Suunniteltu sektio oli traumaattinen kokemus

Mulla ei katetrin ja kanyylin laitto tuntunut miltään?? Sen sijaan synnytys luomuna oksitosiinitipalla (2-4x kovemmat supistukset kuin normaalissa synnytyksessä) joka kesti 12h pitkittyneen ponnistusvaiheen kanssa oli suoraan helvetistä. Miten joku voi kokea noi kivuliaaksi, huhhuh....etkö ole kokenut ihan oikeita kipuja koskaan? Tyyliin murtuma tms?

Olen labrahoitaja sairaalassa ja välillä haetaan verikokeita synnytyssalista. Siellä salissa en ole tavannut yhtään neulakammoista synnyttäjää. Mutta seuraavana päivänä osastolla jotkut niistä samoista äideistä pelkää neulaa ihan hysteerisesti. Se synnytyskipu taitaa olla niin kokonaisvaltaista, että siinä ei paljon muista pelätä neuloja ja kanyyleja. Myös oma kokemukseni on se, että siinä vaiheessa kun synnytys on siinä kohdassa, että epiduraali on ajankohtainen, niin sitä toimenpidettä ei edes huomaa. Joten jos pelkosi kohdistuu enemmän toimenpiteisiin eikä synnytyskipuun, niin valitse alatiesynnytys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä lohduttaako tämä mitään, mutta en saanut toivomaani sektiota ja jouduin synnyttämään luomuna. Kaikki meni pieleen, imukuppi, kauheat repeämät, olin varma että kuolen.

Kauheat traumat sekä päälle kaikki vuosikymmenen pidätysongelmat ja korjausleikkaukset.

Ainoaksi jäi.

Aina välillä törmään tällaisiin tarinoihin keskustelupalstoilla. Kuinka yleisiä nämä oikeasti ovat, siis noin pahat ja pitkäkestoiset vauriot? Pelkopolilta en ole saanut kuin epämääräistä "todella harvinaista"-puhetta. Laskettu aika lokakuussa..

Eihän siellä pelkopolilla uskalleta mainita todellisia lukuja, kun muuten liian monet päätyisivät sektioon.

Ei se niin harvinaista ole. Todellisuutta vaan pimitetään... Itsellekin jäi trauma imukuppisynnytyksestä ja epparista, joka ommeltiin vielä niin huonosti, että jouduin korjausleikkaukseen.

Käsittelin traumaa vuoden verran synnytyksen jälkeen ja flashbackejä ilmestyi vielä aika kauan siitä synnytyksestä. Seuraavan synnytin kotona suunnitellusti kätilön avustaessa ilman mitään kauheita lääkäreitä... Se luomusynnytys oli myös parantava kokemus.

Älä suotta silti pelkää - meidät naiset on luotu synnyttämään. Ei vaan kannata puuttua liikaa lääketieteellisesti siihen luonnolliseen tapahtumaan, niin kaikki menee hyvin.

Niin no alatie synnytyshän voi käydä "helposti" ja ilman sen kummempia toimenpiteitä.

Mutta ei sitä etukäteen tiedä. Voi olla että pitää kalvot puhkaista, tarvitaan tippaa, leikataan eppari, otetataan epiduraali, imukuppia tarvitaan, repymät ommellaan ym. Verta voi menettää alatie synnytyksessäkin.

Olen synnyttänyt kaksi kertaa alakautta. Kipuja (supisteluja) olen tuntenut vain sen aikaa, kunnes kohdunsuu oli 4-5 cm auki ja sain epiduraalin. Koko loppusynnytys kivuton. Myös ponnistusvaihe. Pelkkää hyvää sanottavaa epiduraalilla synnyttämisestä! Voisin tuolla kaavalla synnyttää vielä vaikka kuinka monta kertaa. Ei syytä pelätä!

Vierailija kirjoitti:

Miksi kaikki yritetään aina ylidiagnosoida tai miettiä jotain ihme traumoja. Esim. tässä eräs kirjoittaja tekee jo vankkaa "diagnoosia" jostain suuresta häiriöstä vaikka ap todennäköisesti kuitenkin on vain voimakkaasti synnytyspelkoinen ja ehkä tuo sektio oli todellakin pelottava kokemus. Psykologiassa yleensäkin syyllistytään aika usein ylilyönteihin. Yritetään vastausta löytää jostain muualta vaikka se ei olekaan ollenkaan niin monimutkaista tai salamyhkäistä mitä halutaan luulla. Kaiken takana on synkkä lapsuus, ehkä huono vanhemmuus tai jotkut salatut patoutumat päässä. Joo joo, ihmisiä on synnytyspelkoisia ja piste. Ehkä nämä ihmiset ovatkin enemmän kontrollifriikkejä mutta ei sitä tarvitse silti ihan mt potilaaksi esittaa joka tarvitsee jotain vuosien psykoterapiaa.

Luitko lainkaan ap:n myöhempiä viestejä? Ekat vastaajat arvioivat ihan oikein, että synnytys on pienin murheista. Ap ei omien sanojensa mukaan jaksa työelämässä ja kokee koko elämänsä raskaaksi jatkuvan ahdistuksen takia.

Toivoisin, että ap jaksaisi vielä hakea muuta apua kuin on saanut. Ehkä jokin terapia voisi tosiaan auttaa. Näin ihan siitä riippumatta, tuleeko lisää lapsia. Mikään normaali tilannehan tuo ei ole eikä ratkea synnytystapaa vaihtamalla.

Omasta puolestani voin sanoa, että alatiesynnytys oli hyvä kokemus eikä mitenkään kamala.

Kaverini sai pelkosektion kahden alatiesynnytyksen jälkeen ja katui sitä myöhemmin, koska se oli kuulemma yhtä pelottavaa ja hirveää kuin alatiesynnytyskin.

Ap, mulle on käynyt alatiesynnytyksessä ”pahin mahdollinen” eli 4. Asteen repeämä, sulkijalihas täysin poikki, koko enätin ja peräsuoli ”suikaleina” joita kursittiin kasaan.

Sit seuraava synnytys oli repeämävamman takia suunnitrltu sektio ”lääkärin määräyksestä”. Sata kertaa hirveämpi, meni osin puudutus pieleen juuri kuten sulla (tukehtumishätä ja keuhkot salpaantui, vuosin verta vatsaonteloon, haava tulehtui, piti avata uudestaan, , kipulääke ei auttanut, hirveät tuskat ja toipuminen kesti pitkään.)

Seuraava kolmas synnytys oli taas lääkärin mielestä sektio, jottei repeämä vaan aukea uudestaan. En suostunut. Pusersin alakautta, oli käynnistetty ja pitkä synnytys, silti ihanampi kuin sektio.

Mun mielestä sekin synnytys, missä repesi paikat pahasti oli parempi kokemus kuin sektio.

Tästä syystä en tajua miksi joku haluaa sektion. Itse en ikinä SUOSTU sektioon.

Neljättä lasta odotan ja alakautta synntän vaikka mikä olisi. Olen vähän sitä mieltä että ap:lle voisi hyvä alatiesynnytys olla korjaava kokemus.

Näin lapsettomana ja lievästi neulakammoisena kun asiaa miettii, niin ajattelisin että alakautta synnyttäminen olisi parempi vaihtoehto kuin sektio. Sektiossa kun joka tapauksessa joutuu kohtaamaan sen pahimman vaihtoehdon, eli ison neulan selkäänsä. Alakautta synnyttäessä sitä ei ole pakko ottaa jos ei halua, ja jos tulee niin paha paikka että haluaa, niin ei se varmaan siinä tilanteessa enää kauheasti pelotakaan. Ongelmana vaan se, että voi päättää että ehdottomasti haluaa sektion (ja saadakin sen jos riittävästi pelkää), mutta ei voi päättää että ehdottomasti synnyttää alakautta, jos se vauva ei suostukaan tulemaan sillä tavalla. Joten sektioon on pakko varautua henkisesti jos joskus lapsen hankkii...

Vierailija kirjoitti:

Jos et tuntenut kipua sektion takia, sua ei ole sektioitu, sori vaan. Kipu tulee seuraavana päivänä, mutta kyllä se ihan todellista on. Kaikki ponnistelu, yskimisestä alkaen, sattuu. Sektio EI OLE kivuton tapa synnyttää, kipu vaan tulee eri aikaan kuin normaalisynnytyksessä ja on erilaista, mutta kipua on. Ja se ei pelasta naista esim kohdunlaskeumalta ja virtsankarkailuongelmilta, koska ne eivät johdu synnytystavasta vaan siitä raskaudesta.  Nimim: 2 sektiota, 1 normisynnytys 

Aha ja sinä sitten tiedät kaikkien sektioista kaiken. Mulle tehty kolme sektiota ja kaikki kivuttomia. Ekasta oli kipuja kääntyessä vuoteessa muutamia kertoja. Kahesta muusta ei mitään. Sektio jälkitiloineen voi siis olla ihan töihin kivuton. Mitään ei ole lirahdellut housuunkaan vaikka oli 3 raskautta 7 vuoden aikana.

Nyt heräsi ammattilaisena mielenkiinto tämän perheen kokonaistilanteeseen- millainen parisuhde näin ahdistuneella ja elämää pelkäävällä naisella on?

Millainen suhde lapseen- vauvojen kanssa vasta kontrolloitavaa riittääkin!

Kuten joku muukin fiksu, toivon minäkin että saat kokonaisvaltaista apua- äläkä hitossa nyt ainakaan enempää lisäänny ennenkuin pää on edes puoliksi kunnossa ettet siirrä ihan kaikkia traumoja ja pelkoja lapsillesikin!