Lue keskustelun säännöt.
Minkälainen tulee isänsä laiminlyömästä naisesta?
13.09.2017 |
Jos naisen isä on halveksinut tytärtään lapsena, koska on sisarrusparven ainoa tyttö, niin minkälainen hänestä mahdollisesti tulee aikuisena?
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hm... Kokemukseni mukaan mielenvikainen ja ei pidä vanhemmista charmikkaista miehistä. :I Pienet tissit monella.
M47
No mikäs sinun lapsuudenperheessäsi sitten on ollut pielessä kun sinusta on tullut tuollainen?
???
M47
Siis noin yksinkertainen, että luulet lapsuudentraumojen korreloivan pienirintaisuuden kanssa? (en uskonut että joutuisinn selittämään mutta näköjään joudun)
No ensimmäiset kaksi osuivat sentään oikeaan.
M47
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oman kokemukseni mukaan miesten huomiota ja/tai hyväksyntää epätoivoisesti etsivä.
Oma isäni on kannustanut ja antanut positiivista huomiotaan aina enkä ole koskaan kokenut tarvetta kalastella miesten huomiota erityisesti, olen luottanut itseeni ja siihen että olen riittävä. Sama kokemus muista naisista/tytöistä joilla ollut hyvä isäsuhde.
Normaalin hyvän kasvatuksen saanut nainen löytää varmasti oman ikäisen miehen jonka kanssa tekee ihan normaaleita asioita. Muut mielenterveysongelmaiset ajautuvat sitten huomattavasti vanhempien ukkojen sylkykupeiksi ja ovimatoiksi, kun eivät arvosta itseään tarpeeksi. ??
No, sadistinen ja psykopaattinen isäni yritti kaikin tavoin murtaa ja liiskata minut. Mutta, koska lapsena näin myös ns normaaleita perheitä, tajusin sen että oma perheeni on sairas ja isä toimii väärin. Silloin päätin että minä en periksi anna ja näytän ukolle mistä kana pissii.
Minusta tuli ylisuorittaja. Olen menestynyt raivoisan sisun ja tahdonvoimam ansiosta. Isäni ei halunnut päästää minua lukioon ja yliopistoon hakemisenkin uhkaili estää tekemällä perinnöttömäksi. Minäpä vain sitksti taistelin, maksoin kirjat ja opinnot itse työtä tehden. Työelämässä olen nyt ylempää keskijohtoa, hyvinpalkattu, arvostettu.
Mutta, terve en ole minäkään. Ylisuorittaminen ei ole sen terveempää kuin alisuorittaminenkaan. Olen ohittanut isäni kaikilla mahdollisilla mittareilla (asema, titteli, koulutus, ura, omaisuus, jne) mutta isälleni en kelpaa vieläkään. Suorastaan päinvastoin: isän mielestä olen epäonnistunut kiittämätön tytär jota saa hävetä. Toki tiedän itsekin että hullua isää ei voi miellyttää vaikka solmuun vääntäytyisit, mutta silti se sama pilkka, iva ja vähättely sattuu mitä lapsenakin sain osakseni.
Puolisokseni valitsin tietoisesti aivan päinvastaisen luonteen omaavan miehen. En ole juurikaan yhtdydessä isääni, hän on pahansuovin, ilkein ja v***umaisin ihminen jonka tiedän.
Minusta tuli aika lutkamainen... harrastin seksiä jo 14-vuotiaana. Olen nuorempana myös myynyt itseäni. Ei mitään oman arvon tuntoa.
Kunpa isä tietäisit millaisen tyttären teitkään... Ehkä joskus kerron sen sinulle kun et tunne minua ollenkaan etkä koskaan hyväksynyt minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varmaan isäni laiminlöymä kun en kiinnostunutkaan yhdestä keski-ikäisestä isimiehestä enkä tykännyt kun se nöyryytti minua muiden nähden. Jokin on kai sitten mennyt vikaan kasvatuksessani???
Ainakin minusta kasvoi juopottelevien vanhempien ja poisssolevan isän ansiosta huonon itsetunnon omaava, erilaiseksi itsensä tunteva suoriutuja. Olen lukuisia kertoja sortunut ottamaan aivan täysin vääränlaisen miehen elämääni, eronnut surkeana ja taas tehnyt saman tempun. Valitettavasti lasteni isä teki omille lapsilleen saman tempun kuin minun isäni minulle, ei ollut lapsen elämässä läsnä. Tyttäreni on kuin kopio minusta. Yritän miellyttää kaikenlaisia miehiä, aina. Seksi ja kaksimielisetkin jutut, välillä äijämäisyys, välillä naisellisuus keinona. Myönteistä palautetta kerjäävä käytös leimannut kaikkea tekemistä. Tosi nyt nelikymppisenä olen opetellut jo tuosta pois enemmän ja enemmän. Helposti tullut lähdettyä ensimmäisen ääliön matkaan joka vähänkin kehuu, niin reppana olen ollut. Tytär ei niinkään pärjää miesten kanssa. Surullista :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni oli etäinen kun olin lapsi. Myöhemmin välimme paranivat ja isäni muuttui pehmeämmäksi vanhetessaan.
Minuun on vaikuttanut sekä isä että äiti ja heidän suhteensa.
Se, että isä ei ollut rinnalla on aiheuttanut sen, että en luota miehiin.
Olen joutunut rakentamaan minuuteni ensisijassa ihmisyyden kautta, en naiseuden.
Nykyään tunnistan itsessäni sekä isältä että äidiltäni perittyjä ominaisuuksia.
Isäni joistakin luonteenpiirteistä on ollut minulle kuitenkin myös hyötyä.
Olen kasvanut lapsuuteni roolimallien ohi. Nykyään olen tyytyväinen, että olen saanut lähteä etsimään itseäni ensin repimällä itsestäni sukupuolen tuomat velvoitteet.
Olipa hyvä kommentti. Itse elin koko teini-ikäni miettien, että minun pitäisi ottaa yhteyttä samassa kaupungissa elävään isääni, joka ei pitänyt minuun mitään yhteyttä. Otin siis vastuun ja taakan tästä ihmissuhteesta omille hartioilleni kannettavakseni. Sitten isäni kuoli yllättäen, kun olin 18 v, enkä enää ehtinyt tehdä tätä. En viettänyt koskaan elämässäni hänen kanssaan aikaa, vaikka elimme koko ajan samassa kaupungissa.
Nyt minulla on ihmissuhde, jossa mies aina välillä hakee huomoitani, on lämmin ja ystävällinen, antaa lahjoja, sitten häipyy tai tekee loukkaavia asioita, ja olen ihan hajalla. Ja aina ajattelen, että minun pitäisi korjata tilanne....Surullista - varmasti minulle on jäänyt tämä käytösmalli päälle. Jotenkin, että en ole tarpeeksi hyvä, ja että olen vastuussa muiden välinpitämättömyydestä. Kamalaa, oikeastaan.
Vierailija kirjoitti:
No varmaan sellainen, joka sortuu noihin negailijoihin. Luulee, että siltä elämän mieheltä kuuluukin saada halveksuntaa; se on normaali tila.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli paksunahkainen ja itse pärjäävä. Isäni oli narsisti.
Tiedän sellaisen naisen ja hän on erittäin tunnekylmä, helppo saada suostumaan seksiin, valehtelee sujuvasti, ja harrastaa useita suhteita päällekäin, eli säätää monen miehen kans samaan aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni käytti minuun henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Syytä en tiedä, olin ensimmäinen lapsi mutten ainps tyttö. Veljreni keskimmäinen ja pikkusisko nuorin. He saivat ja saavat yhä kaiken.
Mutta niin, musta on tullut varautunut, en pitkään aikaan luottanut minkään ikäisiin miehiin, en vieläkään usko jos joku lupaa mulle jotakin, vielä välillä kun epäonnistun jossain (esim työn/koulun haussa)
mulle tulee mieleen isän "ei susta tule yhtään v*tun mitään," "älä edes yritä kun et onnistu, nolaat itsesi ja minut kuitenkin" ja silloin kun en seurustellut tuli viestiä "oot niin kusipää p*ska ettei kukaan huoli" nyt oon 22, löytänyt miehen johon oikeasti voin luottaa. Ja isästä on tullut epäilyttävän mukava....
Vierailija kirjoitti:
Isäni käytti minuun henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Syytä en tiedä, olin ensimmäinen lapsi mutten ainps tyttö. Veljreni keskimmäinen ja pikkusisko nuorin. He saivat ja saavat yhä kaiken.
Mutta niin, musta on tullut varautunut, en pitkään aikaan luottanut minkään ikäisiin miehiin, en vieläkään usko jos joku lupaa mulle jotakin, vielä välillä kun epäonnistun jossain (esim työn/koulun haussa)
mulle tulee mieleen isän "ei susta tule yhtään v*tun mitään," "älä edes yritä kun et onnistu, nolaat itsesi ja minut kuitenkin" ja silloin kun en seurustellut tuli viestiä "oot niin kusipää p*ska ettei kukaan huoli" nyt oon 22, löytänyt miehen johon oikeasti voin luottaa. Ja isästä on tullut epäilyttävän mukava....
Siis ainoa tyttö*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen erään, jota isä ei hyväksynyt sukupuolensa takia. Toki hänellä lapsuudenkokemuksiin vaikutti myös isän alkoholismi, siitä johtuvat riidat ja kriisit, avioero, ym.
Hän on kuitenkin miessuhteissaan takertuva, odottaa jatkuvaa huomioimista, läheis(mies)riippuvainen, ei osaa olla seurustelematta, ilman miestä. Lisäksi psyykkisiä ongelmia, huono omanarvontunto, ongelmia muissa ihmissuhteissa.
En voi varmasti pelkästään isääni syyttää, koska äitinikään ei juuri ollut rakastavammasta päästä. Aikuisena ymmärrän heitä paremmin ja ovat he vanhemmiten pehmenneet.
Itse olin nuorena juuri tuollainen huomion kerääjä. Harrastin seksiä melkein kenen tahansa kanssa, koska se oli ainoa tapa, jolla osasin hankkia huomiota. Käyttäydyin muutenkin itsetuhoisesti. Join paljon ja kokeilin huumeitakin. Lopulta rauhoituin ja menin naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, joka oli minusta kiinnostunut. Menin kaikessa siitä mistä aita oli matalin. En edes yrittänyt mitään, koska en olisi kuitenkaan onnistunutu. Vuosien myötä on paljastunut ettei mies juuri minua arvosta. Paras vaihtoehto olisi ero, mutta erinäisistä syistä se ei ole kannattavaa nyt.
Ulospäin elämäni on ihan ok. Olen päässyt opiskelemaan unelmien alaa, mutta tunnen jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta vertaillessani itseäni nuoriin opiskelijoihin. Olen edelleen arka ja epävarma. Jaksan ihmetellä miten nuorilla ihmisillä voi olla niin hyvä itsetunto ja miten fiksuja he ovatkaan! Itse olin samanikäisenä jotain ihan muuta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katkeran kitkerä pihtari. Tälläisiä naisia kannattaa välttää.
Tämä mies onkin oikein mahtavaa isäainesta jollekin pienelle tytölle. Ai niin, ongelmaa ei ole koska naiset haistaa sadan metrin päähän eikä koske pitkällä tikullakaan...
Tuollaisia ne juuri haluavat miehikseen.
Allekirjoitan tuon yllä mainitun alemmuudentunteen ja huomionkipeyden. Minun on ollut myös todella vaikea päästää irti, jos vastapuoli ei ole kiinnostunut/kiinnostus lopahtanut. Luen ihmisten eleistä ja ilmeistä liikaa. Olen taipuvainen asioiden murehtimiseen itsekseni ( univaikeuksia) ja toisaalta olen huumorintajuinen.
Kotona oli ankara, huumurintajuston, arvosteleva isä, joka persoonallaan jyräsi kaikki muut. Vieläkin kun ajattelen lapsuudenkotiani, isä on näkyvimpänä hahmona mielipiteineen esillä. Muut perheenjäseniä en koe tuntevani lainkaan. Isän olemus, mielipiteet ja puheet jyräsi alleen kaiken muun.
Onneksi minulla oli muita läheisiä ihmisiä, joilta olen oppinut normaalin perhemallin ja joilta sain arvostusta. Ihmisiä, joilta sain eväät elämään.
Näin isäni muutama päivä sitten ja siitäkään en muista muuta kuin hänen esiintuomansa negatiivisen kommentin. Puhuiko lie muuta lainkaan. Oli muitakin ihmisiä paikalla, joiden kanssa seurusteluun keskityin.
Minulla on kaksi siskoa ja olen nuorin. Ensimmäiselle vielä riitti isältä välittämistä, mutta minun olisi pitänyt lopulta olla se poika jota koko ajan odotettiin. Äitiänikään isä ei arvostanut, kotiäiti sai hoitaa osansa.
Naisena olemisesta en oppinut mitään muuta kuin että naiseutta ei kannata näyttää. Miehiä opin pelkäämään. Näillä eväillä ei oma parisuhde onnistunut, sen voin sanoa. Epävarmuus ja mustasukkaisuus pilasivat monta asiaa. Kauhistuttaa ajatus että olisin saanut lapsia ja ehkä tytön, olisinko osannut kasvattaa. Nyt lähes nelikymppisenä tulee mietittyä että turvallisinta olisi rakastua naiseen. En kuitenkaan voi mitään sille että olen hetero. Näin se elämä menee.
Ärhäkkä akka, joka ei sitoudu helposti.