HS: Maarit on isoäiti, joka hoitaa mielummin parisuhdettaan kuin lastenlastaan

Vierailija kirjoitti:

Meillä on puhuttu asiat halki ja lapseni ymmärtävät, että en jaksa hoitaa lapsenlapsia. Teen vuorotyötä ja hoidan aamuvuoroviikollani oman äitini iltapuuhat ja asun noin 100km Helsingistä.

Lapsenlapsia, joita on jo viisi, tapaan, kun käyn pääkaupunkiseudulla asuvien lasteni(3) luona kylässä noin kerran kuussa. Enempään en pysty. Eikä kukaan ole edes sanonut tai antanut muutenkaan ymmärtää, että minulta odotettaisiin jotain muuta.

Minusta tuo kerran kuussa on jo ihanasti :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä on puhuttu asiat halki ja lapseni ymmärtävät, että en jaksa hoitaa lapsenlapsia. Teen vuorotyötä ja hoidan aamuvuoroviikollani oman äitini iltapuuhat ja asun noin 100km Helsingistä.

Lapsenlapsia, joita on jo viisi, tapaan, kun käyn pääkaupunkiseudulla asuvien lasteni(3) luona kylässä noin kerran kuussa. Enempään en pysty. Eikä kukaan ole edes sanonut tai antanut muutenkaan ymmärtää, että minulta odotettaisiin jotain muuta.

.

Isovanhemmillakin on erilaiset elämänvaiheet ja tilanteen  mukaan pystyy olemaan mukana lapsenlapsien/lasten elämässä enemmän tai vähemmän.

Jos me olisimme olleet vielä vieraalla töissä, kun tulimme isovanhemmiksi, emme olisi voineet olla lastenlastemme elämässä niin paljon kuin nyt olemme/olemme olleet. Olimme molemmat reilusti alle viisikymppisiä ja työskentelimme kotona yrityksessämme, joten pystyimme olemaan avuksi tarpeen mukaan ja ilman tarvettakin ja enemmän kuin mielellämme.

Nyt lapsenlapset ovat jo lukiossa ja "apu" on jo kääntynyt toiseen suuntaan mm. ikkunoiden pesua ym.

Paljosta olisimme kaikki paitsi jääneet, jos me isovanhemmat olisimme olleet silloin vielä palkollisina, jo työssäkäyntiin olisi kulunut joka päivä yli 10 tuntia, ei siinä olisi jaksanut paljon pieniä hoitaa, olisi pitänyt levätä seuraavaa työpäivää varten.

Eikö kukaan ole huomannut tärkeää seikkaa miten isovanhemmat voivat olla tasapuolisia kaikkia lapsiaan ja lastenlapsia kohtaan? Olen havainnut läheltä miten tuo tasapuolisuus ei voi toteutua kun on useita lastenlapsia, ei vaikka kaikki asuu suht lähellä. Entäs kun osa asuu sadan-satojen kilometrien päässä ? Ongelmallista.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ihmetellyt sitä, kun lapset sanovat, että jos mummo tai vaari ei lapsenlapsia hoida, eivät myöskään he hoida isovanhempia vanhoina. Ööö...

1. Suurinosa vanhuksista on kuitenkin laitoksissa tai kotisairaanhoidon piirissä. Harva lapsi (varsinkaan työelämässä oleva) lapsi sitä isovanhempaa edes hoitaa.

2. Miksei tällaisen ''vastapalvelun'' tekemiseksi riitä se, että se isovanhempi hoiti jo sen oman lapsensa aikuiseksi asti? Miksi siihen päälle pitää tulla vielä se, että hoitaa myös niitä lapsenlapsiaan?

Ihmettelen myös tuota, jutussakin mainittua, seikkaa, että isovanhemman pitäisi tuoda jotakin tuliaisia joka kerta kylässä käydessään? Mitä helkuttia?

Yksikään lapsi ei ole pyytänyt syntyä vaan se lapsi syntyy koska vanhemmat haluavat niin. Totta kai lapsesta on pidettävä huolta.

Oma äitini teki jo raskausaikana selväksi, että ei tule hoitamaan lapsiani koskaan. Varsinkaan yökyläilyä ei tule odottaa, mutta muukin hoitaminen tapahtuu vain erittäin pakottavasta syystä. Toiset isovanhemmat taas epäsuorasti kertoivat, etteivät jaksa hoitaa lapsiamme koskaan.

Olen sinut asian kanssa, vaikka ei se meidän elämää yhtään helpommaksi tee, kun ei ole niitä isovanhempia tukiverkkona. Mutta onneksi meillä on vain kaksi lasta. Niiden kanssa kyllä pärjää ja välillä voi palkata hoitajan, jos tarvitsee.

Tällaisen asian voisi toki ilmaista ystävällisimminkin kuin provosoivasti ja omaa itsekkyyttään korostaen. Mielestäni on jotenkin kamalan kurjaa, jos täytyy olla noin ehdoton hoitamisen suhteen jo ennen lapsenlapsen syntymää.

Suvun pitäisi olla turvaverkko, mutta me olemme täällä hyvinvointiyhteiskuntassamme sen unohtaneet. Ei kannattaisi, koska palveluja leikataan koko ajan, erityisesti sieltä vanhuspuolelta, jossa tulee olemaan aika lailla ruuhkaa kun tämäkin mummo on siinä iässä. Siinä vaiheessa nykyvanhemmat tulee olemaan aika ratkaisevassa roolissa, että välittävätkö vai eivät. Jos nyt eletään parisuhteelle ja itselle, niin varmaan lapsetkin voivat elää parisuhteelleen 20 vuoden päästä?

Jos itse kukin saisi apua perheeltään ja suvultaan ruuhkavuosissa, niin tarve elää "sitten joskus" vain itselleen laimenisi. Jäisi niitä voimavaroja aikuisille lapsillekin ja vastaavasti omien vanhempien hoitamiseen.

Minä olen hoitanut itse, aina. Kyllä se saa lapsilukua miettimään tarkemmin ja itselleni riittää kaksi. Olen yh. Hyvin on pärjätty.

Jo otsikosta päätellen ymmärrän Maaritia, vaikka en pysty lukemaan juttua.

Mä niin odotin nuorempana, kun lapset kasvavat, sitten elämä helpottaa ja on aikaa harrastuksille ja liikunnalle ja ennen kaikkea itselle.

Mutta toisin kävi. Päivä päivältä, voimat heikkenevät, jäseniä särkee ja liikuminen hidastuu jne. On alati uusiutuva työ, joka vaatii jatkuvaa uuden opiskelua, iäkkäät omat ja appivanhemmat tarvitsevat apua arkisissa asioissa.

Ja ne 7 lastenlasta, joiden vanhemmat tarvitsevat hoitoapua, saadakseen parisuhde aikaa.

Ja käytännössä se tarkoittaa, jos kerran kuukaudessa 1-2 lasta, niin kaikki viikonloput on lastenhoitoa, eikä juuri koskaan ole mahdollista palautua kiireisestä työstä.

Ja sitten on mies, joka äksyilee ja kipuilee vaivojensa kanssa ja on yksi hoidettava lisää.

Viime aikoina olet ollut Maaritin kaltainen mummo, sillä ei meidän vanhojen parisuhde pysy kunnossa, jos kaiken aikaa vain suoritamme ja sitä omaa aikaa pitäisi löytyä lepoon ja riittävään yöuneen.

Kyllä naisen elämä on ihmeellistä, ei päivää, ettei joku syyllistäisi ja teki töitä tai auttaisi miten paljon tahansa, koskaan ei ole riittävästi tai tarpeeksi, vaan vaaditaan yhä enemmän ja enemmän.

Ja missä on miehet - lasten isät ja isoisät, kun kaikki on naisten harteilla ja heidän syytään.

Vierailija kirjoitti:

En näe juttua, joten vaikea juuri kyseistä tilannetta kommentoida.

Yleisellä tasolla kuitenkin sanoisin, että vanhemmuus on koko elämän mittainen sitoumus. Ei ehkä juridisesti, mutta moraalisesti on. Minusta lapsia ei pidä tehdä, jos ajattelee ne vain jonain 18 vuoden projektina. Ja on suuri todennäköisyys, etenkin, jos lapsia on useampi, että siihen elämänmittaiseen vanhemmuuteen kuuluu myös isovanhemmuus.

Tiedän, että on myös ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen vanhempiensa avuliaisuutta, ja vanhempia, joilla voimavarat ovat vanhuuden tai sairauden vuoksi vähissä. Kenenkään suht koht terveen viisi-kuusikymppisen itsellistä ja vapaata elämäntapaa ei kuitenkaan uhkaa se, jos tämä kaksi kertaa vuodessa ottaa lapsenlapsensa yökylään. On aivan paskapuhetta, että jonkinlaisen suhteen luominen lapsenlapsiin estäisi nauttimasta parisuhteesta, matkailusta ja harrastuksista.

Minun on vaikea käsittää, miksi alun alkujankaan hankkia lapsia, jos ei halua antaa näille edes keskivertoja lähtökohtia ja eväitä elämään, jos siihen on mahdollisuus. Yksi tällainen elämän eväs on turvaverkko perheen perustamisen hetkellä. Minusta vähän samalla tavalla säälittävää, kuin esim. se, jos varakkaat vanhemmat laittavat lukiolaisen elättämään itseään ja käymään töissä ylioppilaskirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisen kustannuksella, vaikka rahaa olisi yllin kyllin. Eri asia on, jos perheellä on oikeasti tiukkaa. Miksi helvetissä haluta lapsia, jos ei halua näille (kohtuuden rajoissa) parasta, mitä pystyy tarjota?

Toisaalta miksi aktiivinen seksielämä on vain pienten lasten vanhempien oikeus, miksi se ei saisi olla isovanhempi-ikäisten elämää?

isovanhempi-iässä tajuaa, että elämä on lyhyt ja sen loppuun on lyhyempi aika kuin alkuun. Miksi ei siis nauttisi niistä muutamista aktiivisista vuosista täysillä sen sijaan että jättäisi oman elämänsä sivuun ja eläisi lapsilleen? Minusta on pelkästään tervettä ajatella itseään ja kokonaisvaltaista hyvinvointiaan, ei se saa olla ainoastaan lisääntymisikäisten oikeus.

Isovanhemmuus ei edellytä hoitovastuuta eikä yökyläilyä. Tai jos kuuluu, niin silloin saman katon alla asuu kolme sukupolvea yhteistä elämää. Tähän taas kummallisen harva 30v suostuu, mutta isovanhempien turvaverkko kyllä muistetaan vaatia antamatta itse mitään.

Joten sallitaan isovanhemmille vilkas seksielämä ja toimiva parisuhde ja ajatellaan, että kun äiti voi hyvin niin lapsi voi hyvin, oli se äiti sitten 30 v tai 70 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en myöskään käsitä tuommoisia Maariteja. Omituista. Lapset kasvaa isoksi, siinähän elämä muuttuu taas kerran, mutta lapset on ikuinen projekti. Vanhemmiten voittopuolinen: vähän työtä, paljon iloa monessa muodossa kuten lapsenlapset. Ensin hoidat pientä työlästä lasta, sitten paimennat kasvavaa teiniä ja lopulta katsot sivusta, kuinka lapsesi rakentaa oman elämänsä. Miksi ihmeessä haluaisin kaiken työn jälkeen jättää hedelmät poimimatta eli ne mukavat asiat? Ymmärrän, että mummuilulla on rajansa. En itse tiedä, millainen mummu minusta tulee, mutta olen kyllä laiska perusluonteeltani. Silti vaikea kuvitella, etten joskus voisi hoitaa lapsenlapsia yön yli, päivällä vähän useamminkin. Onhan sitä aikaa elämässä, kun suurin osa on vapaata jo. Ja kyllä, aion myös reissailla ympäriinsä viimeistään eläkkeellä. Se ei silti poissulje yhteyttä lapsenlapsiin.

Niin, ei tämä parjattu Maaritkaan ole kieltäytynyt hoitamasta lastenlapsia silloin tällöin. 

Mutta halusi määrätä milloin sopii ja milloin ei.

Eli käytännössä oli vain yksi vaatimuksen esittäjä lisää, ei suinkaan tukiverkko.

Minunkin äitini halusi ehdottomasti päästä lapsen kerhon ja harrastusten näytöksiin, mutta aina jos hänestä olisi ollut minulle apua ei käynyt. Eli käytännössä minulla oli hoteissani vaativan teinin tavoin käyttäytyvä etäperheenjäsen, joka petti aina ja joka vaati koko ajan.

Mitä väärää siinä on jos isovanhempi sanoo milloin hän voi hoitaa ja milloin ei?

Mitä perhe tekee jollakin extratilaajalla? Jolle pitää räätälöidä palvelu.

Meillä siis äitini kieltäytyi auttamasta esim kun lapsi sairastui vakavasti ja kun minä sairastuin vakavasti. Ei voinut ottaa tervettä isoa lasta pariksi tunniksi.

Miksi minun pitäisi erikseen hakea ja kyyditä esim jonnekin eskarin juhlaan, jossa vielä nolaa meidät kaikki?

Kuulostaa siltä, että Suomessa työelämä vie voimat. Niin pienten lasten vanhemmilta kuin mummoiltakin. Surullista jotenkin, että perhe saa sen vähän, jonka työelämä jättää. Ja oman jaksamisen takia joustetaan perheen kanssa vietetystä ajasta, ei työelämästä.

Minusta ennemminkin pitäisi ihmetellä tätä.

Synnyttäkää ne lapset parikymppisenä, niin kuin ennen tehtiin, jolloin mummotkin olivat 40-50v. ja jaksoivat hoitaa lapsenlapsiaan, toisin kuin nykyään kun lapset tehdään 35-40v niin mummotkin ovat eläkeläisiä ja heidän työkykynsä on merkittävästi laskenut. Muutenhan ne olisivat työelämässä.

Vai onko lastenhoito raskasta vain äidille, ei isovanhemmille.

Vierailija kirjoitti:

Suvun pitäisi olla turvaverkko, mutta me olemme täällä hyvinvointiyhteiskuntassamme sen unohtaneet. Ei kannattaisi, koska palveluja leikataan koko ajan, erityisesti sieltä vanhuspuolelta, jossa tulee olemaan aika lailla ruuhkaa kun tämäkin mummo on siinä iässä. Siinä vaiheessa nykyvanhemmat tulee olemaan aika ratkaisevassa roolissa, että välittävätkö vai eivät. Jos nyt eletään parisuhteelle ja itselle, niin varmaan lapsetkin voivat elää parisuhteelleen 20 vuoden päästä?

Jos itse kukin saisi apua perheeltään ja suvultaan ruuhkavuosissa, niin tarve elää "sitten joskus" vain itselleen laimenisi. Jäisi niitä voimavaroja aikuisille lapsillekin ja vastaavasti omien vanhempien hoitamiseen.

Suomessa lapsia ei kiinnosta nytkään vanhempansa pätkääkään. Yhteiskunta hoitaa vanhukset eikä niitä vanhuksia edes käydä katsomassa.

Joten ihan turha sinun on jeesustella.

Itse en koe että isovanhemmilla olisi mitään velvollisuutta hoitaa lapsenlapsiaan, mun mielestä se on ihan kohtuuton ajatus. Olin itse läheinen isovanhempieni kanssa ilman minkäänlaista hoitamista heidän puoleltaan ja homma toimi hyvin. En myöskään aio itse olla mikään lastenhoitaja tai parisuhdeviikonloppujen mahdollistaja jos omia lapsia ja lapsenlapsia joskus saan. Elämö ei voi olla pelkkää hoitosuhdetta ja joskus on isovanhemmankin saatava nauttia elämästä.

Jos minusta tulee mummo, haluan auttaa niin paljon kuin ikinä vain pystyn.

Jos tekee lapsia, pitää minusta myös olla valmis isovanhemmuuteen. Toki se ei tarkoita ilmaista lapsenvahtia 24/7 tai raha-automaattia, mutta kyllä jollain tapaa pitäisi lastenlasten elämässä olla läsnä. Isovanhempiaan lapset eivät ole voineet valita mutta isovanhempi itse on päättänyt sukua jatkaa ja lapsia tänne tehtailla.

Onneksi meillä on ihanat isovanhemmat ja vielä isovanhempipuolikkaat <3 Arvostan todella ja aina muistetaan kiittää. Ja jos joskus itse saan lapsenlapsia niin todellakin haluan olla heidän elämässään läsnä ja siirtää hyvää taas seuraavalle sukupolvelle.

Valitettavasti itsekkyys on tämän päivän synti eikä sitä tajuta edes hävetä. Lehtiin saakka vaan huutelemaan seksielämästä myöden...

En pääse lukemaan artikkelia, mutta mua on jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt, miksi lapsenvahtina pitäisi olla juuri isovanhemmat. Omat lapseni ovat kolmekymppisiä (lapsenlapsia ei vielä ole) ja heidän lapsuudessaan lapsenvahteina toimivat lasten kummit, vanhempien sisarukset sekä vanhempien ystävät ja kaverit. Joskus jopa naapurit. Eli nuoret ihmiset, joilla osalla oli itselläänkin lapsia ja näin saatettiin olla vastavuoroisesti apuna. Isovanhempien kanssa kyläiltiin ja joskus isovanhemmat saattoivat viedä lapsenlapsen huvipuistoon tai ulkomaanreissulle, mutta silloinkin isovanhemmat itse kysyivät, sopiiko se isovanhemmilla sopivana ajankohtana. En itsekään ollut koskaan isovanhemmillani hoidossa, he asuivat satojen kilometrien päässä. Jos vanhempani tarvitsivat lapsenvahtia, olin yleensä naapurissa parhaan ystäväni luona ja vastaavasti taas ystäväni oli meillä, kun hänen vanhempansa tarvitsivat lapsenvahtia. 

Nuoremmat eivät vielä oikein tajua, että ihmisen ikääntyessä jaksaminen vähenee. Työpäivät alkavat tuntua raskaammilta, liikuntaa pitäisi ehtiä harrastaa yleiskunnon ja erityisesti nivelten vuoksi, kaikenlaisia kolotuksia alkaa ilmaantua, yöunen määrä ja laatu vähenee jne jne . Ei näillä viitsi omia lapsiaan vaivata, heillä on omatkin murheensa. Silti haluaisi välillä ihan vaan rentoutuakin vaikkapa ulkomaanmatkalla tai mökillä. 

Miten minusta tuntuu ihan siltä, että isoisien on aivan hyväksyttävää olla vain vähän tekemisissä lastenlastensa kanssa, mutta isoäitien kohdalla pidetään käytännössä velvollisuutena hoitaa heitä?

Vierailija kirjoitti:

Jos minusta tulee mummo, haluan auttaa niin paljon kuin ikinä vain pystyn.

Kiva, niin teen minäkin! Minulla on jo useampi lapsenlapsi ja mummoilen monta kertaa kuukaudessa. Yritän vähän jakaa apua tasapuolisesti eri perheiden kanssa, mutta tietysti auttelen niitä, ketkä eniten tarvitsevat.

Kuljettelen harrastuksiin, haen päiväkodista ja otan lapsia muuten vain kylään. Minusta se on oikein mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

En pääse lukemaan artikkelia, mutta mua on jo pidemmän aikaa ihmetyttänyt, miksi lapsenvahtina pitäisi olla juuri isovanhemmat. Omat lapseni ovat kolmekymppisiä (lapsenlapsia ei vielä ole) ja heidän lapsuudessaan lapsenvahteina toimivat lasten kummit, vanhempien sisarukset sekä vanhempien ystävät ja kaverit. Joskus jopa naapurit. Eli nuoret ihmiset, joilla osalla oli itselläänkin lapsia ja näin saatettiin olla vastavuoroisesti apuna. Isovanhempien kanssa kyläiltiin ja joskus isovanhemmat saattoivat viedä lapsenlapsen huvipuistoon tai ulkomaanreissulle, mutta silloinkin isovanhemmat itse kysyivät, sopiiko se isovanhemmilla sopivana ajankohtana. En itsekään ollut koskaan isovanhemmillani hoidossa, he asuivat satojen kilometrien päässä. Jos vanhempani tarvitsivat lapsenvahtia, olin yleensä naapurissa parhaan ystäväni luona ja vastaavasti taas ystäväni oli meillä, kun hänen vanhempansa tarvitsivat lapsenvahtia. 

Nuoremmat eivät vielä oikein tajua, että ihmisen ikääntyessä jaksaminen vähenee. Työpäivät alkavat tuntua raskaammilta, liikuntaa pitäisi ehtiä harrastaa yleiskunnon ja erityisesti nivelten vuoksi, kaikenlaisia kolotuksia alkaa ilmaantua, yöunen määrä ja laatu vähenee jne jne . Ei näillä viitsi omia lapsiaan vaivata, heillä on omatkin murheensa. Silti haluaisi välillä ihan vaan rentoutuakin vaikkapa ulkomaanmatkalla tai mökillä. 

No kyllä sitä joutuu apua pyytämään monesta paikasta. Ja ainakin meillä ystävät ja naapurit on töissä. Isoäiti asuu kilsan päässä, eläkkeellä. Vain nämä lapsenlapset. Silti ei ikinä auta. Siis edes vakavassa sairastumisessa.

Olen ollut mm magneettikuvauksessa kolmevuotiaan kanssa ja käynyt kokouksessa niin että lapset on kauppakeskuksen lapsiparkissa. Myös hammaslääkärissä (hätä) lapset piirteli mukana.

Ikinä en saa apua. Sen sijaam sain ruutuvihon johon kirjattu kaikki puutteeni.

Ja isoäiti pöllinyt siskoltani lasten valokuvat ja terttänyt niistä itselleen taulut, rekvisiitaksi. Kun esittää muille täydellistä mummoa.