Oon 37 v. ja tuntuu kun elämä olis ohi

Sama fiilis.

T. 18v lukiolainen

Aloita vapaaehtoistyö! Sinua kaivataan,sinua tarvitaan, voit vaikuttaa ehkä ratkaisevasti toisten ihmisten elämään. Saatat huomata,että vaikka suret toteutumattomia unelmia, näet,miten paljon sinussa kuitenkin on potentiaalia, kun voit tuottaa oikeasti hyvää mieltä toiselle, jolla on vielä vaikeampi tilanne. Ehkäpä saat siitä myös uuden suunnan elämällesi.

Kenties huomaat,että tämäkään eksistentiaalinen elämänkriisisi ei ollutkaan ihan turha, vaan toi sinut uusien elämysten äärelle. Elämänarvosi muuttuvat. Joskus,kun elämä tuntuu umpikujalta,se johtuu siitä,että pitää edelleen kiinni eilispäivän unelmista ja ahtaista normeista. Niistä irti päästäessään tuntuu,kuin ensin näkisi vain tyhjää,kunnes mieli vaistomaisesti lähtee näkemään maailman uusin silmin.

Aivan,kuten nuorena näkee ympärillään vain toisia oman ikäisiään ja kaikki vanhemmat ihmiset ja esim. vammaiset tms. ovat" niitä toisia",harmaata massaa, epämääräistä hyhmää, jotka vain nyt sattuvat oleilemaan ympäristössä, niin samoin ihminen kriisien kautta joutuu jättämään jäähyväisiä omalle minäkuvalleen ja näkemään tarkemmin sen harmaan massan. Eihän se olekaan epämääräistä hyhmää,vaan ihmisiä,kuten sinä.

Tätä prosessia kutsutaan henkiseksi kypsymiseksi, viisauden kasvuksi.

Mä olen 64 ja voin melko hyvin. Eläkkeellä ja vaimokin on ja aikuiset lapset. Espanjaan lomalle kohta. Elämä on kivaa !

Kuuluu tuohon ikään. Ikäkriisit ovat merkki siitä, että ihminen pohtii omaa polkuaan. Se että pohdit näitä, avaa mahdollisuuden muutokselle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö. Tää on jonkun perheellisen aloitus lapsettomille :DD

Höpö höpö itelles! Tuota kutsutaan empatian puutteeksi. Jos sinulla ei ole mitään kokemusta siitä, kun 1. elämäsi mies jättää sinut yllättäen nuoremman ja hauskimman naisen takia ja 2. Et sen jälkeen löydä ketään, joka oikeasti sytyttäisi ja haluaisi perustaa perheen kanssasi, niin ole hiljaa.

Nuoremmaksi et voi ruveta, mutta miksi ihmeessä et itse olisi se hauskin?

Vierailija kirjoitti:

Uusi ala? Eikä opiskelu mene ikinä hukkaan.

No sitä uutta alaa nimenomaan noilla opinnoilla yritin. Ei auttanut opiskelu siihen työpaikan saamiseen. Valmistuin 2012 ja olen jo 47. Todella vaikea enää motivoitua opiskelemaan vielä jotain toista uutta alaa tämän ikäisenä, kun en nuorempanakaan päässyt töihin opintojen kautta. Ne kaikki nuoremmat ja tyhmemmät pääsi ihan kivasti työelämään. Ja kyllä sen tavallaan heille suonkin, heillä on elämä vielä rakentamatta. Minulla on lapsi tehtynä ja koti maksettuna, joudan olemaan työttömänä kun en kerran minnekään kelpaa. Mutta ei tämä silti kivalta tunnu.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Mulla ikää 29v. Kaipa tää ohi menee. Tuntuu vaan masentavalta ajatella, et se nuoruus olis nyt sit taputeltu, eikä elämän valinnat miellytä.

Opiskelin joskus viime vuosisadalla kasvatustieteen perusteita. Enpä sieltä paljon muista, mutta nämä ikäkriisit jäi mieleen,30 ja 40 vuotta. Itse olin silloin alle kaksivitonen ja tuntuivat hyvin kaukausilta asioilta silloin.

Tuohon kolmeenkymppiin kuuluu tuo ammatin pohtiminen ja neljässäkympissä ollaan puolenvälin krouvissa ja miltä se sitten tuntuu.

Tuosta tiedosta on ollut paljon käytännön hyötyä omissa kriiseissä. Mikäs kriisi se nyt onkaan, kun olen jo viidenkympin paremmalla puolella?

Pistää esiin yksi asia näissä kommenteissa. Onko matkustelu joku meriitti? Monet pitää matkustelua jonakin saavutettavana asiana. Kyllä onnellinen voi olla ihan kotimaassakin.

Sitten mietityttää, miksi nelikymppisenä itketään lasten ja perheen perään. Jos haluaa nuoruutensa viettää ilman sitoumuksia, joita perhe tuo tullessaan, niin nelikymppisenä on jo parasta ennen päivä ohi. Eli alkaa olla myöhäistä hankkia lapsia.

37v ehtii hyvin etsiä miehen ja hankkiutua raskaaksi. Tai jos miestä ei löydy, niin hankkiutua raskaaksi.

Nettiin ilmoitusta vaan ja meikkiä naamaan.

Nyt nainen pelimerkkiä kehiin!

Sama fiilis. T. taapero.

Eihän jollekin nelikymppiselle haahkalle ookkaan enää tulossa enää mitään jos ei ole aiemmin ollut tullakseen :D 

Itse täytin just 20 ja ootan innolla mitä elämä vielä tuo tullessaan. Plus oon kaunis ja opiskelen Helsingin yliopistossa ;)

Olet masentunut, koska olet sinkku, ja pysyt sinkkuna, koska olet masentunut. Siinäpä noidankehä. Jos oikeasti tuntuu siltä, että kaikki on turhaa ja peli on menetetty, kannattaa ehkä hakea apua. Masentunut ihminen ei jaksa kiinnostua mistään eikä huomaa mahdollisuuksia, joita hänellä todellisuudessa on. Eli sille mielialalle pitäisi ihan ensimmäiseksi tehdä jotain.

Olen itse sairastanut 3-kymppisenä masennuksen ja syönyt siihen lääkkeitä. Kun olen jälkeenpäin miettinyt, oikeastaan olin ollut enemmän tai vähemmän masentunut jo paljon ennen kuin hain apua. Vasta konkreettiset vastoinkäymisen pysäyttivät ja saivat menemään lääkäriin. Jäin työttömäksi, ja samaan aikaan läheiseni sairastui vakavasti. Lääkkeiden ja keskusteluavun myötä elämäni kuitenkin alkoi muuttua parempaan suuntaan. Muutin toiselle paikkakunnalle, sain töitä, aloin seurustella jne. Paranin, ja koko maailma alkoi näyttää toisenlaiselta.

37-vuotiaana on varmasti saavuttanut jotain. Ainakin jonkinlaisen ymmärryksen siitä, millaista elämää haluaisi tai ei haluaisi elää. Useimmilla on katto pään päällä, ja aika moni on kulkenut jo pitkän polun työelämässä. On ainakin henkistä pääomaa jos ei muuta. 37-vuotiaalla on vielä ihan hyvin aikaa tulla äidiksi. Jos ei miestä löydy, niin hedelmöityshoitojen avulla sekin on mahdollista, vaikka yksinhuoltajana on kyllä rankkaa. 

Yritä löytää elämänilo. Jos se tuntuu kovin vaikealta, kehotan menemään lääkärin tai terapeutin juttusille. Aloita jokin harrastus ja aseta itsellesi siinä tavoitteita. Uppoudu johonkin mukavaan tekemiseen. Laajenna sosiaalisia ympyröitäsi, yritä tutustua uusiin ihmisiin. Kun tapaa paljon ihmisiä, on väistämätöntä, että joskus tapaa jonkun, jonka kanssa voi muodostaa parisuhteen. Silloin pitää vain itsellä olla avoin ja iloinen asenne.  Synkkämieliset ihmiset eivät vedä puoleensa.

Elämä ei ole ohi 37-vuotiaana. Minun kummini meni ensimmäisen kerran naimisiin 6-kymppisenä. Sinäkin voit olla uuden elämäsi alussa. 

Mä olen 27 vuotta nuori. En ole laisinkaan rikas tai menestynyt, ainakaan sillä tavalla mitä media ja some tuputtaa. Mutta ei hätää, mulle päivän kohokohta voi olla vaikka tiskatut asiat, nettikaupasta saapunut tuote tai joku hyvä tv-sarja. :) Joillekin varmasti pieniä asioita, mutta mitä väliä jos niistä tulee hyvä ja onnellinen olo?

Miehen mäki löysin vasta himpun alle 32 vuotiaana, joten kyl sen ukon ehit hommaa hyvin