Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tunnetko sinkkuja, joiden käsitys omasta markkina-arvosta on liian korkea?
07.09.2017 |
Käytännössä siis, että on itse vaikkapa keskinkertaisen näköinen, mutta etsii kumppanikseen todella hyvännäköistä? Tai on itse köyhä tai työtön ja haluaa koulutetun/varakkaan kumppanin? Tai, että kokonaisuudessaan ei ulkopuolisten silmin ole mikään erityinen, mutta ei silti kelpuuta vaatimuksiinsa pohjautuen edes keskinkertaista kumppania? Mitä tällaisilla ihmisillä on taustalla?
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kenenkään pitäisi olla kenenkään kanssa, joka ei tunnu siltä oikealta ja maailman parhaalta puolisolta juuri minulle? Minä en tajua näitä, joiden mielestä sinkun pitäisi väkisin olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei ole täysillä rakastunut.
Tavismies ei olisi koskaan parisuhteessa jos hyväksyisi vain naiset jotka tuntuisivat oikealta tai maailman parhaalta puolisolta.
Uskotko tuota edes itse? - En minä usko, että "tavis mies" asettuu parisuhteeseen, jonka tuntee tai kokee vääräksi. Vaikka mistä sitä tietää. Oikeastaan sitä kun on tätä palstaa jonkun kerran lukenut, niin tuleee mieleen toisinaan, että miksi kukaan ylipäätään haluaa parisuhteeseen?
Voiko sitä selittää järjellä mitenkään. Ja ei kai puolison tarvitse olla se maailman parhain. Usein riittää, että tuntuu siltä, että on "Se" minulle oikein. Paljon on, jos hänellä on myös suunnilleen saman suuntaisia ajatuksia minusta.
Kovin menisi raskaaksi jos aina pitäsi olla se paras, vaikka itse ainakin lupaan yrittää parhaani sitten jos ja kun löydän sen, josta tuntuu sille, että juuri tuon kanssa haluan yrittää elää ja olla parisuhteessa juuri nyt ja toivottavasti myös jatkossa.
Saattaisi tulla hivenen paineita, jos pitäisi vannoa, että elää ja olla parasta siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa mutta sanotaanko, että sillä hetkellä ja toistaiseksi. - Koska se, että erehtyisin sanomaan, että en voi luvata olevani lopun ikääni suhteessa olisi melkein sama kun heittäsin märän rätin päin toisen kasvoja, kuullostaen ts. samalta kuin: joo vaihdan sut heti toiseen kun löydn paremman.
Kun kuitenkin uskon, että hyvä parisuhde voi kasvaa ja kehittyä hetki - hetkeltä paremmaksi, vaikka välillä jouduttaisiinkin pysähtymään ja harkitsemaan, että mihin suuntaan jatketaan ja ottamaan kukaties toisinaan muutama askel taaksepäin, jotta voitaisiin mennä taas entistä vahvempina eteenpäin yhdessä ja erikseen kumpainenkin vuoroin toinen, toista - tukien.
Puhun ihan kokemuksesta.
Voin saada parisuhteeseen vain naisia joita en halua parisuhteeseen esim yksi suhde oli 14 vuotta vanhemman kahden lapsen äidin kanssa. Oliko hän minulle se oikea tai maailman paras? Ei todellakaan.
Tiesinkö minä ja olinko oikeassa siinä, että kun tuo suhde loppuu niin en löydä uutta naista. Todellakin olin.
Onko tuo masokismia tai vain kyvyttömyyttä pärjätä yksin? - Tai sitten minun vain on kvin vaikea tajuta, että mitä tarkoitat, että voit saada parisuhteeseen vain naisia, -siis oikein useammankin naisen- joita et halua parisuhteeseen. Vai onko sinut pakotettu parisuhteeseen? Miksi olla parisuhteessa, jonka kokee ei oikeaksi,etten sanoisi vääräksi(?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään sinkkua, joka uskoisi markkina-arvoihin. Sen sijaan tunnen sinkkuja, jotka ovat mieluummin yksin kuin tyytyvät johonkuhun. Sellainen olin itsekin. Edelleenkään minulla ei ole aavistustakaan sen paremmin omastani kuin mieheni "markkina-arvosta".
No se on varmaan yhdentekevää, kieltääkö markkina-arvon terminä vai ei. Kylmä fakta on kuitenkin, etteivät ihmiset ole parisuhdemarkkinoilla tasa-arvoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kenenkään pitäisi olla kenenkään kanssa, joka ei tunnu siltä oikealta ja maailman parhaalta puolisolta juuri minulle? Minä en tajua näitä, joiden mielestä sinkun pitäisi väkisin olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei ole täysillä rakastunut.
Tavismies ei olisi koskaan parisuhteessa jos hyväksyisi vain naiset jotka tuntuisivat oikealta tai maailman parhaalta puolisolta.
Uskotko tuota edes itse? - En minä usko, että "tavis mies" asettuu parisuhteeseen, jonka tuntee tai kokee vääräksi. Vaikka mistä sitä tietää. Oikeastaan sitä kun on tätä palstaa jonkun kerran lukenut, niin tuleee mieleen toisinaan, että miksi kukaan ylipäätään haluaa parisuhteeseen?
Voiko sitä selittää järjellä mitenkään. Ja ei kai puolison tarvitse olla se maailman parhain. Usein riittää, että tuntuu siltä, että on "Se" minulle oikein. Paljon on, jos hänellä on myös suunnilleen saman suuntaisia ajatuksia minusta.
Kovin menisi raskaaksi jos aina pitäsi olla se paras, vaikka itse ainakin lupaan yrittää parhaani sitten jos ja kun löydän sen, josta tuntuu sille, että juuri tuon kanssa haluan yrittää elää ja olla parisuhteessa juuri nyt ja toivottavasti myös jatkossa.
Saattaisi tulla hivenen paineita, jos pitäisi vannoa, että elää ja olla parasta siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa mutta sanotaanko, että sillä hetkellä ja toistaiseksi. - Koska se, että erehtyisin sanomaan, että en voi luvata olevani lopun ikääni suhteessa olisi melkein sama kun heittäsin märän rätin päin toisen kasvoja, kuullostaen ts. samalta kuin: joo vaihdan sut heti toiseen kun löydn paremman.
Kun kuitenkin uskon, että hyvä parisuhde voi kasvaa ja kehittyä hetki - hetkeltä paremmaksi, vaikka välillä jouduttaisiinkin pysähtymään ja harkitsemaan, että mihin suuntaan jatketaan ja ottamaan kukaties toisinaan muutama askel taaksepäin, jotta voitaisiin mennä taas entistä vahvempina eteenpäin yhdessä ja erikseen kumpainenkin vuoroin toinen, toista - tukien.
Puhun ihan kokemuksesta.
Voin saada parisuhteeseen vain naisia joita en halua parisuhteeseen esim yksi suhde oli 14 vuotta vanhemman kahden lapsen äidin kanssa. Oliko hän minulle se oikea tai maailman paras? Ei todellakaan.
Tiesinkö minä ja olinko oikeassa siinä, että kun tuo suhde loppuu niin en löydä uutta naista. Todellakin olin.
Onko tuo masokismia tai vain kyvyttömyyttä pärjätä yksin? - Tai sitten minun vain on kvin vaikea tajuta, että mitä tarkoitat, että voit saada parisuhteeseen vain naisia, -siis oikein useammankin naisen- joita et halua parisuhteeseen. Vai onko sinut pakotettu parisuhteeseen? Miksi olla parisuhteessa, jonka kokee ei oikeaksi,etten sanoisi vääräksi(?)
Ei kumpaakaan. Pärjäsin yksin totaalikokemattomana miehenä 28 vuotiaaksi asti mutta jossain vaiheessa sitä vain kyllästyy olemaan yksin ja ottaa sen minkä voi saada.
En ymmärrä mitä tuossa on vaikeaa tajuta. Joka kerta kun olen oikeasti ollut kiinnostunut naisesta niin en ole saanut vastakaikua. Mitä vaihtoehtoja on olemassa? Olen tehnyt kaikkeni että saisin kiinnostavalta naiselta vastakaikua.
Voin kertoa että vaihtoehtoja seuran saamiselle on vain yksi ja se on tyytyä siihen mitä saa.
"Mielummin huonossa suhteessa kuin yksin".
Epätäydellisessäkin suhteessa saat läheisyyttä, seuraa, seksiä, elämä tuntuu mielekkäämmältä, voit käydä ulkomaanmatkoilla ym harrastuksissa mihin ei tulisi yksin lähdettyä.
Ja mikä pahinta niin kun tuon suhteen jälkeen olen ollut yksin niin olen välillä miettinyt että mitä jos olisin vain jäänyt suhteeseen ja tyytynyt mukavaan naiseen, koska tämä yksinolo on vain niin perseestä.
Minä olen kuulemma aina sinkkuna ollessani ollut sellainen. Sinkkuuttani käytetään perusteluna väittämälle ja väittämä esitetään kun kerron minkälainen mielestäni on hyvä mies. Sellaista kuvaukseni mukaista ei kuulemma ole olemassakaan. Olen kuitenkin löytänyt etsimäni aina varsin kohtuullisessa ajassa. Pisimmillään meni 1,5 vuotta joista ensimmäisen vuoden ajan en ollut aktiivinen, koska en kokenut olevani valmis parisuhteeseen eron jälkeen.
Onhan näitä oikeastaan kaikenikäisissä täysi-ikäisissä miehissä sellaisia, jotka ensinnäkin ovat työttömiä ja käytännössä peeaa rahatilanteeltaan. Ovat lihavia, pöhöttyneitä, eivät huolehdi hygieniastaan eivätkä muutenkaan itsestään. Kittaavat kaljaa kotisohvallaan ja viettävät kaiken aikansa pelikoneiden ääressä.
Silti naiseksi ei kelpaa näille yhtään vähempi, kuin se nuori, hoikka, kaunis missitason tai mallitason nainen ja nämä miehet vielä itse kuvittelevat olevansa näiden naisten päiväunien kohde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tunne yhtään sinkkua, joka uskoisi markkina-arvoihin. Sen sijaan tunnen sinkkuja, jotka ovat mieluummin yksin kuin tyytyvät johonkuhun. Sellainen olin itsekin. Edelleenkään minulla ei ole aavistustakaan sen paremmin omastani kuin mieheni "markkina-arvosta".
No se on varmaan yhdentekevää, kieltääkö markkina-arvon terminä vai ei. Kylmä fakta on kuitenkin, etteivät ihmiset ole parisuhdemarkkinoilla tasa-arvoisia.
Sekin on kylmä fakta, että tilastolliset todennäköisyydet eivät selitä pariutumista (sen enempää kuin muitakaan ilmiöitä) yksilötasolla. Tilastouskovaisuus on kylläkin eräs miehen houkuttelevuutta heikentävä tekijä ainakin omasta näkökulmastani.
t. 26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kuulemma aina sinkkuna ollessani ollut sellainen. Sinkkuuttani käytetään perusteluna väittämälle ja väittämä esitetään kun kerron minkälainen mielestäni on hyvä mies. Sellaista kuvaukseni mukaista ei kuulemma ole olemassakaan. Olen kuitenkin löytänyt etsimäni aina varsin kohtuullisessa ajassa. Pisimmillään meni 1,5 vuotta joista ensimmäisen vuoden ajan en ollut aktiivinen, koska en kokenut olevani valmis parisuhteeseen eron jälkeen.
Huomaathan, et ole löytänyt koska olet sinkku..
Olet löytänyt aina vääriä miehiä...
Varmaan minä, ihastun lähinnä televisiosarjojen hahmoihin. Tällä viikolla olen nähnyt liki joka yö unta Ty Burrelista (Modernin Perheen Phil).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kenenkään pitäisi olla kenenkään kanssa, joka ei tunnu siltä oikealta ja maailman parhaalta puolisolta juuri minulle? Minä en tajua näitä, joiden mielestä sinkun pitäisi väkisin olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei ole täysillä rakastunut.
Tavismies ei olisi koskaan parisuhteessa jos hyväksyisi vain naiset jotka tuntuisivat oikealta tai maailman parhaalta puolisolta.
Uskotko tuota edes itse? - En minä usko, että "tavis mies" asettuu parisuhteeseen, jonka tuntee tai kokee vääräksi. Vaikka mistä sitä tietää. Oikeastaan sitä kun on tätä palstaa jonkun kerran lukenut, niin tuleee mieleen toisinaan, että miksi kukaan ylipäätään haluaa parisuhteeseen?
Voiko sitä selittää järjellä mitenkään. Ja ei kai puolison tarvitse olla se maailman parhain. Usein riittää, että tuntuu siltä, että on "Se" minulle oikein. Paljon on, jos hänellä on myös suunnilleen saman suuntaisia ajatuksia minusta.
Kovin menisi raskaaksi jos aina pitäsi olla se paras, vaikka itse ainakin lupaan yrittää parhaani sitten jos ja kun löydän sen, josta tuntuu sille, että juuri tuon kanssa haluan yrittää elää ja olla parisuhteessa juuri nyt ja toivottavasti myös jatkossa.
Saattaisi tulla hivenen paineita, jos pitäisi vannoa, että elää ja olla parasta siihen asti kunnes kuolema meidät erottaa mutta sanotaanko, että sillä hetkellä ja toistaiseksi. - Koska se, että erehtyisin sanomaan, että en voi luvata olevani lopun ikääni suhteessa olisi melkein sama kun heittäsin märän rätin päin toisen kasvoja, kuullostaen ts. samalta kuin: joo vaihdan sut heti toiseen kun löydn paremman.
Kun kuitenkin uskon, että hyvä parisuhde voi kasvaa ja kehittyä hetki - hetkeltä paremmaksi, vaikka välillä jouduttaisiinkin pysähtymään ja harkitsemaan, että mihin suuntaan jatketaan ja ottamaan kukaties toisinaan muutama askel taaksepäin, jotta voitaisiin mennä taas entistä vahvempina eteenpäin yhdessä ja erikseen kumpainenkin vuoroin toinen, toista - tukien.
Puhun ihan kokemuksesta.
Voin saada parisuhteeseen vain naisia joita en halua parisuhteeseen esim yksi suhde oli 14 vuotta vanhemman kahden lapsen äidin kanssa. Oliko hän minulle se oikea tai maailman paras? Ei todellakaan.
Tiesinkö minä ja olinko oikeassa siinä, että kun tuo suhde loppuu niin en löydä uutta naista. Todellakin olin.
Onko tuo masokismia tai vain kyvyttömyyttä pärjätä yksin? - Tai sitten minun vain on kvin vaikea tajuta, että mitä tarkoitat, että voit saada parisuhteeseen vain naisia, -siis oikein useammankin naisen- joita et halua parisuhteeseen. Vai onko sinut pakotettu parisuhteeseen? Miksi olla parisuhteessa, jonka kokee ei oikeaksi,etten sanoisi vääräksi(?)
Ei kumpaakaan. Pärjäsin yksin totaalikokemattomana miehenä 28 vuotiaaksi asti mutta jossain vaiheessa sitä vain kyllästyy olemaan yksin ja ottaa sen minkä voi saada.
En ymmärrä mitä tuossa on vaikeaa tajuta. Joka kerta kun olen oikeasti ollut kiinnostunut naisesta niin en ole saanut vastakaikua. Mitä vaihtoehtoja on olemassa? Olen tehnyt kaikkeni että saisin kiinnostavalta naiselta vastakaikua.
Voin kertoa että vaihtoehtoja seuran saamiselle on vain yksi ja se on tyytyä siihen mitä saa.
"Mielummin huonossa suhteessa kuin yksin".
Epätäydellisessäkin suhteessa saat läheisyyttä, seuraa, seksiä, elämä tuntuu mielekkäämmältä, voit käydä ulkomaanmatkoilla ym harrastuksissa mihin ei tulisi yksin lähdettyä.
Ja mikä pahinta niin kun tuon suhteen jälkeen olen ollut yksin niin olen välillä miettinyt että mitä jos olisin vain jäänyt suhteeseen ja tyytynyt mukavaan naiseen, koska tämä yksinolo on vain niin perseestä.
Nainen oli siis mukava ja viihdyit hänen kanssaan. Hänen vikansa oli väärä syntymävuosi? Ja miehet katsovat, että heillä on oikeus nuorempaan naiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kenenkään pitäisi olla kenenkään kanssa, joka ei tunnu siltä oikealta ja maailman parhaalta puolisolta juuri minulle? Minä en tajua näitä, joiden mielestä sinkun pitäisi väkisin olla suhteessa ihmisen kanssa, johon ei ole täysillä rakastunut.
Tavismies ei olisi koskaan parisuhteessa jos hyväksyisi vain naiset jotka tuntuisivat oikealta tai maailman parhaalta puolisolta.
Puhu vain omasta puolestasi. Tunnen lukemattomia tavismiehiä ja vaikka he eivät parisuhteistaan isommin avaudu niin kyllä monista tiedän, että he ovat syvästi rakastuneita kumppaneihinsa. Katsos kun kaikki eivät haaveile 19-vuotiaista salikissoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa siirtyä ajattelemaan sitä sisäistä kauneutta ja niitä sisäisiä ominaisuuksia. Olen hylännyt ulkoisesti 10/10 miehiä, koska ovat olleet sisäisesti rumia.
Tämä, pelkkä kommentti että mies kelpuuttaa vain kauniita ja nuorempia puolisoksi saa minun kiinnostuksen lopahtamaan, vaikka hänelle kelpaisin, niin itselleni en noin pinnallista ihmistä halua.
Alkaa lähestyä jo viittäkymmentä iältään ja etsii pari vuosikymmentä nuorempaa naista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alkaa lähestyä jo viittäkymmentä iältään ja etsii pari vuosikymmentä nuorempaa naista.
Vähämpi naiseltaan haluaa vai olisiko oikein sanoa, että vaatii, jos siihen riitäisi(kin) vain se, että hän on parikymmentä vuotta nuorempi. - Mitä vanhemmaksi olen tullut, niin olen ollut huomaavinani, että ikä on vain numero, joka kertoo ihmisestä lopulta aika vähän.
En kyllä muista koskaan edes "varmistaneeni" mielenkiintoni herätteneeltä naiselta, että minkä ikäinen hän on. Olen myös sen verran puusilmä, että en uskaltaisi lyödä vetoa, että erottaisin aina kenenkään ikää. Tai no lapset uskon erottavani aikusista, mutta muutoin saattanee mennä pieleen helposti useampikin vuosi.
Mutta joo, jos "ikä vaatimuksen" takana on vaikka sitten halu saada kumppanin kanssa yhteisiä lapsia, niin toki saattaisi olla suotavaa, että "löytää" kumppanin ennen vanhuueläkeikää.
Minä varmaan olen joidenkin silmissä semmoinen mies. Itsekin tunnistan, että kumppanin yksi fyysinen juttu on minulle tärkeämpää kuin ehkä haluaisinkaan. Huomaan jatkuvasti kaipaavani tätä, vaikka muuten kumppani olisi oikein sopiva. Harmittaa itseänikin, mutta fyysiselle vetovoimalle ei oikein mitään voikaan.
Tunnistan myös semmoisia naisia. Se on aika usein hyvä varoitussignaali, kun treffikumppani alkaa kehuskelemaan eksällään/eksillään ja sitten ilmoittaa jonkun triviaalin jutun, mikä oli vikana.
Minä! Kun minut jätettiin ja menin sinkkumarkkinoille, pidin itseäni supercatchina ja tinderin järkevimpänä vaimomatskuna, mutta aikani miehiä treffatessani tajusin, ettei tällainen tavallinen maantienharmaatukkainen työssäkäyvä nainen kelpaa. Pitäisi olla jotain ihan muuta. Muutama todella fiksu mies kiinnostui ja halusi jopa seurustella, mutta todella moni viihtyi kanssani yhdet treffit ja se sitten siitä. En vieläkään ymmärrä miten deittailu oli niin vaikeaa. Onneksi tapasin nykyiseni työn kautta.
Vierailija kirjoitti:
Minä! Kun minut jätettiin ja menin sinkkumarkkinoille, pidin itseäni supercatchina ja tinderin järkevimpänä vaimomatskuna, mutta aikani miehiä treffatessani tajusin, ettei tällainen tavallinen maantienharmaatukkainen työssäkäyvä nainen kelpaa. Pitäisi olla jotain ihan muuta. Muutama todella fiksu mies kiinnostui ja halusi jopa seurustella, mutta todella moni viihtyi kanssani yhdet treffit ja se sitten siitä. En vieläkään ymmärrä miten deittailu oli niin vaikeaa. Onneksi tapasin nykyiseni työn kautta.
En tiedä onko deittailu varsinaisesti vaikeaa vai kuten uskoisn enemmänkin se, että pitäisi jotenkin osata jatkaa yhteiseloa vielä deittien jälkeenkin. - Joskus minusta tuntuu, että on ihmisiä joille on kai mahdotonta ollakaan yksin ja joille kelpaa arkea jakamaan kuka hyvänsä; eli kai se on sitten omaa nirsouttani kun itselleni ei aivan kuka hyvänsä kelpaa. Mutta olen myös varmaan laiska ja saamanton vain siksi, että en hirveästi jaksa nähdä vaivaa ja työtä sen eteen, että "metsästäisin" itselleni kumppania.
Salaa olen kyllä hivenen kateellinen heille kavereilleni, jotka samassa ajassa kun itse olen sinkkuna, niin he ovat löytäneet "Sen oikean" useampaankin kertaan ja sekä he (kaverini) että heidän uudet ja vanhat kumppaninsa ovat ja ovat olleet pääsääntöisesti ihan täyspäisiä ja ulkoisestikin oikein sopivia, etten sanosi viehättäviä. - Tai ei ainakaan mitään merkkejä siitä, että olsivat otatneet tai lähteneet sen ensimmäinen matkaan...
En, ei noita tasoja ole olemassakaan muuten kuin muutaman palstalle julistamaan jumittaneen päässä.
Tasoajattelu on epärealistista ja lähtee oletuksesta että esim jokainen menestynyt ihminen olisi automaattisesti myös kaunis, terve ja kaikinpuolin mukava ihminen.
Oikeassa elämässä on yhtälailla kauniita kouluttamattomia työttömiä kuten on rumia menestyneitä ihmisiä, mikä heidän ns tasonsa edes olisi?
Kannattaisi unohtaa tasot ja alkaa elää oikeaa elämää.
Deittailuunkin voi jäädä koukkuun ja sitten on vaikeaa enää asettua olemaan yhden kanssa. Eiköhän sinkkuuden taustalla kuitenkin ole useimmiten se, että ei huoli sitä, mitä saa, eikä saa sitä, mitä haluaa. Eikä tässä ole välttämättä kysymys mistään mielenterveys yms. ongelmasta. Jos oma markkina-arvo vain on huono ja kyllä sen kumppanin silti pitäisi sytyttää. Voihan sitä tosin luoda tiiviitä ystävyyssuhteita, vaikka kipinä puuttuisi, mutta että oikeata parisuhdetta ilman tunnetta - ei kiitos.
Alue: Aihe vapaa
Puhun ihan kokemuksesta.
Voin saada parisuhteeseen vain naisia joita en halua parisuhteeseen esim yksi suhde oli 14 vuotta vanhemman kahden lapsen äidin kanssa. Oliko hän minulle se oikea tai maailman paras? Ei todellakaan.
Tiesinkö minä ja olinko oikeassa siinä, että kun tuo suhde loppuu niin en löydä uutta naista. Todellakin olin.