HS: Maarit on isoäiti, joka hoitaa mielummin parisuhdettaan kuin lastenlastaan

Mä en hyväksy sitä, jos aikuiset lapset alkavat vaatimaan, ettei mummoilla saa olla muuta elämää kuin lasten lasten hoitaminen. 

Lapset on kivoja ja lastenlapset myös mutta joku tolkku ja raja kuitenkin.

Tuolla joku sanoi, että hänelle menee lastenlapset parisuhteen edelle mutta kyllä mä sanon, että mulla on toisinpäin.  Lapset meni miehen edelle aikoinaan mutta nyt kun ne on aikuisia niin kyllä mulla on nyt oikeus omaan elämään ja lapset hoitavat oman pesueensa. Mä olen hoitoapuna tarvittaessa. En säännöllisesti enkä ota yökylään mutta sen verran, että vanhempi saa tärkeitä asioita hoidettua tai satunnaisen kahdenkeskisen ravintolaillan.

Kun nyt puhun omista lapsistani, niin luulen niiden olevan tähän varautuneita ja tämän ymmärtävän. Mieluummin se, että vanhuksilla on oma elämä kuin se, että nämä soittavat ja ruikuttavat yksinäisyyttään kaiken aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Monilla kahdeksan lasta? Missä?

Kannattaa katsella ympärilleen. Kaikki perheet eivät ole samasta puusta.

Näissä keskusteluissa ottaa aivoon itsestäänselvänä pidetty näkemys, että isovanhemmat osallistuvat lapsenlastensa elämään ja hoitavat heitä. Entä jos ei ole isovanhempia? Meillä molemmat isoäidit kuolleet (toinen jo ennen lasten syntymää) ja isoisät ovat huonossa kunnossa ja asuvat kaukana. Ihan hyvin ollaan silti selvitty. Enhän olisi voinut lapsia hankkiakaan, jos en heidän hoidostaan uskonut miehen kanssa selviäväni! Jääkö lapseni jostakin elintärkeästä paitsi, kun heidän elämässään ei ole isovanhempia? Ei mielestäni. Me vanhempina tai lapseni eivät sille mitään voi, ettei isovanhempia ole. Miksi siis surkutella? Muut kyllä tuntuvat surkuttelevan meidän puolesta. Varmaan olisi pitänyt jättää lapset hankkimatta, kun isovanhempia ei ole?

Minä olen töissä käyvä mummo. Kotona asuu 2 alaikäistä koululaista. Olen työpäivien jälkeen aivan raato. Pitäisi harrastaa itse, vielä koululaisia harrastuksiin. Pitäisi viettää parisuhdeaikaa ja pitäisi olla lastenlasten kanssa. Aikamoista tasapainoilua. Otan lapsia hoitoon, yökyläänkin, vien retkille ja kirjastoon. Ostan pientä, lähetän postissa kortteja. Ja olen ihan puhki sovittaessa työelämää, perhettä ja isoäitiyttä 24 tuntiin vuorokaudessa. Aivan mahtavaa elämää mutta joskus kaipaan viikkoa että olisin ihan yksin tai edes vain puolison kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Monilla kahdeksan lasta? Missä?

Itselläni on 13 lasta, isovanhemmat olleet aina satojen kilometrien päässä ja hyvin on selvitty. Kylässä on kyllä käyty puolin ja toisin. Nyt itselläni on aika liuta lastenlapsia, jotka asuvat 100-400 km päässä, joten... 

Vierailija kirjoitti:

En näe juttua, joten vaikea juuri kyseistä tilannetta kommentoida.

Yleisellä tasolla kuitenkin sanoisin, että vanhemmuus on koko elämän mittainen sitoumus. Ei ehkä juridisesti, mutta moraalisesti on. Minusta lapsia ei pidä tehdä, jos ajattelee ne vain jonain 18 vuoden projektina. Ja on suuri todennäköisyys, etenkin, jos lapsia on useampi, että siihen elämänmittaiseen vanhemmuuteen kuuluu myös isovanhemmuus.

Tiedän, että on myös ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen vanhempiensa avuliaisuutta, ja vanhempia, joilla voimavarat ovat vanhuuden tai sairauden vuoksi vähissä. Kenenkään suht koht terveen viisi-kuusikymppisen itsellistä ja vapaata elämäntapaa ei kuitenkaan uhkaa se, jos tämä kaksi kertaa vuodessa ottaa lapsenlapsensa yökylään. On aivan paskapuhetta, että jonkinlaisen suhteen luominen lapsenlapsiin estäisi nauttimasta parisuhteesta, matkailusta ja harrastuksista.

Minun on vaikea käsittää, miksi alun alkujankaan hankkia lapsia, jos ei halua antaa näille edes keskivertoja lähtökohtia ja eväitä elämään, jos siihen on mahdollisuus. Yksi tällainen elämän eväs on turvaverkko perheen perustamisen hetkellä. Minusta vähän samalla tavalla säälittävää, kuin esim. se, jos varakkaat vanhemmat laittavat lukiolaisen elättämään itseään ja käymään töissä ylioppilaskirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisen kustannuksella, vaikka rahaa olisi yllin kyllin. Eri asia on, jos perheellä on oikeasti tiukkaa. Miksi helvetissä haluta lapsia, jos ei halua näille (kohtuuden rajoissa) parasta, mitä pystyy tarjota?

Huh, että lasten hoitamisen lisäksi pitäisi houtaa lapsenlapsetkin... Elämänmittainen sitoumus... Hyvä, jos nyt lakkaatte valehtelemasta lapsettomille näistä asioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten tunnekylmä ihminen voi olla? "Meille ei mitään leluja tai lastentarvikkeita tule enää nurkkiimme, koska minäminäminä voin vaikka kompastua niihin ja olen saanut siitä jo tarpeekseni 30 vuotta sitten!"

Ehkä hänellä ei silloin 30 vuotta sitten ollut vaihtoehtoa kuin tulla äidiksi? Yhteiskunta ja sen odotukset oli hyvin erilaisia silloin, vaikka 30 vuotta onkin monella mittapuulla lyhyt aika. 

Maarit tosiaan kuulostaa katkeralta. Ei minunkaan mielestä mummoloissa tarvitse olla leluja eikä tarvitse käydä koska huvittaa ja olla miten huvittaa. Mutta asiat voi sanoa nätistikin. Tai ehkä tässä on joku ikäkriisi menossa, mistä tuli nyt puoli-julkista. Tai ehkä toimittaja kirjoitti asian vähän typerästi? 

30 vuotta sitten (1987 ) oli hyvät mahdollisuudet vaikka mihin! Oli ehkäisy, abortit, oli koulutusta ja tukea siihen. Oli kotiapua ja töitä! 80-luvulla hyvinvointivaltio voi vielä hyvin.

Hah haha taas. 

Melkein järkyttävää, että suuri osa porukasta ristiinnaulitsi Maaritin ilman että oli lukenut edes artikkelia.

Arvomaailma oli silti aivan erilainen. Emmekä me tiedä, mistä yhteiskuntaluokasta Maarit tulee. Mitä alemmasta, sitä vähemmän vaihtoehtoja hänellä on. Omassa suvussa on muutama onneton esimerkki naisista, jotka tekivät kuten kuuluu (taustalla uskonnollisuutta, vanhoillisuutta) eli lapsia, ja luopuivat omista unelmistaan siitäkin huolimatta, että 80-luvulla oli jotkin yhteiskunnan palvelut paremmin saatavilla kuin nyt. Yhteiskunta itsessään ei silti ollut samanlainen kuin nyt. 

Moni tällainen unelmistaan luopunut on keski-iässä katkera. Se ei ole Maaritin lapsen syy, eikä lapsenlapsen syy. Kumpaakaan ei ole pakko hoitaa, auttaa eikä edes nähdä jos ei halua. Mutta tämä Maarit tuli itse kertomaan Helsingin Sanomiin, ettei siedä lapsenlasta omassa kotonaan. Ja että hän ei ollut mummona käytettävissä ja nyt on riitaa tyttären kanssa. Meistä kukaan ei tiedä mistä riita tuli. Sävy Maaritin jutussa kuitenkin on sellainen, että väkisin alkaa ajatella että Maarit tekee omasta elämästään turhan hankalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla kahdeksan lasta? Missä?

Itselläni on 13 lasta, isovanhemmat olleet aina satojen kilometrien päässä ja hyvin on selvitty. Kylässä on kyllä käyty puolin ja toisin. Nyt itselläni on aika liuta lastenlapsia, jotka asuvat 100-400 km päässä, joten... 

Minä asun Helsingissä, enkä ole hihhuli. En tiedä kuin yhden yli neljän lapsen äidin ja hän oli lestadiolainen ussan openi, joka ei ollut koskaan töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, näitä Maarit-mummuja näyttää riittävän. Meidän lastemme isovanhemmilla on aivan sama asenne. Asumme ulkomailla, ja isovanhemmat käyvät 1-2 kertaa vuodessa kylässä. Kyläilyt appivanhempien osalta menivät niin, että odottivat täysihoitoa (ruoat minun laittamana 4-6 krt/pv), ostoksille ja nähtävyyksiin kuskaamista ja muuta viihdytystä. Ja meillä siis oli ja on kaksi alle kouluikäistä lasta, molemmilla täysiaikaiset työt, ja pyöritetään arkea kaksin. Isovanhemmat kun tulivat kylään, niin kommentoivat ja kritisoivat sohvalla istuen kasvatustamme ja toimintaamme. Minuuttiakaan eivät suostuneet lasten kanssa olla ilman meidän läsnäoloamme. Muutaman visiitin jälkeen keitti sen verran yli tuo toiminta, että ilmoitimme ihan kylmästi, että jos ei kiinnosta lasten kanssa viettää aikaa ja elää meillä ihan arkea ilman kaiken maailman juhlallisuuksia, niin eipä tarvitse enää tulla. Eihän heidän sohvalla istumisestansa ja shoppailustansa lapset tai me vanhemmatkaan hyödytä yhtään mitenkään. Kyllä muuten muuttui ääni kellossa, kun kylmästi jaettiin faktat tiskiin. Seuraavalla visiitillä oli lapsilla jo kivat, osallistuvat isovanhemmat. Ei kannata ihan kaikkea kestää vanhempienkaan. Jos isovanhemmilla täytyy olla oikeuksia, niin täytyy olla myös vastuuta ja velvollisuuksia.

Ei tuolla kuvauksellasi ole mitään tekemistä Hesarin jutun mummon kanssa. Kun tytär alkoi raskausaikana kysellä, kuinka paljon mummo sitten hoitaa lasta, tämä sanoi, että "kun on tarvetta ja muulloinkin." Tarpeella varmaan viittasi siihen, että jos perheellä on menoja, joihin lasta ei voi ottaa mukaan tai päiväkoti-iässä, jos tenava sairastuu, niin on käytettäviää + muulloinkin. Tuon luulisi riittävän, mutta tyttären mielestä se oli liian vähän. 

Tällä hetkellä välit tyttäreen ovat kuulemma poikki, koska kävi niin, että mummo ei ollutkaan käytettävissä, kun lapsi olisi tarvinut hoitopaikan. Että ihan oli jossain muualla kuin kotonaan päivystämässä.

Mieluummin minä haluaisin Maaritin kaltaisen mummon kuin hänen tyttärensä kaltaisen tyttären.

No niin, en siis päässyt lukemaan koko juttua (enkä ehtinyt lukea koko viestiketjua), mutta otsikosta sai kyllä jotenkin aivan eri kuvan jutun sisällöstä...

Vierailija kirjoitti:

Minä olen töissä käyvä mummo. Kotona asuu 2 alaikäistä koululaista. Olen työpäivien jälkeen aivan raato. Pitäisi harrastaa itse, vielä koululaisia harrastuksiin. Pitäisi viettää parisuhdeaikaa ja pitäisi olla lastenlasten kanssa. Aikamoista tasapainoilua. Otan lapsia hoitoon, yökyläänkin, vien retkille ja kirjastoon. Ostan pientä, lähetän postissa kortteja. Ja olen ihan puhki sovittaessa työelämää, perhettä ja isoäitiyttä 24 tuntiin vuorokaudessa. Aivan mahtavaa elämää mutta joskus kaipaan viikkoa että olisin ihan yksin tai edes vain puolison kanssa.

Uusperhe?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En näe juttua, joten vaikea juuri kyseistä tilannetta kommentoida.

Yleisellä tasolla kuitenkin sanoisin, että vanhemmuus on koko elämän mittainen sitoumus. Ei ehkä juridisesti, mutta moraalisesti on. Minusta lapsia ei pidä tehdä, jos ajattelee ne vain jonain 18 vuoden projektina. Ja on suuri todennäköisyys, etenkin, jos lapsia on useampi, että siihen elämänmittaiseen vanhemmuuteen kuuluu myös isovanhemmuus.

Tiedän, että on myös ihmisiä, jotka käyttävät hyväkseen vanhempiensa avuliaisuutta, ja vanhempia, joilla voimavarat ovat vanhuuden tai sairauden vuoksi vähissä. Kenenkään suht koht terveen viisi-kuusikymppisen itsellistä ja vapaata elämäntapaa ei kuitenkaan uhkaa se, jos tämä kaksi kertaa vuodessa ottaa lapsenlapsensa yökylään. On aivan paskapuhetta, että jonkinlaisen suhteen luominen lapsenlapsiin estäisi nauttimasta parisuhteesta, matkailusta ja harrastuksista.

Minun on vaikea käsittää, miksi alun alkujankaan hankkia lapsia, jos ei halua antaa näille edes keskivertoja lähtökohtia ja eväitä elämään, jos siihen on mahdollisuus. Yksi tällainen elämän eväs on turvaverkko perheen perustamisen hetkellä. Minusta vähän samalla tavalla säälittävää, kuin esim. se, jos varakkaat vanhemmat laittavat lukiolaisen elättämään itseään ja käymään töissä ylioppilaskirjoituksiin ja pääsykokeisiin lukemisen kustannuksella, vaikka rahaa olisi yllin kyllin. Eri asia on, jos perheellä on oikeasti tiukkaa. Miksi helvetissä haluta lapsia, jos ei halua näille (kohtuuden rajoissa) parasta, mitä pystyy tarjota?

Huh, että lasten hoitamisen lisäksi pitäisi houtaa lapsenlapsetkin... Elämänmittainen sitoumus... Hyvä, jos nyt lakkaatte valehtelemasta lapsettomille näistä asioista.

Suomessa tuntuu olevan paljon vanhempia, joiden velvollisuus lastaan kohtaan loppuu kun lapsi täyttää 18 vuotta. Ja tämä vielä kerrotaan lapsellekin hyvin selvästi. Että nyt olet aikuinen, minulla ei ole enää velvollisuutta, pärjäile, äidin ja iskän elämä ja vapaus alkaa tästä. Vanhemmilla on kuitenkin vaikutus lastensa elämään vielä pitkään täysi-ikäistymisen jälkeenkin. Sitä tarkoitetaan sillä, kun sanotaan että vanhemmuus ei lopu koskaan. 

Pakko sanoa, että oman kokemukseni mukaan onnellisimpia on ne, joilla on elämässään mukana lähisuku sopivissa määrin. Toisilla isovanhemmat hoitaa paljon ja toisilla ei, mutta välit on hyvät ja yhteyksissä ollaan puolin ja toisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen töissä käyvä mummo. Kotona asuu 2 alaikäistä koululaista. Olen työpäivien jälkeen aivan raato. Pitäisi harrastaa itse, vielä koululaisia harrastuksiin. Pitäisi viettää parisuhdeaikaa ja pitäisi olla lastenlasten kanssa. Aikamoista tasapainoilua. Otan lapsia hoitoon, yökyläänkin, vien retkille ja kirjastoon. Ostan pientä, lähetän postissa kortteja. Ja olen ihan puhki sovittaessa työelämää, perhettä ja isoäitiyttä 24 tuntiin vuorokaudessa. Aivan mahtavaa elämää mutta joskus kaipaan viikkoa että olisin ihan yksin tai edes vain puolison kanssa.

Uusperhe?

Ydinperhe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monilla kahdeksan lasta? Missä?

Itselläni on 13 lasta, isovanhemmat olleet aina satojen kilometrien päässä ja hyvin on selvitty. Kylässä on kyllä käyty puolin ja toisin. Nyt itselläni on aika liuta lastenlapsia, jotka asuvat 100-400 km päässä, joten... 

Minä asun Helsingissä, enkä ole hihhuli. En tiedä kuin yhden yli neljän lapsen äidin ja hän oli lestadiolainen ussan openi, joka ei ollut koskaan töissä.

Mitäs tuo työssäolo, tai -olemattomuus tähän isovanhemmuuteen liittyy?

Tarinassa on aina kaksi puolta. Mutta olen kyllä huomannut että ainakin minun isovanhemmat, lähettivät meidät aina mummolaan hoitoon. Siellä oltiin lähes koko kesän. Ei minua ehditty viemään harrastuksiin, ja vanhemmat kävivät ulkomailla ilman meitä lapsia. Meille järjestettiin sitten Mummo meille ja hän hoiti meitä.

Joskus olen kysynyt äidiltä, että mitäs Mummo ja Vaari siihen sanoi. Hän huokas ja sanoi, niin silloin kuului tehdä. Mutta nykyään ei vanhemmat suostu hoitamaan omia lapsenlapsia vaikka ovat itse käyttänyt tätä hoito automaattia.

 Se hoito ei aina ole sitä että lapsia pitää olla yökylässä. Me voidaan tehdä piha hommia ja isovanhemmat leikkivät lasten kanssa. Saadaan käydä rauhassa saunassa ja isovanhemmat syöttävät lettuja iltapalaksi.

Minusta tuntuu että tämä Maarit ei oikein omistakaan lapsista tykännyt, ja ilmeisesti heillä se isä on ollut läheisempi kuin äiti. Siksi nyt on välit tyttärellä huonot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, näitä Maarit-mummuja näyttää riittävän. Meidän lastemme isovanhemmilla on aivan sama asenne. Asumme ulkomailla, ja isovanhemmat käyvät 1-2 kertaa vuodessa kylässä. Kyläilyt appivanhempien osalta menivät niin, että odottivat täysihoitoa (ruoat minun laittamana 4-6 krt/pv), ostoksille ja nähtävyyksiin kuskaamista ja muuta viihdytystä. Ja meillä siis oli ja on kaksi alle kouluikäistä lasta, molemmilla täysiaikaiset työt, ja pyöritetään arkea kaksin. Isovanhemmat kun tulivat kylään, niin kommentoivat ja kritisoivat sohvalla istuen kasvatustamme ja toimintaamme. Minuuttiakaan eivät suostuneet lasten kanssa olla ilman meidän läsnäoloamme. Muutaman visiitin jälkeen keitti sen verran yli tuo toiminta, että ilmoitimme ihan kylmästi, että jos ei kiinnosta lasten kanssa viettää aikaa ja elää meillä ihan arkea ilman kaiken maailman juhlallisuuksia, niin eipä tarvitse enää tulla. Eihän heidän sohvalla istumisestansa ja shoppailustansa lapset tai me vanhemmatkaan hyödytä yhtään mitenkään. Kyllä muuten muuttui ääni kellossa, kun kylmästi jaettiin faktat tiskiin. Seuraavalla visiitillä oli lapsilla jo kivat, osallistuvat isovanhemmat. Ei kannata ihan kaikkea kestää vanhempienkaan. Jos isovanhemmilla täytyy olla oikeuksia, niin täytyy olla myös vastuuta ja velvollisuuksia.

Ei tuolla kuvauksellasi ole mitään tekemistä Hesarin jutun mummon kanssa. Kun tytär alkoi raskausaikana kysellä, kuinka paljon mummo sitten hoitaa lasta, tämä sanoi, että "kun on tarvetta ja muulloinkin." Tarpeella varmaan viittasi siihen, että jos perheellä on menoja, joihin lasta ei voi ottaa mukaan tai päiväkoti-iässä, jos tenava sairastuu, niin on käytettäviää + muulloinkin. Tuon luulisi riittävän, mutta tyttären mielestä se oli liian vähän. 

Tällä hetkellä välit tyttäreen ovat kuulemma poikki, koska kävi niin, että mummo ei ollutkaan käytettävissä, kun lapsi olisi tarvinut hoitopaikan. Että ihan oli jossain muualla kuin kotonaan päivystämässä.

Mieluummin minä haluaisin Maaritin kaltaisen mummon kuin hänen tyttärensä kaltaisen tyttären.

Maarit-mummo varmaan kertoo ihan värittämättömän totuuden?

Sanoisitko samaa, jos tytär kertoisi, kuinka isoäiti ei ole koskaan tavoitettavissa ja vaikka lupasi, niin koskaan ei hoida, ikävä ihminen?

Eipä näy tytärtä lehdissä paisuttelemassa asioita.

Oma äitini mm oli kertonut naapureilleen miten hänelle aina tungetaan lapset yökylään. Kun on niin rasittavaa kun ne aina tungetaan.

Todellisuudessa hän oli kerran ottanut yökylään viisivuotiaan esikoisen kun kuopuksemme sai sairauskohtauksen ja joutui ambulanssilla sairaalaan.

Se oli sitten ainoa ja viimeinen kerta.

En viitannut tyttärellä tämän jutun tyttäreen, vaan ylipäätään tilanteeseen, jossa lapsi kertoisi äidistään vaikkapa "mitään ei ole tehnyt lastenlastensa kanssa". Olisiko se helpompi uskoa kuin ne tarinat, jotka kerrotaan isovanhemman näkökulmasta? 

Onko tuossa artikkelissa ihan Maaritin kuva ja oma nimi? Siinä tapauksessa melkoinen loukkaus omaa tytärtä kohtaan lähteä julkisesti nolaamaan tätä ja kertoo aika paljon tästä Maaritista.

Aika ristiriitaiselta kuulostaa myös hänen sanomisensa. Lopussa itkeskelee miten raakaa on ettei hän kelpaa isoäidiksi ollenkaan jos ei ole jokaisesta omasta menostaan valmis luopumaan, kun aiemmin tekstissä nimenomaan sai kuvan, että hän vain harvakseltaan on ollut valmis näkemään lasta (eikä ikinä omassa kotonaan).

Olisi mielekiintoista tietää myös miten tuo välirikkoon johtanut tapaus meni. Oliko vaikka ihan sovittu lasten hoidosta ja yhtäkkiä Maarit ilmoittaakin viime hetkillä hänellä olevankin meno. Jotenkin saan aika ikävät vibat tuosta henkilöstä ja myötätunnot ovat hänen tyttärensä puolella. Hoitakoot nyt Maarit sitä parisuhdettaan sitten 24/7. Tuskin suhteet tyttäreen ainakaan paranevat tämän artikkelin myötä.

Vierailija kirjoitti:

Onko tuossa artikkelissa ihan Maaritin kuva ja oma nimi? Siinä tapauksessa melkoinen loukkaus omaa tytärtä kohtaan lähteä julkisesti nolaamaan tätä ja kertoo aika paljon tästä Maaritista.

Aika ristiriitaiselta kuulostaa myös hänen sanomisensa. Lopussa itkeskelee miten raakaa on ettei hän kelpaa isoäidiksi ollenkaan jos ei ole jokaisesta omasta menostaan valmis luopumaan, kun aiemmin tekstissä nimenomaan sai kuvan, että hän vain harvakseltaan on ollut valmis näkemään lasta (eikä ikinä omassa kotonaan).

Olisi mielekiintoista tietää myös miten tuo välirikkoon johtanut tapaus meni. Oliko vaikka ihan sovittu lasten hoidosta ja yhtäkkiä Maarit ilmoittaakin viime hetkillä hänellä olevankin meno. Jotenkin saan aika ikävät vibat tuosta henkilöstä ja myötätunnot ovat hänen tyttärensä puolella. Hoitakoot nyt Maarit sitä parisuhdettaan sitten 24/7. Tuskin suhteet tyttäreen ainakaan paranevat tämän artikkelin myötä.

Ei ole Maarit omalla nimellä, vaan nimet on vaihdettu, kuten Hs artikkelissa sanotaankin.

Omat vanhempani ovat eläkkeelle päästyään, ja sisarukseni muutettua takaisin kotipaikkakunnalle, lipuneet lastenhoitoautomaateiksi. Veikkaan että vähän vähemmälläkin olisi se suhde lapsenlapsiin saatu luotua. Itse sain lapseni 19-vuotiaana, enkä todellakaan ollut koko ajan raijaamassa lasta mummolaan että saan omaa aikaa. Lapsella on myös isä, joka oli ihan kykenevä hoitamaan lasta rinnallani. En olisi koskaan kehdannut roudata omia kupeitteni hedelmiä omille vanhemmilleni harva se päivä ja viikko. Isovanhemmat olivat lapsen saadessani vielä tukevasti työelämässä, ja itsekin töissäkäyvänä ymmärisn kyllä miten sitä voi olla työpäivän jälkeen poikki, varsinkin jos on jo yli 50v. 

Toista se on sisarukseni lasten kanssa. Joka viikko lapset ovat mummolassa hoidossa ainakin kolmena päivänä parista tunnista kahdeksaan tuntiin, ja viikonloppuna tietysti yökylässä, kun pitää saada sitä "omaa aikaa" ja "parisuhde"aikaa. Myös kun lapset ovat sairaina(ja ovatkin usein), eivätkä voi mennä tarhaan, heidät roudataan mummolaan. Tästä johtuen isovanhemmat ovat vähän väliä flunssankourissa, ja vanhoja kun ovat, palautuminen kestää kauan. Ja toki sitten kun vanhempi sairastuu lapsensa tautiin, viedään lapset jälleen mummolaan, kun ei jakseta sairaana hoitaa. Jostain syystä vanhusten pitää kuitenkin ne lapset jaksaa sairaana hoitaa. Että asioissa on se kuuluisa toinenkin puoli. Se olisi hyvä muistaa. Sisarukseni puolison vnhemmat ovat vetäneet paljon tiukemman rajan, ja hoitavat lapsia silloin kun HEILLE sopii. Tästä syystä puoliso moittiikin vanhempiaan, kun hän OLETTI että vanhempansa rientäisivät riemurinnoin apuun lyhyelläkin varoitusajalla, ja tätä varten muutettiin lasten synnyttyä maitojunalla takaisin kotikaupunkiin. Isovanhemmilla on myös se kuuluisa oma elämä, eikä heidän tarvitse käyttää elämästään lastenhoitoon aikaa kymmeniä vuosia, kun ovat omansa kerran jo hoitaneet ja kasvattaneet. Ja HYI kaikille jotka sabotoivat lastensa ja isovanhempien suhteen hormoniloukkaantumisissaan. Hävetkää. Lapsella on oikeus isovanhempiinsa silloinkin, kun isovanhemmat eivät tanssi teidän pillinne mukaan, ja teidän marssin tahtiin. Jos käy kerran viikossa kylässä lasten kanssa mummolassa, ja he ottavat lapset kerran kuussa yhdeksi yöksi kylään, niin sen pitää riittää. 

Älkääkä viitsikö tehdä lapsia isovanhempien hoidettavaksi. Hoitakaa ne itse, ja mummoihin ja pappoihin sitten erilainen suhde, ei vastuuhenkilöksi enää vanhalla iällä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, näitä Maarit-mummuja näyttää riittävän. Meidän lastemme isovanhemmilla on aivan sama asenne. Asumme ulkomailla, ja isovanhemmat käyvät 1-2 kertaa vuodessa kylässä. Kyläilyt appivanhempien osalta menivät niin, että odottivat täysihoitoa (ruoat minun laittamana 4-6 krt/pv), ostoksille ja nähtävyyksiin kuskaamista ja muuta viihdytystä. Ja meillä siis oli ja on kaksi alle kouluikäistä lasta, molemmilla täysiaikaiset työt, ja pyöritetään arkea kaksin. Isovanhemmat kun tulivat kylään, niin kommentoivat ja kritisoivat sohvalla istuen kasvatustamme ja toimintaamme. Minuuttiakaan eivät suostuneet lasten kanssa olla ilman meidän läsnäoloamme. Muutaman visiitin jälkeen keitti sen verran yli tuo toiminta, että ilmoitimme ihan kylmästi, että jos ei kiinnosta lasten kanssa viettää aikaa ja elää meillä ihan arkea ilman kaiken maailman juhlallisuuksia, niin eipä tarvitse enää tulla. Eihän heidän sohvalla istumisestansa ja shoppailustansa lapset tai me vanhemmatkaan hyödytä yhtään mitenkään. Kyllä muuten muuttui ääni kellossa, kun kylmästi jaettiin faktat tiskiin. Seuraavalla visiitillä oli lapsilla jo kivat, osallistuvat isovanhemmat. Ei kannata ihan kaikkea kestää vanhempienkaan. Jos isovanhemmilla täytyy olla oikeuksia, niin täytyy olla myös vastuuta ja velvollisuuksia.

Ei tuolla kuvauksellasi ole mitään tekemistä Hesarin jutun mummon kanssa. Kun tytär alkoi raskausaikana kysellä, kuinka paljon mummo sitten hoitaa lasta, tämä sanoi, että "kun on tarvetta ja muulloinkin." Tarpeella varmaan viittasi siihen, että jos perheellä on menoja, joihin lasta ei voi ottaa mukaan tai päiväkoti-iässä, jos tenava sairastuu, niin on käytettäviää + muulloinkin. Tuon luulisi riittävän, mutta tyttären mielestä se oli liian vähän. 

Tällä hetkellä välit tyttäreen ovat kuulemma poikki, koska kävi niin, että mummo ei ollutkaan käytettävissä, kun lapsi olisi tarvinut hoitopaikan. Että ihan oli jossain muualla kuin kotonaan päivystämässä.

Mieluummin minä haluaisin Maaritin kaltaisen mummon kuin hänen tyttärensä kaltaisen tyttären.

Maarit-mummo varmaan kertoo ihan värittämättömän totuuden?

Sanoisitko samaa, jos tytär kertoisi, kuinka isoäiti ei ole koskaan tavoitettavissa ja vaikka lupasi, niin koskaan ei hoida, ikävä ihminen?

Eipä näy tytärtä lehdissä paisuttelemassa asioita.

Oma äitini mm oli kertonut naapureilleen miten hänelle aina tungetaan lapset yökylään. Kun on niin rasittavaa kun ne aina tungetaan.

Todellisuudessa hän oli kerran ottanut yökylään viisivuotiaan esikoisen kun kuopuksemme sai sairauskohtauksen ja joutui ambulanssilla sairaalaan.

Se oli sitten ainoa ja viimeinen kerta.

En viitannut tyttärellä tämän jutun tyttäreen, vaan ylipäätään tilanteeseen, jossa lapsi kertoisi äidistään vaikkapa "mitään ei ole tehnyt lastenlastensa kanssa". Olisiko se helpompi uskoa kuin ne tarinat, jotka kerrotaan isovanhemman näkökulmasta? 

Aika vähän olen kuulut ylipäätään tyttärien tarinoita. Sen sijaan siinä vaiheessa kun suuret ikäluokat tuli mummoikään, alettiin julkaista Oma aika -lehteä ja alkoi ilmestyä tasaisin väliajoin näitä mummojen paasauksia lehtiin.

Oma äitini ei koskaan ole tukenut minua ja minulle se on edelleen tosi kipeä asia, enkä tod sitä huutele.

Ja mitä muita äitejä tunnen niin ihan käsittämätöntä paskaa monet sietää isovnhemmilta, jotta lapsella säilyisi ne välit sukulaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ellei suhdetta lapsiin ja lastenlapsiin synny kuin piikomalla ja ainaisella rahastuksella, niin antaa olla? 😳

Mitä enemmän olet jonkun kanssa tekemisissä, sen läheisemmät välit syntyy.   Jos vaikka alkaisit jossain vaiheessa vanhempasi omaishoitajaksi, tulisit väkisinkin läheiseksi hänen kanssaan, vaikka sitä ennen olisit ollut etäinen. Lastenlasten kanssa voi olla vaikka "piikomalla" heitä. Rahaa ei tietenkään tarvita siihen, että ihmisistä tulee läheisiä. Siihen tarvitaan vain ja ainoastaan aikaa.  Jos et koskaan viitsi olla/hoitaa lapseslapsia, sinä jäät heille vieraaksi, eivätkä he sitten enää teini-iässä jaksa sinusta kiinnostua. Sitten on turha vinkua, miksi ei jälkipolvet käy mummoa/vaaria katsomassa.