Lue keskustelun säännöt.
Tajuavatko ihmiset, miten vaikeaa erityislasten vanhemmilla on?
Kommentit (71)
Vierailija kirjoitti:
Vähän vaikea, koska joka toinen näistä "erityis"lapsista on vaan huonosti kasvatettu Mico-Jessica.
Äläpä puhu paskaa.
Erityislapsilla on diagnoosi. Mm. diabeetikot muuten ovat erityislapsia, eli ei kyse ole pelkästään neurologisista ongelmista.
Erityisen tuen tarve päivähoidossa ja/tai koulussa -> erityislapsi.
Huono kasvatus ei ole diagnoosi. Joten se, että sun lapsesi ei osaa käyttäytyä, ei tee hänestä silti erityislasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on erityinen ja ikävuodet 1-4 oli työläitä ja apua ei neuvolasta tullut koska esikoisen äitiä ei uskota. Sitten syntyi keskimmäinen lapsistamme ja voi elämä sentään miten helppo tapaus vielä 8 vuotiaana. Se työmäärä verrattuna esikoiseen ei ole puoliakaan, päinvastoin, hän oppii kaiken todella varhain kun eli seuraten kun veli tarvitsi satoja ja tuhansia toistoja.
Kolmas lapsemme on äärimmäisen voimakastahtoinen, ei erityinen kuitenkaan. Sen kaikki tunteet on suuria, olipa ne hyviä tai huonoja. Jokaikisesta asiasta väännetään ja väännetään. Päiväkodissa joka päivä saamme kuulla kuinka eivät joko saa lasta ulos, syömään, nukkumaan, tottelemaan jne. Kotona saamme kyllä, jossain vaiheessa. Voin kertoa että tämä 5 vuotias on eritysilastakin hankalampi ja työläämpi. Hän on nokkela, huumorintajuinen, eloisa, vilkas, tunteellinen. Aivan hurmaava lapsi jonka kanssa saa nauraa ja hassutella paljon. Hänestä tulenee isona jonkin sortin neuvottelija, hänen kanssaan on parhaimmillaan tunti neuvoteltu miksi pitää esimerkiksi käydä suihkussa. Hänellä on ikäsekseen viisaita mietteitä. Tuosta luonteesta on aikuisena hyötyä, nyt ei niinkään :D
Meillä on aina ollut kuri ja säännöt, jotkut lapset ei meillä edes viihdy sen takia. Mutta pakko, eikä se edes ole sen "isompaa" kuin se että säännöistä pidetään kiinni. Jos sanotaan että kädet pestään ennen ruokailua, niin ne pestään ihan oikeasti, joka kerta. Tuollaisista emme edes voi luistaa koska erityinen jättäisi jo sen yhden poikkeaman perusteella seuraavankin kerran kädet pesemättä. Sama kuopuksen kanssa, pakko viedä asiat loppuun asti muuten seuraava kerta olisi hankalampi.
Eli näin erityislapset äitinä en sanoisi kuitenkaan että aina olisi rankempaa. Lapsia on niin erilaisia. Itseä on siunattu kolmella hyvin erilaisella lapsella, jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Joka luonteenpiirteelle on paikkansa.
Miksi olet saanut lisää lapsia, vaikka sait jo erityislapsen?
Miksi itse olet lisääntynyt, vaikka olet ilkeä ja tyhmä? Ei oikein kannattaisi noilla geeneillä.
ohis
Vierailija kirjoitti:
En edes halua ymmärtää, ja nyt teen selväksi heti eron oikeasti vammaisten ja näiden ns. ERITYISTEN välillä! Hyvällä ystävälläni oli "erityis"lapsi, oli ADHD-diagnoosi, oli päiväkodissakin erityisryhmässä ja oli oma ohjaaja. Äiti oli yh, täysin pihalla vanhemmuudesta eikä kasvattanut lasta yhtään. No, lapsi sijoitettiin 4-vuotiaana, ja kas kummaa kun 3 kuukauden päästä sijoituksesta kaikki erityistoimet purettiin ja 6 kuukauden päästä todettiin että ADHD-diagnoosi on väärä ja sekin purettiin. Nyt lapsi on normaali ja terve 6-vuotias.
Että semmoisia on suuri osa näistä "erityis"lapsista.
Ihan oikeista vammaisista lapsista kyllä sitten tiedän paljonkin, serkullani on down-lapsi ja hänen vanhempiaan arvostan paljon.
Ahaa. Sinä siis "tiedät", mitkä ovat oikeita diagnooseja, ja mitä muka-diagnooseja?
Vaikka et edes tiedä, miten ADHD:tä tutkitaan. Se nimittäin EI ole mikään sellaiden diagnoosi, joka olisi vanhempien saneltavissa, vaan vaatii pitkät ja perusteelliset tutkimukset sairaalassa, päiväkodin hoitajien/opettajien ja vanhempien haastattelut, lapsen testaukset.
Lisäksi en usko hetkeäkään tuohon, että lapsi "ihmeparantuu" yhtään millään kasvatuksella kolmessa kuukaudessa, kysehän on ylivilkkaudesta, ei huonosta käytöksestä,
Toisin sanoen tiivistän: älä puhu paskaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki lapset ovat enemmän tai vähemmän erityisiä, ja vaikka erityisyys ei diagnoosiin riittäisikään, voi arki olla mutkikasta. Itselläni yksi lapsista sellainen, jolle kaikki siirtymätilanteet ovat tavattoman vaikeita ja toiminnanohjauksen kanssa vaikeuksia. Ei kuitenkaan suorastaan erityislapsi. Toiset taas perushelppoja lapsia. Mutta ei tämän lössin kanssa tuosta noin tivoliin tai hoploppiin mennä, arki sujuu tiukkojen rutiinien ja säännösteltyjen aistikokemuksien avulla.
Joten en arvostelisi, vaikka jollakulla olisi rankkaa yhden tällaisen "tavislapsen" kanssa.
Mulla kans sama, ja olen miettinyt ihmeissäni, että mistä johtuu, että käsitykseni lapsista juuri noin "hankalina" oli jo olemassa ennen kuin sain lapsia. Mutta ajattelin, että kyllä se lempeällä neuvonnalla menee. No, lempeys ei kyllä vaikuta mitään. Mutta siis se, mitä olin tulossa sanomaan, ja mitä ällistelen, on kun meilläkin toinen lapsi toimii kuin unelma, että häääh? Voiko lapset olla sellaisiakin? Ja itseänikin ihmetyttää tai jopa naurattaa, että miksi mulle se ilmeisesti terve tai ei ainakaan yhtään nepsy lapsi on poikeava!? Siis tietysti helpotuksen huokaus, mutta miksi me ei saatu kahta sellaista sitten!
Vierailija kirjoitti:
Eivät tajua. Ja vielä harvempi tajuaa, kuinka vaikeaa erityislapsella itsellään on. Siitä ei itseasiassa juurikaan puhuta. Tuli mieleen tuosta "kaverin lapsi on aistiyliherkkä"-ketjusta. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon lapsi voi itse ongelmastaan kärsiä. Tiedän tämän itse, koska minulla on Aspergerin oireyhtymä. Ei kukaan ole koskaan kysynyt, miltä minusta itsestäni tuntuu, kun kärsin mm. vaikeasta aistiyliherkkyydestä. Kaikki sympatia tietysti erityislasten vanhemmille, en minäkään tiedä miten rankkaa se on, mutta toivoisin kiinnitettävän huomiota myös meidän omaan näkökulmaan.
Juuri näin. Mulla on varmaan diagnosoimattomissa oleva lievä as, ja jaan näkemyksesi täysin. Meillä pojalla alkamassa as-tutkimukset, ja todellakin menen lapsen tarpeet edellä, eli siksi niihin hakeuduinkin, että me osasimme tukea lasta oikein ja sitten myös koulu. Ja että lapsi saa nimen sille, miksi hänellä on joskus erilaista ja vaikeampaa, kuin muilla, joiden eteen tuskin hössötetään sene enempää, kuin meidänkään lapsemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko nykyruoassa jotain vikaa, sillä eihän näitä tällaisia erityislapsia yksinkertaisesti ollut 70 ja 80-luvuilla, jolloin vietin lapsuuteni...
Eipä niitä tuntemuksia voi kokematta tietää. Voi kuitenkin ymmärtää siinä määrin, että jonkinlaisen mielipiteen tai empaattisen tuntemuksen voi muodostaa.
Itselleni pelkkä tavallisen lapsiperheen elämäkin vaikuttaa kovin uuvuttavalta, joten erityislapsen kanssa elämisen täytyy olla helvetillistä. Olen itse vela, joten kaikki arvostus heille, jotka pysyvät järjissään sellaista elämää eläessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edes halua ymmärtää, ja nyt teen selväksi heti eron oikeasti vammaisten ja näiden ns. ERITYISTEN välillä! Hyvällä ystävälläni oli "erityis"lapsi, oli ADHD-diagnoosi, oli päiväkodissakin erityisryhmässä ja oli oma ohjaaja. Äiti oli yh, täysin pihalla vanhemmuudesta eikä kasvattanut lasta yhtään. No, lapsi sijoitettiin 4-vuotiaana, ja kas kummaa kun 3 kuukauden päästä sijoituksesta kaikki erityistoimet purettiin ja 6 kuukauden päästä todettiin että ADHD-diagnoosi on väärä ja sekin purettiin. Nyt lapsi on normaali ja terve 6-vuotias.
Että semmoisia on suuri osa näistä "erityis"lapsista.
Ihan oikeista vammaisista lapsista kyllä sitten tiedän paljonkin, serkullani on down-lapsi ja hänen vanhempiaan arvostan paljon.
Ihan hienoa erottaa vammaiset ja ADHD:t, koska kyseessä ei olekaan sama asia! Ja tuttavasi lapsesta saamasi informaatio nyt ei ole järin relevntti todiste millekään neurologisten poikkeavuuksien maailmassa. Tervetuloavaan kasvattamaan erityislasta, se on paljon rankempaa, kuin normaalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät tajua. Ja vielä harvempi tajuaa, kuinka vaikeaa erityislapsella itsellään on. Siitä ei itseasiassa juurikaan puhuta. Tuli mieleen tuosta "kaverin lapsi on aistiyliherkkä"-ketjusta. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, kuinka paljon lapsi voi itse ongelmastaan kärsiä. Tiedän tämän itse, koska minulla on Aspergerin oireyhtymä. Ei kukaan ole koskaan kysynyt, miltä minusta itsestäni tuntuu, kun kärsin mm. vaikeasta aistiyliherkkyydestä. Kaikki sympatia tietysti erityislasten vanhemmille, en minäkään tiedä miten rankkaa se on, mutta toivoisin kiinnitettävän huomiota myös meidän omaan näkökulmaan.
Juuri näin. Mulla on varmaan diagnosoimattomissa oleva lievä as, ja jaan näkemyksesi täysin. Meillä pojalla alkamassa as-tutkimukset, ja todellakin menen lapsen tarpeet edellä, eli siksi niihin hakeuduinkin, että me osasimme tukea lasta oikein ja sitten myös koulu. Ja että lapsi saa nimen sille, miksi hänellä on joskus erilaista ja vaikeampaa, kuin muilla, joiden eteen tuskin hössötetään sene enempää, kuin meidänkään lapsemme.
Ihanaa että ajattelet lapsesi parasta! Hänelle on varmasti tärkeää tietää, että oireille ja piirteille on jokin selitys ja nimi, se jo auttaa käsittämään omaa tilannetta. Olisipa minullakin ollut tuollaiset vanhemmat, mutta ei valitettavasti ollut. T: aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En edes halua ymmärtää, ja nyt teen selväksi heti eron oikeasti vammaisten ja näiden ns. ERITYISTEN välillä! Hyvällä ystävälläni oli "erityis"lapsi, oli ADHD-diagnoosi, oli päiväkodissakin erityisryhmässä ja oli oma ohjaaja. Äiti oli yh, täysin pihalla vanhemmuudesta eikä kasvattanut lasta yhtään. No, lapsi sijoitettiin 4-vuotiaana, ja kas kummaa kun 3 kuukauden päästä sijoituksesta kaikki erityistoimet purettiin ja 6 kuukauden päästä todettiin että ADHD-diagnoosi on väärä ja sekin purettiin. Nyt lapsi on normaali ja terve 6-vuotias.
Että semmoisia on suuri osa näistä "erityis"lapsista.
Ihan oikeista vammaisista lapsista kyllä sitten tiedän paljonkin, serkullani on down-lapsi ja hänen vanhempiaan arvostan paljon.
Kyllä erityislapsilla on ihan oikea diagnoosi ja poikkeavuutta todistettavasti, ja ne diagnoosit tehdään monen ammattilaisen yhteistyöllä monen päivän ajan kestävissä tutkimuksissa.
Ei ymmärrä. Mieheni sanoi yhteenmuutettuamme että luuli tietävänsä millaista on asua erityislapen/nuoren kanssa, mutta totuus oli paljon rankempaa :D
Kyllä muakin ärsyttää se että huonosti kasvatettujen lasten vanhemmat sanovat että lapsillaan on vain adhd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ymmärtää? Kun näen olen vain ylpeä ja tyytyväinen, että omani on normaali terve lapsi.
Niin, erityislapsi kasvattaa ihmistä. Sinä olet selvästi hyvin pinnalliseksi ja ylimieliseksi jäänyt.
Ihmettelen miten vanhemmat jaksaa. Oon nähnyt. Itse sain 44 v terveen lapsen. Kävin istukkanäytteessä. Saa olla kiitollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi lapsi ja oli ja on ollut suht helppo. Miehestä oli riesaa oli ikäänkuin toinen lapsi. Ero tuli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on erityinen ja ikävuodet 1-4 oli työläitä ja apua ei neuvolasta tullut koska esikoisen äitiä ei uskota. Sitten syntyi keskimmäinen lapsistamme ja voi elämä sentään miten helppo tapaus vielä 8 vuotiaana. Se työmäärä verrattuna esikoiseen ei ole puoliakaan, päinvastoin, hän oppii kaiken todella varhain kun eli seuraten kun veli tarvitsi satoja ja tuhansia toistoja.
Kolmas lapsemme on äärimmäisen voimakastahtoinen, ei erityinen kuitenkaan. Sen kaikki tunteet on suuria, olipa ne hyviä tai huonoja. Jokaikisesta asiasta väännetään ja väännetään. Päiväkodissa joka päivä saamme kuulla kuinka eivät joko saa lasta ulos, syömään, nukkumaan, tottelemaan jne. Kotona saamme kyllä, jossain vaiheessa. Voin kertoa että tämä 5 vuotias on eritysilastakin hankalampi ja työläämpi. Hän on nokkela, huumorintajuinen, eloisa, vilkas, tunteellinen. Aivan hurmaava lapsi jonka kanssa saa nauraa ja hassutella paljon. Hänestä tulenee isona jonkin sortin neuvottelija, hänen kanssaan on parhaimmillaan tunti neuvoteltu miksi pitää esimerkiksi käydä suihkussa. Hänellä on ikäsekseen viisaita mietteitä. Tuosta luonteesta on aikuisena hyötyä, nyt ei niinkään :D
Meillä on aina ollut kuri ja säännöt, jotkut lapset ei meillä edes viihdy sen takia. Mutta pakko, eikä se edes ole sen "isompaa" kuin se että säännöistä pidetään kiinni. Jos sanotaan että kädet pestään ennen ruokailua, niin ne pestään ihan oikeasti, joka kerta. Tuollaisista emme edes voi luistaa koska erityinen jättäisi jo sen yhden poikkeaman perusteella seuraavankin kerran kädet pesemättä. Sama kuopuksen kanssa, pakko viedä asiat loppuun asti muuten seuraava kerta olisi hankalampi.
Eli näin erityislapset äitinä en sanoisi kuitenkaan että aina olisi rankempaa. Lapsia on niin erilaisia. Itseä on siunattu kolmella hyvin erilaisella lapsella, jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Joka luonteenpiirteelle on paikkansa.
Miksi olet saanut lisää lapsia, vaikka sait jo erityislapsen?
Miksi itse olet lisääntynyt, vaikka olet ilkeä ja tyhmä? Ei oikein kannattaisi noilla geeneillä.
ohis
Kuka on ilkeä ja tyhmä? Täysin perusteltu kysymys. Eivät erityislasten vanhemmat yleensä jaksa yhtään ylimääräistä lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ymmärtää? Kun näen olen vain ylpeä ja tyytyväinen, että omani on normaali terve lapsi.
Niin, erityislapsi kasvattaa ihmistä. Sinä olet selvästi hyvin pinnalliseksi ja ylimieliseksi jäänyt.
Ja sinut pitäisi ilmeisesti nostaa jalustalle koska olet saanut sairaan lapsen? Kyllä ihminen saa olla ylpeä ja onnellinen että on terveet lapset. Se tee kenestäkään pinnallista tai ylimielistä. Erityislapsesi näköjään tekee sinusta katkeran, sen verran happamalta kuulostat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ymmärtää? Kun näen olen vain ylpeä ja tyytyväinen, että omani on normaali terve lapsi.
Niin, erityislapsi kasvattaa ihmistä. Sinä olet selvästi hyvin pinnalliseksi ja ylimieliseksi jäänyt.
Ja sinut pitäisi ilmeisesti nostaa jalustalle koska olet saanut sairaan lapsen? Kyllä ihminen saa olla ylpeä ja onnellinen että on terveet lapset. Se tee kenestäkään pinnallista tai ylimielistä. Erityislapsesi näköjään tekee sinusta katkeran, sen verran happamalta kuulostat.
Kuka on sanonut, että kirjoittajalla on erityislapsi? Ehkä hän vain tietää asioista työnsä puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Erityislapsi on käsitteenä aivan liian laaja.
Alkuun en ymmärtänyt näitä keskusteluja ollenkaan, kun puhuttiin rankkuudesta erityislapsen kanssa. Minulla on erityislapsi, tai no teini jo nyt. Hänen erityisyytensä on diagnosoitu alakoulussa, hän on käynyt peruskoulunsa pienluokassa hojksin kanssa ja kulkenut koulumatkansa taksilla. Hänellä on vaikea lukihäiriö.
Hän on ollut aina maailman helpoin lapsi. Suloinen, äärimmäisen kiltti (liiankin), hymyilevä ja kaikkien kaveri. Julkisilla paikoilla hän on aina kävellyt käsikädessä kanssani. Yhtään itkupotkuraivaria emme ole kokeneet. Päinvastoin, tämä lapsi on silmät suurina hämmästellyt parkuvia lapsia ja kommentoinut että "äiti katso, onpa tuhma lapsi".Minua vähän risoo näissä keskusteluissa liika yleistäminen. Ei erityislapsi ole välttämättä mikään äärimmäisen raskas hirviökakara, vaan ulospäin voi olla ihan tavallinen lapsi.
Tietenkään kaikki erityislapset eivät ole häiriköiviä.
Mutta missä määriteltiin, että kyse edes on pelkästään häiriköinnistä? Haastavaa ja raskasta on moni MUUKIN poikkeavuus. Sinäkin olet varmaan joutunut ponnistelemaan oman lapsesi koulunkäynnin ja oppimisen eteen normivanhempaa huomattavasti enemmän?
Eikä minunkaan autistinen lapseni ole hankala tahallaan. Hän on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, ja juurikin siksi vaikeahoitoinen: siinä missä normilapsi jo kouluikäisenä pörrää kavereiden kanssa, minun pitää aina keksimällä keksiä ja houkutella tuota lasta tekemään muutakin kuin istumaan omassa huoneessaan tietokonepelin kanssa. Rutiinit ovat hänelle äärimmäisen tärkeitä - koska hän kokee sosiaalisen kanssakäymisen todella hämmentäväksi ja jopa uhkaavaksi - joten pienetkin rutiinipoikkeamat tekevät hänestä levottoman ja hämmentyneen - ja taas todellakin voi mennä pitkään saada hänet tajuamaan, mitä tulee tapahtumaan ja mitä häneltä odotetaan.
Mutta hän on rakas ja kiltti poika, vaikka onkin "kädestä johdateltava".
Tuo kumminkin tarkoittaa sitä, että hän ei välttämättä aikuisenakaan tule kykenemään itsenäiseen elämään. Se huolestuttaa minua todella paljon: mitä hänelle tapahtuu meidän kuoltuamme? Hänellä kun ei ole vammaisdiagnoosia, hän on sen verran "lievästi" autistinen Kelan silmissä, että mitään tukitoimia emme hänelle saa enää yläasteikäisenäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikani on erityinen ja ikävuodet 1-4 oli työläitä ja apua ei neuvolasta tullut koska esikoisen äitiä ei uskota. Sitten syntyi keskimmäinen lapsistamme ja voi elämä sentään miten helppo tapaus vielä 8 vuotiaana. Se työmäärä verrattuna esikoiseen ei ole puoliakaan, päinvastoin, hän oppii kaiken todella varhain kun eli seuraten kun veli tarvitsi satoja ja tuhansia toistoja.
Kolmas lapsemme on äärimmäisen voimakastahtoinen, ei erityinen kuitenkaan. Sen kaikki tunteet on suuria, olipa ne hyviä tai huonoja. Jokaikisesta asiasta väännetään ja väännetään. Päiväkodissa joka päivä saamme kuulla kuinka eivät joko saa lasta ulos, syömään, nukkumaan, tottelemaan jne. Kotona saamme kyllä, jossain vaiheessa. Voin kertoa että tämä 5 vuotias on eritysilastakin hankalampi ja työläämpi. Hän on nokkela, huumorintajuinen, eloisa, vilkas, tunteellinen. Aivan hurmaava lapsi jonka kanssa saa nauraa ja hassutella paljon. Hänestä tulenee isona jonkin sortin neuvottelija, hänen kanssaan on parhaimmillaan tunti neuvoteltu miksi pitää esimerkiksi käydä suihkussa. Hänellä on ikäsekseen viisaita mietteitä. Tuosta luonteesta on aikuisena hyötyä, nyt ei niinkään :D
Meillä on aina ollut kuri ja säännöt, jotkut lapset ei meillä edes viihdy sen takia. Mutta pakko, eikä se edes ole sen "isompaa" kuin se että säännöistä pidetään kiinni. Jos sanotaan että kädet pestään ennen ruokailua, niin ne pestään ihan oikeasti, joka kerta. Tuollaisista emme edes voi luistaa koska erityinen jättäisi jo sen yhden poikkeaman perusteella seuraavankin kerran kädet pesemättä. Sama kuopuksen kanssa, pakko viedä asiat loppuun asti muuten seuraava kerta olisi hankalampi.
Eli näin erityislapset äitinä en sanoisi kuitenkaan että aina olisi rankempaa. Lapsia on niin erilaisia. Itseä on siunattu kolmella hyvin erilaisella lapsella, jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Joka luonteenpiirteelle on paikkansa.
Miksi olet saanut lisää lapsia, vaikka sait jo erityislapsen?
Miksi itse olet lisääntynyt, vaikka olet ilkeä ja tyhmä? Ei oikein kannattaisi noilla geeneillä.
ohis
Kuka on ilkeä ja tyhmä? Täysin perusteltu kysymys. Eivät erityislasten vanhemmat yleensä jaksa yhtään ylimääräistä lasta.
Niin oli minunkin kysymykseni täysin perusteltu. Noin tyhmiä ja ilkeitä kysymyksiä esittää täysi mulkvisti. Ja sellaisen ei kannattaisi lisääntyä.
Lisään vielä että en vielä 2v sitten edes tajunnut että poika on erityislapsi, vaikka silloin jo oli kaikenlaisia tukitoimia. Vasta kun esim. koulussa alkoivat puhua erityislapsesta, tajusin. Mutta edelleen vältän lokerointia. Kaikilla meillä on vahvuutemme ja ne osa-alueet, joissa on parannettavaa.