Lapsen suusta
Vesi oli hetken tietyön takia poikki, ja äsken avattiin uudestaan. Menin sitten pottaa huuhtomaan kylppäriin ,enkä tietenkään muistanut katkosta ollenkaan, ja vesi tuli paukkuen ja rätisten pottaan, ja roiskui tietenkin pitkin kylppäriä. ARGH! No, lapsi 3v kikatti kovastikin : " Hana pieraisi!!!" Heh!
Toinen ihan hauska : poreallas = siellä missä niitä mummoja keitetään
Kommentit (88)
Toivottavasti vielä jollakin hauskoja..
Kyllä taaperot on ihania! :)
(suosikki on: Elisa tekee sen helpoksi).
Jokin aika sitten radiossa puhuttiin tanssii tähtien kanssa ohjelmasta, ja toimittajan lause meni kutakuinkin näin; tuomaristossa istuu myös iki-ihana Mikko Rasila, jonka poika toisti että tuomaristossa istuu myös iki-ihana pistorasia :-)
Nää on todella hauskoja luettavia näin lauantaipäivään!
Itse olen kuullut, että pieni poika oli opetellut automerkkejä ja kerran lähtiessään isänsä kanssa johonkin ja autolle olivat kävelleet hän oli siinä luetellut kaikki mahdolliset autot, joita näki. Volvoa ja Toyotaa ja Nissania. Sitten oli kohdalle osunut uusi BMW, jota omistaja oli juuri laittamassa lukkoon. Poika totesi siihen: " Ja tossa isi on demari!"
joten olimme luvanneet, että aina saa tarran, kun pottaan tulee pissa tai kakka. Kerran poika näki, kun iskä oli vessassa pissalla ja hihkaisi iloisena:" Nyt isi saa tarran!"
Saunasta tullessamme poika löysi minun ladyshaverini, ja alkoi leikkiä, että leikkaa sillä hiuksiaan. Sanon, että se ei ole hiustenleikkuu kone ja ettei viitsi sillä leikkiä, johon poika vastasi: " Sit voi lähtee pää irti ja sit ei kuule mitään!" :)
Kyllä naurettiin!
Olimme koko perhe, tyttö (H, 2v), pikkuveli (T), isi ja äiti lauantaisaunaan menossa ja siinä suihkussa peseydyttiin. Tyttö alkoi luettelemaan: T:llä on pikkumasu, H:lla on pikkumasu, isillä on iso masu ja äidillä on kurpitsa!!!
Eläissäni en ole nauranut niin paljoa, ei meinannut tulla loppua ollenkaan... Kurpitsa.. voi jumpe :))))))
Kun käyn vessassa ja kun neitimme kuulee että pissaan, neidin ilme kirkastuu ja alkaa kova taputtaminen. Teen hänelle samoin kun neiti käy potalla. :) Eräs päivä makailin sohvalla ja minulla oli pieni flunssa ja niiskutin nenällä. Pieni neiti tuli vessasta ja tuli pyyhimään nenäni ja veri paperin roskiin mitään sanomatta ja jatkoi matkaansa huoneeseensa leikkimään. :)
Isäntä juoksi kovalla kiireellä vessan niin tyttö huusi isille " HOBLAA!!" Eikä ikinä ennen ole tuota sanaa sanonut. :)
Itse olen pienenä(kin) ollut melkoinen räpätäti. :) Kaupassa menin ventovieraille puhumaan ja katsomaan mitä muiden ostoskärryissä oli ja kyselin " Miksi sä tota ostat? Mitä sä siitä teet?"
Olin isäni kanssa kaupassa kun olin reilu 2v ja kun isä lastasi ostoksia hihnalle niin huusin kurkku suorana " Meen isällä on kikkeli!!" ja kun kassatäti ja jonossa olevat ihmiset purivat huulta ja yrittivät pitää pokkaa, minä luulin ettei kukaan kuullut joten toistin saman tuplaten kovemmalla äänellä. Kuulemma kassatäti oli revennyt täysin nauruun. :)
Olin mamman ja pappan kanssa ollut kauppajonossa (olin silloin n. 3v) ja takanamme oli mies jolla oli pitkä parta. Katsen miestä toljottaen ja mamma arvasi heti että pian päästän suustani jotakin...
minä: Oleks sä jolupukki?
mies: En. Mä olen kivempi kun joulupukki.
minä: No en tiedä, mut ruma ainakin olet. :)
Samaisten mamman ja pappan kanssa oltuani laivalla olin silloin 4v ja pappani lähti hakemaan minulle kokista myöhään illalla kun halusin.(olen pappani silmäterä) Jäimme mamman kanssa hyttiin odottamaan ja kun pappan tulo kesti ja kesti niin mamma kysyi " Mihinköhän se pappa on jäänyt" Minä olin taas fiksuna keksinyt " Kuule mamma, mitä jos pappa on mennyt vieraisiin?" :)
Olin alle 2v kun olimme menneet käymään tuttujemme luona jossa on sikala. Heti kun olimme tulleet autosta ulos, olin ottanut nenästäni kiinni. Äitiä kuulemma hävetti.. :)
Tämä on veljeni letkautus joka on minua 4 vuotta nuorempi (oli silloin alle 4v)
Minä: Mä haluan et mun lempinimi on Markka. (Oma nimeni on M-alkuinen kuten myös veljeni nimi)
Veljeni: Haluu vaan mut mä olen sit kymmenpenninen!! :)
Tämäkin on veljestäni. :) Pikkumies oli silloin n. 5v ja oltiin miljoona kertaa kielletty että pyörällä ei mennä tielle ilman ätiä tai isää vaikka asuimmekin keskellä metsää ja autoja ei paljoa mennyt. Yhtenä päivänä veli tulee rehvänä pihalta sisälle ja alkaa kertoa:
veli:" Mua sanottiin äsken herraksi"
isä: " Kuka sulle siten sanoi?"
veli: " Joku outo mies huusi auton ikkunasta et menepäs nyt herra ajamaan pyörällä tiensivuun" . :) Raukka ei ymmärtänyt että käräyttipä itsensä siinä samalla että oli varkain lähtenyt tielle pyöräilemään. :)
Näitä on vaikka kuinka paljon.. Palaan myöhemminkin kirjoittamaan kun muistuu mieleeni.. :)
Meillä tyttö kohta 3 v. karkasi tässä taannoin pihalle. Huusin ovelta että tule heti takaisin kun ei ole edes lapasia kädessä. Tyttö tuli luokseni ja kysyi vakavana: Ai tuleeko mulle nyt sormitulehdus?
Tyttö myös ihmetteli talvella, että miksi punatulkut ei oo mustatulkkuja, kun niissä on paljon enemmän mustaa väriä kuin punaista. Niinpää...
Poika 4 v. ihmetteli saunassa että miksi isän pippelillä on hiukset mutta pojan pippelillä ei?
" Isillä on pippeli, X:llä on pimppi, äitillä on tissiliivit" :)
tässä pari esimerkkiä :D
*tyttö tuli pappansa kanssa saunasta ja tuumasi, että mun isilläkin on tollanen (viittaa siis sukakalleuksiin), mutta äitillä, mummulla ja mulla on ihan tavallinen vaan :))
*tyttö leikki vauvansa kanssa, työnteli vaunuissaan ympäri kämppää ja yht' äkkiä kuului " mulla menee hermot" kysyin, että mitä sanoit kun äiti ei kuullut. johon tyttö tokaisi " mulla menee hermot, jos tää vauva ei kohta nukahda" :))
*jääkiekkoa katsellessaan tuumasi " jätkä rypäs" , kun kiekkoilija kaatui jäällä :))
on nää vaan niin hauskoja KAIKKI !!!
Katsoimme hetki sitten Tanssii tähtien kanssa finaalia ja kohta 2-vuotias tyttömme kyseli kovasti kuka kukin tv:ssä on (kyselykausi siis alkanut). Marco Bjurströminkin tuli siinä esitellyksi. Kun juontajat hävisivät hetkeksi ruudusta, tyttö kyseli, että " Minne se marsu hävisi?"
Olemme tämän viikonlopun yrittäneet hienovaraisesti oikaista tyttöämme, joka on kovin ihastunut Pipsa-possuun, joka tänäänkin aamulla taisi tulla TV 2:n lasten aamussa. Ainoa pieni hankaluus on se, että tyttömme puhuu Pipsa-possun sijasta Pimpsa-possusta...
N. kuukausi sitten ruuassa oli papuja. Isä esitteli: " Tämä on papu." Tyttöhän maistoi ja ilmeisesti tykkäsi, koska kohta kuului: " Lissää papukaijaa!"
Nyt neiti on kovasti innostunut laulelemaan ja osaa pitkiä pätkiä ulkoa. Pientä tytön tylleröistä laulaa näin:
" Tytön tylleöinen ollu mitää vailla, hauska oli nuoleskella nukkumatin mailaa" (=hauskaa oli oleskella nukkumatin mailla)
Hävytöntä äitiä naurattaa aina :)
Nukeille tai pehmoleluille juttelee kummasti samanlaisia asioita, mitä äidin suusta joskus pääsee: " Ei oo mittään hättää. Ei tavvi vinkua!"
Joskus tyty komentaa kiukkuisesti: " Ei saa isi lyyä! Ei saa äiti lyyä! Pyytää anteessi" tarkoittaen, että isiä ja äitiä ei saa lyödä (vähän aikaa sitten oli sellanen läpsimiskausi neidillä). Kaupassa vaan ihmiset kattoo kummissaan...
Kaksivuotias haluaa välillä pinnejä päähänsä ja esittelee sitten innoissaan pikkuveljelle: Kato vauva, pimppi päässä!
Tyttö on nyt 2v1kk ja puhetta tulee kamalasti.
Aina kun tytöllä kutisee joku ja kysyn että mikäs siinä kutittaa tulee vastaus " ämä-äkki pulas"
Kerran tyttö tuli keittiöön jalkoihin kiehnäämään. Käytiin seruaava keskustelu:
Tyttö: " äitin uuta"
Äiti: " olet äitin kulta"
Tyttö: " Muumikeksiä!!!!!"
--- juu ei antanut julma äiti keksiä vaikka kuin yritti typy mielistellä :-)
-minskuliina
näki kaupan pihalla kuplavolkkarin ja huusi isoon ääneen: äiti kato: MYYRÄ-AUTO!
Samainen esikoinen näki kerran vessassa tamppoonipaketin ja kysyi mitä ne on ja mihin niitä tarvitaan jne. jotain ympäri pyöreesti selitin. Illalla iskän tullessa kotiin tyttö selitti, että kun hän on iso tyttö, hänellä alkaa tamppoonit :)
Kerran iltasatua luettaessa tyttö sanoi, että hän kyllä luulee, että kaikki kissat ja koirat on poikia, koska niillä on NIIN pitkät hännät.
Kerran kaupassa käydessämme edellämme kulki eräs laitapuolen kulkija. Tyttö sanoi isoon ääneen, että täällä haisee se kakkarumasanajotaensaasanoa...
Ja lopuksi vielä noloin... oltiin kylpylän pesuhuoneessa suihkussa. Tyttö seisoi vieressä minun pestessä itseäni ja katseli viereisessä suihkussa olevaa naista ja sanoi sitten : äiti, tuolla naisella on TOSI iso pylly, että mua nolotti...
oli tarhassa kaverinsa kanssa ihmetellyt leppäkerttua ja ottanut sen käteensä, siitä se putosi maahan selälleen. Siihen tyttö sanoi: kato leppäkerttu meni katolleen.
kun minulla oli pinni päässä, niin tyttö huusi: kato, äitillä pimppi päässä! yhtä noloa on se että tossut on tussut:) lisäksi kysyi muutama päivä sitten vahingossa:missä isin kakkakoppi vaikka tarkoitti missä isin kakkekuppi (tyttö sanoo että kahvi on kakke)
2v7kk näki lintukirjassa huuhkajan kuvan ja muisteli:" Toi on sitte se huuhtelupöllö."
tuumasi pikkusiskolleen:laita hattu päähän ettei tule auringon nipistys (= auringonpistos)
Useamman kerran 4v tyttö on todennut lihavista (uimarannallakin) ihmisistä " kato äiti tädillä/sedällä on paljon lihaksia!" . On tainnut tädeillä/sedillä olla hieman vähemmän kiva kuulla tyttömme huomautuksia. Lihaksista puhui varmaan siksi kun meillä kotona ei olla puhuttu lihavista tai läskistä tms., mutta kylläkin sitä enemmän lihaksista ja lisäksi tosin myös miltä vatsa näyttää kun on täynnä.
Poikamme 4v-5v:na mietti mistä vauvat tulevat. Kun itse oli päättänyt että koska vauvat tulevat mahasta, niin maha menee rikki ja korjasin asian ja kerroin että vauvoille on oma reikä mistä ne tulevat ulos, niin poika kyseli tarkemmin missä se on ja kun selitin, niin sanoi että " näytä" ! Hieman nieleskelin ja selitin että se on sellainen asia mitä ei toisille näytellä ja sanoin etten näytä. No kummasti kun synnytyksen jälkitarkastukseen jouduin ottamaan pojan mukaan (ei ollut hoitajaa), niin poika jälkikäteen sanoi että nyt hän näki sen reiän. Se siis äidin omasta yksityisyydestä.