Korkea kolesteroli, ruokavaliomuutos ei ole juuri auttanut?
Kaikki muut veriarvot ovat kunnossa ja painokin pudonnut 15kg, mutta kolesteroli ei vaan laske.
Vaihdoin paljon eläintuotteita ja suklaata sisältäneen ruokavalioni kasvispainotteisempaan, suklaata tai sokeria en käytännössä enää syö ollenkaan enkä viljoja (joskus kaurapuuroa tai riisiä). Aloin syömään mm. pinaattia ja lehtikaalia päivittäin. Maitotuotteista menee rasvatonta rahkaa, yksi päivässä.
Kolesteroli oli 2kk sitten 7,7. Nyt 7,3. Lääkäri sanoi että etenkin huonon kolesterolin osuus oli suhteettoman suuri, 5,5. Minulla on sukurasitusta, mutta voiko se tosiaan vaikuttaa noin paljon, ettei ruokavaliolla ole juuri merkitystä? Nyt pohditaan lääkityksen aloittamista alkuvuodesta, jossei kolesteroli laske alle seiskaan.
Kommentit (26)
Syötkö hyvälaatuista kalanmaksaöljyä?
En syö kalanmaksaöljyä, voisiko siitä olla apua? Syön kuitenkin sushia säännöllisesti.
Otan rasvani pääasiassa pähkinöistä.
Ruokavaliolla kannattaa laskea, lääkkeillä on pahat sivuvaikutukset. Ikääsi en tiedä, mutta naisilla vanhemmiten kolesteroli luonnostaan nousee ja se on jopa hyväksi.
Kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavat ravinnon lisäksi geenitkin aika paljon.
Itsekin tiedän useammankin henkilön, jotka varmasti syövät juuri niin terveellisesti, kuin pitää ja silti kolesterolit koholla. Kun taas läheskään kaikilla "epäterveellisesti" syövillä ei ole kolesterolit koholla. Niin kuin vaikka minulla.
Lisää kalaa nyt ainakin. Edes kerran viikossa. Tai kaksi jos nyt sitä jo joskus syöt. Se on muutenkin suositus kaikille.
Ruokavaliosi tuntuu olevan kunnossa. Onhan liha kokonaan pois? Tuon rahkan jättäisin myös. Tulosten putoaminen vaatii myös aikaa.
Ryhdy vegaaniksi.
Ellei onnistu, niin lääkkeillä sitten.
Kyse voi olla siitä, että sinulla on geneettisesti korkea kolesteroli, jolloin ruokavalion muutos ei paljon vaikuta. Mutta yhtälailla voi kyse olla siitä, että vain kuvittelet syöväsi kolesterolin kannalta oikein, vaikket näin tee. Eli paljonko saat kuituja (täysjyväviljat ovat tähän aivan ehdoton, etenkin kaura - silloin tällöin kaurapuuro ei ole riittävä, vaan syö sitä päivittäin)? Paljonko oikeasti tulee kasviksia ja hyvää rasvaa (pähkinöiden lisäksi kala, oliivi- ja rypsiöljy tai pähkinäöljyt), paljonko syöt punaista lihaa ja paljonko siinä on rasvaa, entä juustot ja vastaavat? Eli oletko näyttänyt ruokavaliotasi ammattilaiselle, joka oikeasti osaisi arvioida sen terveellisyyden?
Jos LDL on huolestuttavan korkea ja HDL matala, on hyvä ratkaisu liikunnan lisääminen. Liikunta lisää HDL:n määrää ja vähentää LDL:ää ja TriGlyjä eli parantaa lipiditasapainoa. Vasta, jos liikunnan lisääminen ja oikeasti terveellinen ruokavalio eivät auta, kannattaa harkita lääkkeitä.
Mene geenitestiin. Sukurasitus. Sen jälkeen ota selvää, että miten hoidetaan. Tutulla, nuorella, suhteellisen terveellisesti syövällä, paljon liikkuvalla ja hoikalla naisella on kokonaiskolestreroli yli 10! Hänellä johtuu geeneistä.
Ystäväni oli samassa tilanteessa ja alkoi lisäämään jokaiseen ruokaan kurkumaa, se suoraan alensi arvot normaaliin. Siis ihan salaatin päälle, leivälle, lämpimiin ruokiin annoksen päälle. On elänyt aina terveellisesti. Lääkäri kovin ihmetteli ja hoitsut tuli henkilökohtaisesti kysymään mitä teki erilailla. Hän ei mitään muuta muutosta tehnyt kuin tuon kurkuman lisäyksen. Kurkumalla on paljon muitakin terveys hyötyjä. On suhteellisen vahvan makuinen joten kokeile ensin pienellä määrällä.
Vierailija kirjoitti:
Kolesteroliaineenvaihduntaan vaikuttavat ravinnon lisäksi geenitkin aika paljon.
Itsekin tiedän useammankin henkilön, jotka varmasti syövät juuri niin terveellisesti, kuin pitää ja silti kolesterolit koholla. Kun taas läheskään kaikilla "epäterveellisesti" syövillä ei ole kolesterolit koholla. Niin kuin vaikka minulla.
Niinpä. Tämän hetkistä kolesteroliarvoa en tiedä, mutta aikanaan painoin liki 130kg ja kolesteroli oli silti normaali, eikä varmastikaan elämäntavat olleet silloin kohdallaan 😂
Laihtumisen aikana kolesteroli on pääsääntöisesti koholla ja on typerää edes mitata sitä silloin. Ajele tavoite tai välitavoitepainoosi ja siitä n. kuukauden päästä mittaile niin saat paljon vertailukelpoisempaa lukemaa.
Syön terveellisesti eikä lääkäreidenkään mielestä elintavoissani ole mitään korjattavaa. Korkea kolesteroli johtuu siis geeneistä. Lääkkeitä en ole suostunut syömään, koska niistä on kuulemma paljon sivuoireita. Luontaistuotekaupasta ostetuilla punariisikapseleilla sain kolesterolin pudotettua puolessa vuodessa noin kahdeksasta vähän alle kuuteen. Eikä ole mitään sivuoireita! Kannattaa vain kokeilla, mikä merkki sopii. Kun vaihdoin halvempaan, alkoi kolesteroli taas nousta.
Täällä kanssa yksi jolla kolesteroli ollut koholla koko aikuisiän. Perinnöllistä, olen hoikka,liikun ja syön terveellisesti. Statiineja en ole koskaan syönyt sillä serkkuni on kertonut niiden sivuvaikutuksista. Tästä
kolesterolista on lääkärit käynyt kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan. Yksi asia on varma että statiinilääkkeet ovat parasta bisnestä maailmassa.
Mulla sama ongelma. Olen normaalipainoinen ja aina syönyt perusterveellisesti itselaitettua ruokaa mutta nyt kun kolesteroli oli 6,3 ajattelin kokeilla ruokavalioon muutoksia:
- vielä enemmän kasvisruokia
- voin sijaan oliiviöljyä, leivälle (1x päivässä) becelin kolesterolia alentavaa margariinia
- huonot hiilarit entistä vähemmälle
- hyviä hiilareita täysjyvästä ja juureksista.
- kuituja kasviksista ja täysjyväviljasta
- päivittäin/lähes päivittäin pähkinöitä, siemeniä ja marjoja
8kk tätä ja kolesteroli on kohonnut. Nyt 6.4
Vierailija kirjoitti:
Syön terveellisesti eikä lääkäreidenkään mielestä elintavoissani ole mitään korjattavaa. Korkea kolesteroli johtuu siis geeneistä. Lääkkeitä en ole suostunut syömään, koska niistä on kuulemma paljon sivuoireita. Luontaistuotekaupasta ostetuilla punariisikapseleilla sain kolesterolin pudotettua puolessa vuodessa noin kahdeksasta vähän alle kuuteen. Eikä ole mitään sivuoireita! Kannattaa vain kokeilla, mikä merkki sopii. Kun vaihdoin halvempaan, alkoi kolesteroli taas nousta.
Saatat syödä ns. virallisesti terveellisesti, mutta se ei vaikuta kolesterolisi tasoon. Miksi et söisi siten, että se vaikuttaa siihen kolesteroliin? Lääkkeet on vihoviimeinen ratkaisu.
Voi apua näitä Rasviksen aloituksia. Säälittävää!
Vierailija kirjoitti:
Ruokavaliosi tuntuu olevan kunnossa. Onhan liha kokonaan pois? Tuon rahkan jättäisin myös. Tulosten putoaminen vaatii myös aikaa.
Ei vaadi paljon aikaa. Multa otettiin pikakoe sormesta ja seuraavana päivänä paaston jälkeinen oikea verikoe ja niillä oli eroa n. 20%. Hoitajan mukaan tuo oli normaali ravinnon tuoma lisä kolesteroliin.
Kun menee verianalyysiin, näkee omin silmin oman verensä kolesterolikristallit - onko niitä paljon vai vähän ja minkä kokoisia ne ovat ja näkee toki muutenkin, mitä verelle kuuluu. Jos kolesteroli on korkea, mutta veri puhdas, mitään ongelmaa ei ole.
Kyllä se ruokavalio auttaa pudottamaan kolesterolia, jos niin haluaa. Se ruokavalio kuitenkin on oltava oikea.