Taaperon annetaan vaeltaa ruuan kanssa ympäri asuntoa

Annan usein porkkanan 2,5-vuotiaalleni kun tämä nälissään odottaa ruuan valmistumista. Se ei vie ruokahalua ja sen kanssa saa vaeltaa, koska ei sotke.

Kylässä en tietenkään antaisi, kysymättä. -1

En kestä!! Nykyinen mieheni antaa lastensa vaeltaa ja kulkea ruuan kanssa. Myös jokaiseen kitinaan ja narinaan on helppo sanoa "no, ota vähän banaania/muroja/rypäleitä/mansikkaa/mustikkaa...." Eli saadaan suu hiljenemään. Itse vastustan tätä ja se "eväiden" kuljettaminen joka helkutin kauppareissulle on onneksi loppunut.

Anteeksi avautumiseni, en vain ymmärrä. Kivoja lapsia ja eihän tuo lasten vika olekaan. Minulla on myös omia lapsia joille en vastaavaa salli.

Minä osaan sanoa lapselle, että meillä syödään keittiössä. Jos se ei kelpaa äidille, niin osaan laittaa oven kiinni muihin huoneisiin ja sanoa lapselle, että asia käsitelty, vaeltelemaan ei kähdetä. Meille mahtuu huutoa.

Jokaisessa kodissa on omat säännöt. Meillä syödään sipsejä tms muuta herkkua myös sohvalla eikä ruokapöydässä, onko joku banaanin syöminen sitten jotenkin pahempi. Lämmin ruoka, murot, puurot syödään pöydän ääressä. Lapsi saa syödä sohvalla iltapaa jos on leipä, hedelmää tms. Me aikuisetkin syömme. Kylässä kaikki ruoka syödään pöydän ääressä eikä ole ollut ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Minä osaan sanoa lapselle, että meillä syödään keittiössä. Jos se ei kelpaa äidille, niin osaan laittaa oven kiinni muihin huoneisiin ja sanoa lapselle, että asia käsitelty, vaeltelemaan ei kähdetä. Meille mahtuu huutoa.

Ihan hyvä periaate. Keittiö ja olohuone on vain usein avointa tilaa, joten olohuoneessa ei ole ovea, jota sulkea. Ihmettelen vaan oikeasti, mitä näiden vanhempien päässä liikkuu.

Meillä syöminen tapahtuu, joko ruokapöydän ääressä tai joskus viikonloppuisin voidaan syödä välipalaa, aamiaista tai nakkeja takkahuoneessa, jossa on vanha sohva. Olohuoneen sohvalla ei syödä. Me aikuiset saatetaan syödä koneella. Mulle ei tulisi mieleenkään antaa lapsen syödä kylässä, missä sattuu kysymättä isäntäväeltä lupaa.

Ap

Meillä myös lapsille tehdään selväksi mitkä on meidän perheen säännöt. Sekin pitää ymmärtää, että kaikki perheet on erilaisia ja perheissä eri säännöt. Tässä perheessä ei olla niin tiukkoja keittiössä syömisen suhteen, kuin teillä. Mutta heillä saattaa olla joku muu sääntö, jossa ollaan vastaavasti tiukempia kuin teillä.

Ymmärrän hyvin jos joku ei halua, että hänen kodissaan syödään muualla kuin keittiössä. Varsinkaan, kun taaperoikäiset osaavat syödä toisinaan melko sottaisesti. Itseäkin ärsyttää kun jotkut perheelliset ystävät olettavat, että lapsi saa kyllä syödä vaalealla kangassohvalla tai harmaalla karvamatolla jotain sotkevaa, vaikka illalla saatamme miehen kanssa syödä iltapalaa siinä tv:tä katsellessa. Onhan se kuitenkin inhottavampaa jos oma sohva sotkeutuu vieraiden takia. Kuitenkin kahvit ja mehut aina tarjoan kun vieraita on kylässä muutaman tunnin niin jotenkin ajattelisin että sitten siinä kahvittelun yhteydessä lapsikin voi syödä. JOs perheellä on tiukat ruoka-ajat, niin tietysti voi vapaasti syödä keittiön pöydän ääressä tai pyytää että ajoitan kahvittelun siihen aikaan. Aina kyllä sitten sanon lapselle että menehän keittiön pöydän ääreen syömään niin et sotke. Jotenkin ei vain mahdu ymmärrykseen vanhempien välinpitämättömyys. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös lapsille tehdään selväksi mitkä on meidän perheen säännöt. Sekin pitää ymmärtää, että kaikki perheet on erilaisia ja perheissä eri säännöt. Tässä perheessä ei olla niin tiukkoja keittiössä syömisen suhteen, kuin teillä. Mutta heillä saattaa olla joku muu sääntö, jossa ollaan vastaavasti tiukempia kuin teillä.

Tiedän. Heillä lapsen pitää syödä vielä x lusikallista, kun tämä on ilmoittanut, ettei jaksa enää. Meillä lapsi on syönyt, kun ilmoittaa, ettei jaksa enää. Seuraavan kerran syödään, kun on seuraava ruoka-aika. Oma lapsi ihmetteli tätä x lusikallista -sääntöä, ja sanoin vain, että perheissä on erilaisia sääntöjä. Eikä meillä siis ole mitään vääntöä oman lapsen kanssa siitä, missä syödään.

Ap

Mun sisko on tuollainen. Lapset 2 ja 3v saavat vaeltaa ruuan ja herkkujen kanssa niin kotona kuin kylässäkin. Meillä ollessa sisko antoi lapsille suklaakeksit pöydästä käteen ja käski mennä olkkariin leikkimään. Kun puutuin asiaan, sisko loukkaantui ja vetosi siihen, että mekin saatamme mieheni kanssa illalla telkkaria katsellessa syödä suklaata tai vaikka jätskiä olohuoneessa sohvalla. Juu, niin tehdään, mutta me osaamme tehdä sen sotkematta. Me emme haudo suklaakeksiä nyrkissämme varttituntia nuollen sitä välillä ja ala sitten suklaatahmaisilla käsillämme lähmiä sohvaa, sohvapöytää, mattoa ja seiniä. Kyseessä on myöskin meidän kotimme ja siivoamme itse mahdolliset sotkumme. Emme mekään sentään kyläpaikassa mene omin lupinemme sohvalle syömään.

Mutta koska me olemme lapsettomia, meidän sääntöjä ei tarvitse ottaa vakavasti, koska emme ymmärrä lapsista, lasten kasvatuksesta, normaaleista käytöstavoista tai ylipäätään oikeasta elämästä yhtään mitään... Huoh...

Meillä. Käy paljon lapsia. Miehelläni on lapsenlapsia 8 kappaletta (enää ainoastaan yksi taapero, mutta ovathan ne kaikki olleet taaperoita aikoinaan). Veljelläni on kaksi lasta, nyt jo murkkuja. Omien lasteni taaperot eivät ole vielä syntyneet. Kahdella kummityttärelläni on yhteensä neljä lasta, joista kolme taaperoita. 

Kyllä näitä näkee, joiden mielestä lapsi voi paapertaa suklaa suussa tai keksi kädessä tai banaania mussuttaen läpi vieraankin kämpän. Olen oppinut jo omien lasteni ollessa taaperoita ilmoittamaan tämmöisille lapsille suoraan, että meillä syödään vain ja ainoastaan pöydässä, eikä missään muualla. Sekä ottamaan ruoan pois. Myös pöydästä poistuminen kesken ruokailun merkitsee meillä sitä, että ruokailu on kyseisen henkilön kohdalla loppu. Yksikään ystävyys- tai tuttavuussuhde ei ole tähän katkennut. - Päinvastoin olen saanut jopa tytärpuoleltani kiittävää palautetta, että on kuulemma oppinut hänkin taidon komentaa ystävällisesti mutta napakasti - eivätkä heilläkään siis vaella lapset ruoan kanssa ympäriinsä, omat eikä toisten.

Yksi omista kummilapsistani kyllä parahti itkuun noin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten, kun ruoka oli korjattu pois. Tämä oli hänestä neljävuotiaana järkyttävä vääryys. Mutta on hänkin toipunut ihan kunnon ihmiseksi. Ollaan hyvissä väleissä - ja äitinsä kanssa parhaita ystäviä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan.