Ensitreffit alttarilla Suomi 2017
Kommentit (9874)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esa on mukava ja kunnollinen, mutta omasta mielestäni aivan liian maalainen jotta jutulla olisi tulevaisuutta. Miten on mahdollista että hän oli viimeeksi ollut lentokoneesa pikkulapsena vaikka on työssäkäyvä mies?
On mahdollista ihan helposti. Matkusteluhan ei ole mikään pakollinen asia aikuiselle. Ei edes työssäkäyville. Esaa kiinnostaa ohjelman perusteella remontointi, käsillä tekeminen, leipominen ja muu kotona tapahtuva puuhastelu. Ei silloin välttämättä ole intoa lähteä kiertelemään maailmaa, kun viihtyy paremmin kotona. Itse olen akateemisesti kouluttautunut, työssäkäyvä ja kaupungissa asuva nainen ja olen viimeksi ollut lentokoneessa 16-vuotiaana. Ei vain kiinnosta lähteä ulkomaille. Suomessa on ihan riittävästi nähtävää ja koettavaa.
En ymmärrä näitä ihmisiä jotka ei pidä matlustelusta. Enkä nyt puhu jostain turkin pakettimatkoista. Kyllä kertoo ihmisestä jos ei nauti siitä että näkee erilaistakin kulttuuria kuin Suomen möllöttäjiä, erilaisia ruokia, rakennuksia ym.. Siis miten tuollainen elämys ei voi kiinnostaa?
Eihän se, ettei ole matkustellut, tarkoita, ettei siitä voisi pitää. Se voi olla sitäkin, että on niin paljon muutakin mistä pitää.
Minä tykkään sienestämisestä, nautin siitä että näen erilaisia sieniä ja erilaisia luontotyyppejä, joissa niitä kasvaa, ja sitten kokkaan niistä erilaisia ruokia. Kiinnostaako sinua? Miksi se on juuri se matkustelu, josta oletusarvoisesti pitäisi olla kiinnostuneempi?
Vierailija kirjoitti:
Luulen että tuotannolla on käynyt Marin ja Petrin naittamisessa se moka, että ovat uskoneet Petrin puheita. Petri on vastannut kysymyksiin kuten ajattelee "sivistyneen" vastaavan ja myös ekan jakson haastattelussa vaikutti fiksummalta. En pitänyt miehen olemuksesta ja ajattelin että ehkä se on fiksu ja sympaattinen kuitenkin vaikka jäi epäuskottava vaikutelma.
Tosielämässä lauotut kommentit tuovat esiin ihmisen todellisen ajatusmaailman ja sivistyksen. Minua pidetään hauskana ihmisenä mutta Petrin kanssa käyttäytyisin varmasti samalla tavoin kuin Mari. Joku muukin täällä sanoi jo samaa. Petri käytöksinen on yksinkertaisesti vastemielinen. En pystyisi olemaan henkilön kanssa koko kuvauksien ajan. Todellakin ehdottaisin että ollaan omissa asunnoissa yötä ja mielellään myös hereillä ollessa eri paikoissa.
Meillä taas on tullut jo vitsiksi tuo Marin "En näe yhteyttä"-heitto. Voiko noin huumorintajutonta ja tylsää olla. Lihava ostaa pullaa, suomalainen ujostelee, hetero on valkoinen...ei ku "en näe yhteyttä"...:DDD
Mikä tosikko tuo tyyppi ja suuri osa vauva-palstan akoistakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Drinkeissä on lähes aina pilli tai useampi, ei siinä pitäisi olla mitään yllättävää tai stereotyyppistä. Jos taas tilaa oluen/siiderin/viinin, ei yleensä tule pilliä.
Ehkä siis koko drinkin tilaaminen oli Marille perusjuttu ja Petrille harvinaisempi valinta, mistä hämmentyi?
No ehkä. Mutta jos ihminen jo noin 40 jo, eikä absolutisti, niin kai hän on elämässään drinkkejä ehtinyt nähdä niin paljon, ettei niistä hämmenny:) ?
Riippuu siitä, mitä juo ja mitä tuttavapiiri juo, ja millaisissa paikoissa käy. Itse en ole drinkkeihin kiinnittänyt koskaan mitään huomiota, kun en niitä tilaa, ja seuralaisetkin on yleensä olut- tai viinilinjalla.
Petrinä olisin kyllä varmaan silti ihan mielenkiinnosta kokeillut, millainen se drinkki nyt sitten on, olisin voinut myöntää etten asiaa oikein tunne, ja kysyä vastaavasti Maria joskus vaikka hedelmälambiceja maistelemaan, sen sijaan että heitän jotakin kulahtanutta homoläppää.
Jos nyt edes sitä työn vatuullisuutta ja ansiotasoa katsotaan, niin veturinkuljettajan ammatti ei ole mikään vain. Veturinkuljettajan tulotaso on erinomainen.
Vierailija kirjoitti:
Apua, kommenttini oli täynnä kirjoitusvirheitä :(
Ilman laseja kirjoitettu ja tabletti hidastaa ja kääntää sanoja omikseen.Tarkoitin siis, että Aliisa odotti komeaa SULHOA eikä Sylvia???
Mulle tulee Aliisasta mieleen, että Esa on hänestä kyllä ihan mukava, mutta että häntä ehkä nolottaisi esitellä Esaa tuttavapiirilleen. Että Esa ei osaisi puhua oikeista asioista, ja ehkä laukoisi jotakin noloa. Ja vielä se murrekin. Ja jos on kovasti kavereistaan ja heidän (oletetuista) mielipiteistään kiinni, niin tuohon voi valitettavasti kosahtaa.
Ja ehkä jopa Johannasta ja Markuksesta sama fiilis, vaikka Johanna nyt onkin Aliisaa paljon kypsempi. Petristä ja Marista ei tätä vaikutelmaa tule, Petrin homopilliheitosta huolimatta, mutta eivät vain muuten pidä toisistaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että tuotannolla on käynyt Marin ja Petrin naittamisessa se moka, että ovat uskoneet Petrin puheita. Petri on vastannut kysymyksiin kuten ajattelee "sivistyneen" vastaavan ja myös ekan jakson haastattelussa vaikutti fiksummalta. En pitänyt miehen olemuksesta ja ajattelin että ehkä se on fiksu ja sympaattinen kuitenkin vaikka jäi epäuskottava vaikutelma.
Tosielämässä lauotut kommentit tuovat esiin ihmisen todellisen ajatusmaailman ja sivistyksen. Minua pidetään hauskana ihmisenä mutta Petrin kanssa käyttäytyisin varmasti samalla tavoin kuin Mari. Joku muukin täällä sanoi jo samaa. Petri käytöksinen on yksinkertaisesti vastemielinen. En pystyisi olemaan henkilön kanssa koko kuvauksien ajan. Todellakin ehdottaisin että ollaan omissa asunnoissa yötä ja mielellään myös hereillä ollessa eri paikoissa.
Meillä taas on tullut jo vitsiksi tuo Marin "En näe yhteyttä"-heitto. Voiko noin huumorintajutonta ja tylsää olla. Lihava ostaa pullaa, suomalainen ujostelee, hetero on valkoinen...ei ku "en näe yhteyttä"...:DDD
Mikä tosikko tuo tyyppi ja suuri osa vauva-palstan akoistakin.
Ei sen, ettei tajua, miksi homo juo pillillä, tarvitse tarkoittaa huumorintajuttomuutta. Itseäni naurattaa monetkin asiat ja olen huumorintajuinen, mutta en tajunnut tuota heittoa (enkä asia yhteyttä). Kysyinkin mieheltäni, että mitähän tässä ajettiin takaa, ymmärtääkö hän, mutta ei tajunnut mieskään "vitsiä". Ja mies nyt ainakin on aikamoinen vitsiniekka. Eli ei tarvitse olla tosikko, vaikka ei jokaista homoheittoa tajuakkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt edes sitä työn vatuullisuutta ja ansiotasoa katsotaan, niin veturinkuljettajan ammatti ei ole mikään vain. Veturinkuljettajan tulotaso on erinomainen.
Ja edelleenkään Esa ei aja junia, vaan siirtelee kauko-ohjatusti kalustoa ratapihalla, kuten ketjussa on aiemmin käyty läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Apua, kommenttini oli täynnä kirjoitusvirheitä :(
Ilman laseja kirjoitettu ja tabletti hidastaa ja kääntää sanoja omikseen.Tarkoitin siis, että Aliisa odotti komeaa SULHOA eikä Sylvia???Mulle tulee Aliisasta mieleen, että Esa on hänestä kyllä ihan mukava, mutta että häntä ehkä nolottaisi esitellä Esaa tuttavapiirilleen. Että Esa ei osaisi puhua oikeista asioista, ja ehkä laukoisi jotakin noloa. Ja vielä se murrekin. Ja jos on kovasti kavereistaan ja heidän (oletetuista) mielipiteistään kiinni, niin tuohon voi valitettavasti kosahtaa.
Ja ehkä jopa Johannasta ja Markuksesta sama fiilis, vaikka Johanna nyt onkin Aliisaa paljon kypsempi. Petristä ja Marista ei tätä vaikutelmaa tule, Petrin homopilliheitosta huolimatta, mutta eivät vain muuten pidä toisistaan.
Eihän sellaisesta liitosta mitään tule, jos täytyy toista nolostella/hävetä. Jos Esa ei Aliisasta ole salonkikelpoinen, se on lorun loppu. Mutta sitten jos Esa saisikin kumppanikseen (Aliisan hänet lempattua) vielä Aliisaakin kauniimman ja koulutetumman niin sitten Aliisaa harmittaisi, että jätti Esan. Kun näkisi, että kyllä se kelpaa muillekin. Ja Esa on kuitenkin ihan symppis ja ihana mies. Kelpais kyllä monelle, savon murteesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen että tuotannolla on käynyt Marin ja Petrin naittamisessa se moka, että ovat uskoneet Petrin puheita. Petri on vastannut kysymyksiin kuten ajattelee "sivistyneen" vastaavan ja myös ekan jakson haastattelussa vaikutti fiksummalta. En pitänyt miehen olemuksesta ja ajattelin että ehkä se on fiksu ja sympaattinen kuitenkin vaikka jäi epäuskottava vaikutelma.
Tosielämässä lauotut kommentit tuovat esiin ihmisen todellisen ajatusmaailman ja sivistyksen. Minua pidetään hauskana ihmisenä mutta Petrin kanssa käyttäytyisin varmasti samalla tavoin kuin Mari. Joku muukin täällä sanoi jo samaa. Petri käytöksinen on yksinkertaisesti vastemielinen. En pystyisi olemaan henkilön kanssa koko kuvauksien ajan. Todellakin ehdottaisin että ollaan omissa asunnoissa yötä ja mielellään myös hereillä ollessa eri paikoissa.
Meillä taas on tullut jo vitsiksi tuo Marin "En näe yhteyttä"-heitto. Voiko noin huumorintajutonta ja tylsää olla. Lihava ostaa pullaa, suomalainen ujostelee, hetero on valkoinen...ei ku "en näe yhteyttä"...:DDD
Mikä tosikko tuo tyyppi ja suuri osa vauva-palstan akoistakin.
Ei sen, ettei tajua, miksi homo juo pillillä, tarvitse tarkoittaa huumorintajuttomuutta. Itseäni naurattaa monetkin asiat ja olen huumorintajuinen, mutta en tajunnut tuota heittoa (enkä asia yhteyttä). Kysyinkin mieheltäni, että mitähän tässä ajettiin takaa, ymmärtääkö hän, mutta ei tajunnut mieskään "vitsiä". Ja mies nyt ainakin on aikamoinen vitsiniekka. Eli ei tarvitse olla tosikko, vaikka ei jokaista homoheittoa tajuakkaan.
Ei nyt luulisi tulevan ihan yllätyksenä kun tämä on ihan universaali meemi, että kovat kundit eivät käytä pillejä.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaas mielipiteitä. Mikä teidän mielestä Marilla ja Petrillä on yhteistä? Siis ohjelmasta saamiemme tietojen perusteella. Kun he eivät ilmeisesti keksi yhtään yhdistävää asiaa, niin keksiikö katsojat?
Minä aloitan: molemmat on ns. "maalta" pk-seudulle muuttaneita.
Sain aloitusjaksosta sen käsityksen, että kumpikin on aika työorientoitunut.
Ajattelin, että on paritettu kaksi kunnianhimoista päämäärätietoista ihmistä, jotka pystyvät ymmärtämään toistensa työpaineita, joilla on kummallakin kohtalaisen hyvä koulutus ja jotka eivät välttämättä haluaisi lapsia. Ja katsottu ettei välimatkastakaan tulisi tällä kertaa ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Täällä taivasteltiin, kun Markus joi maitoa suoraan tölkistä omassa kodissaan. Minä olisin enemmän kauhuissani, jos mies ei osaa käyttää haarukkaa ravintolassa. Petri ei osaa. Sitä näytettiin oikein lähikuvassa parikin kertaa.
Ei kai sitä tarvitse osata, jos syö lähinnä rahkaa?
Epäolennainen yksityiskohta kyllä minulle. Kiinnitin siihen huomiota, mutta en ärsyyntynyt. Riittää ettei maiskuta eikä kaivele pöydässä hampaitaan.
Vierailija kirjoitti:
Mulla alkaa tulemaan tää pillikeskustelu kohta korvista ulos😂 Montahan kymmentä sivua siitä on jo saatu keskustelua aikaan?
Maailman kuuluisin juomapilli. Tai ainakin Suomen.
Ennen tehtiin tikusta asiaa, nyt pillistä?
Millainen ihminen Aliisa oikein on? Kaikista muista on tähänastisen perusteella jo jonkinlainen vaikutelma muodostunut, hänestä ei.
Vierailija kirjoitti:
donna kirjoitti:
basic kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta se autokeskustelu oli Marin osalta normaali ja Petrin osalta todella typerä dissaus. Petri ihaili hienoa autoa ja Mari bongasi heti itseään miellyttävän ja tunnisti jopa merkin ja mallin. Sen sijaan, että Petri olisi sanonut ko. autosta jotain hyvää tai jatkanut etsimällä seuraavan itseään miellyttävän tai jatkanut keskustelua autoista, hän alkoikin vähätellä Marin tykkäämää mallia tyyliin polkuauto. Joko hän on täysin keskustelutaidoton tai sitten pahemmin jotenkin luonnevikainen.
Samaa mieltä tästä.
Ihmettelen myös sitä, miten osa täällä on sitä mieltä että Petrin homoletkautus olisi ollut jotenkin hyvä läppä. Kyllä siinä elekieli kertoi selkeästi, että Petriä nolottaa juoda drinkkiä, jossa on pilli, ja letkautus oli yritys prosessoida tai kanavoida tätä häpeää jotenkin. Jos olisin vaikkapa terassilla työporukan kanssa, ja markkinointiosaston joku jantteri olisi käynyt tällä tavoin minulle avautumaan, olisin varmaan osannut suhtautua myönteisesti ja auttaa tätä miestä käsittelemään häpeäänsä. Mutta omalla häämatkalla oman puolison kanssa odotukset ovat ihan toisella tasolla. Olisin takuulla Marin asemassa itsekin pettynyt tosi pahasti, koska tuollainen heitto nyt vain kertoo sanojan sisäisestä todellisuudesta aika karua kieltä. En kerta kaikkiaan kykenisi ajattelemaankaan suhdetta noin epävarman ja sisäisesti tyhjän miehen kanssa. En voi kuvitellakaan miltä tuntuisi olla häämatkalla sellaisen kanssa! Ja vielä niin, että koko juttu esitetään tv:ssä kaikelle kansalle.
Mielestäni asiantuntijat ovat menneet todella pahasti metsään tässä parituksessa, ja kuten jo aiempikin keskustelija kommentoi, itsekin uskon että olisin osannut valita kummallekin osapuolelle paljon sopivamman puolison. Mari tarvitsee syvällisemmän, tunnetasapainoltaan vakaan miehen - Petri taas mutkattomamman ja ekstrovertimman, hoivaavamman naisen. Miten asiantuntijat eivät näe näitä asioita haastattelujen aikana? Onko kysymys siitä, että osallistujat ovat haastatteluissa yksin ja puhuvat itsestään, sen sijaan että asiantuntija pääsisi näkemään heidän käyttäytymistään ja reagointiaan muiden ihmisten seurassa? Voiko yksilöhaastattelun pohjalta tulla niin pahasti vääristynyt kuva ihmisestä, että jopa Marin ja Petrin kaltaiset ihmiset voivat vaikuttaa toisilleen sopivilta?
Vai onko tässä kenties katsottu liikaa ulkonäköä? Ensimmäisessä jaksossa olin sitä mieltä että Marilla ja Petrillä on lähes täydelliset naimanaamat - nyt alan olla aika paljonkin eri mieltä siitä, koska heidän persoonallisuutensa on alkanut vaikuttaa siihen, miten hahmotan heidän ulkonäkönsä. Mutta jos asiantuntijat asettavat valokuvia rinnakkain ja tuijottavat niistä ilmenevää "yhteensopivuutta", ymmärrän miksi Mari + Petri on voinut vaikuttaa houkuttelevalta yhdistelmältä.
Tässä olen kyllä täysin samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Jos ajattelen omaa elämääni ja olisi ostanut miehelleni tuollaisen drinksun kaikkine härpäkkeineen niin luulen että hän olisi vaan siirtänyt pillin sivuun ja juonut lasin reunasta, olisi ehkä korkeintaan sanonut ettei niin tykkää makeista sekotuksista mutta ei olisi häpäissyt minua julkisesti ja latistanut tunnelmaa ja jos varsinkin olisin sen ostanut juoman hänelle. Miksi täytyy tehdä tuollainen numero kun voi jättää vaikka juomatta jos häiritsee ja hakea uusi juoma, ei tarvitse pahoittaa toisen mieltä. Niin kuin kirjoittaja sanoi kertoo aika paljon ihmisestä tuollainen pikkumaisuus. Ja kommunikaatiossa jotain pielessä puolin ja toisin kun ei osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Onko Petri muuten pihi, kun Mari puhui että heillä erilainen suhtautuminen rahaan? Ostiko Mari nuo juomat? Jos häämatkalla niin eikös voisi mies huomioida sen verran vaimoaan että tarjoaa hänelle. Missä herrasmiesmäisyys? Kai olen vanhanaikainen, mutta onko nuo tavat kuolleet sukupuuttoon. Tässä ohjelmassa se hyvä puoli että alkaa kummasti arvostamaan omaa miestä, vaikka kyllä on ollut muutenkin hän arvossa.
Paitsi että Aerol Spritz ei ole makea juoma ;)
Mun lempparidrinksu, joten korjataan että Aperol :D
Miten toi Spritz äännetään, että saan oikean juoman?
sprits.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten Marista nyt tehdään täällä aivan mielettömän yläluokkaista lontoolaisrouvaa? Voisiko joku avata?
Ei mitenkään väheksyen, mutta minusta vaikuttaa "ihan tavalliselta" työssäkäyvältä helsinkiläistyneeltä naiselta, ei siis mitään ihmeellistä.
Sohvakin näytti olevan ihan tavallista Ikeaa.
Verratkaa kakkoskauden Antin sulavaa käytöstä Petrin pököilyyn. Luonteesta en lähde edes puhumaan, jo pelkkä käytös ja joustamattomuus tekee Petristä kumppanina mahdottoman. Oikein kiukuttaa Marin puolesta, kuten kiukutti Heidin ja Piankin puolesta. Kuinka pihalla pitää asiantuntijoiden olla näitä parituksia tehdessään?
Näkn erilaisten ihmisten parisuhde toimi vain Dharmassa ja Gregissä.
Vierailija kirjoitti:
Ruokailu on Marille sosiaalinen tilanne, yhdessä nautiskelua ja yhdessäoloa ja Petrille se on energiatankkausta. Tässä se ongelman ydin. Petrin kieltäytyminen ruoasta ei ole vain kieltäytymistä ruoasta, vaan siitä itse tilanne edustaa.
Kiitos, tämä kiteytys selvitti asian minulle. Minun logiikkani mukaan Petri olisi ihan hyvin voinut jättää syömättä enkä nähnyt siinä mitään suuttumisen aihetta, mutta noin se saattaa tosiaan mennä. Voi kun pariskunta itsekin tiedostaisi (tai olisi tiedostanut) täysin erilaisen suhteensa ruokaan.
Ei kyllä kummaltakaan oikein priimasuoritus tuo klipin viestintä. Marilta se klassinen "mikset sä koskaan...", josta kaikki ihmissuhdeoppat varoittavat. Petriltä taas ihme venkoilua, salaattiehdotuksen vääntäminen salaatiksi, ruokien väittäminen roskaksi jne. Mitä meni lupaamaan tai edes vihjaamaan, kun näköjään tiesi että aikoo toimia toisin. (Vai oliko Petrillä oikeasti suunnitelma syödä kojuilla, mutta sitten iskikin ahdistus kun olisi pitänyt niin tehdä? Ortoreksia?)
Vierailija kirjoitti:
Kiinnittikö kenenkään muun huomiota Petrin sanavalinnat? Mari yritti ehdottaa, että syö vaikka kevyen salaatin, johon Petri "joo, yks salaatinlehti kiitos". Mari sanoi että tästä ilmeisesti puhutaan vielä, johon Petri "joo, en syöny kebabia, oon siis huono ihminen" ja kebabin syömisestä ei liene mitenkään ilmeisesti ollu kenenkään kohdalla kyse.
Tuommonen toisen aivan totaalinen vähättely, asioiden tahallaan väärin ymmärtäminen ja suoranainen riidan haastaminen tuntuu erittäin kummalliselta. Kaikki Petrin olemuksessa ja käytöksessä huokuu sitä, kuinka hän haluaa ilmaista Marille suunnilleen inhoavansa tätä.
Kiinnitin kyllä noihin sanavalintoihin huomiota. Mutta ei se siltä tuntunut että Petri inhoaisi Maria, vaan siltä että hän olisi tilanteessa äärimmäisen ahdistunut. Koetti epätoivoisesti etsiä pakotietä.
Ei Petrin kanssa taitaisi pärjätä kuin joku fitnesstypy.
Tarttisin yhden tuollaisen Johannan itselleni. Naisen joka on yhtä aikaa määrätietoinen ja herkkä. Viilipyttymäinen olemukseni rauhoittaisi ylianalyyttistä neuroottista hermoilijaa, ja hän saisi toteuttaa itseään stailaamalla minut ja kotini.
Esa on töissä VR:llä, luultavasti työsuhde-etuna edulliset junaliput. On saattanut reissata paljonkin.