Jäin työttömäksi, ja en saa enää aikaiseksi yhtään mitään

Vierailija kirjoitti:

Ehkä minäkin osaisin iloita tästä, jos olisi perhettä? Kun olisi vihdoin aikaa lapsille, olisi vihdoin aikaa ilahduttaa miestä tekemällä jokin parempi ruoka jne. Mutta sinkkuna tämä ei ole herkkua. Tunnen että en ole kenellekään merkityksellinen, ennen sentään olin merkityksellinen työkavereille, pomoille, asiakkaille. Ap.

Ihan varmasti merkitset ihan sikana joillekin. Olet rakastettu, muista se!

Kiitos viestistäsi, toivon että se on noin. Ikävä kyllä olen menettänyt vanhempani jo (olen siis jo 40 eli en mikään nuori enää), joten sellaista lapsuudenperhettäkään minulla ei enää ole, kaukaisempi suku asuu muualla. Tietenkin ystävät pitävät minua tärkeänä, mutta olen heille kuitenkin vain ystävä, aika kaukana prioriteeteissa kun ensin tietenkin tulee omat lapset ja puolisot ja muut. Ap.

Ap, tuo latistaa, jos paikka on pedattu jo jollekin toiselle.  Pitäisi vaan pitää toivoa yllä ja luottaa, että se työpaikka osuu vielä kohdalle. Mutta minun on ainakin itselle vaikeaa uskotella, koska miellän, etten ole missään superhyvä.

Harmillista, ettei tutustumista tai pidempää jutustelua ole tapahtunut. Minullakin on ollut vähän vastaava tilanne. Olen vaihtanut kahden henkilön kanssa puhelinnumeroita ajatuksena, että olisi kiva joskus nähdä, mutta yhtydenpito loppui ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Enkä sitten viitsi itse lähetellä aina ekana viestejä, että hei, mitä kuuluu pitkästä aikaa jne. Ehkä he eivät halua tai ehdi tutustua.

Auttaako sinua kirjoittaminen tälle palstalle? Minä ainakin voin "kuunnella" tätä kautta. Varmaan itsekin tarvitsisin vertaistukea ja tänään jopa ajattelin, että voisikohan kirkossa käydä puhumassa tästä. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta ei tullut muutakaan paikkaa mieleen.

T: Nro 8

Vierailija kirjoitti:

Ap, tuo latistaa, jos paikka on pedattu jo jollekin toiselle.  Pitäisi vaan pitää toivoa yllä ja luottaa, että se työpaikka osuu vielä kohdalle. Mutta minun on ainakin itselle vaikeaa uskotella, koska miellän, etten ole missään superhyvä.

Harmillista, ettei tutustumista tai pidempää jutustelua ole tapahtunut. Minullakin on ollut vähän vastaava tilanne. Olen vaihtanut kahden henkilön kanssa puhelinnumeroita ajatuksena, että olisi kiva joskus nähdä, mutta yhtydenpito loppui ennen kuin ehti oikein alkaakaan. Enkä sitten viitsi itse lähetellä aina ekana viestejä, että hei, mitä kuuluu pitkästä aikaa jne. Ehkä he eivät halua tai ehdi tutustua.

Auttaako sinua kirjoittaminen tälle palstalle? Minä ainakin voin "kuunnella" tätä kautta. Varmaan itsekin tarvitsisin vertaistukea ja tänään jopa ajattelin, että voisikohan kirkossa käydä puhumassa tästä. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta ei tullut muutakaan paikkaa mieleen.

T: Nro 8

Tosi tylsää kyllä jos vaihtaa puhelinnumeroitakin, ja sitten juttu vain hiipuu. Aikuisena ystävystyminen on vaikeaa, kun ihmisillä on niin paljon kiireitä ennestään! 

Onko kirkossa joku jolle voi puhua? En tiedä itse, en nimittäin kuulu kirkkoon ja en tiedä kirkon palveluista. Olen miettinyt jos menisin terkkarille sanomaan että pelkään masentuvani ihan pahasti, mutta tiedän että niillä on aikaa vain 10 min henkilöä kohden ja ei ne voi oikein auttaa muuta kuin sanoa että tsemppiä.

Oletko sinä ollut pitkään työtön?

Ap.

Olen miettinyt niitä työkokeilupaikkoja. Minulla on kuitenkin melko pitkä oman alan työkokemus arvostetuista työpaikoista, ja nimeni on jossain määrin tunnettu saman alan ihmisten keskuudessa. Ikävä kyllä perinteenä alallamme on määräaikaisuudet, joten vakityöstä on kai turha haaveillakaan. Mutta jos menisin oman alan paikkaan työkokeiluun niin se olisi todella nöyryyttävää. Sellainen työkokeilupaikka kyllä varmaan löytyisi, olisinhan ilmaista ammattitaitoista työvoimaa. Mutta tekisin siis ilmaiseksi samaa työtä kuin olen tehnyt palkallisena, ja kollegat katsoisi säälien vieressä. Pelkään että se masentaisi minua entisestään. Ap.

Hei ap,

olisiko sinulla sähköpostia johon voisin kirjoittaa. Olisin halukas ystävystymään. Olen myös yli neljäkymppinen ja ystäviä vailla. Eronnut ja nyt sinkkuna. Työelämässä, mutta lapsilin on jo niin iso ettei minua hirveästi kaipaa ja tarvitse enään seuraani. Jonkinlainen tyhjiö on siis minunkin elämässä.

Tsemppiä työnhakuun!

Mulla taas menee ihan toisinpäin. Oon 2-8 tuntia päivässä töissä 5-11 päivää putkeen ja oon työpäivän jälkeen niin väsynyt. En jaksa kotiakaan hoitaa vaan se jää miehen vastuulle. Mua ärsyttää ku mitään en vain jaksa tehdä. Puhumattakaan kavereiden näkemisestä. Mua vaan melkein itkettää ajatus siitä et kohta meen nukkumaan ja aamulla aikasin herättävä että saa olla töissä. Kaverikin pyys kahville mut mä en jaksa, kun kuitenkin väsymys iskee eikä voi täysillä keskittyy kaverin kanssa jutteluun ku pyörii kotiasiat mielessä.

Työttömänä voin hyvin. Mulla oli paljon tekemistä ja sain painoa pois hyvän määrän ja olin tosi energinen muutenkin. Mut työt vie mun mehut. Jäisin niin mielelläni pois töistä ja vaikka ilman mitään valtion maksamia tukia mut suurinpiirtein kaikki pitää luuserina jos ei oo töissä.

Vierailija kirjoitti:

Onko kirkossa joku jolle voi puhua? En tiedä itse, en nimittäin kuulu kirkkoon ja en tiedä kirkon palveluista. Olen miettinyt jos menisin terkkarille sanomaan että pelkään masentuvani ihan pahasti, mutta tiedän että niillä on aikaa vain 10 min henkilöä kohden ja ei ne voi oikein auttaa muuta kuin sanoa että tsemppiä.

Oletko sinä ollut pitkään työtön?

Ap.

Eipä ole itsellekään kirkon palvelut kauhean tuttuja, mutta netin mukaan papille tai diakonille voi käydä juttelemassa vaikeista asioista. Ja keskustelemassa voi käydä, vaikkei ole kirkon jäsen. Lisäksi sivustosta kirkonkeskusteluapu.fi voi olla apua.

Olen ollut työttömänä 1v 2kk, mutta sinä aikana suoritin 1/2 vuoden täydennyskoulutuksen (status oli kuitenkin työtön koko ajan). Tuo, että on täydennyskoulutuksenkin jälkeen vielä työtön, tuntuu entistä pahemmalta! Ja tosiaan tuon 1/2 vuoden aikana oloni oli henkisesti paljon parempi kun olin työssäoppimassa. Olen korkeakoulutettu myös, joten siitä ei ole kiinni, etten olisi kouluja jaksanut käydä (jos joku epäilee).

T:Nro 8

Kerrankin asiaa vauvapalstalla! Ap, tiedän ja tunnistan tilanteesi. Ihan sama oli minulla. Hieman toisin: jäin äitiyslomalle hyvissä ajoin ennen esikoiseni syntymää. Se vireystilan muutos! Olin ollut töissä pitkään, omalla alallani, ennen raskaaksi tuloa.

Sitten yhtäkkiä löydän itseni suuren vatsani kanssa aamupäivisin huuhailemassa jotain - ja kaipaamassa takaisin työrytmiin.

Sittemmin elämäni meni kotiäiti-kotihoito-pätkätyö-ansiosidonnainen-pätkätyö-lisää lapsia, jne. silpuksi. Voin sanoa, että joka kerran oltuani työssä olen voinut paremmin, vaikka työssä onkin ollut haasteita pitkän tauon (kotihoidon vuodet) vuoksi.

Olen päätellyt jo ajat sitten, että työ, työhön meneminen, paluu kotiin, kaikki, pitää yllä sellaista henkistä vireystilaa, mitä ei mistään muualta saa. Se draivi on positiivista. Sitä eivät työssä käyvät tiedä, ennen kuin pitkäaikaistyöttömyys napsahtaa omalle kohdalle. Toivon, että ei.

Totuus (karmea) on se, että työttömyys passivoi erittäin pahasti.

Että oli mukava lukea kokemuksiasi. Kirjoita lisää, sinulla on sana hallussa. Blogi kenties aiheesta "Kuinka työttömyys vaikuttaa mieleen ja henkiseen vireyteen".

Olet enemmän kuin oikeassa havainnoissasi.

Hei ap, käyttäisit aikasi tuottavammin. Hakemusten tehtailu ei näköjään toimi. Tulee parempi mielikin kun et vain nyhjää tyhjää.

Hankkiudu raskaaksi.

Niin tuttua omalta työttömyysajalta. Kun mitään ei ollut pakko tehdä, niin mitään ei sitten myöskään saanut aikaiseksi. Unirytmi kääntyi lähes heti päälaelleen ja päivät menivät lähinnä sohvalla maatessa. Jo pelkkä asunnon siivoaminen tai kaupassa käynti tuntui vaativan ihan hirveästi ponnistelua. Lisäksi yksin asuvana sinkkuna saattoi välillä mennä monta viikkoa niin, että ainoa sosiaalinen kontakti oli kaupan kassa. 

Avasin otsikon koska koin olevani täysin samassa tilanteessa. Sitten kerrot että teet päivässä viisi tuntia työhakemuksia ja lenkkeilet kolmesti. Koen itseni nyt vieläkin enemmän luuseriksi.

Vierailija kirjoitti:

Joka aamu herätys 7:30, aamiainen ja aamulenkki, päivälläkin lenkki ja vielä illalla iltakävely. 

Mikä ihme tähän auttaisi? .

Jos vaikka edes pariksi viikoksi rentoutuisit? Säälittävää leikkiä työssäkäyvää ja herätä säännöllisesti joka aamu.

Vierailija kirjoitti:

Avasin otsikon koska koin olevani täysin samassa tilanteessa. Sitten kerrot että teet päivässä viisi tuntia työhakemuksia ja lenkkeilet kolmesti. Koen itseni nyt vieläkin enemmän luuseriksi.

Älä huoli. Ap ei ole normaali.

Minäpä olen ollut työtön jo kolme vuotta ja täysin yksin elelen ja olen. Mutta onneksi minulla on iloinen mieli 90% ajastani. Joskus tulee tietty pieniä alakulon hetkiä, mutta sehän on vain normaalia. Minulle olisi ollut tarjolla työtäkin jossa työpäivä on 10 tuntinen ja pari tuntia työmatkat, mutta se vasta alkoikin ahdistaan, kun mietti että sitten elämän on töitä työmatkoineen 12 tuntia, 8 tuntia nukkumista ja vain 4 tuntia vapaa aikaa.  En halua sellaista. Minun psyykkeeni ei kestäisi. Kyllä 8 tunnin työ on ihan maksimi, kun lyhyempääkään ei kai ole olemassa.

Vierailija<strong> kirjoitti:

Teen kyllä joka päivä viisi tuntia työhakemuksia, ja pidän huolta päivärytmistä. Joka aamu herätys 7:30, aamiainen ja aamulenkki, päivälläkin lenkki ja vielä illalla iltakävely. Kaikki ystävät ja tutut on aivan kiinni työkiireissä ja perheessä, kukaan ei ehdi tavata minua kuin ehkä kerran kuussa. En saa enää aikaiseksi mitään muuta kuin nuo kolme päivälenkkiä ja kasan työhakemuksia. Olen kai masentunut? Ennen määräaikaisuuden loppumista olin iloinen, energinen ja aikaansaava, nyt en tunnista itseäni ollenkaan. En ole edes väsynyt, ja nukun hyvin, mutta en saa aikaiseksi edes erästä sähköpostia, joka minun piti lähettää yhdelle tutulle jo kolme viikkoa sitten. Mikä ihme tähän auttaisi? Työttömät ei saa edes mitään terapiaa jos ne masentuu :( .

Vain viisi tuntia?! Sen pitäisi olla kokopäivätyösi nyt kun et ole oikeissa töissä, eli nostahan päivittäistä työhakemusten pakerrusaikaasi sinne kahdeksaan tuntiin nyt ainakin. Viikonloppuisin myös, saathan tehdä sitä kotoa käsin.

Te, jotka olette työttömäksi joutuneet syystä taikka toisesta, nauttikaa siitä. Mitä suotta pitää jotain työaikaista rytmiä yllä, kun voit kerrankin nukkua rauhassa ja sitten herätä rauhassa kahvin ääressä. Tilanne kuitenkin todennäköisesti tulee muuttumaan, joten pääsette kyllä takaisin nihkeisiin rutiineihin.

Tätä on suomalainen pakko olla suorittaja -käytös.

Minä olin työttömänä pari vuotta, ja olin pahasti passivoitunut, erakoitunut ja yksinäinen. Ei ole puolisoa eikä ystäviä, eikä perheenkään kanssa olla tekemisissä, joten kokeilin eri harrastuksia että tapaisin ihmisiä, mutta en osannut tutustua keneenkään. En ole ollenkaan uskonnollinen, mutta mietin sitäkin että kävisin seurakunnan tapahtumissa että tapaisin muita ihmisiä, vaikka en sitten uskaltanut kokeilla sitäkään, kun muille ihmisille puhuminenkin alkoi jo pelottaa.

Onneksi sain lopulta töitä, nyt on energinen ja onnellinen olo, ja vaikka vapaa-ajalla ei pidetä yhteyttä työkavereiden kanssa niin töissä on kuitenkin paljon juttuseuraa. Joten älä luovuta, tilanne voi muuttua piankin! :)

En tiedä millanen duracell pupu sitten yleensä olet, jos kolme lenkkiä päivässä ja vielä useampi työhakemuksen tekeminen päivässä on yhtä kuin ei mitään?  Ymmärrän tunteen, toivottavasi pian tärppää. Mutta entä, jos siihen asti otat työttömyyden ns. levon kannalta? Et laita suuria paineita sille tekemisille, vaikka tietysti hyvä nähdä ihmisiä ym. ettei ihan mökkihöperöidy. Ei ole tarkoitus kuulostaa ivalliselta, esim. pitkäaikaisyöttömyys todella tuhoavaa mutta mielestäni jokaiselle tulisi hyvä hetkeksi pysähtyä ja lähteä siitä "oravanpyörästä" pois. On hyvä pystyä nauttimaan siitä elämästä ilman työtäkin.

5h työhakemuksia? Opiskele hyvä ihminen vaikka avoimessa, tuolla työmäärällä hankit useita uusia ammatteja nopeasti!