Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka tukisin tytärtäni kaveriasioissa?
Mikä neuvoksi?
23.08.2017 |
Siinäpä tuhannen taalan kysymys. Jouduimme vaihtamaan 2 vuotta sitten paikkakuntaa. Tyttöni meni silloin toiselle luokalle, eli on nyt neljännellä.
Alkuun tuntui, että hyvin pääsi luokkaan mukaan ja sai kavereita mutta joutuikin kiusatuksi ja kolmanneksi pyöräksi kahden "bestiksen" porukkaan. Eli välillä nämä tytöt olivat muka kavereita ja pyysivät kaikkeen mukaan ja sitten yhtäkkiä sulkivatkin kaikesta pois ja kiusasivat. Tätä soutamista ja huopaamista on jatkunut edelleen mutta onneksi tyttö on harrastuksestaan saanut uusia kavereita. Harmi vaan, kun yksikään ei ole samalla luokalla.
Olen huolissani, koska olen huomannut ettei tytärtäni juurikaan koskaan kukaan kysy. Se on 99% aina tyttäreni, joka soittelee kavereilleen voisiko olla. Näistä harrastuskavereista osa asuu samassa naapurustossa, joten he tietysti helpoiten leikkivät keskenään. En siis uskokaan, että aina olisi mitenkään tahallista jättää pois, tyttäreni ei vaan tule kenenkään mieleen.... se on aika surullista.
Tänään tyttö sanoi koulusta tultuaan, että hänestä tuntuu kuin ei kuuluisi sinne, siihen luokkaan. Että olo on todella ulkopuolinen.
Minulla on olo, että olen (olemme) kasvattanut hänet jotenkin väärin. Aina on painotettu reiluutta, rehellisyyttä ja että ei pidä lähteä mukaan jos tulee sellainen olo että ollaan tekemässä typeryyksiä. Koulumaailma on todella paljon kovempi ja raa'empi kuin 25 vuotta sitten itse ollessani ala-asteella.
Tyttöni ottaa todella raskaasti kaiken epäreiluuden, kohdistuipa se häneen itseensä tai johonkin toiseen. Yltiörehellisyydestään hän saa sitten itse kärsiä. Hänestä on tullut välillä aika surumielinen vaikka kotona onkin ilopilleri ja silloin kun joku kaveri on.
Olisimme varmasti voineet tehdä monia asioita toisin. Mutta mitä osaisin tulevaisuudessa tehdä? Meille on aina kaverit olleet tervetulleita, yökyläänkin ja varmaan ollaan ihan mukavia aikuisia. Tyttärestäni en tiedä, onko hänessä sitten jokin piirre mikä ärsyttää ikätovereita. Koska kavereiden saanti on ollut näin nihkeää, hänestä on alkanut ehkä tulla sellainen "väritön", eli ei uskalla olla oikein mitään mieltä mistään ettei vaan menettäisi kaveria. Voi olla, että sitten takertuu liiaksi, en tiedä.
Olen aina painottanut, että ihmiset ovat erilaisia ja kukaan ei ole toista parempi. Olen koettanut kannustaa olemaan vain oma itsensä, että varmasti kavereita löytyy. Mutta kun ei vaan tahdo löytyä. Tyttöni on tosi herkkä (olen itsekin kyllä) ja pelkään että hän vaikka suorastaan masentuu.
On sydäntäsärkevää, kun hän joskus soittaa kaikki kaverit läpi ja kukaan ei voi olla, kun on jo jonkun toisen kanssa.
Mitähän voisin tehdä muuta kuin katsoa vierestä? Opettajilla ei ole aikaa tällaisiin eikä toisista vanhemmistakaan hirveästi ole apua, kun ei kukaan ole varsinaisesti tehnyt mitään väärää. Toivoisin vain, että tyttäreni olisi elämässään jotenkin "näkyvämpi", että edes joku muistaisi hänetkin.
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa että ihan liikaa vastuutat muita. Onko lapsi liikaa ollut aikuisten kanssa? Eikö hänellä ole edes ikäistään sisarusseuraa? Vaadit paljon muilta lapsilta ja odotat heiltä aikuisen osaamista ja käytöstä. Jos tyttö on oppinut sinulta saman muita arvioivan olemistavan, enpä ihmettele ettei kavereita ole. Lapset on spontaaneja ja kehittyy vähitellen. Pikku aikuiset ei ole leikkikavereina suosittuja.
Ei ole tarkoitus vastuuttaa muita.
Mitä tarkoitat sillä, että vaadin aikuisten osaamista muilta lapsilta?
En suinkaan näitä kaikkia ajatuksiani puhu ääneen. Minua on vaan alkanut huolettaa, kun tyttöä ei kukaan muista. Esim. tämä läksyasia. Tyttöni on monet kerrat tarjoutunut viemään ja vienyt läksyjä muille kun ovat olleet sairaana. Kukaan ei sitten kuitenkaan tuonut hänelle.
Enkä minä ole ollut tunkeutumassa lasten asioihin, kuunnellut vain kun tyttö kertoo. Enkä arvostele tai syyttele muita vaan rakentavasti pyrin asioita lähestymään.
Aiemmalla paikkakunnalla hänellä oli kavereita mutta täällä ei tunnu pääsevän kiinni...
Nämä tytöt, jotka esittivät aluksi kaveria olivatkin sitten tehneet sellaisen vihkon, johon erityisesti haukkuivat tytärtäni ja "vahingossa" jättivät sen tyttäreni luettavaksi. Tätä ihan koulun taholta selvittivät ja nämä tytöt paljastivat suunnitelleensa koko homman. Eli että ollaan ensin kavereita ja ruvetaan sitten kiusaamaan huvin vuoksi. Ei kai sellaista tule hyväksyäkään?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ai niin, se vielä että meilläkin opettaja kehuu tyttöä iloiseksi, hauskaksi ja taitavaksi kielenkäyttäjäksi. Mietin että siinä voi olla joku sudenkuoppa kyllä. Tyttäreni tykkää kirjoittaa ja tekee huvikseen paljon pitkiäkin tarinoita ja myös puhuu (kotona) paljon ja miettii asioita ääneen. Olen miettinyt, että jos tahtomattaan joskus kaveriporukassakin sutkauttelee niin että toinen siitä mielensä pahoittaa. Olenkin koettanut neuvoa että muistaisi pysähtyä miettimään mitä puhuu, ettei kaikkia ajatuksia tarvitse eikä kannata tuoda julki.
Itse olen sellainen sanavalmis tyyppi vaikken aina äänessä tykkää ollakaan ja silloin kun vaikka miehen kanssa on riitaa niin pyrin nielemään ainakin puolet mitä meinaan sanoa. Sanavalmius kun osaa olla sekä siunaus että kirous ja opettelemista on elämän varrella riittänyt :-D
Sanavalmiutta on se että kykenee haukkumaan toisen lyttyyn niin tahtoessaan? Pikemminkin moukkamaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän surullista, että vanehmpien (ilmeisesti usein vain äitien?) keskuudessa elää ajatus, että tyttärellä pitää olla ns. bestis. Mitä vikaa siinä on, että lapsi on itse aktiivinen ja soittelee eri kavereille ja viettävät aikaa yhdessä? Olisiko tässä ongelmaa, jos aloittajan lapsi olisikin poika? Onko lopulta kysymyksessä äidin vai tyttären ongelma?
Sama tuli mieleen ketjusta. Äidin ongelma? Omat traumat?
Jos lukisitte tarkemmin niin en ole tätä pitänytkään ongelmana. Ongelma, tai enemmän huolenaihe, on se kun kukaan ei koskaan soita hänelle päin ja kysy. Vaan siis se on aina minun tyttöni joka soittaa/kysyy, etsii ja yleensä ei löydä kun kyllä tahtoo ne bestikset lähes kaikilla olla eikä porukkaan kolmatta oteta.
Minulla ei ole traumoja :)
Eikä ole kyseessä ainoa lapsi mutta nuorempi on vasta reilusti alle kouluikäinen.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut, että tuossa iässä "liika" reiluus ja rehtiys ei kannata. Oletan, että ap:n lapsi on ainoa lapsia, eikä hän ole oppinut tuolle ikäryhmälle tyypillistä kieroilua ja selän takana toimimista, mitä sisarussuhteista oppii. Reilua kaveria aletaan arvostaa sitten vähän myöhemmällä iällä.
Vähän jotain tämän suuntaista olen ajatellut minäkin, enkä oikein tiedä mitä asialle voi.
Nuorempi sisarus on niin paljon nuorempi, ettei hänestä ole "taistelupariksi" vaan enemmänkin isosisko on tykännyt nuorempaa hoitaa.
Ap
Ihan kuin olisi omaa tekstiä lukenut.
Meillä tyttö on vähän nörtti, lukee ja tietää paljon ja on innostuneempi vielä leikkimisestä kuin ringissä juoruilusta. Opettajat kehuvat, mutta kouluista ei tahdo toista samanmoista tyttöä tai poikaa löytyä kaveriksi. Ne pari pissistä määrää muidenkin tekemiset ja mielipiteet.
Meillä ainakin yhtenä ongelmana on liian tarkka sääntöjen noudattaminen, ei esim mene yhteen porukkaan mukaan joiden välituntileikki on pari metriä koulun rajan ulkopuolella eikä osaa näissä joustaa yhtään.
Toisena loukkaantuminen kaiken maailman möläytyksistä, eikä sano vastaan kun siitä joutuu sitten itse ongelmiin open kanssa.
Ns. Kympin tyttö.
Onhan se masentavaa jo koulun alkajaisiksi sanoa että yritä nyt lusia seuraavat 9 vuotta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikkivoipaisuutta tunteva vanhempi törmää ennemmin tai myöhemmin siihen tosiasiaan että hän voi hyvin vähän vaikuttaa lapsensa kodin ulkopuoliseen elämään muuten kuin vastaamasta perushoivasta jne. Toverisuosio on vain yksi asioista jota vanhemmat ei voi päättää. Kaikki ei ole muiden mielestä kivoja kavereita. Minkä vanhemmat tempuillaan voi jos lapsen sosiaaliset taidot ei ole riittävän hyvät.
Ikävän sävyinen viesti, empatia puuttuu täysin. Kuten AP on jo itsekin todennut, että keinoja on vähän, ja lapsen täytyy elää oma elämänsä. Kukaan ei tässä tietääkseni ole "temppuillut" vaan haettu neuvoja/muita kokemuksia ja niitä tässä on jo tullutkin.
Googlettamalla löytyy nippu artikkeleita, joissa toitotetaan, että pitää puuttua, olla aktiivinen eikä saa jättää lasta yksin. Muuten on syrjäytymisvaara. Hätävarakaveruus ei tunnu kivalta, sellainen luonnikas kaveruus olisi lapsen itsetunnon kannalta paras. Seurailen tässä omaani kuinka kauan jaksaa olla aktiivinen ja sinnikäs, josko joku jonain päivänä haluaa olla. Pikapuoliin otan yhteyttä jonnekin, koulukuraattoriin tai psykologille, ja katsotaan mitä tuohon "huonoihin sosiaalisiin taitoihin" olisi tehtävissä.
Terv. kommentoija 1
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuullostaa että ihan liikaa vastuutat muita. Onko lapsi liikaa ollut aikuisten kanssa? Eikö hänellä ole edes ikäistään sisarusseuraa? Vaadit paljon muilta lapsilta ja odotat heiltä aikuisen osaamista ja käytöstä. Jos tyttö on oppinut sinulta saman muita arvioivan olemistavan, enpä ihmettele ettei kavereita ole. Lapset on spontaaneja ja kehittyy vähitellen. Pikku aikuiset ei ole leikkikavereina suosittuja.
Ei ole tarkoitus vastuuttaa muita.
Mitä tarkoitat sillä, että vaadin aikuisten osaamista muilta lapsilta?
En suinkaan näitä kaikkia ajatuksiani puhu ääneen. Minua on vaan alkanut huolettaa, kun tyttöä ei kukaan muista. Esim. tämä läksyasia. Tyttöni on monet kerrat tarjoutunut viemään ja vienyt läksyjä muille kun ovat olleet sairaana. Kukaan ei sitten kuitenkaan tuonut hänelle.Enkä minä ole ollut tunkeutumassa lasten asioihin, kuunnellut vain kun tyttö kertoo. Enkä arvostele tai syyttele muita vaan rakentavasti pyrin asioita lähestymään.
Aiemmalla paikkakunnalla hänellä oli kavereita mutta täällä ei tunnu pääsevän kiinni...
Nämä tytöt, jotka esittivät aluksi kaveria olivatkin sitten tehneet sellaisen vihkon, johon erityisesti haukkuivat tytärtäni ja "vahingossa" jättivät sen tyttäreni luettavaksi. Tätä ihan koulun taholta selvittivät ja nämä tytöt paljastivat suunnitelleensa koko homman. Eli että ollaan ensin kavereita ja ruvetaan sitten kiusaamaan huvin vuoksi. Ei kai sellaista tule hyväksyäkään?Ap
En ole aiempi kirjoittaja, mutta vastaan silti. Syyllistyt samaan, mitä monet muutkin vanhemmat tekevät: analysoit lasten käytöstä aikuisen näkökulmasta. Haet syitä lapsen kotioloista, kun lapsen käytös ei miellytä sinua. Eivät lapset kaverisuhteita muodostaessaan pohdi kavereidensa kotioloja. Tai ei ainakaan pitäisi pohtia ja jos pohtivat, se jos mikä johtuu lapsen kotioloista.
Kerroit, että tämä lihomisesta kommentoinut lapsi ei ole itse hoikka. Kerroit myös, että oma lapsesi on sanavalmis. Entä, jos oma lapsesi on joskus kuitannut tälle kaverille hänen painostaan ja nyt vaan kaveri nk antaa samalla mitalla takaisin? Muutenkin korostat hyvin paljon sitä, miten kiva, mukava ja hyvä oma lapsesi on, mutta samalla löydät vain vikoja lapsesi kavereista. Omassa lapsessasikin on satavarmasti vikoja ja niitä voisi todennäköisesti luetella lapsesi kaverit ja näiden kavereiden vanhemmat. Et ehkä itse huomaa, mutta kirjoituksistasi tulee esille asenne, että oma lapsesi on hyvis ja muut lapset ovat pahiksia.
Toivot lapsellesi nk bestistä, joten mieti, miten itse omassa lapsuudessasi sait bestiksen. Ja mieti sitä lapsen näkökulmasta eli mitä sinä lapsena teit, jotta sait bestiksesi. Löytyisikö omasta lapsuudestasi jotain toimintamallia, jota lapsesikin voisi käyttää bestiksen saadakseen? Oma tyttäreni sai muuton jälkeen bestiksensä itseään pari vuotta nuoremmasta tytöstä, joka änkytti pahasti ja jolla oli sen vuoksi varsin vähän kavereita. Tytärtäni änkytys ei haitannut lainkaan ja ajan myötä ystävän änkytyskin loppui. Olivat aikuisiksi asti kuin paita ja peppu, vielä aikuisenakin hyviä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minusta vanhemman pitää vähän puuttua jos lapsi ei saa kavereita. Patistella kysymään numeroa, menemään ulos kun siellä on muitakin lapsia jne. Meillä on ekaluokkalainen poika, sellainen mietiskelijätyyppi joka viihtyy oikein hyvin yksinkin. Kuitenkin joskus olisi kiva olla kavereiden kanssa, mutta kaverit ei muista sitä poikaa joka on kyllä leikeissä hauska mutta monesti kuljeskelee yksinään pitkin pihaa. On pitänyt sitten vähän junailla pojalle seuraa, kun ei itse osaa, hyväksyy vain tyynesti sen ettei kavereita ole. Hyvin on kyllä lähtenyt menemään sitten, mutta ilman minun apuani tuskin olisi. En voi vain tuupata lasta kouluun ja ajatella että pitäköön huolen itsestään.
Partio on muuten hyvä harrastus, siellä painotetaan reiluutta ja että kaikki otetaan mukaan. Leireillä saa varmasti kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Nytpä sattui sellainen esimerkkitapaus näihin kaveriasioihin liittyen. Tyttäreni ei ollut tänään koulussa, koska on kipeänä. Kukaan, ei kukaan, ei viitsinyt tuoda hänelle läksyjä. Yksi kauempana asuva luokkatoveri nyt sitten kertoi, että muut olivat vaan sanoneet ettei kukaan asu tyttäreni (siis meidän) lähellä :(
Tämä ei nimittäin pidä paikkaansa. Kuitenkin oma tyttöni on mielellään vienyt läksyjä, jos joku on ollut poissa.
Ongelma on nyt, että läksykirjat ovat siellä koulussa.En ymmärrä. Tuntuu vaan kurjalta tytön puolesta. Vaikka kuinka yritän lieventää asian merkitystä niin onhan se lapselle surullinen juttu, kun kukaan ei viitsinyt moista asiaa hänen hyväkseen tehdä. :(
Nyt hyvänen aika! Alat kuulostaa ihan marttyyrilta. Ei nykykersat 'tuo' mitään läksyjä, hyvä kun jaksavat pelikoneelle nousta :D Läksyt lähetetään Whatsappilla jos jollain. Onko sinua syrjitty lapsena? Tuntuu että sinulla on oma trauma asiasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta vanhemman pitää vähän puuttua jos lapsi ei saa kavereita. Patistella kysymään numeroa, menemään ulos kun siellä on muitakin lapsia jne. Meillä on ekaluokkalainen poika, sellainen mietiskelijätyyppi joka viihtyy oikein hyvin yksinkin. Kuitenkin joskus olisi kiva olla kavereiden kanssa, mutta kaverit ei muista sitä poikaa joka on kyllä leikeissä hauska mutta monesti kuljeskelee yksinään pitkin pihaa. On pitänyt sitten vähän junailla pojalle seuraa, kun ei itse osaa, hyväksyy vain tyynesti sen ettei kavereita ole. Hyvin on kyllä lähtenyt menemään sitten, mutta ilman minun apuani tuskin olisi. En voi vain tuupata lasta kouluun ja ajatella että pitäköön huolen itsestään.
Partio on muuten hyvä harrastus, siellä painotetaan reiluutta ja että kaikki otetaan mukaan. Leireillä saa varmasti kavereita.
Samaa mieltä kanssasi, mutta aloittajan tilannehan ei ollut tuo. Aloittajan lapsi on aktiivinen ja aloitteellinen. Myöskään partio ei tässä tapauksessa auta. Juuri siksi, että siellä opetetaan ottamaan kaikki mukaan. Aloittaja kuitenkin toivoisi lapselleen bestistä, joka on taas täysin päinvastainen asia kuin kaikkien ottaminen mukaan.
Totta, ei ole sama tilanne mutta muutama kommentoi että lasten kaveriasioihin ei tarvitse puuttua ja ettei kaikkien seura vain kiinosta. Esim. Saksassa ja USA:ssa joissa sisaruksiani asuu on ihan itsestään selvää että kaikki otetaan mukaan. Tosi kylmäävää lukea täällä vanhempien sanovan että kaikkien kanssa ei vaan haluta olla ja that's it. Ei nyt bestis tietenkään mutta esim. välitunnilla ja pihaleikeissä. Edes päiväkodissa ei edellytetä että kaikki otetaan mukaan, sosiaalisten taitojen opettaminen on Suomessa melko heikkoa sekä perheiden että yhteiskunnan osalta.
Varmaan tuo bestisjuttu on tytöille tärkeä, itse en ollut sitä sorttia, mutta toisaalta silloin leikittiin aina isolla porukalla ulkona. Nykyään lapset ei enää leiki ulkona joten ehkä se bestiksen varailu on sitten tärkeämpää.
Tuo ap:n kertoma vihkojuttu on jo ihan selvää kiusaamista ja siihen pitäisi puuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta vanhemman pitää vähän puuttua jos lapsi ei saa kavereita. Patistella kysymään numeroa, menemään ulos kun siellä on muitakin lapsia jne. Meillä on ekaluokkalainen poika, sellainen mietiskelijätyyppi joka viihtyy oikein hyvin yksinkin. Kuitenkin joskus olisi kiva olla kavereiden kanssa, mutta kaverit ei muista sitä poikaa joka on kyllä leikeissä hauska mutta monesti kuljeskelee yksinään pitkin pihaa. On pitänyt sitten vähän junailla pojalle seuraa, kun ei itse osaa, hyväksyy vain tyynesti sen ettei kavereita ole. Hyvin on kyllä lähtenyt menemään sitten, mutta ilman minun apuani tuskin olisi. En voi vain tuupata lasta kouluun ja ajatella että pitäköön huolen itsestään.
Partio on muuten hyvä harrastus, siellä painotetaan reiluutta ja että kaikki otetaan mukaan. Leireillä saa varmasti kavereita.
Samaa mieltä kanssasi, mutta aloittajan tilannehan ei ollut tuo. Aloittajan lapsi on aktiivinen ja aloitteellinen. Myöskään partio ei tässä tapauksessa auta. Juuri siksi, että siellä opetetaan ottamaan kaikki mukaan. Aloittaja kuitenkin toivoisi lapselleen bestistä, joka on taas täysin päinvastainen asia kuin kaikkien ottaminen mukaan.
Ap tässä. Olet ymmärtänyt väärin. En toivo tytölleni bestistä, vaan _edes_ yhtä ystävää. Siinä on aika merkittävä ero.
Joku kirjoitti, että näen vikoja vain muissa enkä omassani, niin tähän mielestäni otin kantaa jo aloituksessani, että ehkä olemme kasvattaneet jotenkin väärin (siis sellaiseksi ettei helposti saa kavereita) ja ettei hän varmasti ole täydellinen. Tämä tyttö, joka puhuu näitä laihuusjuttuja jne. on toinen heistä jotka järjestelmällisesti tytärtäni myös kiusasivat ja ihan myönsivät omaksi huvikseen suunnitelleen tämän asian, eli tyttäreni kiusaamisen.
Lapseni ei ole täydellinen mutta mitään viitteitä ei ole siitä, että kiusaisi ketään koulussa tai muuallakaan. Ainakaan ei kukaan ole ollut yhteyksissä.
En odota mitään prinsessakohtelua tietenkään, kunhan olen miettinyt voinko ylipäätään mitenkään tukea lasta, joka itkee kun ei kelpaa kaveriksi.
Ja kyllä tällä paikkakunnalla on ihan yleistä tuoda ne läksytkin. Whatsapp ei paljoa auta, kun tarvittavat kirjat on koulussa :-)
Vierailija kirjoitti:
Totta, ei ole sama tilanne mutta muutama kommentoi että lasten kaveriasioihin ei tarvitse puuttua ja ettei kaikkien seura vain kiinosta. Esim. Saksassa ja USA:ssa joissa sisaruksiani asuu on ihan itsestään selvää että kaikki otetaan mukaan. Tosi kylmäävää lukea täällä vanhempien sanovan että kaikkien kanssa ei vaan haluta olla ja that's it. Ei nyt bestis tietenkään mutta esim. välitunnilla ja pihaleikeissä. Edes päiväkodissa ei edellytetä että kaikki otetaan mukaan, sosiaalisten taitojen opettaminen on Suomessa melko heikkoa sekä perheiden että yhteiskunnan osalta.
Varmaan tuo bestisjuttu on tytöille tärkeä, itse en ollut sitä sorttia, mutta toisaalta silloin leikittiin aina isolla porukalla ulkona. Nykyään lapset ei enää leiki ulkona joten ehkä se bestiksen varailu on sitten tärkeämpää.
Tuo ap:n kertoma vihkojuttu on jo ihan selvää kiusaamista ja siihen pitäisi puuttua.
Ymmärrän pointtisi. Mä olen usein miettinyt, mikä vaikutus päiväkodeissa, kouluissa ja työpaikoilla hoetulla mantralla "kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen" on siihen, miten me suomalaiset toimimme vapaa-ajallamme. Enkä nyt tarkoita, että kaikkien kanssa ei pitäisi päiväkodissa, koulussa ja työpaikalla tulla toimeen, mutta tuo "pakkotoimeentuleminen" voi vaikuttaa ainakin joihinkin yksilöihin siten, että vapaa-ajalla ei missään tapauksessa haluta olla tiettyjen ihmisten kanssa tekemisissä. Riittää, että päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla on pakko. Omassa lapsuudessani 60-luvulla "toimeentulemiseen" riitti, että ei töninyt tai haukkunut ketään. Muuten sai valita oman kaveripiirinsä ihan itse ja viettää heidän kanssa aikaansa ilman, että aikuiset tuuppivat leikkeihin mukaan vielä muitakin lapsia. Kyllähän me aikuisetkin huomaamme, miten tilanne muuttuu, jos olemme hyvän ystävämme kanssa esim kahvilassa ja siihen tulee joku ystävämme kaveri, jota itse emme tunne. Lakkaamme puhumasta ystävämme kanssa mistään henkilökohtaisista asioista ja keskustelu muuttuu diibadaabarupatteluksi. Yhdessäolon luonne muuttuu heti, kun paikalle tulee joku sellainen henkilö, joka ei ole meille mitenkään tärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekin kannattaa huomioida, että monet neljäsluokkalaiset harrastaa kaikkea aika tiiviisti ja paljon, ettei välttämättä jaksa kutsua kaveria enää illaksi leikkimään. Pari joukkueurheilulajia ja illat on täynnä, myös viikonloppujen osalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minusta vanhemman pitää vähän puuttua jos lapsi ei saa kavereita. Patistella kysymään numeroa, menemään ulos kun siellä on muitakin lapsia jne. Meillä on ekaluokkalainen poika, sellainen mietiskelijätyyppi joka viihtyy oikein hyvin yksinkin. Kuitenkin joskus olisi kiva olla kavereiden kanssa, mutta kaverit ei muista sitä poikaa joka on kyllä leikeissä hauska mutta monesti kuljeskelee yksinään pitkin pihaa. On pitänyt sitten vähän junailla pojalle seuraa, kun ei itse osaa, hyväksyy vain tyynesti sen ettei kavereita ole. Hyvin on kyllä lähtenyt menemään sitten, mutta ilman minun apuani tuskin olisi. En voi vain tuupata lasta kouluun ja ajatella että pitäköön huolen itsestään.
Partio on muuten hyvä harrastus, siellä painotetaan reiluutta ja että kaikki otetaan mukaan. Leireillä saa varmasti kavereita.
Samaa mieltä kanssasi, mutta aloittajan tilannehan ei ollut tuo. Aloittajan lapsi on aktiivinen ja aloitteellinen. Myöskään partio ei tässä tapauksessa auta. Juuri siksi, että siellä opetetaan ottamaan kaikki mukaan. Aloittaja kuitenkin toivoisi lapselleen bestistä, joka on taas täysin päinvastainen asia kuin kaikkien ottaminen mukaan.
Ap tässä. Olet ymmärtänyt väärin. En toivo tytölleni bestistä, vaan _edes_ yhtä ystävää. Siinä on aika merkittävä ero.
Joku kirjoitti, että näen vikoja vain muissa enkä omassani, niin tähän mielestäni otin kantaa jo aloituksessani, että ehkä olemme kasvattaneet jotenkin väärin (siis sellaiseksi ettei helposti saa kavereita) ja ettei hän varmasti ole täydellinen. Tämä tyttö, joka puhuu näitä laihuusjuttuja jne. on toinen heistä jotka järjestelmällisesti tytärtäni myös kiusasivat ja ihan myönsivät omaksi huvikseen suunnitelleen tämän asian, eli tyttäreni kiusaamisen.
Lapseni ei ole täydellinen mutta mitään viitteitä ei ole siitä, että kiusaisi ketään koulussa tai muuallakaan. Ainakaan ei kukaan ole ollut yhteyksissä.
En odota mitään prinsessakohtelua tietenkään, kunhan olen miettinyt voinko ylipäätään mitenkään tukea lasta, joka itkee kun ei kelpaa kaveriksi.Ja kyllä tällä paikkakunnalla on ihan yleistä tuoda ne läksytkin. Whatsapp ei paljoa auta, kun tarvittavat kirjat on koulussa :-)
Kyllä meilläpäin se sairas laittaa edellisenä iltana viestiä jollekin lähellä asuvalle että tuotko läksykirjat, ei lapset sellaista automaattisesti huomaa. Eka-tokaluokalla vielä opelle viestiä että laita läksykirjat "Maijan" mukaan, eikä tarvinnut olla omalta luokalta, mieluummin joku naapuri. Tehtävät sitten kysellään seuraavina päivinä whatappissa.
Tuo yksi kommentti on muuten totta... ala-asteella sitä itselläkin kaverit vaihtelivat ja oltiin jopa enemmän porukalla pihalla. Bestiksiä alkoi olla ala-asteen lopulla vasta.
Itse laitoin tytön tänäsyksynä koodauskouluun... josko sieltä löytyisi niitä muita nörtimpiä joiden kanssa olisi enemmän yhteistä.
-joku tokalla sivulla-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä.
Nytpä sattui sellainen esimerkkitapaus näihin kaveriasioihin liittyen. Tyttäreni ei ollut tänään koulussa, koska on kipeänä. Kukaan, ei kukaan, ei viitsinyt tuoda hänelle läksyjä. Yksi kauempana asuva luokkatoveri nyt sitten kertoi, että muut olivat vaan sanoneet ettei kukaan asu tyttäreni (siis meidän) lähellä :(
Tämä ei nimittäin pidä paikkaansa. Kuitenkin oma tyttöni on mielellään vienyt läksyjä, jos joku on ollut poissa.
Ongelma on nyt, että läksykirjat ovat siellä koulussa.En ymmärrä. Tuntuu vaan kurjalta tytön puolesta. Vaikka kuinka yritän lieventää asian merkitystä niin onhan se lapselle surullinen juttu, kun kukaan ei viitsinyt moista asiaa hänen hyväkseen tehdä. :(
Nyt hyvänen aika! Alat kuulostaa ihan marttyyrilta. Ei nykykersat 'tuo' mitään läksyjä, hyvä kun jaksavat pelikoneelle nousta :D Läksyt lähetetään Whatsappilla jos jollain. Onko sinua syrjitty lapsena? Tuntuu että sinulla on oma trauma asiasta?
LäksyKIRJOJA on vähän vaikea lähettää puhelimitse.
Kuinka lähellä teitä ne muut lapset asuvat? Joku 1 km ei ole aikuisen näkökulmasta paljon, mutta voi olla paljon koululaiselle jonka pitäisi kanniskella muiden kirjoja edestakaisin. Ja tuossa iässä pojat eivät välttämättä halua viedä tytöille kirjoja jne.
Meillä on myös nelosluokkalainen tyttö ja tosiaan harrastukst vievät monta iltaa niin hänellä kuin muillakin luokkakavereilla. Ei hän näe luokkakavereita vapaa-ajalla kuin ehkä kerran-pari kuukaudessa. Aika paljon yhteyttä pidetään vain somessa. Kyläilykulttuuri tuntuu siis muuttuneen kaiken kaikkiaan paljon.
Meillä on lähellä yksi aika yksinäinen saman ikäinen. Pyytää välillä muita kaveriksi, mutta vois esim. sanoa, että tuletko meille, kun kukaan muu ei pääse yms. Omalla lapsella on paljon kavereita ja joskus hän on tämänkin tytön kanssa, mutta kertoo, että toinen välillä ottaa tavaroita, kiukuttelee koko ajan tai vain pelaa eikä leiki eikä juttele, kun hän on siellä. Ulos tämä lapsi ei usein suostu menemään.
Muut leikkivät ulkona ja heillä on hauskaa. Em. tytön äiti on minulle ihmetellyt, miksei lapsi löydä kavereita. Olen kertonut aika varovaisesti, mutta äiti tyrmää mielipiteeni. Joskus oma lapseni pyytää tätä tyttöä seurakseen, mutta vastaus voi olla, ettei hän jaksa tai halua. Oma lapseni ei usein myöskään jaksaisi häntä, koska kokee hänet vähän rasittavana. Suostuu silti joskus ja heillä on välillä kivaakin, välillä ei.
Kukaan ei jaksa eikä halua aina, mutta jos vastaus on tuo 4 kertaa peräkkäin, helposti 5. kerta jää kysymättä.
Olen monta kertaa ehdottanut myös jotain yhteistä tekemistä lapsille tai vaikka aikuisille ja lapsille, mutta he päättävät tehdä jotain muuta tai haluavat olla kahdestaan, siis äiti ja tytär. Ajattelin, että jos mentäisiin yhdessä vaikka uimaan tai elokuviin, lapsetkin tottuisivat olemaan keskenään paremmin ja olisi tekemistä. Mutta ei se siis käy.
Eilen tämä tyttö soitti ja pyysi lastani heille (sisälle, pelaamaan). Mutta omallani oli kaveri käymässä pari tuntia koulun jälkeen ja illalla hän oli toisten kanssaulkona monta tuntia.
Alue: Aihe vapaa
Olen huomannut, että tuossa iässä "liika" reiluus ja rehtiys ei kannata. Oletan, että ap:n lapsi on ainoa lapsia, eikä hän ole oppinut tuolle ikäryhmälle tyypillistä kieroilua ja selän takana toimimista, mitä sisarussuhteista oppii. Reilua kaveria aletaan arvostaa sitten vähän myöhemmällä iällä.