Millaisia murheita teillä on oman luonteenne kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Kärsimättömyys. En kestä toisten ihmisten hitautta, hidasälyisyyttä tai päättämättömyyttä.

Tämä on mielestäni tosi ruma luonteenpiirre ja yritän pitää sen kurissa tai edes piilossa, mutta kyllä se valitettavan usein näkyy päällepäin. Muuten en ole ylimielinen enkä pidä itseäni muita parempana. Mutta satun sattumalta olemaan nopea kaikissa tekemisissä: syöminen, asiointi, pukeminen, hoksaaminen jne. ja on piinaavaa odottaa aina muita ihmisiä.

Ihan kuin minä. T:m36

Varmaan kaikki luetellut ongelmat poislukein se etten ikinä ole tuntenut kateutta ketään kohtaan.

Lisääkin voisin luetella...

Ujous, arkuus tms. Saan usein kuulla tästä suoraan tai jotain kautta. Olen kovasti yrittänyt työstää tätä, puhua enemmän ja hymyillä sekä ottaa avointa katsekontaktia, mutta aina sama juttu.. Saan kuulla ettäolen liian hiljainen! Vaikka monesti tuntuu että minut just tarkoituksella blokataan seurasta niin ettei minuun päin katsota puhuessa ja minulle ei puhuta kuin vähän ja silti minä olen se "syyllinen".

Arka ja kiltti.

Vierailija kirjoitti:

Taipumus ylimielisyyteen, jota en arvosta ollenkaan. Joudun jatkuvasti tekemään töitä, jotta ylimieliset tunteeni eivät näkyisi muille.

Mulla sama vika, enkä edes kovin hyvin innistu peittämään :(

Ärsyttää kun juttuni otetaan hyvin usein kirjaimellisesti ja minusta tunnutaan tekevän kaikenlaisia johtopäätöksiä kovin usein. Eikö voi vain kysyä?? Lisäksi miesten jutteluinto loppuu heti jos heille selviää, etten halua heistä mitään. Minäkin olen ihminen!!!! Argh.

En nyt tiedä onko tämä luonnejuttu, mutta en osaa tuoda ideoitani esille oikealla tavalla. Opiskelu- ja työyhteisöissä olen jäänyt ulkopuoliseksi. En jotenkin osaa kaveroitua ihmisten kanssa - minusta tuntuu, että kavereiden ajatuksia ja ideoita kuunnellaan paremmin, niille annetaan arvoa ja otetaan käyttöön, ja sitä kautta saa työyhteisössäkin arvostusta. 

Jotenkin näen miten ihmiset käyttäytyvät ja miten kai minunkin pitäisi, mutta se ei tule luontevasti. Vaikka nyt joku yhteinen yläfemma onnistumisen hetkellä, tietyllä nuotilla esitetty "onneks olkoon" -yhteishuuto kahvihuoneessa kun joku kertoo hyviä henkilökohtaisia uutisia (minä istun tuskaisen näköisenä melusta kärsien), uuden hiustyylin kehuminen - ei vain irtoa luontevasti. Nämä tällaiset ovat kuitenkin se sosiaalinen liima, joka ihmisiä sitoo yhteen.

Äärimmäisen kiivas luonne.

Itse olen joskus ollut tosi kärsimätön, niin kuin muutamat muutkin täällä sanoivat. Mulla tähän piirteeseen on tuonut helpotusta mindfulness. Ap

Puhun paskaa helposti seläntakana.

Pidätkö itse tätä ongelmana?

Vierailija kirjoitti:

Pidätkö itse tätä ongelmana?

Keltä kysyit?

Vierailija kirjoitti:

Kärsimättömyys. En kestä toisten ihmisten hitautta, hidasälyisyyttä tai päättämättömyyttä.

Tämä on mielestäni tosi ruma luonteenpiirre ja yritän pitää sen kurissa tai edes piilossa, mutta kyllä se valitettavan usein näkyy päällepäin. Muuten en ole ylimielinen enkä pidä itseäni muita parempana. Mutta satun sattumalta olemaan nopea kaikissa tekemisissä: syöminen, asiointi, pukeminen, hoksaaminen jne. ja on piinaavaa odottaa aina muita ihmisiä.

Sama ja siihennliittyen impulsiivisuus mutta onneksi iän myötä on tullut enemmän malttia.

Vierailija kirjoitti:

Kärsimättömyys. En kestä toisten ihmisten hitautta, hidasälyisyyttä tai päättämättömyyttä.

Tämä on mielestäni tosi ruma luonteenpiirre ja yritän pitää sen kurissa tai edes piilossa, mutta kyllä se valitettavan usein näkyy päällepäin. Muuten en ole ylimielinen enkä pidä itseäni muita parempana. Mutta satun sattumalta olemaan nopea kaikissa tekemisissä: syöminen, asiointi, pukeminen, hoksaaminen jne. ja on piinaavaa odottaa aina muita ihmisiä.

Ihan sama mulla! En jaksa yhtään, että pieniä asioita pitää vatvoa monta tuntia. Esimerkiksi lähdetäänkö johonkin vai ei ja haluaako ostaa jotain vai ei. Arggh! Päätöksiä pitää tehdä ja kaikkea ei voi tietää saatika ennustaa etukäteen.

Impulsiivisuus niin hyvässä kuin pahassa. Hermostun (itselleni) helposti ja saatan hetkenä minä hyvänsä muuttua iloisesta todelliseksi ämmäksi...

Liian kiltti uhrautuja, jota muut käyttävät hyväkseen.

Tunnistan liki kaikkia näitä juttuja mitä kirjoitatte. Ei varmaan sitten yllätä, että olen aivan liian ylianalyyttinen itseäni kohtaan.

Olen ihmisriippuvainen enkä osaa olla yksin..ahdistun suunnattomasti jo ajatuksesta. Johtuu siitä kun olen orpo ja yksin maailmassa. En myöskään pysty olemaan lomalla koska "mun on pakko pärjätä" moodi päällä 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Liika sinisilmäisyys ja yli-empaattisuus. Siihen pisteeseen että mua on hyväkskäytetty ihan 100-0. Nykyään osaan olla varovaisempi, mutta tuntuu että ystäväpiiri kutistunut, kun en enää olekkaan se ihminen jolta voi pyytää mitä vain. Toisaalta, oikeat ystävät ovat jääneet jäljelle.

Kannan kaunaa, vaikka oikeasti luulen unohtaneeni ja anteeksi antaaneni jonkun vanhan tapahtuman. Jos tulee riitaa, jokainen yksityiskohta siitä vanhasta tapahtumasta palaa mieleen, kuten myös ne vihan tunteet joita silloin koin. Otan näitä asioita esille, jotka eivät mitenkään liity sen hetkisen riidan aiheeseen.. kerran räjähdettyäni unohdan taas kaiken (siihen asti kunnes tulee joskus seuraava, iso riita jostain), ja olen kuin mitään pahaa ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Voin ehkä vaikuttaa hieman mielipuolelta, kun yhdessä hetkessä räjähdän totaalisesti, ja seuraavassa hetkessä olenkin rauhallinen, iloinen oma itseni ja kyselenkin vielä mököttävältä ja tulistuneelta riitakumppaniltakin hymyillen (en virnuillen ja vittuilevaan sävyyn, vaan aidosti hymyillen), juoko hän kupin vai 2 kahvia, jos keittäisin, tai mitä tekisin tänään ruuaksi. Jotain tasapainoa toivoisin tähän...

Työpaikallani olen erittäin ahkera ja omatoiminen, mutta kotona en tee kuin ne ihan pakolliset työt. En osaa unelmoida, enkä osaa määritellä itseäni muuten kuin palkkatyölläni. Ei ole oikein harrastuksia tai muutakaan. Olen miettinyt johtuuko tämä miehestäni.. nimittäin hänellä on kotona kaikenlaisia projekteja, ja niistä olen ollut aina innoissani hänen puolestaan, ja auttanut jos on tarvinnut. Jos kerron, että voisin alkaa käymään salilla, saan vastaukseksi kettuilua ja saarnaa siitä, kuinka mun pitää ottaa kaikesta selvää ja ottaa myös oikeanlainen ruokavalio mukaan. Etten mene vaan salille ja tee siellä "jotain", vaan oikeasti teen jonkun räätälöidyn ohjelman mukaan. Sanoin joskus haluavani kanoja, kun ulkorakennuksessa on hyvin tilaa. En kuulemma osaisi ja homma jäisi tekemättä. Kaikki pienet remppaehdotukset on mies kuitannut jollain "ehei, ei se olis hyvännäkönen". Eräässä käsityökerhossa olin, ja siitäkin mies vain vittuili, kun kurssit maksoi puolelta vuodelta 60e, eikä siellä tehty mitään "tarpeellista". Oli kuulemma vain turha marttakerho. Olen kova leipomaan, joten ajattelin tilata erilaisia koristeluvälineitä netistä. Turhaa rahankulutusta kuulemma sekin.. Eli olen tallottavissa, ja tuntuu etten ole tarpeeksi fiksu, kun en keksi fiksuja harrastuksia tai tee niitä oikein.

Vähän ohis tuli, mutta menkööt.

Ihan kuin minä ja mun ex. Nyt on ihan kuin kirjoittaisin nuorelle itselleni.

Sun mies on pessimististä ja kateellista tyyppiä, ja sä olet liian kiltti.

Ota tosta nyt lista ja teet nuo asiat järjestyksessä. Kun miehesi rutisee, hymiset vaan että "olet ehkä oikeassa" ja teet vaan mitä aioitkin. Suljet korvasi hänen jurputukselta.

Alat käydä siellä salilla, tilaat netistä ne koristeluvehkeet, maalaat sen seinän itse tai mikä kohde olikaan.

Valitettavasti jos tarvit miehen apua johonkin projektiin niin se varmaan jää saavuttanatta.

Ja viimeisenä: oletko varma että kannattaa tuhlata elämänsä ihmisen kanssa, jonka kanssa asiat ei ole helpompi vaan vaikeampi toteuttaa kuin yksin.

Ihmisen kanssa joka ei ole sun tukena vaan esteenä.

Mietipä sitä, ja katotaan päädytkö samaan lopputulemaan kun minä mutta vähän aikaisemmin.

Olen ns vastarannan kiiski, en tee asioita niin kuin suurin osa tekee. Tunnen olevani sisimmässäni kapinallinen, olen jotenkin sellainen yksinäinen susi, kaikki laumasieluisuus ahdistaa. Lisäksi olen auktoriteettikammoinen, minua ei voi kukaan määrätä tai alistaa vain auktoriteettinsa takia eikä muutenkaan. Tulen silti hyvin toimeen esim. esimieheni kanssa, kun hän sattuu tällä hetkellä olemaan erittäin mukava ja oikeudenmukainen. Jään usein ulkopuoliseksi kaikista kuppikunnista työpaikalla ja ihan omasta tahdostani. En silti ole yksinäinen, minulla on muutamia hyviä ystäviä, joita tapaan harvakseltaan ja aina on todella antoisia keskusteluja. Olen aika omariittoinen viettäessäni vapaa-aikaa. Tunnen olevani aika syvällinen ja herkkä, eräs entinen työkaveri sanoi minua vanhaksi sieluksi. Olen nopea, äkkipikainen, kärsimätön, vähän rauhatonkin ja vasta opettelen hyväksymään sen että minun on vaikea löytää paikkaani työelämässä. Pidän itsestäni ja jos muut eivät pidä niin ei haittaa, minulta puuttuu miellyttämisen halu. Olen päättänyt elää omanlaistani elämää välittämättä siitä miten suurin osa elää ja toimii, kammoan trendejä, suorittamista, esittämistä ja kaikenlaisia pakkoja.