Finnair rankattu Euroopan huonoimmaksi lentoyhtiöksi
Kommentit (12)
Lensin just Finskillä kesäkuun alussa ajankohtana, kun ei ollu lakkoja. Erinomaista palvelua sain.
Mistähän moinen tieto on peräisin? Venäjällä ja muualla Itä-Euroopassa on lentoyhtiöitä, joilta on puutteellisen turvallisuuden takia kielletty kokonaan lennot EU-alueelle.
Eihän se hyväkään palvelu auta kun ei pääse perille, kun lakkoilevat jatkuvasti. Tottakai lentoja varataan luotettavammilta yhtiöiltä. Että siis pääsee kohteeseen kun haluaa eikä vasta ensi viikolla
Lennän paljon eikä huonoa sanottavaa Finnairista, muttei kyllä muistakaan yhtiöistä. Eli ei ole mitenkään parempi kuin muut muttei myöskään mitään huonoa sanottavaa kyseisestä yhtiöstä.
TALLQVIST korostaa, että kyseessä on yksittäinen yrityksen tekemä tutkimus. Esimerkiksi kesäkuun lopussa Finnair oli Skytraxin vertailussaPohjois-Euroopan paras lentoyhtiö. Myös brittilehti The Telegraphin kyselyssä Finnair sijoittui parhaiden lyhyen matkan lentoyhtiöiden joukkoon.
Flightrightin vertailun kärkeen sijoittuivat saksalaiseen Lufthansa-konserniin kuuluva Discover Airlines, Lufthansan tytäryhtiö Eurowings sekä espanjalainen Iberia.
Tässä maassa menee nyt kaikki vtuix, koulutuksesta alkaen, joten samaan luiskaan näköjään menee kaikki. Viemäristä alas.
Johtuukohan tämä nyt siitä ettei finnair palkannut minua kun kävin haastattelussa? pitäkää tunkkinne :)
Vierailija kirjoitti:
Johto varmaan saa kuitenkin bonukset palkkioksi hyvästä työstä.
Ilman muuta ja Orpo auttaa lisää. Johtajisto on Suomessa saanut tähänkin saakka puolen miljoonan edestä hyvän miehen lisiä, vaikka tekevät miten saatanan typeriä yrityskauppoja tai sijoituksia.
Vierailija kirjoitti:
Lensin just Finskillä kesäkuun alussa ajankohtana, kun ei ollu lakkoja. Erinomaista palvelua sain.
Jospa sinä olet heidän ainoa asiakas, ei mikään taho rankkaa mitään yhtiöitä umpisurkeiksi ilman todellisia mittareita. PISTE.
Johto varmaan saa kuitenkin bonukset palkkioksi hyvästä työstä.