Luokkakokous. Mitä mieltä, oliko vanhoja koulukavereita mukava tavata?

Mietin, että onko tapaamiset ikinä mukavia?

Eipä ole

Meillä oli ainakin oikein mukavaa. Tosin hyvin moni perui/ei vaivautunut vastaamaan koko kutsuun, joten meitä oli hyvin pieni porukka koossa. Se olikin itseasiassa oikein kiva juttu, koska pystyi kunnolla keskustelemaan menneistä vuosista. Ei oltu keskellä huutokeskustelua koko ajan. Yllättävintä oli kuitenkin se, että luokan ns. suositut tyypit (= äänekkäimmät/kovikset, miten heitä nyt kutsuisi..) eivät edes tulleet paikalle, he nimenomaan jättivät koko tapahtuman huomioimatta. =D Siitä voikin sitten päätellä, että eivät ole muuttuneet varmaan ollenkaan, ja ihan hyvä että jättivät tulematta.

Avoimin mielin vaan messiin! =)

Oli kivaa varsinkin siinä vaiheessa, kun keksivät laulaa macarenan uusilla sanoituksilla.

Oli ihan mukavaa. Aika järkyttävää se, miten moni oli jo kuollut:(

Itse en ole tykännyt itse luokkakokouksista, kolme kutsua on tullut, mutta vain yhdessä käynyt. Olin koulukiusattu, ja arvet ovat vieläkin. Meno ei samanlaista enää ollut, mutta koko ajan olin tavallaan 'tuntosarvet ulkona' tarkkailin kaikkia ja kaikkea, sillä sitä kiusaamista ei vaan pystynyt siinä tilanteessa unohtamaan. Ne kaksi pahimpaa pääjehua ei siellä olleet, mutta heidän apurinsa kumminkin. Hänen kanssaan olikin vain sellaista hyvää-päivää-kirvesvartta-tervehtimistä. Ei kiitos enää!

En pitänyt luokkakokouksista lainkaan. Olin niitä taviksia, joille kävi lopulta hyvin. Se oli luokan tähtien mielestä väärin, koska kauneus ja ihana poikaystävä merkitsivätkin 15 vuoden kuluttua samaa kuin kesken jääneet opinnot ja huono parisuhde.

En mennyt. Eipä kiinnosta tavata ja hymistellä siellä. Eivät ole mulle tärkeitä ihmisiä.

Olin ainoa jota ei kutsuttu.

Mäkään en mennyt. Olisi ollut tänä kesänä. Olin itse koulukiusattu ala-asteen lopulla ja yläasteen alussa. Luokkakokous olisi ollut ala-asteen luokan. Mietin pitkään menenkö, koska parhaassa tapauksessa tapaaminen olisi voinut purkaa jännitteitä ja normalisoida jotenkin tilannetta. Oltaisiin juteltu niitä näitä myös ex-kiusaajien kanssa. Pahimmassa tapauksessa se olisi taas ollut vain ahdistavaa ja olisin taantunut siksi araksi ja ahdistuneeksi kiusatuksi tytöksi. Ehkä eniten asiassa ratkaisi se, että jännitän edelleen sosiaalisia tilanteita (ehkäpä jäänne koulukiusaamisajoista) ja sellaiset "nyt jokainen kertoo vuorotellen kuulumisensa" -tilanteet koen melko jännittävinä ja ahdistavina. Ei olisi varmaan ollut nautinto. Noin 30 oppilaan luokalta lopulta vain alle 10 osallistui, joten enpä ollut ainut skipannut.

Joillekin voi varmaan olla hienokin kokemus ja herättää eloon kuihtuneita vanhoja ystävyyssuhteita yms. Mieheni kävi, äitini myös ja tykkäsivät.

Oli tietysti. Ei minulla ole mitään hampaankolossa ketään vastaan. 

Jotenkin hassua, että palstalla on yleensä enemmistö, joiden mielestä luokkakokoukset ovat ihan kauheita eikä yhtään kiinnostaisi mennä. Oliko se kouluaika sitten niin kamalaa kaikilla? Minulle se oli ainakin ihan parasta aikaa, vaikka siellä paljon draamaa, nolouksia ja epävarmuuksia olikin. Jopa ne tytöt, joiden silloin tiesin puhuvan minusta pahaa selän takana, ovat nykyään fb-kavereitani ja heitä oli mukava nähdä. 

Minusta se oli tylsää. En tiedä, oliko kenessäkään mitään vikaa, mutta ei heissä myöskään ollut mitään, mikä olisi enää kiinnostanut. Vieraita ihmisiä.

Minä olen niin epäsosiaalinen enkä viihdy porukoissa, joten en oikein viihtynyt luokkakokouksessa. Joitakin yksittäisiä tyyppejä oli ihan kiva nähdä, ja on FB:ssä viestitelty jälkeenkinpäin, mutta kokonaisuutena oli vain vaivaannuttava fiilis.

En menisi koska en halua nähdä niitä ihmisiä enää ikinä,

En ole mennyt aiempiin tapaamisiin eikä minua voi edes kutsua sillä olen salannut yhteystietoni ja vaihtanut nimeni.

Meillä oli ala-asteen luokkakokous pari vuotta sitten. Oli hauska nähdä vanhoja tuttuja ja päästä bondaamaan niiden kanssa, joiden kanssa en kouluaikana tullut toimeen! Suurin osa oli aikuistunut ja fiksut tyypit pysyneet fiksuina, eikä kenellekään ilkeilty. Pari luokkamme jätkää - jotka silloin aikoinaan olivat ne suosituimmat - jopa pyysivät meiltä kaikilta anteeksi, jos ikinä olivat olleet meille kusipäitä. Oikeasti he kuitenkin olivat silloinkin ihan mukavia.

Sen sijaan ne oikeasti pahimmat kusipäät eivät anteeksi pyydelleet. Pari heistä oli suurimman osan ajasta hiirenhiljaa eikä puhunut juuri kenellekään, yksi taas todisteli edelleen suureen ääneen omaa erinomaisuuttaan. On mielenkiintoista, kuinka toiset ihmiset muuttuvat ja toiset eivät :)

Oli mahtavaa. Olin aikoinani lihava, ruma ja koulukiusattu. Nyt kun menin paikalle oli ihana nähdä että kaikki muut oli rupsahtaneet, lihoneet ja moni paskassa ammatissa. Minä taas kaunistuin vanhetessa ja olen nyt timmi, huoliteltu ja johtaja asemassa. Oli kiva nähdä miten ihmisten naamat venähti kun purjehdin paikalle. Asun nykyisin ulkomailla ja tulin ihan varta vasten katsomaan miltä entiset kiusaajat näyttää kun itse olen elämäni voimissa :)

Vierailija kirjoitti:

Meillä tiedossa 2 kuukauden kuluttua yläasteen luokkkakokous. Hieman jännittää, sillä en ollut ns. suosittu.

Nyt elämässä menee kuitenkin hyvin. Uusi paikkakunta, koulutus ja työt. Häät oli kesällä.

Mulla ei ole vielä tähän mennessä ollut tarvetta nähdä vanhoista koulukavereista ketään. Koulusta on aikaa liki 30 vuotta.

Sama kuin intoilisi mistä tahansa tapaamisesta tuntemattomien ihmisten kanssa. Sillä erotuksella että he saattavat kertoilla sinusta asioita jotka itse muistat ihan eri tavalla, tai et muista ollenkaan. Siis ei kiitos. Olen tekemisissä niiden ihmisten kanssa joiden kanssa haluankin olla, ja jos haluan bondailla joidenkin ihmisten kanssa, se liittyy usein harrastuksiin, ei tuntemattomiin ihmisiin joista et edes muista miltä he näyttivät :D

Mitä tarkoittaa, kun aloituksessa mainittiin, ettei ollut suosittu? En minä muista että monikaan omalla luokalla olisi ollut erityisen suosittu. Kullakin vain oli se oma kaveriporukkansa ja joillakin yksittäisillä henkilöillä oli keskenään hankaluuksia. Ei meillä ollut sellaista jenkkityyliä, että on jokin cheerleading-porukka, johon pääsee vain parhaat. 

Oli oikein mukavaa, kun edellisestä tapaamisesta olikin jo kulunut 50 vuotta.