Kerro 3 tärkeintä syytä sille, mikset osallistu synnytystalkoisiin!
Niin, miksei teillä vipellä tusina pieniä jalkapareja?
Kommentit (309)
1. Koska en halua lapsia. Ja tämä on pitkään monelta kannalta mietitty päätös eikä mikään nuoruuden päähänpisto.
2. Koska ahdistun ja ylihuolehdin helposti ja olen paljon omaa aikaa tarvitseva introvertti.
3. Edellisistä syistä johtuen olisi lapsen kannalta väärin saada minut äidiksi, koska en pystyisi peittämään lapselta sitä että hän ei ole haluttu ja hänen jatkuva läsnäolonsa ahdistaa minua.
1. Ainut lapseni synnytys oli hätäsektiolla ja lääkäri totesi että todennäköisyys että on sama tilanne on iso.
2. Lapseni on erityislapsi. Hän on ihana, erityinen ja elämäni valo. Mutta aikaa ei olisi jäänyt muille lapsille.
3. Olen erityiseni yh-äiti, eikä ole lapsen isän jälkeen löytynyt miestä joka olisi halunnut kanssani lapsia. En ole työtön, eikä mielenterveysongelmaa, elätän meidät. Olen myös sen verran vastuullinen etten tekisi lasta jostain yhden yön jutusta.
Olen jo kuusi tehnyt. Sterilointi tehty. Ikääkin liikaa, vaikka ei olisi näitä kahta edellistä syytä.
1. Liikakansoitus
2. Olen liian itsekäs
3. En halua jatkaa näitä geenejä (sairaus (jonka lääkitys itseasiassa estää lasten teon))
1. Minulla on jo kolme lasta ja kaikilla vähintään yksi pitkäaikaissairaus.
2. Ikä jo 45
3. Elämä on niin helppoa kun lapset jo kouluikäisiä, en halua enää aloittaa alusta vauva-ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Kummasti aina ne on miehiä, jotka haluaa näitä talkoita...
Tää väärinymmärtäminen on jo huvittavaa. Lukekaa se juttu ihan ajatuksella. Sana talkoot oli huono, mutta koitetaan päästä siitä nyt jo pikkuhiljaa yli. Pointti on se että Suomessa syntyy ennätysvähän lapsia. Yhteiskunnan on tehtävä asialle jotain. On luotava sellainen yhteiskunta, että ihmiset uskaltaa perustaa perheen ja tehdä lapsia. En ole demari, mutta tässä asiassa olen Rinteen kanssa samaa mieltä. Meillä on jotain pahasti pielessä. Muualla pohjoismaissa lapsia syntyy ihan normaalisti, meillä syntyvyys laskee kuin lehmän häntä. Tarttis tehrä jotain.
1. Kärsimme lapsettomuudesta
2. Olen jo 37. En tiedä viitsinkö enää
3. Kahden vuoden pääst mulla on mahdollisuus edetä urallani ja saada sellasia töitä et pieni lapsi ei enää mahdu siihen kuvioon
Ja mulla on jo yks. Lapsettomuushoidot pitäis alottaa. Mut ku en tiedä haluanko. Oon halunnut toista lasta kuus vuotta mut nyt toi kohta kolme alkaa painaa vaakakupissa paljon.
Kolmatta ei tule koska
1. taloudellinen tilanne
2. tukiverkostojen puute (koen että omat voimavarat riittävät näihin kahteen)
3. korkea riski sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen
Voisin vielä lisätä syyn nimeltä parisuhde. Kun ollaan jo selvitty pahimmasta pikkulapsiajasta, ei jaksaisi heittää nyt hyvinvoivaa avioliittoa uudestaan siihen koetukseen.
1. lapsia on jo kolme
2. olen jo yli nelikymppinen ja mies yli viisikymppinen
3. miehelle tehtiin vasektomia kaksosten syntymän jälkeen
Lapsenlapsia odotellessa, esikoinen jo yli kahdenkymmenen.
Lapsettomuus taudin takia. Ja kun kerrankin hoidoilla tärppäsi niin kohtukuolema ja suuri suru:( kiva kysymys.
1. Kolme lasta
2. Kolme lasta
3. Kolme lasta
Tämän lisäksi olen jo 41 ja kalastelen vasta vakipaikkaa. Ja meillä on jo kolme lasta.
Olen itsekin tässä maailmassa aika tyhjän panttina, aikalailla tarpeeton ihminen. En ole sellainen kuin täällä menestyäkseen pitäisi olla: aktiivinen, sosiaalinen, dynaaminen, itsevarma. Mulla ei ole oikein mitään tarjottavaa. Miksi tekisin tänne lisää ihmisiä jotka todennäköisesti olisivat yhtä turhia kuin minäkin?
1. Kaksi lasta ennestään.
2. Opiskelen.
3. Rahat eivät riittäisi isompaan perheeseen.
1. EVVK kersat!
2. EVVK kersat!
3. EVVK kersat!
Olen liian kiireinen. Piha pitää haravoida silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Olen itsekin tässä maailmassa aika tyhjän panttina, aikalailla tarpeeton ihminen. En ole sellainen kuin täällä menestyäkseen pitäisi olla: aktiivinen, sosiaalinen, dynaaminen, itsevarma. Mulla ei ole oikein mitään tarjottavaa. Miksi tekisin tänne lisää ihmisiä jotka todennäköisesti olisivat yhtä turhia kuin minäkin?
Tarpeettomaksi itsensä kokevien ihmisten pitäisi löytää toisensa. Ihmiset arvostavat usein kaltaisiaan. Hiljaiset ovat hiljaa toisin kuin aktiiviset, sosiaaliset yms. Harmittaa vähän puolestasi. Ja omasta puolestani.
Vain yksi syy: maailma on ylikansoitettu jo valmiiksi. Jos Suomen asukaslukua halutaan kohottaa ja ikäjakaumaa tasapainoittaa vanhemmasta nuoremmaksi, niin mitäs jos lisättäisiin pakolaisten määrää? Samalla saataisiin geenipooliakin karsittua kansansairauksista.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ole kuin yksi syy :en ole vielä löytänyt miestä, joka kävisi töissä ja sen lisäksi hoitaisi niin lapset kuin kodinkin.
Ja mitähän "arvon prinsessa" sitten tekisi.
Että pitäis käydä töissä, hoitaa lapset ja koti, mikäs on pillupolitiikka siihen päälle.
Lopputulos tuossa olisi varmaankin taas joku epämääräinen perhesurma.
1 en halua olla raskaana tai synnyttää
2 rahaa ei ole riittävästi. Ei ole esim taloudellisesti mahdollista hoitaa lasta 2 vuotta kotona. Asunto on jo nyt liian pieni.
3 pikkulapsiaika ja vauva -aika on mielestäni raskasta (vielä kun samalla on käytävä töissä). Esim uhmat, valvomiset, imettäminen ja se miten kiinni pieni lapsi on äidissä vuosikausia. Lasta ei saa pois päältä off-napista vaikka itsekin olisi miten poikki.
Yksi lapsi meillä on ja lapset on kyllä muuten mukavia.
C hepatiitti, mielenterveys, ehkäisyvalmisteet