En ymmärrä miksi olen aina niin huono
Parisuhteen alkaessa voin olla varma, että se on ohi muutamassa kuukaudessa. Töihin en pääse ikinä, tai jos kerran kymmenessä vuodessa joku erehtyy palkkaamaan minut, ovat työt hetkessä ohi. Eli joko kelpaan vain pienen pieniin pätkähommiin tai saan potkut.
Kyllä ulkonäköä kehutaan ja on aina kehuttu, mutta se onkin ainoa hyvä asia minussa. Netissä ja viesteissä kaikki luulevat minun vittuilevan ja olevan ilkeä, vaikka kirjoitan vain tavallisella tyylilläni enkä todellakaan edes vaikuta ilkeältä ihmiseltä livenä.
Suljen sisääni kaiken surun ja ahdistuksen, mutta ulospäin näyttelen kovaa. En tiedä miten olen edes elossa. Oikeasti. Miten en ole tappanut itseäni? Olen usein tosi pohjalla.
Ainoat ilon hetkeni ovat ne kun saan ihmiset nauramaan. Heitän paljon läppää myös kuolemasta ja nauran katketakseni esim. sille tyypille, joka menee aina järvelle vauvansa kanssa.
Olenhan minä ihmisenä rikki enkä taida tästä koskaan nousta, mutta huumorin olen yrittänyt pitää elämässäni. Tunnen oikeastaan eläväni jossain harhoissa, koska aina kelpaamattomuuteni kaikkeen tulee niin isona yllätyksenä. Luulen olevani hyvä, mutten olekaan. Ja se toistuu uudestaan ja uudestaan. Nytkin kyynel vierii poskellani, mutta en anna sen haitata. Olen tottunut.
Kommentit (10)
Minkä alan koulutus sinulla on? Onko se ylipäätään työllistymisen kannalta hyvä? Työllistyvätkö muut saman alan ihmiset sinua helpommin? Jos, niin miksi?
Voisitko harkita uudelleen kouluttautumista? On yhä aloja, joiden osaajista kilpaillaan.
Lopeta valittaminen ja uhrina oleminen. Tee asialle jotain (vertaistukiryhmät, terapia jne.) Olen itse käynyt saman läpi. Nyt on paljon parempi olla.
Vierailija kirjoitti:

Ei rikkinäistä noin vain korjata. Ei tämä ole mikään uusi olotila, vaan lähinnä normaali olotila elämässäni. Jo vanhempien kanssa asuessani häpesin huonouttani. Itsemurha pyörii mielessä paljon. Miksi minulla ei ole rohkeutta? Haluaisin rohkeutta.

Jos kaipaat rohkeutta itsesi tappamiseen niin eiköhän viina siihen auta.

Luuletko etten ole eläissäni viinaa juonut? Silti olen tässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta valittaminen ja uhrina oleminen. Tee asialle jotain (vertaistukiryhmät, terapia jne.) Olen itse käynyt saman läpi. Nyt on paljon parempi olla.
Ei rikkinäistä noin vain korjata. Ei tämä ole mikään uusi olotila, vaan lähinnä normaali olotila elämässäni. Jo vanhempien kanssa asuessani häpesin huonouttani. Itsemurha pyörii mielessä paljon. Miksi minulla ei ole rohkeutta? Haluaisin rohkeutta.
Jos kaipaat rohkeutta itsesi tappamiseen niin eiköhän viina siihen auta.
Jotain rajaa taas noihin kommentteihin.
Onko sulla ystäviä joille voisit puhua tästä? Mulla on aika samantyyppisiä ongelmia (työttömyys, huonommuuden tunne, ajoittainen "pohjalla olo"), mutta pahinta on välillä se että tuntuu olevan yksin tän asian kanssa, muut sen kun porskuttaa eikä ota asioita niin vakavasti.
Jos haluisit keskusteluseuraa tästä aiheesta niin oon vapaaehtoinen :D
Mielelläni keskustelisin tarkemmin kanssasi, mutta en täällä julkisesti.
Jotkut vain ovat. Koita keksiä jotain muuta.