhdyin käymään luonaan 30km päässä kotoa, kun sain ajokortin ja auton (olin 18v, isoisä siinä vaiheessa 76v) ja meillä oli yli 10 vuoden ajan uskomattoman mukavia rupattelutuokioita, joissa kaksi aikuista ihmistä kohtasi ja esitti mielipiteitään. Vaikka muutin 200 km päähän, kävin edelleen kerran kuukaudessa kyläilemässä ja lopulta otin mukaan lapsenikin.

Ei hyvä sukulaissuhde edellytä sitä, että toinen on vaihtanut nuoremman vaipan tai ruokkinut tuttipullosta. Ei se edellytä yökyläilyä eikä hoitovastuutakaan. Tarvitaan vain aikuisen lapsen ja vanhempansa hyvä suhde siinä vaiheessa, kun lapsenlapsia alkaa tulla. Äitini ei ikinä olettanut, että isänsä olisi lastenhoitaja.

# Hänelle riitti, että ukki joskus leikitti, esitteli pihan puita tai otti mukaan ongelle. #

Äitini arvosti isäänsä ja opetti sen arvostuksen omille lapsilleen. Samalla tavalla minä arvostan äitiäni enkä pyri muuttamaan häntä miksikään muuksi,vaikka hän ei ole 24/7 lastenhoitovalmiudessa.

Tässä on se pieni ero että Ukkiasi kiinnosti lapsenlapsi, apn lasten isovanhempaa ei kiinnosta pätkääkää. Sitäpaitsi ongelle vieminen on sitä "hoitamista"..

Pakkoko sinne ihmisten nurkkiin on tunkea juuri jouluna tai muina sellaisina päivinä. Anna isovanhempien viettää joulua niin kuin haluavat äläkä syyllistä heitä siitä. Kylään voi mennä pari kertaa vuodessa ihan tavallisena lauantaipäivänä 1-2 tunniksi ja viedä mennessään kukkapuskan, kahvipaketin ja pullakranssin. Joillakin on kyläilyssäkin joku ihme vimma liimautua penkkiin 6 tunniksi, vaikka kaikki puhumisenaiheet on käsitelty jo tunnissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi

Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.

Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään

Tottakai sinä autat äitiäsi. Niin omat lapsesikin aikanaan sinua. mutta ei sinne tarvi pakottaa lapsenlapsia, joista isovanhempi ei ole välittänyt paskan vertaa.

Oma appiukkoni on sellainen, jota ei lapsenlapset kiinnosta. Omaa isääni kiinnostaa. Kohta joudun selittämään lapelleni, että se Pertti nyt vain on sellainen. Ei kiinnosta lapset (tai lapsenlapset)

m

Onko appiukkosi sanonut, ettei lapset kiinnosta, vai oletko vain olettanut näin? Jos kyse on pelkästä olettamisesta, olisi todella julmaa väittää noin lapsille... Tilanteen muuttumisellekin pitäisi antaa mahdollisuus. Mielestäni tuollainen olisi jopa suhteen sabotointia, jos kyse on vain siitä, ettei "Pertti" ole ollut tarpeeksi läsnä. Tuolle etäiselle käytökselle voi olla monia syitä, vaikkei ne ulospäin näkyisikään.

Vierailija kirjoitti:

Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi

Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.

Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään

Tämä! Ap.n kaltaisissa tapauksissa, kuinkahan paljon lasten ei kyläilyhaluilla on vanhempien puheilla osuutta asiaan.

Äiti eikä isä ole koskaan ollut kiinnostunut meidän lapsista eikä ole hoitanut heitä. Tämä on aiheuttanut hämmästystä muissa ihmisissä. Esim kun mieheni kanssa molemmat olimme 4 päivää päällekkäin työmatkalla yötä pois kotoa niin meillä oli kova homma saada joku hyvä hoitaja illaksi ja yöksi. Maksoimme tietenkin hoitajalle. Omat vanhempani asuivat 4 kilometrin päässä.

Vanhemnat on hoitaneet vain yhden siskoni lapsia. Ne lättynaamat kun on niin ihania. Lisäksi minun olisi kuulemma pitänyt hoitaa siskon lapsia myös vaikka minulla on omanikin.

Mutta äitini on nyt vanha ja terveys on epävakaa. Ihmetelee nykyään sitä kun toisen siskon nuoret aikuiset pojat ei käy mummoa tervehtimässä ja auttamassa. Miksi kävisi tuntematonta ihmistä? Suhteet ihmisiin tulee luoda, ei ne itsestään synny.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkään asia ei meillä ole näin. Ollaan kutsuttu kylään useastikin, eivät tule, on omia menoja. Muutamat joulut mitä ollaan heidän kanssaan vietetty, on olleet heillä lähinnä rasite, kuten jo aiemmin kirjoitin. Eivät ole olleet kiinnostuneet lapsenlapsistaan juurikaan, eivät soittele tai kysele kuulumisia. Omat lapseni käyvä erittäin mielellään toisella mummilla, joka on ollut aina kiinnostunut tyttäristämme. Sinne mummolaan ollaan aina tervetulleita. Nytkin mummi on kutsunut lapset luokseen syyslomaksi ja lapset menevät sinne riemusta kirkuen. Tämä mummi on ollut meidän kanssa pariin kertaan etelän lomalla, joka kevättalvi käydään yhdessä Lapissa ja kesäisin vuokrataan aina mökki tietystä paikasta viikoksi, näin on tehty ja 14 vuotta, myös ennen lapsia. Ollaan oltu useaan otteeseen yhdessä laivalla ja milloin missäkin. Mummi soittaa aina kun lomat alkaa ja koulut loppuu, on kiinnostunut todistuksista. Ajoi molempien lasten eskarin kevätjuhlaan monta sataa kilometriä, on tullut koulun isovanhempien päivään ja ottanut sitä varten palkatonta vapaata töistä. Omat vanhempani asuvat meistä kilometrin päässä, mutta eivät kerkeä kylään vaikka kutsutaan. Ap

Niin siis todistit juuri sen, että tähän osallistuvaan mummiin on luotu suhdetta jo ennen lapsia? Ei kai silloin ole ihme, että hänelle se hoitaminen on luontevampaa... Teillä on selvästi todella käynyt tuuri siinä. että teillä on noin auttamishaluinen isovanhempi lähistöllä. Olkaa onnellisia siitä, mutta älkää  laittako tätä yleisesti hyvän isovanhemmuuden kriteeriksi. Joillekin muille osallistuminen voi olla vaikeampaa, monistakin syistä. Jopa soittamiseen on  toisille isompi kynnys historiasta johtuen. Ei tuo aina ole välittämisen mittari.  Opettakaa lapsiannekin arvostamaan erilaisia tapoja olla... Toki voi olla, että kaikkien kanssa ei tule aina yhtä hyvin toimiin, ja ilkeilyjä ei tarvi kenenkään sietää, mutta tässähän nyt ei kai sellaisesta ollutkaan kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi

Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.

Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään

Tämä! Ap.n kaltaisissa tapauksissa, kuinkahan paljon lasten ei kyläilyhaluilla on vanhempien puheilla osuutta asiaan.

Jos ei itsellä ole ap:n kuvaaman kaltaista ongelmaa, niin ei kannata tulla tänne pätemään ja huutelemaan. Ei sitä näköjään voi ymmärtää, jos ei ole omaa kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isoisäni ei koskaan hoitanut minua eikä ehtinyt paapomaan, kun olin lapsi. Ukilla oli työnsä, järjestötehtävänsä ja kunnalliset luottamustoimensa. Siitä huolimatta ryhdyin käymään luonaan 30km päässä kotoa, kun sain ajokortin ja auton (olin 18v, isoisä siinä vaiheessa 76v) ja meillä oli yli 10 vuoden ajan uskomattoman mukavia rupattelutuokioita, joissa kaksi aikuista ihmistä kohtasi ja esitti mielipiteitään. Vaikka muutin 200 km päähän, kävin edelleen kerran kuukaudessa kyläilemässä ja lopulta otin mukaan lapsenikin.

Ei hyvä sukulaissuhde edellytä sitä, että toinen on vaihtanut nuoremman vaipan tai ruokkinut tuttipullosta. Ei se edellytä yökyläilyä eikä hoitovastuutakaan. Tarvitaan vain aikuisen lapsen ja vanhempansa hyvä suhde siinä vaiheessa, kun lapsenlapsia alkaa tulla. Äitini ei ikinä olettanut, että isänsä olisi lastenhoitaja.

# Hänelle riitti, että ukki joskus leikitti, esitteli pihan puita tai otti mukaan ongelle. #

Äitini arvosti isäänsä ja opetti sen arvostuksen omille lapsilleen. Samalla tavalla minä arvostan äitiäni enkä pyri muuttamaan häntä miksikään muuksi,vaikka hän ei ole 24/7 lastenhoitovalmiudessa.

Tässä on se pieni ero että Ukkiasi kiinnosti lapsenlapsi, apn lasten isovanhempaa ei kiinnosta pätkääkää. Sitäpaitsi ongelle vieminen on sitä "hoitamista"..

Miten niin ongelle mukaan ottaminen oli hoitamista? Äiti ja usein eno olivat mukana, emme me kahdestaan ukin kanssa ongella käyneet. Ja se leikityskin oli hyppyyttämistä polvella tyyliin kökökörökirkkoon. Mutta hienoa, että edes yksi viestittelijä on sitä mieltä, että "hoitamista" on sekin, että lapsen äiti ottaa vastuun lapsesta ja ukille jää kalan irrottaminen koukusta.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei itsellä ole ap:n kuvaaman kaltaista ongelmaa, niin ei kannata tulla tänne pätemään ja huutelemaan. Ei sitä näköjään voi ymmärtää, jos ei ole omaa kokemusta.

Tämä sama pätisi noiden isovanhempien arvosteluun. Kuinkahan moni teistä isovanhempien syyllistäjistä on itse hoitanut sukulaislapsia säännöllisesti? Sitä voi olla vaikea ymmärtää heidän kokemusmaailmaa, mutta kumman hanakasti täällä ollaan silti valmiita sanomaan, että hoitamattomuudessa tai soittelemattomuudessa on kyse välinpitämättömyydestä. Entäpä jos kyse onkin vain osaamattomuudesta ja vanhusten omista ongelmista? Jaksamattomuuttakin voi olla muunkinlaista kuin suoraan fyysisestä sairaudesta johtuvaa (stressiherkkyyttä jne.)

Vierailija kirjoitti:

Joopa joo. Teinit ei yleensäkään jaksa hengata mummulla, oli hoitanut pienenä tai ei. Esim. itse en ollut kesällä mummuilla hoidossa koskaan, mutta perheenä vierailtiin usein. Silti tykkäsin isovanhemmista ja 20+ -iässä ravasin katsomassa usein.

Toisaalta... miehen äiti on hoitanut lapsenlapsia enemmän kuin tarve olisi. Viikkoja joka kesä, yksin. Yksikin lapsenlapsi oli alakouluikäisenä mummulla kuukaudenkin putkeen kesällä sukulaisten kauhuksi. Nyt mummu on sairas ja hoitokodissa ja arvatkaapas, kuinka usein siellä käydään. Siellä käy tasan lapset, lapsenlapsia ei ole vuoteen näkynyt, vaikka ovat aikuisia. Ainoat lapsenlapset on meidän 11 ja 13 -vuotiaat, jotka tulee meidän kanssa. Yksi kävi vuosi sitten ja kertoi, ettei halua enää käydä, kun "mummu on niin mennyt huonoksi ja mielummin muistan hyväkuntoisena". Itsekkäin ja sikamaisin peruste ikinä. Kyllä on pyydetty, että kävisivät mummua katsomassa, mutta seitsemästä aikuisesta (22-33v.) vain yksi on käynyt tosiaan kahden vuoden aikana ja sekin kerran. Silti aina muistelevat, kuinka kivaa oli mummun kanssa ja mummu hoito, keksi tekemistä jne. Eikä kyse ole etäisyydestä. kaikki asuvat 30km:n säteellä ja autot on melkein kaikilla.

Uskomaton bullshit perustelu olla nyt menemättä moikkaamaan mummoa!

Voi vaan miettiä, miltä tuntuu itse makoilla siellä hoitokoti yksiössä päivä toisensa jälkeen. Oma isoäitini eli viimeiset 2 vuottaan hoitokodissa ja käyntini olivat hänelle päivän kohokohta, kävin mielellään kun näin miten ilahtui.

Kuinka joku pystyy jättämään mummonsa hoitokotiin yksin :( ainakin siis lainaamani kommentoijan tapauksessa, kun mummosta on välitetty ja mummo on välittänyt :(

Just joo, onpas mukavia isovanhempia, siivousavuksi ja serkkujen hoitajina olette tervetulleita, ties vaikka suunnitelevat, että lapsistasi tulisi aikanaan heille omaishoitajia! Lapset itse päättäkööt haluavatko orjatyöhön "ihanille" isovanhemmilleen vai eivät. Itse mainitsisin jos olisin samassa tilanteessa omille vanhemmilleni, että he ei kovin mukavasti käyttäydy lapsia kohtaan, kun pyytävät kylään vain, kun itse siitä hyötyvät.

Minusta tuollainen vahingonilo ja kaunaisuus on lapsellista. Ei elämässä pääse kuin yhteen suuntaan ja se on eteenpäin. Sinä et ehkä vanhemmistasi piittaa, mutta lapsesi voivat aikuisena katua etteivät lähteneet korjaamaan välejä silloin kun se oli vielä mahdollista. Perheenjäsenten ja lähisukulaisten väliseen etääntymiseen ja vihanpitoon voi liittyä syvää katumusta ja syyllisyyttä, joka valitettavasti herää usein vasta siinä vaiheessa kun toinen osapuoli makaa jo arkussa. Elämä on liian lyhyt katkeruuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi

Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.

Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään

Tämä! Ap.n kaltaisissa tapauksissa, kuinkahan paljon lasten ei kyläilyhaluilla on vanhempien puheilla osuutta asiaan.

Jos ei itsellä ole ap:n kuvaaman kaltaista ongelmaa, niin ei kannata tulla tänne pätemään ja huutelemaan. Ei sitä näköjään voi ymmärtää, jos ei ole omaa kokemusta.

Tämäkin on niin vahvaa sontaa. Ei vastuullinen vanhempi pyri vieraannuttamaan lapsia suvustaan, vaikka omat välit olisivat huonot, koska se on äärettömän julma ja alhainen temppu tehdä lapselle. Tämä on ihan selvä asia eikä muutu millään "mutku te ette tajuu" -lässytyksellä.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuollainen vahingonilo ja kaunaisuus on lapsellista. Ei elämässä pääse kuin yhteen suuntaan ja se on eteenpäin. Sinä et ehkä vanhemmistasi piittaa, mutta lapsesi voivat aikuisena katua etteivät lähteneet korjaamaan välejä silloin kun se oli vielä mahdollista. Perheenjäsenten ja lähisukulaisten väliseen etääntymiseen ja vihanpitoon voi liittyä syvää katumusta ja syyllisyyttä, joka valitettavasti herää usein vasta siinä vaiheessa kun toinen osapuoli makaa jo arkussa. Elämä on liian lyhyt katkeruuteen.

Päin vastoin. Elämä on liian lyhyt siihen että nöyristelet ja mielistelet sukulaisia tavan vuoksi, niitäkin jotka itse eivät välitä pätkääkään. Tuollainen on läheisriippuvuutta. Puolensa saa pitää ja sellaiset ihmiset jotka aiheuttavat vain pahaa mieltä voi poistaa elämästään, vaikka olisivat läheistä sukua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä samat on täällä niin usein. Ei jaksaisi

Meillä on mummot olleet lasten elämässä. En ole ollut pikkumainen nipottaja enkä loukkaantunut mummojen teoista. Kuten täällä saa lukea usein.

Jos mummot ei olisi auttaneet, pyytäisin silti teinejä käymään heillä. Ja auttamaankin. Itse autan äitiäni. En siksi että hän auttoi minua. Vaan koska se on oikein. En jätä ketään ilman apua pärjäämään

Tämä! Ap.n kaltaisissa tapauksissa, kuinkahan paljon lasten ei kyläilyhaluilla on vanhempien puheilla osuutta asiaan.

Jos ei itsellä ole ap:n kuvaaman kaltaista ongelmaa, niin ei kannata tulla tänne pätemään ja huutelemaan. Ei sitä näköjään voi ymmärtää, jos ei ole omaa kokemusta.

Tämäkin on niin vahvaa sontaa. Ei vastuullinen vanhempi pyri vieraannuttamaan lapsia suvustaan, vaikka omat välit olisivat huonot, koska se on äärettömän julma ja alhainen temppu tehdä lapselle. Tämä on ihan selvä asia eikä muutu millään "mutku te ette tajuu" -lässytyksellä.

Ei se ole vieraannuttamista jos sukulainen ei itse pidä yhteyttä lapsiin. Ei se ole aina lasten äidin velvollisuus tekohengittää sukulaissuhteita jotka eivät ilman apua pysy. Sululaiset voi itse pitää huolta ettei lapset vieraannu heistä.

Mulla oli sellainen vaari jolla tää homma meni siis hiukan överiksikin, eli syntymäni hetkestä olin hälle kaikki kaikessa.

Mulla oli vauvana koliikki ja rauhoituin autossa, joten vaari (joka asui vanhempieni lähellä) ihan oikeasti ajoi autolla mun kanssa yöllä. Hän kuunteli kasetilta musaa ja minä nukuin. Sama meininki jatkui kun kasvoin. Hän opetti mulle niin paljon asioita ettei tosikaan. Olen ollut 1 kk ikäisenä saunassa ja mulla oli oma saunavihta. Olen elämässäni saanut kolme korusähkettä (hahhaa, oikeen vanhaa aikaa). Yhden kun pääsin ylioppilaaksi ja kaksi muuta urheilusaavutuksista. Vaarilla oli tyyliä.

Oli kyllä todella sitoutunut ja läheinen muidenkin lastenlasten kanssa, mutta meillä oli erilainen symbioosi.

Voin sanoa, että hän oli mulle rakkaampi ihminen kuin omat vanhempani. Olin paikalla kun hän kuoli ja kun joutui sairauden takia sairaalaan, kävin siellä joka ikinen päivä ja viivyin monta tuntia.

En tarkoita että tällaista hoitovastuuta kenenkään isovanhemman tarvitsisi ottaa, enkä minäkään nyt tiedä kuinka hän mulle vaippoja vaihtoi, mutta oli tiivis osa elämääni jo siitä kun sai syntymästä tietää ja kyllä se suhde oli erilainen kuin muihin isovanhempiin. Mummiin oli myös läheiset välit, todella läheiset koska tottahan hän oli läsnä silloin kun vaarikin ja hoiti sen käytännön hoitohommelin, ruoat ja muut. Mummi kuoli paljon vaarin jälkeen ja oli kiinteä osa meidän elämää.

Toisiin isovanhempiin ei muodostunut samanlaista suhdetta, kun ei lapsena silleen oltu tekemisissä. Varsinkaan toista isoisääni en oppinut tuntemaan koskaan. kyllä se suhde yleensä luodaan lapsuudessa. Ei se edellytä mitään jokaviikkoista hoitorumbaa, vaan sitä kuuluisaa kiinnostusta sen lapsen elämästä.

Näen tän omissa lapsissani myös. Oma äitini on kiinnostunut, vie lapsia tetatteriin, balettiin ja museoihin ja on hoitanut kaikkia neljää lastenlasta jo ihan pienenä silloin tällöin. Ottaa yökylään jne. Nyt teinit menevät mielellään junalla mummin luokse viikonlopuiksi ja auttavat erilaisissa jutuissa, pesevät ikkunoita jne. Appivanhempiin on erilainen suhde. Etäinen, kohtelias. Käydään vähän velvollisuudesta siellä koko porukalla ja käydään aina se keskustelu "onks pakko tulla mukaan". Ei sinne teinit oma-aloitteisesti mene toisin kuin toiseen mummolaan.

Minulla oli mummi, joka ei koskaan minusta tai sisaruksistani oikein välittänyt. Serkuista tykkäsi. Mummilassa ollessa oli serkuille ostanut lahjat ja meille ei. Muistan miten sitä "lahjattomat" ihmeteltiin. Se kirpasi eniten, kun mummi oli ostanut serkuille herkkuja joihin me muut ei saatu koskea. Katsottiin vierestä kun serkut mässyttivät karkkejaan. Ja saman ikäisiä oltiin joten ei ollut iästä kiinni.

Siihen sitten tottui ajan myötä. Mummo jäi vieraaksi ja ei tullut sellaista rakas mummo- juttua ollenkaan. Meille oli sellainen kärtty-mummo.

Ei ollut vanhemmilla varmaan helppoa, kun kyseltiin että miksei mummo tykkää meistä yhtä paljon. Vanhemmat yrittivät siihen puuttua, mutta mitäpä sille mahtoivat aikuiselle ihmiselle. Ei käyty enää mummolassa sitten isompana, vanhemmat kävivät keskenään. Ei meitä sinne kyseltykään. Outo juttu kyllä näin jälkikäteen. Oltiin kuitenkin ihan normaaleja kilttiä lapsia eikä mitään riiviöitä.

Toimiiko se ap myös niin, että hoidat pian niitä toisia isovanhempia, jotka ovat hyviä? Saat sitten varmaan perinnöt ja ne, jotka eivät hoida, saavat luun kouraan? Koska oikeus tapahtuu aina.

Sisko sai pari lastaan muutamaa vuotta ennen minua. Siskon lapsia on vanhemmat lähteneet hoitamaan monen sadan kilometrin päästä, kun lapset olivat sairaita, ja osallistuneet päiväkodin isovanhempien tilaisuuksiin yms. Siskon lapset viettivät mummolassa viikonkin lomillaan. Siskon lapset, nyt jo aikuisiän kynnyksellä, vierailevat mummolla ja vaarilla edelleenkin mielellään.

Meillä on yksi lapsi, asumme 50 km päässä isovanhemmista. Eivät ole koskaan hoitaneet meidän lasta, eivätkä ole koskaan osallistuneet päiväkodin tai koulun juhliin (kutsuttu on). Lapsi oli 11-v, kun alkoi kieltäytyä lähtemästä mummolaan. Ehkä kerran käynyt sen jälkeen, nyt 15-v.