Oletko koskaan yrittänyt itsaria?

Jos olisin yrittänyt olisin myös onnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Jos olisin yrittänyt olisin myös onnistunut.

Koska et ole yrittänyt, et voi tietää, olisitko onnistunut. Ennalta on mahdoton tietää, miten oma mieli kääntyy suunnitelmaa vastaan. Uhoaminen on ihan turhaa, jollei ole koskaan ollut tositilanteessa.

En ja jos joskus teen itsarin, niin se ei tietenkään jää yritykseksi. Saa kyllä olla melko tumpelo, jos muka yrittää eikä onnistu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan varma. Suunnitelmani oli juoda itseni tajuttomaksi ja nukahtaa pakkaseen, mutta olin jotenkin onnistunut palaamaan lämpimään. En muista asiasta yhtään mitään.

Miksi olen suunnitellut itsemurhaa kauan? Kaikki elämässäni on romahtanut muutamassa vuodessa, eikä ole mitään hyvää luvassa, vain alamäkeä. Saattaisin yrittää sinnitellä, mutta lähellä oleva asunnottomuus on se, mitä en kestä. Haluaisin kuolla omaan sänkyyni, mutta minulla ei ole lääkkeitä, aseita tai mitään muutakaan, jolla saisin suurin piirtein varmasti, nopeasti ja kivuttomasti itseltäni hengen.

Se, että olen yhä hengissä, on kiva asia: olen asunut kotonani, hakenut työpaikkoja ja lukenut kirjoja. Rakastan kotiani. Ahdistus siitä, että joudun kadulle, käy kuitenkin välillä melkein ylivoimaiseksi. Kun minut lopulta tullaan hakemaan pois asunnostani, joudun hoitamaan tämän pitkän jahkailun loppuun. Pelottaa hirvittävästi, mutta mitään ei enää ole tehtävissä.

Tämä on minun kirjoitukseni kahden ja puolen vuoden takaa. Pahin tapahtui, mutta koska olin niin kauhuissani ja jähmetyin, suunnitelmani sytyttää kotini tuleen ja vetää ranteeni auki epäonnistuivat. Olen työtön ja rahaton, omaisuuteni on mennyttä, olen asuntolassa ja täysin ilman läheisiäni. Viimeiset iskut veivät terveyden, ja olen niin huonossa kunnossa, etten pysty kävelemään kovin monta kymmentä metriä. En elä, vaan olen enää vain olemassa: millään ei ole merkitystä, ja koko maailmani on tässä tietokoneessa, jonka sain mukaani. Se ei ole paljon, vaikka normaalioloissa niin voisi luulla. Kahta- tai kolmeakymmentä vuotta ei voi elää tällä tavalla.

En ole psykoottinen enkä edes hysteerinen, vaan ihan järkisyillä lopettamassa itseni, kun tilaisuus tulee. Koska en ole psykoottinen, veitset, rekat ja muu sotku eivät ole vaihtoehto, ja siksi olen yhä olemassa. Ihmisen (ja muiden eläinten) aivoissa on jokin itsesuojeluvaisto, jota on vaikea ylittää pelkän tahdon ja järjen avulla. Minulla ei ole mahdollisuuksia hankkia riittävää määrää luotettavia unilääkkeitä, mutta Suomen talvi antaa työkalut. Kun tässä kunnossa saa itsensä raahatuksi metsään, sieltä ei litran viinitonkan juotuaan enää pääse takaisin, vaikka aivojen primitiivialueet yrittäisivät kuinka. Tämä on hyvin lohdullinen ajatus: elämä voi mennä vielä pari astetta huonommaksi, mutta sitä ei tarvitse otaa vastaan, koska ulospääsy on varma.

Hei, miinustelija, onko sinulla jotain sanottavaa?

Alapeukutin siksi, koska kirjoituksesi tuntui pahalta. En tietenkään ole saappaissasi mutta voisit silti vielä yrittää. Niin kauan kun on elämää, on toivoa. Vaikka se ei siltä aina tuntuisikaan.

En ole yrittänyt, mutta olen ollut todella lähellä tehdä niin. Siis ihan näin 🤏🏻 lähellä olin hypätä lukion kolmannesta alas tai viiltää terottimen terällä kurkkuni auki lukion vessassa. Päässäni oli todella synkkää silloin ja ainoa syy miksen tehnyt sinä päivänä kumpaakaan oli, etten yksinkertaisesti osannut päättää kumpi olisi parempi keino. Seuraavana päivänä olinkin jo psykiatrisessa päivystyksessä ja melko pian siitä lopetin lukion kesken. Masennuksen syynä oli uupumus ja se hoidettiin olemalla ihan rehellisesti jouten. Monta kuukautta meni, kun nukuin yli keskipäivän ja en tehnyt kotona mitään. Sitten aloin pikkuhiljaa tekemään isän laittamia kotityölistoja siten kuten jaksoin. Lopulta sitten piristyin tarpeeksi ja lähdin opiskelemaan ja töihin.

Nyt olen taas uupunut, eikä inulla ole mahdollisuutta enää jäädä hoitamaan uupumusta samala tavalla, kuin vanhempien luona asuessani. Ei yksinkertaisesti ole varaa. Tässä sitä kitkutetaan itsetuhoisesti eteenpäin ja itketään, kun täytyy jaksaa vielä huomennakin mennä töihin. Viikonloput menevät nukkuessa ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen lähes jokaisena hereilläolon hetkenä. En tiedä kauanko enä jaksan. Toisaalta en ole jaksanut enää moneen vuoteen, mutta olen silti pakottanut itseni jaksamaan. Ei se ole terveellistä, mutta minkä voin?

Eräs tuttu sanoi että jos hän lähtisi niin veisi niin monta mukana kuin pystyisi.

Mulla on tuo sama ollut kauan, että pakko vaan jaksaa töissäkin vaikka se on itselle ihan järkyttävän tuskaista koko ajan, ja ailti on esitettävä asiakkaille ym että kaikki olis hyvin. Ja samalla jännittää koko ajan, milloin joku huomaa puutteita suoriutumisessa.

Nyt sain sanottua itseni lopulta irti, mutta vielä irtisanomisaika kestettävä vuosen loppuun saakka. Ehkä sitten pääsee lepäämään.

Onkohan kukaan onnistunut sellasessa passiivisessa itsarissa, että makais vaan sängyllä eikä syö tai juo mitään eikä tee mitään... Olisko edes teoriassa mahdollista siten vaan nukkua pois?

En nähnyt mitään syytä missään, henkinen vointi oli miinuksella, vedin poikaystävän lääkepurkit lärviin. Seuraavana päivänä normaalisti hunsvotti miesystävä sai ihme fiiliksen,jonka seurauksena ei jäänyt kavereille heilumaan.ei ollut avainta hänellä mukana, soitti jälkihuollon työntekijälle joka sanoi et mulla on varmasti kaikki hyvin et ei tule avaamaan ovea.no onneks ei luovuttanut asian suhteen vaan soitti häkeen, olin ollu tajuttomana himassa ja papereissa luki jotain intuboinnista yms, olin 4 vuorokautta teholla ja 2päivää vuodeosastolla, kiistin itsemurhan yrityksen.en ole yrittänyt uudestaan ja kaduttaa moinen,oon onnellinen ja kiitollinen ettei elämä päättynyt siihen. En halua kuulostaa kornilta, mutta onnen olen löytänyt itsestäni, ja sitä kautta muusta maailmasta. Olet elämäsi tärkein ihminen,ja haluan sanoa sinulle että olet kaiken rakkauden arvoinen tässä ja nyt.sinä et ole ajatuksesi, jotka ilmeisesti nyt ovat kovin synkkiä.

Itseäni on auttanut kovasti meditointi, ja henkisyyteen perehtyminen, kirjojen lukeminen ja rauhoittavan parantavan musiikin kuunteleminen.sekä samalla aaltopituudella olevien ihmisten kanssa oleminen ja keskustelu.lähetän sinulle valoa ja rakkautta, otathan vastaan :).

Sitten kun on kerran toipunut itsarin partaalta vuosien kärsimyksen jälkeen elämään, luullut oppineensa jotain hienoja asioita elämästä ja sen tarkoituksesta ja toipumisen jälkeen elämä on potkaissut vielä pahemmin päähän sen jälkeen juuri kun on toipunut antamalla helvetillisiä henkistäkin hyvinvointia kuluttavia pahoja terveysongelmia jotka vie elämästä suuren osan iloista pois jotka auttoi aikanaan pääsemään pois itsarin partaalta, niin voin sanoa että aika tyhjentynyt olo on. Elämänlaatu voi olla erittäin heikkoa.

En voi sanoa muuta kuin että elämä on julmaa. Se on helppo jeesustella ja sanoa että kyllä asiat muuttuu paremmiksi jos itsellä on jotain elämänlaatua elämässä. Ja elämänlaatua voi olla jo se että pääsee kävelylenkille ilman kipua ja jaksaa keskittymiskyvyltä seurata tv-ohjelmia tai nukkuu yöunet. Tai että kuulee musiikin jos ei ole kuulon kanssa ongelmia. Elämä voi olla suoranaista kidutusta jos terveys pettää. Masennus on eri asia kuin se jos oikeasti oma hyvinvointi on terveysasioiden takia vituillaan. Terveysongelmat voi olla kidutusta. Kun oikeasti ei voi keskittyä, pää ei toimi, kun oma jaksaminen on murto-osa entisestä. Pelkkä masennus itsessään voi olla tosi invalidisoiva vaiva

Vierailija kirjoitti:

Sitten kun on kerran toipunut itsarin partaalta vuosien kärsimyksen jälkeen elämään, luullut oppineensa jotain hienoja asioita elämästä ja sen tarkoituksesta ja toipumisen jälkeen elämä on potkaissut vielä pahemmin päähän sen jälkeen juuri kun on toipunut antamalla helvetillisiä henkistäkin hyvinvointia kuluttavia pahoja terveysongelmia jotka vie elämästä suuren osan iloista pois jotka auttoi aikanaan pääsemään pois itsarin partaalta, niin voin sanoa että aika tyhjentynyt olo on. Elämänlaatu voi olla erittäin heikkoa.

En voi sanoa muuta kuin että elämä on julmaa. Se on helppo jeesustella ja sanoa että kyllä asiat muuttuu paremmiksi jos itsellä on jotain elämänlaatua elämässä. Ja elämänlaatua voi olla jo se että pääsee kävelylenkille ilman kipua ja jaksaa keskittymiskyvyltä seurata tv-ohjelmia tai nukkuu yöunet. Tai että kuulee musiikin jos ei ole kuulon kanssa ongelmia. Elämä voi olla suoranaista kidutusta jos terveys pettää. Masennus on eri asia kuin se jos oikeasti oma hyvinvointi on terveysasioiden takia vituillaan. Terveysongelmat voi olla kidutusta. Kun oikeasti ei voi keskittyä, pää ei toimi, kun oma jaksaminen on murto-osa entisestä. Pelkkä masennus itsessään voi olla tosi invalidisoiva vaiva

Totta. Toisaalta nämä tyhjät lausahdukset on tarkoitettu niihin tilanteisiin, joissa mitään hyödyllistä ei edes voi sanoa. "Kaikella on tapana järjestyä" on pirullisin väite kaikessa tyhjyydessään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole ihan varma. Suunnitelmani oli juoda itseni tajuttomaksi ja nukahtaa pakkaseen, mutta olin jotenkin onnistunut palaamaan lämpimään. En muista asiasta yhtään mitään.

Miksi olen suunnitellut itsemurhaa kauan? Kaikki elämässäni on romahtanut muutamassa vuodessa, eikä ole mitään hyvää luvassa, vain alamäkeä. Saattaisin yrittää sinnitellä, mutta lähellä oleva asunnottomuus on se, mitä en kestä. Haluaisin kuolla omaan sänkyyni, mutta minulla ei ole lääkkeitä, aseita tai mitään muutakaan, jolla saisin suurin piirtein varmasti, nopeasti ja kivuttomasti itseltäni hengen.

Se, että olen yhä hengissä, on kiva asia: olen asunut kotonani, hakenut työpaikkoja ja lukenut kirjoja. Rakastan kotiani. Ahdistus siitä, että joudun kadulle, käy kuitenkin välillä melkein ylivoimaiseksi. Kun minut lopulta tullaan hakemaan pois asunnostani, joudun hoitamaan tämän pitkän jahkailun loppuun. Pelottaa hirvittävästi, mutta mitään ei enää ole tehtävissä.

Jos sinut on häädetty, niin et sinä kadulle joudu. Sosiaalitoimi järjestää sinulle katon pääsi päälle ja kaiken mahdollisen kuntoutuksen ja avun. Älä luovuta. 

Kyllä se asunto löytyy!

Vierailija kirjoitti:

En ole yrittänyt, mutta olen ollut todella lähellä tehdä niin. Siis ihan näin 🤏🏻 lähellä olin hypätä lukion kolmannesta alas tai viiltää terottimen terällä kurkkuni auki lukion vessassa. Päässäni oli todella synkkää silloin ja ainoa syy miksen tehnyt sinä päivänä kumpaakaan oli, etten yksinkertaisesti osannut päättää kumpi olisi parempi keino. Seuraavana päivänä olinkin jo psykiatrisessa päivystyksessä ja melko pian siitä lopetin lukion kesken. Masennuksen syynä oli uupumus ja se hoidettiin olemalla ihan rehellisesti jouten. Monta kuukautta meni, kun nukuin yli keskipäivän ja en tehnyt kotona mitään. Sitten aloin pikkuhiljaa tekemään isän laittamia kotityölistoja siten kuten jaksoin. Lopulta sitten piristyin tarpeeksi ja lähdin opiskelemaan ja töihin.

Nyt olen taas uupunut, eikä inulla ole mahdollisuutta enää jäädä hoitamaan uupumusta samala tavalla, kuin vanhempien luona asuessani. Ei yksinkertaisesti ole varaa. Tässä sitä kitkutetaan itsetuhoisesti eteenpäin ja itketään, kun täytyy jaksaa vielä huomennakin mennä töihin. Viikonloput menevät nukkuessa ja itsetuhoiset ajatukset valtaavat mielen lähes jokaisena hereilläolon hetkenä. En tiedä kauanko enä jaksan. Toisaalta en ole jaksanut enää moneen vuoteen, mutta olen silti pakottanut itseni jaksamaan. Ei se ole terveellistä, mutta minkä voin?

Etkö ole hakenut sairaslomaa? Ei kenenkään tarvitse sairaana olla töissä. Hakeudu työterveyteen. Todennäköisesti sulla on pitkittynyt stressi.

Itse käyn osa-aikatyössä ja syynä masennus ja stressi. Työ ei stressaa vaan pitkään vaivannut elämä. ”taakka”.

Olen introvertti vielä joten en oikein jaksa työpaikan ihmissuhteita.

Nyt hakusessa vielä työ jota voisin tehdä yksin.

Voimia sulle ja hae sairaslomaa.

En ole yrittänyt, mutta olen kyllä harkinnut. En viitsi tähän kertoa, miten, mutta parillakin hyvin tehokkaalla tavalla.

En voi tätä toteuttaa, koska on liikaa minusta riippuvaisia ihmisiä, jotka olisi sitten sekä taloudellisesti että emotionaalisesti ihan pulassa. Tarkoitan, että en todellakaan pysty kunnolla hoitamaan tätä tilannetta, elämää ja ihmisiä, mutta jos ilman minua tilanne olisi vielä hirveämpi. Ketään muutakaan ei ole.

En tiedä, mitä iloinen tarkoittaa, mutta pakko on jatkaa yrittämistä ja onhan tässä hyviäkin hetkiä.

Vierailija kirjoitti:

En nähnyt mitään syytä missään, henkinen vointi oli miinuksella, vedin poikaystävän lääkepurkit lärviin. Seuraavana päivänä normaalisti hunsvotti miesystävä sai ihme fiiliksen,jonka seurauksena ei jäänyt kavereille heilumaan.ei ollut avainta hänellä mukana, soitti jälkihuollon työntekijälle joka sanoi et mulla on varmasti kaikki hyvin et ei tule avaamaan ovea.no onneks ei luovuttanut asian suhteen vaan soitti häkeen, olin ollu tajuttomana himassa ja papereissa luki jotain intuboinnista yms, olin 4 vuorokautta teholla ja 2päivää vuodeosastolla, kiistin itsemurhan yrityksen.en ole yrittänyt uudestaan ja kaduttaa moinen,oon onnellinen ja kiitollinen ettei elämä päättynyt siihen. En halua kuulostaa kornilta, mutta onnen olen löytänyt itsestäni, ja sitä kautta muusta maailmasta. Olet elämäsi tärkein ihminen,ja haluan sanoa sinulle että olet kaiken rakkauden arvoinen tässä ja nyt.sinä et ole ajatuksesi, jotka ilmeisesti nyt ovat kovin synkkiä.

Itseäni on auttanut kovasti meditointi, ja henkisyyteen perehtyminen, kirjojen lukeminen ja rauhoittavan parantavan musiikin kuunteleminen.sekä samalla aaltopituudella olevien ihmisten kanssa oleminen ja keskustelu.lähetän sinulle valoa ja rakkautta, otathan vastaan :).

Tämä kirjoitus❤️

Yritin lääkkeillä. Epäonnistuin koska pelkuroin viime hetkellä. Olen katunut sitä joka päivä, kun estin sen. Aion tehdä uudestaan mutta eri tavalla.