Suht. hyväpalkkainen ammatti jossa työllistyy ja johon ei tarvitse olla kutsumusta tai suurta motivaatiota? Sellaiselle jolla ei ole kiinnostusta mitään alaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen jo 40-vuotias, joten voin kommentoida asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Minulla oli aikoinaan lukioikäisenä vahva motivaatio eräälle tietylle alalle, se oli minun unelma-ammatti (ei ehkä kutsumusammatti mutta suuri unelma kuitenkin). No pääsin yliopistoon lukemaan sitä alaa ekalla yrittämällä (panostin pääsykokeisiin motivaationi takia todella paljon), tykkäsin opinnoista ja menestyin niissä hyvin, motivaatiota riitti gradunkin tekemiseen ja sain siitä jopa laudaturin. No valmistuttuani sain oman alan työpaikan heti, tosin ketjutettuja määräaikaisuuksia, mutta kuitenkin. Olin jo opiskelujen ohessa tehnyt alaan liittyviä hommia. Mutta pari vuotta työelämässä valmistuneena osoitti, että ala oli jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut ja mitä olin opiskeluaikana ymmärtänyt. En tykännytkään siitä, ja motivaationi alkoi rakoilemaan. Olen edelleen oman alan hommissa, koska muuta en ole saanut, eikä ole ollut rahaa lukea toista eri alan maisteritutkintoa enää. Koko ajan puuttuu motivaatio työhön, palkka on kyllä ok, mutta jopa vihaan työtäni, käyn siellä vain rahan takia. Eli voi tämä näinkin mennä. Mielikuvat ei vastaa todellisuutta, ja se, että ihmisellä on unelma-ala tai kutsumusala, se ei todellakaan takaa motivaatiota itse työhön lopulta. 

Voitko yhtään paljastaa, mitä teet, kun työsi herättää noin suuria tunteita? Luulisin, että joku pikkuvirkamiehen homma ei ainakaan herätä vihaa jos ei suurta intohimoakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen jo 40-vuotias, joten voin kommentoida asiaa vähän toisesta näkökulmasta. Minulla oli aikoinaan lukioikäisenä vahva motivaatio eräälle tietylle alalle, se oli minun unelma-ammatti (ei ehkä kutsumusammatti mutta suuri unelma kuitenkin). No pääsin yliopistoon lukemaan sitä alaa ekalla yrittämällä (panostin pääsykokeisiin motivaationi takia todella paljon), tykkäsin opinnoista ja menestyin niissä hyvin, motivaatiota riitti gradunkin tekemiseen ja sain siitä jopa laudaturin. No valmistuttuani sain oman alan työpaikan heti, tosin ketjutettuja määräaikaisuuksia, mutta kuitenkin. Olin jo opiskelujen ohessa tehnyt alaan liittyviä hommia. Mutta pari vuotta työelämässä valmistuneena osoitti, että ala oli jotain ihan muuta kuin olin kuvitellut ja mitä olin opiskeluaikana ymmärtänyt. En tykännytkään siitä, ja motivaationi alkoi rakoilemaan. Olen edelleen oman alan hommissa, koska muuta en ole saanut, eikä ole ollut rahaa lukea toista eri alan maisteritutkintoa enää. Koko ajan puuttuu motivaatio työhön, palkka on kyllä ok, mutta jopa vihaan työtäni, käyn siellä vain rahan takia. Eli voi tämä näinkin mennä. Mielikuvat ei vastaa todellisuutta, ja se, että ihmisellä on unelma-ala tai kutsumusala, se ei todellakaan takaa motivaatiota itse työhön lopulta. 

Voitko yhtään paljastaa, mitä teet, kun työsi herättää noin suuria tunteita? Luulisin, että joku pikkuvirkamiehen homma ei ainakaan herätä vihaa jos ei suurta intohimoakaan.

En ole pikkuvirkamies. Kyseessä on ns. ihmistieteet, varsinaista ammattia en halua nyt sanoa. 

Asiakaspalvelija, siitä voi taipua moneen eri suuntaan, vaatii taitoa puhua ihmisille, tuppisuu ei pärjää

Konsultti. Ja erityisesti johdon konsultti.

Liksat parhaimmillaan satojakin tuhansia vuodessa. Tosin paskanpuhumisen taito on pakollinen, jota moni ei osaa.