Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Asiantuntijat korostivat keskittyneensä siihen tavalliseen arkeen tällä kaudella, joten on hyvin ironista, että juuri erilainen arki on syy, jota meille tarjotaan Marin ja Petrin eron syyksi.
Kuka tahansa olisi nähnyt Petrin urheiluhulluuden, kun olisi kysynyt, että moneltako hän herää, mitä hän tekee päivänsä aikana ja monelta menee nukkumaan.
Sinänsä klo 21 nukkumaanmenoaika ei minusta ole kohtuuton, sillä monet menevät nukkumaan klo 22 tai klassisesti "kympin uutisten jälkeen", mutta jos se on aika, jolloin on oltava jo unessa, niin se hieman muuttaa kuvaa.
Klo 4.30 herääminen joka aamu vain urheilun takia ei ole normaalia. Tällaisen kokeilun aikana tämä olisi pitänyt unohtaa, jotta parilla olisi ollut mahdollisuus. Kuka tahansa kyllä herää 4.30, kun lähdetään matkalle tms., mutta tuosta vain ei rytmiä muuteta.
Tässä kohtaa ymmärrän asiantuntijoita; Petri on voinut sanoa pyöräilevänsä töihin ja käyvänsä salilla. Se kuullostaa normaalin, kunnostaa huolehtivan elämältä. Tässä kohtaa on saatettu kysyä, että onko liikkuva puoliso tärkeä ja Petri on voinut sanoa, että vaimon kanssa olisi kiva liikkua. Jos olisin asiantuntija, olisin tässä kysynyt tiukkoja ja tarkkoja kysymyksiä urheilun tärkeydestä, kuinka liikkuva vaimon tulisi olla ja ottanut selville herran päivän ja kysynyt, voitko olla liikkumatta? Entä jos vaimosi ei olekaan yhtä liikunnallinen, kestätkö sen?
Epäilen myös, että Thunderi ihastui Petriin, tuli vahva mancrush, "nyt etsitään Petrille nainen". Ja unohdettiin tutustua kunnolla Petriin ja käsittää, että vain fitnessnainen käy, ehkä reilusti nuorempi ja pitkät vaaleat hiukset...?
Marin maininta liikuntahaaveesta herätti ehkä idean, että tässä voisi olla Petrille match, eikä muistettu enää mitä pari oli maininnut. Selvästi ikä sopi, testit lupasivat hyvää verrattuna muihin sinkkuihin ja molempien kohdalla puhuttiin liikunnasta. Ehkä siellä oikeasti ajateltiin, että kohta ne Mari ja Petri pyöilevät yhdessä kohti ikuista onnea... Muistamatta, ettei Mari aktiivisesti pyöräile ja Petrille pyöräily on toinen luonto.
En yhtään ihmettele, jos sekä Mari että Petri on sanonut olevansa huumorintajuinen, joustava ja valmis kompromisseihin ja tarkottanut sitä. Hehän olettivat saavansa unelmiensa puolison, niin silloin on valmis vaikka mihin ja idean tasolla me olemme kaikki vaikka mitä. Käytäntö onkin se haaste, joka osoitti Marin ja Petrin erot nopeasti. Se näkyi katsojille heti, mutta miksei asiantuntijoille selvinnyt yhtä monta hälytysmerkkiä? Arvot voisi selvittää, kemiaa ei.
Pakko sanoa, että ainakin ohjelmassa vain Elina Tanskanen sanoi, että _hän_on keskittynyt tuohon arjen teemaan. Se siis ei ollut mikään yleinen tämän kauden juttu.
Mari ja Petri ovat hyvä esimerkki siitä, että ikä ei automaattisesti tarkoita kypsyyttä.
Kyllä Petri vaikuttaa neuroottiselta kontrollifriikiltä, joka pettyi Marin ikään (ei ollut reilusti nuorempi), elämäntapaan ja arvomaailmaan. Eleet Pettillä sitä luokkaa että olisiko seksistäkään tullut ikinä mitään Marin kanssa. Marille sopii 5-10v vanhempi kulturelli, boheemi, suvaitsevainen ja hyvin toimeentuleva mies.
Vierailija kirjoitti:
Kummankin olisi pitänyt joustaa varmasti puolin ja toisin, mutta ihmettelen jos Petri ei ole tajunnut mukautua alussa enemmän nuorikkonsa rytmiin, ajatuksella vietetään kaikki mahdollinen aika yhdessä vain ollen. Keho olisi kestänyt sen pienen eron, jonka Petri olisi elänyt uudelle elämänkumppanille.
Mikkokin oletti jotenkin, että Heidi hyppää tuosta vaan hänen arkeensa.
Ehkä Petri halusi heti alusta pitäen rehellisesti näyttää, millaista hänen elämänsä on? Hän varmaan tiesi, ettei aio mitään radikaalisti muuttaa. Saattoi kyllä myös mikkomaisesti olettaa, että tässä nyt on hänelle valittu puoliso, joka vastaa täysin hänen odotuksiaan.
Näillä pitäisi olla pakollisena harjoituksena ennen lopullista valintaa katsoa entiset tuotantokaudet tai ainakin joku niistä, ja kirjoittaa ajatuksiaan tapahtumista asiantuntijoiden luettavaksi. Samalla oppisivat uskomaan että ei aina natsaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johannalla tuo runsaus on yläkropassa, hoikka alhaalta eli on mallia omena. Itse olen lihava päärynä.
Olkoon vaikka porkkana, mutta lopettakaa tuo ulkonäön mollaaminen! Missikisat on ihan eri kanavalla.
Analysointi ei ole mollaamista. Minusta Johanna on hyvännäköinen, mutta voin silti sanoa että on omenavartaloinen. Sinä itse se tässä olet, joka ei taida ylipainoa hyväksyä, jos pidät täysin neutraalia keskustelua vartalonmuodosta mollaamisena.
Miksi "analysoida" jotain minkä jokainen näkee? Miten Johannan vartalonmuoto liittyy mihinkään?
Kommenttisi oli lisäksi täysin irrallinen, et vastannut mihinkään tai selventänyt mitään, piti vain päästä kommentoimaan toisen -ja omaa- vartalonmuotoa.
Vierailija kirjoitti:
Onhan sitä bodareita, joilla on vaimo, ja ehkä joku nainen lihaksia ihaileekin yli kaiken, mutta miten oletettiin juuri Marin sellaiseen ryhtyvän? Thunderilta nyt voi odottaakin oletusta että vaimo ihailee miestään, mutta entä muut asiantuntijat?
Eikö toi Dunderfelt ole juuri se joka on puhunut että parisuhteen pitäisi olla tyyppiä "minä Tarzan sinä Jane"? No tässä nähtiin miten tällainen miehen lihaksikkaaseen ohjaukseen alistumisen idea oikeasti toimii fiksulla citysinkulla. Sääli vaan että Mari joutui teorian koekaniiniksi, kun olisi ansainnut yrityksen ihan toisenlaisen miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan miettinyt, miksei ohjelmaan ole valittu varaparia kun huomattiin, ettei Marista ja Petristä tule paria? Vielähän olisi voinut esim. 4. jaksossa tupsahtaa uusi pari kuvioihin...
Ei kai kukaan asiantuntija luullut, että neljäkymppiset sinkkut lyövät ensimmäisen viikon aikana hanskat tiskiin. Jos tuolaiseen formattiin menee, niin kyllä normaalit ihmiset jaksavat sen 5 viikkoa tutustua toisiinsa ja sen jälkeen ilmoittavatko jatkavatko vai eivät. Ei tämä ohjelma mikään Napakymppi ole, että pääsee telkkaan, saa ilmaisen matkan ja matkan jälkeen voi jatkaa omaa elämäänsä. Petri olisi ehkä onnistunut toisenlaisen kanssa, mutta Marille ei olisi kelvannut kuin joku mielikuviensa prinssi valkoisella fiatilla, siis ratsulla.
Minusta tämä Marin ja Petrin meuhkaus harrastusten yhteensopimattomuudesta on todellinen farssi! Ei kai kukaan -asiantuntijat mukaan lukien- voi kuvitella, että jonkun urheiluharrastus tarkoittaa kilpapyöräilyä ja pyöränhuoltoa 24 tuntia vuorokaudessa, ilman että kyseisen henkilön ajatusmaailmaan mahtuu mitään muuta. Eihän se silloin ole mikään harrastus enää! Juu, eikä Marin toiminta herätä yhtään enempää ihailua. Hän oli suorastaan ilkeä Petriä kohtaan, esim. mainos-ilmapallon antaminen toiselle "synttärilahjaksi". Mautonta.
Kun täällä väännetään, oliko liikunta tai liikkumattomuus Marin ja Petrin eron syy, tai miten tärpättipurkki voi aiheuttaa kränää Esan ja Aliisan välille. Niin porukka taitaa unohtaa, että taustalla voi olla seksielämän toimimattomuus tai puute. Vähän ihmettelen, miksei parien kohdalla puhuta seksielämästä mitään?! Onhan se nyt aika oleellinen juttu suhteen onnistumisen kannalta. Tekosyiden keksiminen epäonnistumiselle vaikuttaa aika työläältä ja harhaanjihtavalta. Saattaa pareja huonoon valoon, kun pikkuasioista tuleekin muka ylitsepääsemättömiä. Joo-o, onhan se hyvin henkilökohtainen asia, mutta kun tällaiseen ohjelmaan lähtee, minusta pitäisi kyetä asiasta myös telkkarissa jollain tasolla puhumaan. Ja kertomaan toimiiko vai ei, tai onko sitä edes yritetty.
Kysytäänkö hakijoilta muuten haastatteluissa, onko seksin kanssa ollut ongelmia aiemmissa suhteissa? Toivottavasti asia huomioidaan hakuvaiheessa!!
Asiantuntijoille ilmainen vinkki jatkoa ajatellen; etsikää naimanaamoja suunnilleen samoilla arvoilla ja elämäntavoilla.
Tutkimusten mukaan ns. naimanaamojen liitot ovat onnellisia ja he ihastuvat nopeasti toisiinsa. Katsokaa ympärillenne; ihastuneella pariskunnalla on usein samoja kasvojenpiirteitä. Tällä kaudella ei ole ketään sellaista paria. Eikä tässä ole tullut kenenkään osalta sellaista tunnetta, että nuo olisivat ihastuneet toisiinsa, kunhan koittavat saada homman pelittämään. Sitten kun ensimmäisen kerran ihastuvat kunnolla jo ollessaan liitosssa, on liitto kriisissä. Pelkkä tahtotila ei riitä jos ei ole tarpeeksi syvää tunnetta toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies jolla unelma kirjoitti:
Nänhän tämä menee stadin "mareilla" !!!!
Aivan. Kevyttä nautiskelua, teatteria, kahviloita, viinin lipittämistä, syvällistä keskustelua. Asuntokin vitivalkoinen, ahdistavan tyylikkäästi sisustettu, jossa ei edes ruokapöydälle paikkaa. Kuvittelen raavasta miestä ruokailemassa polviensa päällä vitivalkoisella sohvalla, pelkäämässä että likaa ja sotkee asunnossa jotain. Sänky nukkumasopessa ahdas, huoneessa tukalan kuuma. Onko tällainen aikuisen ihmisen elämää ja mikä sija siinä on aviopuolisolla?
Yleensä se perheasunto hankitaan yhdessä eikä valmiiksi.
Yritetään kuvitella asuntoon "tunkeutuvan" miehen, tässä tapauksessa Petrin tuntemuksia. Lisänä vielä Marin nokkava käytös. Ehkä siinä ei osaa ajatella, että tulevaisuuden perheasunto muuttaa tilanteen.
Analyysiä analyysin perään, miettimistä miten Mari ja Petri olisivat toisensa hyväksyneet. Asiat ovat yksinkertaisia. Toisessa saattaa olla joku ulkonäöllinen piirre jota vaan ei voi sietää eikä omaan pirtaan sovi vaikka mitä tekisi ja kääntäen jotakuta luonteeltaan hieman hankalaa sietää jos hänellä on ulkonäössään joku asia josta pitää tai jopa kiihottaa.
Johannan takapuoli esimerkiksi on hyvin poikamainen ja tämä olisi itselleni asia josta en pääsisi yli. Alun kiimavaiheessa se ei haittaisi mutta melko pian kyllä. Jollakulla naisella saattaa olla pieniä partakarvoja...hrrrr....ei vaan voi sietää kuten ei voi myöskään tuuheaa alapääkarvoitusta jos se rönsyilee napaan ja reisiin saakka. Jollakulla ovat huulet liian paksut, toisella liian ohuet, jonkun suu on pieni, toisella on valtava Julia Roberts-luukku.
Miehellä saattaa taas olla naisen mielestä liian ohuet jalat, takapuoli liian naisellinen ja sitä rataa. Näistähän tässä on lopulta kyse.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä, miten Marin olisi pitänyt "joustaa" Petrin torjunnan kanssa? Siis olla loukkaantumatta siitä, ettei hän / hänen seuransa kelpaa, sekö olisi ollut joustamista tässä tapauksessa?
Selvästihän Mari on kokenut, että hän / hänen seuransa ei Petrille riitä, kun Petri mieluummin menee taaperoiden aikaan nukkumaan kuin viettää aikaa hänen kanssaan. Syö mieluummin rahkaa ja jauheita kotona yksin, kuin haluaa tutustua Mariin istumalla alas (vaikka siihen ravintolapöytään). Piheys on varmaan tullut häämatkalla ilmi jotenkin niin, että Mari on ehdottanut tekemista (vaikkapa joku maksullinen museokäynti tm), eikä Petri ole halunnut osallistua ja sanonut syyksi, ettei huvita maksaa moisesta.
Minusta Mari on tässä paljon enemmän "kartalla" ja ollut alunperin valmis heittäytymään, mutta Petri on vain näennäisesti "joustanut" ehdottamalla jotain kirkkovisiittiä oman nukkumaanmenoaikansa puitteissa. Petrin rytmi on hyvin epätavallinen ja juuri siitä joustamattomuus kertoo toiselle, ettei toinen ole tarpeeksi kiinnostava. Se on torjumista ja tällaisessa ohjelmassa torjutuksi tuleminen on varmasti ihan hirveää. Enpä osaisi itsekään paljon Maria paremmin käyttäytyä vastaavassa tilanteessa.
Mielestäni M ottaa kyllä ottaa hyvin nopeasti kaikki ihan tavallisetkin sanomiset itseensä kuten "Anteeksi kuinka? mitä sanoit? Kyy-llä tarkoitit, älä viitsi, tästä puhutaan vielä "jne ja päälle kalsea kireä ääni ja kiukkuinen ilme ja silmien pyöritys. Näin keittiöpsykologina ei muuta voi kuin arvailla mikä lienee taustalla, huono itsetunto tai traumaattiset aiemmat kokemukset lapsuudessa tai parisuhteissa. Ihan mahdoton tuollaisen kanssa olisi elää, miettikää nyt itse sanot mitä tahansa niin silmät pyörii päässä ja joudut hiljennetyksi. Loppujen lopuksi myötäileminen tai hiljaa oleminenkaan ei auta koska se alkaa ärsyttämään toista. Kokemusta negatiivisista ihmisistä on ja jotkut heistä ei muutu vaikka seura vaihtuisi. Näin se vaan on eikä tästä miksikään muutu! (Marin sanonta). Jos katsoitte pätkän kun M käveli ystävänsä kanssa Kallion katuja ja selitti tilanteestaan, niin oli hän saanut ystävänsäkin hiljaiseksi toinen käveli hiljaa vierellä hiljaa hymisten.
Ensi kaudella pitäisi olla tiukka sopimus: viisi viikkoa naimisissa.
Poikkeus: fyysinen väkivalta.
Sillä kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä viiteen viikkoon. Jos ennakkoon epäröi, niin karsintaan jo alussa, helppoa.
Se on ALIISA ei ALISSA. Ei voi olla niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tämä Marin ja Petrin meuhkaus harrastusten yhteensopimattomuudesta on todellinen farssi! Ei kai kukaan -asiantuntijat mukaan lukien- voi kuvitella, että jonkun urheiluharrastus tarkoittaa kilpapyöräilyä ja pyöränhuoltoa 24 tuntia vuorokaudessa, ilman että kyseisen henkilön ajatusmaailmaan mahtuu mitään muuta. Eihän se silloin ole mikään harrastus enää! Juu, eikä Marin toiminta herätä yhtään enempää ihailua. Hän oli suorastaan ilkeä Petriä kohtaan, esim. mainos-ilmapallon antaminen toiselle "synttärilahjaksi". Mautonta.
Olen käsittänyt, että Petri pyöräilee työmatkat eli noin 13 km aamulla ja 13 km illalla. Ei tuo pelkkä työmatkapyöräily tee ihmisestä fanaattista urheilijaa. Harrastan itse pyöräilyä ja viikonloppuna pyöräilyt on 50-100 km ja arkena vähän vähemmän.
Tää nyt on ihan arvailua, mutta musta vaikuttaa että Marilla ja Petrillä meni jotain pahasti pieleen jo ekana yönä. Marin käytös jo häämatkalla viittaa siihen, että hän oli loukkaantunut Petrille pahemman kerran. Jotain intiimiä, kun sitä ei haluta avata tarkemmin. Kaikki paljastetut asiat vaikuttaa tekosyiltä ja sellaisilta, jotka alkaa ärsyttää jos toinen on esim torjunut tai lytännyt sänkypuuhissa..
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo Marin ja Petrin liikuntafiasko on kyllä ihan asiantuntijoiden omaa syytä - ei heillä ole ollut aiemminkaan tuuria "liikunnallisten" parittamisessa (Muistaako kukaan Ronia ja Tanjaa? siinäkin povattiin liikunnasta hyvää liimaa suhteelle ja laihaksi jäi, vaikka yhdessä "lenkkeilivät"). Olen samaa mieltä siitä, ettei Mari anna kovin hyvää kuvaa itsestään, mutta varmasti ärsyttää kun joku Dunderi parittaa sut urheiluhullulle. Kummatkin (M&P) ovat varmasti ihan fiksuja ja mukavia ihmisiä, mutta aikamoista joustamattomuutta kummankin puolelta on havaittu. Mutta tämäkin asia (ja moni muu) olisi saatu selville jos a) asiantuntijat eivät luottaisi sokeasti standardoituihin "psykologisiin testeihin" jotka kertovat ihan vaan viitteellisesti mitään ihmisestä ja b) tekisivät perusteellisempaa soveltavaa haastattelua tai vastaavaa laadullista tutkimusta ennen kuin parittavat jengiä keskenään. Häpeää ja pettymystä pitääkin tuntea (asiantuntijat siis), jos ei edes tän vertaa osaa erotella ihmisiä... Mutta minkäs teet, Dunderi on jo vanha, ei sille ois tullu mieleenkään että liikunnallisuutta vois olla monen tyyppistäkin ( muutenkin tosi omahyväinen ja norsunluutornista alas "muurahaisia katseleva tyyppi), Jasoni on taas niin syvällä teoriassa ettei sillä käytännönhommiin oo mitään asiaa ja osaamista ja Tanskanen nyt vaan liiibalaabailee ilman oikeasti pätevää koulutusta, mikä toimii pareille joilla ei ole oikeita ongelmia.. JOSTAIN syystä aina kun todellisia ongelmia parisuhteissa ilmenee, niin asiantuntijat tulevat kehiin supermyöhään ja en ainakaan oo edellisistä kausista nähnyt hirveästi viitteitä, että asiantuntijoiden puolesta olisi yritetty auttaa pareja kaikin keinoin. Ja ei, mielestäni kumpikaan Mari tai Petri ei ole puhtaita pulmusia myöskään. Kumpikin on super-ehdoton oman kuplansa vanki. Ehkä joskus oppivat joustamaan. Parisuhteita ei tuu a la carte.
Liikunnallisuutta yhdistettiin varmaan myös Miian ja Ollin parituksessa, vaikka ei sillä - niin kuin muillakaan ulkoisilla asioilla - ole lopulta merkitystä siinä, tuleeko liitosta mitään vai ei.
Liikunta on ainakin asia, jolla saadaan toimivaa kuvamateriaalia tällaiseen ohjelmaan. Olisi kiva nähdä tuotantotiimin pään sisään ja tietää, millaisia yhteisiä salisessioita heidän mielessään pyöri, kun he keksivät parittaa M:n ja P:n.
Voisiko Marin ja Petrin ongelmien taustalla olla se, että tietävät toisensa jotain kautta jo ennestään? Petristä puhuttiin sarjadeittailijana ja joku täällä taisi kertoa Petrin olevan tuttu myös joltain sivustolta, jossa alastonkuvia? Korjatkaa jos olen väärässä. Voisivatko aiemmat tapahtumat/historia tai ennakkokäsitykset vaikuttaa asenteisiin? Selittäisi nopeat käänteet huonompaan.
Onko joku Marin tuttu voinut tapailla Petriä ja homma on mennyt mönkään?
Mä olisin halunnut nähdä enemmän Marin ja Petrin välistä keskustelua just esim siitä et eikö tota treeniä voisi hieman löysentää avioliiton ekoiksi viikoiksi. Miten Petri on ikinä treffaillut naisia kun sen aikatauluun ei tunnu mitään mahtuvan? Mulle tuli olo et kumpikin kuvitteli saavansa sellaisen puolison joka vaan täysin solahtaa osaksi omaa elämää ja thäts it. Kummaltakin tuntui täysin puuttuvan tahto joustoon ja oman elämän muuttamiseen. Toi Marin asunto isoine huonekaluineen oli esimerkiksi ihan väärä valinta alkuun, olisivat vuokranneet asunnon heille.