Tajuavatko ihmiset, miten vaikeaa erityislasten vanhemmilla on?

Aina julkisella paikalla saa jännittää, miten se lapsi käyttäytyy. Ja matkalla pitää tehdä aina lapsen mielijohteiden mukaan ja tietyssä järjestyksessä asiat. Tai pitää odottaa lasta vaikka tunti, kun hän on uppoutunut johonkin asiaan. Tai kolme tuntia. Järjetöntä. Ja silti arkea niin monille.

Ei tajua. Siksi onkin mukavinta jutella lasten ongelmista vain toisten erityislasten vanhempien kanssa.

Mikä on erityislapsi?

Hirveää ajatella, millaista väkivaltaisen erityisluokan opettajalla on. Niitähän on kouluissa sellaisia omia luokkia, joihin laitetaan väkivaltaiset tapaukset.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on erityislapsi?

Diagnosoitu jokin neurologinen poikkeavuus.

Kaverilla on erityislapsi, joka oppi lukemaan 3-vuotiaana ja tekee yläkoulun matikkaa ekaluokkalaisena. Kuulemma saa aina olla ostamassa uusia kirjoja ja keksimässä uudenlaisia älyllisiä haasteita. Varmaan paljon rankempaa kuin ruutulasten vanhemmilla

Eivät tajua, jos heillä ei ole omakohtaista kokemusta. Voivat korkeintaan vain kuvitella. En minäkään tajua, miten vaikeaa syöpään sairastuneella ystävälläni on, enkä edes väitä tajuavani. Voin vain kuvitella.

No, kunhan sikiöseulonnat kehittyvät entistä tarkemmiksi nämä ongelmat poistuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä on erityislapsi?

Diagnosoitu jokin neurologinen poikkeavuus.

Jaa. Mää tunnen vain vaikeasti sairaiden lasten vanhempia. Sitten en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Kaverilla on erityislapsi, joka oppi lukemaan 3-vuotiaana ja tekee yläkoulun matikkaa ekaluokkalaisena. Kuulemma saa aina olla ostamassa uusia kirjoja ja keksimässä uudenlaisia älyllisiä haasteita. Varmaan paljon rankempaa kuin ruutulasten vanhemmilla

Niinhän erityislapset usein oppivat. Mutta ne muut poikkeavuudet aiheuttavat arjessa suunnattomasti hankaluutta.

Vähän vaikea, koska joka toinen näistä "erityis"lapsista on vaan huonosti kasvatettu Mico-Jessica.

Kyllä ymmärrän, mutta sitä taas en ymmärrä, että lapsella on diagnosoitu ongelma ja silti vielä pukataan lisää lapsia, että saadaan valittaa vielä enemmän jaksamisesta ( tai siis sen puutteesta).

Vierailija kirjoitti:

No, kunhan sikiöseulonnat kehittyvät entistä tarkemmiksi nämä ongelmat poistuvat.

Ja mikäköhän sikiöseulonta paljastaa synnytyksestä tai varhaislapsuudessa tapahtuvat asiat, jotka johtavat lapsen neurologiseen poikkeavuuteen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kunhan sikiöseulonnat kehittyvät entistä tarkemmiksi nämä ongelmat poistuvat.

Ja mikäköhän sikiöseulonta paljastaa synnytyksestä tai varhaislapsuudessa tapahtuvat asiat, jotka johtavat lapsen neurologiseen poikkeavuuteen?

Varmaan sellainen sikiöseulonta et vanhemmat miettii jo raskausaikana miten hommat kannattaa hoitaa.

Kaikki lapset ovat enemmän tai vähemmän erityisiä, ja vaikka erityisyys ei diagnoosiin riittäisikään, voi arki olla mutkikasta. Itselläni yksi lapsista sellainen, jolle kaikki siirtymätilanteet ovat tavattoman vaikeita ja toiminnanohjauksen kanssa vaikeuksia. Ei kuitenkaan suorastaan erityislapsi. Toiset taas perushelppoja lapsia. Mutta ei tämän lössin kanssa tuosta noin tivoliin tai hoploppiin mennä, arki sujuu tiukkojen rutiinien ja säännösteltyjen aistikokemuksien avulla.

Joten en arvostelisi, vaikka jollakulla olisi rankkaa yhden tällaisen "tavislapsen" kanssa.

Ei tietenkään voi ymmärtää. Mutta silti voi yrittää kuvitella ja olla empaattinen. Minulla ei ole erityislasta, mutta koen silti myötätuntoa tuntemiani erityislasten vanhempia kohtaan. Välillä surettaa kovastikin se, miten rankkaa on ja varsinkin jos on useampikin lapsi tämän erityslapsen lisäksi. Siksi yritän aina tarjota apuani mahdollisimman paljon. Enkä siis tarkoita että säälin vanhempia mitenkään negatiivisesti, uskon vain että varmasti on rankkaa. Ei meidän muiden vanhempien arjen rankkuus ole lähelläkään sitä, jos on tavallinen uhmaikäinen tms. Itsekään en aina näe sen oman navan ulkopuolelle vaan kesktyn liikaa siihen miten hankalia omat lapset on kun kiukkuilevat taas jostain. Erityislapsiperheistä saa kyllä perspektiiviä elämään. Vanhempien jaksamisesta täytyisi huolehtia kyllä ihan joka perheessä. Harmi kun jokaista väsynyttä äitiä ei ehdi auttamaan, ainakaan minä :)

Vierailija kirjoitti:

Kaikki lapset ovat enemmän tai vähemmän erityisiä, ja vaikka erityisyys ei diagnoosiin riittäisikään, voi arki olla mutkikasta. Itselläni yksi lapsista sellainen, jolle kaikki siirtymätilanteet ovat tavattoman vaikeita ja toiminnanohjauksen kanssa vaikeuksia. Ei kuitenkaan suorastaan erityislapsi. Toiset taas perushelppoja lapsia. Mutta ei tämän lössin kanssa tuosta noin tivoliin tai hoploppiin mennä, arki sujuu tiukkojen rutiinien ja säännösteltyjen aistikokemuksien avulla.

Joten en arvostelisi, vaikka jollakulla olisi rankkaa yhden tällaisen "tavislapsen" kanssa.

Ei kun sulla ei saa olla rankkaa, koska sulla on useampi lapsi.

Yhden vanhemmalla saa olla ja se on varmasti erityisempi kuin yksikään sun katraasta.

Yhden lapsen äiti saa väsyä ja kertoa sen, monen lapsen äiti ei, koska ite on sikinnyt.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on erityislapsi?

Sellainen, jota ei ole kasvatettu laisinkaan ja sillä verukkeella halutaan lapsivapaita ja vakuutuksista rahaa.

Hmmm... En varmaankaan tajua, mutta miksi pitäisi tajuta? Haluatko sympatiaa tai sääliä tai jotain muuta? Vastakysymyksenä voisin heittää, että tajuavatko ihmiset, miten vaikeaa on tahattomasti lapsettomilla? Eivät varmaan kaikki, mutta ei se sääli itse tilannetta kohentaisi.

Ei kaikki erityislapset ole vaikeita. Itselläni on kehitysvammainen autisti, eli hän on kyllä tosi erityinen, mutta luonteeltaan rauhallinen, kiltti ja ujo. Toki autismi tuo omat mutkansa asioihin, mutta kaikki hoituu aika hyvin rutiinia seuraamalla. Monesti olen miettinyt, että sellainen vilkas, äänekäs "tavallinen" rämäpää lapsi on varmaan vaikeampi kuin oma erityislapseni. Vaikeinta tässä on sen sulattaminen, ettei lapsi tule kehittymään normaalisti ja jotkut taidot jäävät puuttumaan kokonaan.