Lue keskustelun säännöt.
Leski ja uusi kumppani..
23.08.2017 |
Onko kokemuksia sellaisesta, että lähipiirissä tuttava menettää pitkäaikaisen puolisonsa, jää leskeksi ja on jo vuoden kuluttua menossa naimisiin uuden kanssa?
Suututtaa läheisenä seurata, kun ei varmasti ole suruaika ohi. Uusi kumppani on yhden lapsen yksinhuoltaja ja elää nyt leveästi "kotiäitinä" ystävältäni jääneillä rahoilla. Leski ei edes kertonut minulle, että uusi ihminen muutti asumaan hänen kanssaan. On syvästi loukattu olo. Miten puhua järkeä tuttavalle. Hän ei yhtään ajattele edesmennyttä ystävääni. Häpäisee hänen muistonsa.. 😡
Kommentit (60)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo omaisuuden hävittäminen oli piste iin päälle. Koko asunto oli ihan myllätty ja muutettu. Mitään ei ollut ystävästäni jäljellä. Itkin, kun lähdin ja en ole käynyt enää "surevaa leskeä" tervehtimässä. Jos ei minkään vertaa voi muutoksista ilmoittaa, niin saa olla minun puolestani.
Mitä luulet, kummalla suru on ollut suurempaa, sinulla, menehtyneen kaverilla, vai hänen puolisollaan? Onko mahdollista, että leski on aktiivisemmin käsitellyt suruaan, koska se on koskettanut häntä paljon kokonaisvaltaisemmin kuin sinua, ja päässyt nopeammin eteenpäin? Hänen koko elämänsä ja arkensa on muuttunut, sen sijaan että elämään kuulunut yksi palanen olisi poissa.
Pitäisikö asunto jättää temppeliksi, jossa sinä saat parin kuukauden välein käydä muistelemassa menehtynyttä ystävääsi? Rakenna itse alttarisi, anna lesken tehdä omalle kodilleen mitä haluaa. Hän on luultavasti vellonut surussaan jo kauan, ja sinun lisäksi hänen luonaan vierailee monta muutakin ihmistä muistelemassa mennyttä puolisoa. Kyllä siinä suru tulee pikkuhiljaa käsiteltyä.
Juuri näin. Asunnon uudelleen sisustaminen voi auttaa eteenpäin menemisessä ja antaa järkevää tekemistä. Se voi hyvinkin torjua masennukseen luisumista.
Saattaahan se vanhan hävittäminen masennuksen torjumisena. - Kunhan ei vaan tule samalla hävittäneeksi itseään. Itse en usko, että paras ratkaisu on aina se helpoin ja nopein. Jos toisen vanhempani kuoleman jälkeen joku aiemmin uusi ja tuntematon ihminen ilmestyy kuin tyhjästä ja pian sen jälkeen alkaa kokonaan tai hyvin laaja mittainen tavaroiden hävitys (kai perukirja sentään on ehditty tehdä?) niin ainakin oma reaktioni saattaisi olla muutakin kuin vain kulmakarvojen kohoaminen, vaikka saisinkin kuulla, että vanhempani näin vain torjuu masennusta.
Minä aloin uudelleensisustaa jo kauan ennen uuden puolison löytymistä. Koin sen tärkeäksi. Minulla oli identiteettiongelmaa. Enää en ollut kenenkään vaimo vaan piti kaivaa esiin kuka olin. Aviovuode sai lähteä ensin olihan avioliittokin päättynyt. Eipähän näitä ymmärrä ellei itse ole leskeksi jäänyt.
Niin. itse en ole leskeksi jäänyt. Enkä edellä ollut kieltämässä, etteikö leski saisi jatkaa myös omanlaistaan ja näköistään elämää. Mutta tiedän sen, että kun pitkäaikainen parisuhde päättyy, niin osa - ei varmstikaan kaikki- saattaa elää hetken kuin sumussa tai sitten toisen pois meno, viimekädessä kuolema saattaa myös vapauttaa uskomattomasti energiaa ja voimaa; sen kaiken -tämä on ehkä rumasti sanottu- minkä toinen tavallaan mahdollisesti vuosia otti ja vei, vaikkei aiemmin osannutkaan erota. (Kaikkihan me tiedämme, että esimerkiksi parisuhteessa ei pidä sietää väkivaltaa, mutta silti moni jatkaa eloaan väkivaltaisessakin suhteessa; ihminen ei toimi tai käyttäydy aina rationaalisesti)
Mutta kun tällaista "latautunutta energiaa" tai yhtä lailla voimattomuutta ja syvää surua oloa kui itsekin olsi kuollut saattaa myös seurata se, että joku ulkopuolinen pyrkiä käyttämään hyväksi. - Siksi edellä esitin myös väitteen siitä, että minusta meisä läheisillä on myös jokin vastuu toisistamme.
Se miten tai kuink tuo vastuu käytännössä rakentuu on asia, johon ei ole mitenkään helppo vastata yksiselitteisesti. Onhan myös niinkin, että esim. se, minkä lapsi kokee vanhemmalle tärkeäksi ellei peräti välttämättömäksi on vanhemmasta aivan toisarvoista ja hyödytöntä. Ikäänkuin roolit olisivatkin yllättäen kääntyneet ympäri: aiemmin vanhempi yritti selittää pienelle lapselle, mikä on tärkeää ja toivottavaa nyt vanhemman jäätyä leskeksi lapsi yrittää selittää ja tehdä selväksi, mikä olisi nyt erinomaisen tärkeää, ellei suorastaan välttämätöntä vanhemman tehdä.
Jos leski on täysivaltainen ihminen, niin lapsi ei päätä mitä lesken pitää tehdä ja elää. Minulla on aikuisia lapsia ja jos nyt viisikymppisenä leskeytyisin, niin kyllä se olen minä, joka päättää elämästäni. Minulla on kuitenkin merkittävän paljon kokemusta omasta elämästäni ja omasta tahdostani kuin lapsillani. Sitten voivat ohjailla kun alan olla seniili. Sitä ennen on ihan turha tulla tuputtamaan minulle ohjeita siitä kuinka minun pitää oma elämäni elää.
Ehdotuksesi siitä, että lesket pitäisi asettaa edunvalvonnan alle on suorastaan röyhkeä ja itsekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska et loppujen lopuksi tiedät mitään koko suhteesta, niin älä ala meuhkata siitä. Mistä tiedät esim. mitä mies ja vaimo keskustelivat miehen tulevaisuudesta, kun selvisi, ettei vaimo jää henkiin. Moni ihminen on kuolinvuoteellaan esittänyt toivomuksen, että puoliso ei jäisi yksin pitkäksi ajaksi, vaan jatkaisi elämäänsä ja etsisi uuden kumppanin. Se uusi kumppani saattaa muuten olla suureksi tueksi lesken surutyössä. Vainaja ei tule takaisin, vaikka leski istuisi yksin tuvan nurkassa seuraavat viisikymmentä vuotta. Eikös sitä sanota, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
Läheisriippuvaisten on pakko saada nopeasti joku.
Ei se uusi kumppanikaan perusta suhdetta lesken kanssa puhtaalle alustalle noin pian. Ei leski voi puhtaasti rakastaa toista ihmistä, jos on rakastettunsa vasta menettänyt. Korviketta vain hakee. Ja ällöttävää, jos joku yh luulee edes korvaavansa hienon ihmisen noin vain.
Vierailija kirjoitti:
Missä Porvoossa? Keski-Suomessa.. ja kyllä se nyt vähän pitäisi keskustella ja mielipiteitä kysyä. Meidän perheet olivat ennen läheisiä.
Selitä minulle miksi ihmeessä aikuisen ihmisen pitäisi keskustella elämän valinnoistaan sinun kanssasi?
Niin, ei todellakaan tarvitse. Se asia kun ei mitenkään sinulle kuulu. Tajua se!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sentään avioitunut edesmenneen puolisonsa syntymäpäivänä? Näin teki eräs tuttavani. Pahuutta löytyy joka lähtöön.
Vierailija kirjoitti:
Ilman avioehtoa tai testamenttia lapseton leski perii lapsettoman puolisonsa. Jos puolisoilla on aiempia lapsia, pelkästään lesken asumisoikeus (joka ei ole sidottu edes omistussuhteeseen), voi siirtää
lasten perinnön saantia vuosikymmeniksi eteenpäin, koska leskeä ei voi kammeta asunnosta ulos (toki aumistaso otetaan huomioon) ja jos leski menee uudelleen naimisiin, tälläkin uudella on oikeus asua asunnossa kuolemaansa saakka, jos eivät eroa ennen sitä. Näin kävi miehelleni, joka saa vasta nyt osuuden isänsä ja äitipuolensa asunnosta, 40 vuotta isänsä kuoleman jälkeen. Minulle ei tulisi mieleenkään mennä naimisiin uudelleen, jos puolisoni kuolisi. Se olisi todella mautonta ja typerää. Voihan elää vapaassa avioliitossa (molemmilla oma asunto ja omat lapset).
Jos joku hinkuu heti naimisiin, ajattelen heti vain noita taloudellisia "incentiivejä". Niin - ja paras incentiivi tässä on eläke, joka tuossakin tapauksessa antoi elatuksen (puolet miehen työeläkkeestä) muuten surkean eläkkeen hankkineelle onnenonkijalle. Ja aina naiset ovat niitä tyhmiä :DDDD
Kerrotko neropatti että miten "et voi mennä naimisiin " mutta kuitenkin"elää vapaassa avioliitossa" (molemmilla oma asunto ja omat lapset)? Anteeksi kuinka?
Jos et mene naimisiin, et voi elää edes "vapaassa avioliitossa" etkä edes avoliitossa koska se edellyttää saman katon alla asumista.
Lisäksi haluan todeta että insentiivi voidaan kirjoittaa ihan kuten sen tuossa edellä kirjoitin.
Voe voe
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvä ihminen. Elä sinä omaa elämääsi ja anna toisten tehdä samoin. Huomaat, että itselläsikin on sitten helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään avioitunut edesmenneen puolisonsa syntymäpäivänä? Näin teki eräs tuttavani. Pahuutta löytyy joka lähtöön.
Mitä pahaa tuossa on? Ihmisiä syntyy ja kuolee. Samoin liittoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis mä olen niin vitun kyllästynyt näihin märinöihin!!!!! Olen jäänyt leskeksi enkä toivu siitä koskaan. En unohda miestäni, en lakkaa rakastamasta häntä, en tunne käsitettä suruaika eikä suru lopu koskaan. Muuttaa toki muotoaan. Aloin itse seurustella toisen lesken kanssa alle vuosi mieheni kuoleman jälkeen. Se oli minun tapani elää, myös tapani käsitellä surua ja käydä sitä läpi. Toisen saman kokeneen kanssa. Uusi parisuhde ja edesmenneen sureminen EIVÄT sulje toisiaan pois!!!!!!!!!! Leskeys on aiheena niin herkkä ja rankka että paskanjauhamista en jaksa yhtään. Enkä tuomitsemista niiltä joilla ei ole harmaata aavistustakaan mitä esim syöpä on tai siihen kuoleminen, niiden seuraaminen vierestä.
Luultavasti nainut sitä jo ennakkoon ystäväsi ollessa vielä elossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti nainut sitä jo ennakkoon ystäväsi ollessa vielä elossa.
Ihan varmasti. Sen verran salaisesti on alettu yhdessä pyöriä muka ystävän kuoleman jälkeen. Avoimesti olisi asiasta kanssani keskustellut, jos ei olisi jotain salattavaa!
Vierailija kirjoitti:
Ei se uusi kumppanikaan perusta suhdetta lesken kanssa puhtaalle alustalle noin pian. Ei leski voi puhtaasti rakastaa toista ihmistä, jos on rakastettunsa vasta menettänyt. Korviketta vain hakee. Ja ällöttävää, jos joku yh luulee edes korvaavansa hienon ihmisen noin vain.
Omituinen ajatus,että joku yrittäisi "korvata"kuolleen kumppanin jollakin toisella.Parisuhteet päättyvät eroon tai toisen kuolemaan,asia käsitellään ja kun on päässyt yli aiemmasta suhteesta,voi löytää uuden rakkaan,josta tykkää ihan sen ihmisen itsensä takia,ei korvikkeena.Tietysti on lasdtarisuhteitakin, mutta oudon mustavalkoista ajatella ettei leski voisi löytää enää koskaan uutta kumppania,vaan uusi olisi ilman muuta pelkkä korvike 😕
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti nainut sitä jo ennakkoon ystäväsi ollessa vielä elossa.
Vastenmielinen kommentti 😠 Varsinkin kun ap tai kukaan muukaan ei tiedä miten pariskunta on voinut keskenään käsitellä asioita molempien ollessa elossa.Eräs sukulaiseni tiesi,ettei parane syövästä ja itse suositteli pian leskeytyvälle puolisolleen hyvää ystäväänsä.
Oma edesmennyt mieheni sanoi viimeisinä aikoinaan"Joku muu saa susta vielä hyvän vaimon!"
Jos puolison kuolemaa osaa odottaa,sitä tekee jo "etukäteen" surutyötä silloin "ulospäin näkyvä" suruaika voi olla ahdasmielisten mielestä liian lyhyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti nainut sitä jo ennakkoon ystäväsi ollessa vielä elossa.
Ihan varmasti. Sen verran salaisesti on alettu yhdessä pyöriä muka ystävän kuoleman jälkeen. Avoimesti olisi asiasta kanssani keskustellut, jos ei olisi jotain salattavaa!
Onko hyvinkin yleistä keskustella TUTTAVIEN kanssa rakkauselämänsä yksityiskohdista?😮
Minä löysin uuden puolison vuosi ensimmäisen mieheni kuolemasta. Kertaakaan en ole ajatellut nykyiseni korvaavan entistäni. Ei kukaan korvaa toista, jokainen rakkaus on erilainen. Uuden mieheni kanssa sain myös lapset, joita ensimmäiseen liittoon ei kuulunut. Onko todellakin niin, että täällä on ihmisiä, joiden mielestä nuorena leskeksi jääneiden kuuluu elää loppuikänsä yksin?
Vierailija kirjoitti:
Minä löysin uuden puolison vuosi ensimmäisen mieheni kuolemasta. Kertaakaan en ole ajatellut nykyiseni korvaavan entistäni. Ei kukaan korvaa toista, jokainen rakkaus on erilainen. Uuden mieheni kanssa sain myös lapset, joita ensimmäiseen liittoon ei kuulunut. Onko todellakin niin, että täällä on ihmisiä, joiden mielestä nuorena leskeksi jääneiden kuuluu elää loppuikänsä yksin?
Siltä vaikuttaa näiden hölmöjen kommenttien perusteella.Tai vähintään lesken pitäisi olla yksin vuosikaudet,koska vuosi on "lyhyt"suruaika.Kaikkein typerintä tässä keskustelussa on,etteivät "leski ei saa hankkia uutta kumppania" nillittävät eivät ole itse leskiä eivätkä ilmeisesti kovin empaattisiakaan.Jos ei ihan oikeasti tiedä,miltä toisesta tuntuu,ei pitäisi alkaa neuvoa miten hänen tulisi elää.
Vierailija kirjoitti:
Missä Porvoossa? Keski-Suomessa.. ja kyllä se nyt vähän pitäisi keskustella ja mielipiteitä kysyä. Meidän perheet olivat ennen läheisiä.
Oiskohan siinä joku syy miksei ole kertonut ai kysellyt sun mielipidettä?Asiahan ei kuulu muille, henkilö voi tuntea syyn olla sanomatta koska pelkää reaktioita.Juuri näin niin kuin esimerkillisesti annoitkin.
Eikös se ole hyvä, että nämä jotka elävät edelleen ovat onnellisia, eivätkä lopeta elämistä .Varmaan edesmennyt mieskin toivoisi näin.
Otan osaa sinun ystäväsi takia mutta asia ei kuulu sinulle ja surusi ei tule heijastus muiden tekemisiin.Tuskin leski on rakastaan unohtanut.
Vierailija kirjoitti:
Tuo omaisuuden hävittäminen oli piste iin päälle. Koko asunto oli ihan myllätty ja muutettu. Mitään ei ollut ystävästäni jäljellä. Itkin, kun lähdin ja en ole käynyt enää "surevaa leskeä" tervehtimässä. Jos ei minkään vertaa voi muutoksista ilmoittaa, niin saa olla minun puolestani.
Kertoisitko, kenelle kaikille minun pitää ilmoittaa omassa kodissani tekemistä muutoksista? Anopille, kuolleen puolisoni ystäville, serkuille, tädeille, enoille, sedille, omille ystävilleni ja sukulaisilleni? Kertoisitko vielä, miksi muutokset kuuluvat ulkopuolisille? t. nuorileski, jolla ei ole vielä uutta kumppania, mutta suunnittelen jatkavani remonttia (joka miehen kanssa aloitettiin aikanaan)
Sinun ollessasi lapsi, aikuisella oli enemmän elämänkokemusta jolla hän tulkitsi sinulle maailmaa. Yhtä lailla hänellä on edelleen enemmän kokemusta vanhenemisesta, elämästä ja kuolemasta, ja siitä mikä niissä lopulta on tärkeää.
Iän myötä korostuu kokemus että elämä on arvaamaton ja lyhyt, että käärinliinoissa ei ole taskuja, ja tärkeintä lopulta on antaa ja saada rakkautta.