Suunniteltu sektio oli traumaattinen kokemus

Voi luoja. Kaltaisiesi ei kannattaisi hommata lapsia ollenkaan, miten selviät elämästä noin yleisesti jos kaikki pelottaa ja itkettää?

Suunnittelematon sektio jonka halusinkin mutta sitä ei tehty minun halujen mukaan. Oli nk kiireellinen sektio. Hyvät muistot jäi naistenklinikasta. Olin nk riski synnyttäjä. Ensimmäinen ja viimeinen kokemus . Alapää synnytyksestä ei kokemusta. Raumoja ei jäänyt vaan arpi joka ei haittaa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Molemmat kokeneena sanoisin alatiesynnytyksen olleen kaikkineen helpompi, nopeampi palautuminen synnytyksestä; sen valitsisin jos vielä synnyttäisin ja mahdollista olisi. Sektion jälkeen olin kyllä hirveen kipeä, varsinkin se kohdun painaminen oli jotain aivan kamalaa (yrittivätkö sillä saada jotain vuotoa tulemaan kun mitään ei vaan tullut?). Ainut plussa sektiossa ettei ollut jälkivuotoa (sen puuttuminen vissiin harvinaisempaa kuitenkin?)

Kyllä mun kohtua paineltiin myös alatien jälkeen. Ja jälkivuotoa tuli myös sektion jälkeen, ei juurikaan paljon vähemmän.

Sen verran pakko sanoa, että on ihan normaalia ettei heti tunne vauvaa läheiseksi. Se on ihminen johon pitää tutustua ja vähitellen oppia rakastamaan. Itse tunsin turhaan syyllisyyttä kun en heti tuntenut mitään elämää suurempaa lasta kohtaan. Kiintymys syntyi vähitellen ja kasvaa yhä vaikka lapset ovat jo teini-iässä nyt, joten älä sitä hätäile. Olisiko hyvä käydä hoitohenkilökunnan tai terapeutin kanssa sektion tapahtumat läpi? Itse pääsin tehohoidon jälkeen keskustelemaan kokemuksesta ja vasta sen jälkeen pääsin melko järkyttävästä kokemuksesta yli.

Vastailenpa vähän kaikkien kommentteihin. Haluaisin korostaa että minulla nimenomaan on paha SYNNYTYSpelko kaikkien muiden fobioiden lisäksi. Myönnän että välttelen mm. lääkäriä ja verinäytteenottoa, mutta se synnytyspelko on kuitenkin pahin. Pelkäsin että vihaisin lastani synnytyskivun ja sen itse syntymän takia. Tuon vihan pystyin jotenkuten blokkaamaan sektion avulla.

Valvoin lähes koko raskauden peläten supistuksia ja ravasin sairaalassa ettei lapsi vain syntyisi ennen suunniteltua sektiota. No se sektio oli myös kamala. Se tässä ongelma onkin uskallanko enää uudestaan kokea sitä. Sinänsä en usko että voisin edes kokeilla alatiesynntystä. Jo ajatus saa hengityksen salpautumaan ahdistuksesta. Mutta voisiko se sektio olla jotenkin siedettävämpi kuin ensimmäinen, sitä toivon.

Tuntuu ettei kukaan pelkopolilla tai terapeutit muuallakaan käsitä pelkojani ja sitä miten ne kontrolloivat elämääni. Koko elämäni on yhtä pelkoa. Olen vakavasti ahdistunut siis ja kontrollifriikki kaikin puolin. Halusin tietää tarkan ajan lapsen syntymään, ja kun sain supistuksia jo ennen leikkausaikaa menin täysin paniikkiin.

Pelkoni lamaa minut täysin, siksi pelkopolikin suositteli sektiota. En vain tiedä miten uskallan ajatella seuraavaa synnytystä. Olen näiden pelkojeni kanssa niin yksin. Lääkitystä en halua, eikä se asiantuntijoidenkaan mukaan ole mikään oikea ratkaisu kohdallani. Nyt minun ei onneksi tarvitse yrittää jaksaa työelämässä kun voin hoitaa lastani kotona ainakin seuraavat 7 vuotta. Mieheni on onneksi tukenani kaikin puolin ja haluaisin hänellekin sen toisen lapsen vielä antaa. Ap

Oliko tuo nyt tarkoitus olla pelottelukertomus tai purkautuminen huonosta kokemuksesta. Itse olen käynyt sektion neljä kertaa läpi diagnoosilla horror partus eli synnytyspelko, tosin yksi sektio oli hätäsektio, koska lapsi syntyi ennenaikaisena. Tuokin on muuten puppua että sektiota ei saa, jos lapsi syntyy aikaisemmin kun on leikkauspäivä. Varsinkin jos on jo pari sektiota takana, synnytystapa on aina sektio ja sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko edelliset tehty synnytyspelon tai jonkun muun takia. Kahden sektion jälkeen on aina riski kohdun repeytymiselle eli normaali alatiesynnytys on hengenvaaralinen äidille ja vauvalle. Tosin olin aika tyrmistynyt kun huomasin, että kaikki terveydenhoitajat ja yksi kätilö eivät olleet tietoisia tästä seikasta kun tuli puheeksi. No, eihän sitä kaikkia yksityiskohtia siellä koulussa opita sektiosta.

Jos taas on kyseessä ensimmäinen raskaus voi olla aika hermoja raastavaa jos synnytys alkaa ennen leikkauspäivää, mutta tästäkin olen kuullut että ei ketään pakoteta synnyttämään. Ei sitä sentään mitään eläimiä olla. Jos kamala pelko ja kammo on. se on tuotava siinä esiin ja kyllä siinäkin tapauksessa sen sektion saa. Voivat kyllä yrittää kääntää vielä päätä, jos vaikka vaihtaisit mieltä.

Sektiohan voi olla tosi helppo ja aika kivuton tai sitten hyvin pelottava ja kivulias. Enemmän pelkoa ja kipua voi tuoda esim. komplikaatiot tai massiiviset verenvuodot, joissa on jopa kuoleman uhka. Mutta jos kaikki sujuu hyvin sektiosta yleensä myös toipuu nopeasti. Olen kokenut sekä helpon että vaikean sektion komplikaatioineen, joten mitään varsinaista mielipidettä minulla ei sektiosta ole. En lähde suosittelemaan mitään kun tosi asia kuitenkin on että siitä mitä tapahtuu tai ei tapahdu, ei voida ikinä olla varmoja. Ymmärrän kyllä synnytyspelkoisia tietenkin kun itsekin olen sellainen. There`s no easy way out...

Sille joka väitti että sektio on aina kivulias, minä en oikeasti tuntenut kipua. Pahin kipu oli kanyylin ja katetrin laittaminen. Minulle jätettiin epiduraali useammaksi päiväksi ja se ilmeisesti poisti syötävien kipulääkkeiden ohella kaiken kivun. Kohdun painelua en tuntenut lainkaan. Aina jos epäilin että vähän koskee niin soitin kelloa ja sain jotain opioideja jotka tekivät hyvän olon saman tien. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vastailenpa vähän kaikkien kommentteihin. Haluaisin korostaa että minulla nimenomaan on paha SYNNYTYSpelko kaikkien muiden fobioiden lisäksi. Myönnän että välttelen mm. lääkäriä ja verinäytteenottoa, mutta se synnytyspelko on kuitenkin pahin. Pelkäsin että vihaisin lastani synnytyskivun ja sen itse syntymän takia. Tuon vihan pystyin jotenkuten blokkaamaan sektion avulla.

Valvoin lähes koko raskauden peläten supistuksia ja ravasin sairaalassa ettei lapsi vain syntyisi ennen suunniteltua sektiota. No se sektio oli myös kamala. Se tässä ongelma onkin uskallanko enää uudestaan kokea sitä. Sinänsä en usko että voisin edes kokeilla alatiesynntystä. Jo ajatus saa hengityksen salpautumaan ahdistuksesta. Mutta voisiko se sektio olla jotenkin siedettävämpi kuin ensimmäinen, sitä toivon.

Tuntuu ettei kukaan pelkopolilla tai terapeutit muuallakaan käsitä pelkojani ja sitä miten ne kontrolloivat elämääni. Koko elämäni on yhtä pelkoa. Olen vakavasti ahdistunut siis ja kontrollifriikki kaikin puolin. Halusin tietää tarkan ajan lapsen syntymään, ja kun sain supistuksia jo ennen leikkausaikaa menin täysin paniikkiin.

Pelkoni lamaa minut täysin, siksi pelkopolikin suositteli sektiota. En vain tiedä miten uskallan ajatella seuraavaa synnytystä. Olen näiden pelkojeni kanssa niin yksin. Lääkitystä en halua, eikä se asiantuntijoidenkaan mukaan ole mikään oikea ratkaisu kohdallani. Nyt minun ei onneksi tarvitse yrittää jaksaa työelämässä kun voin hoitaa lastani kotona ainakin seuraavat 7 vuotta. Mieheni on onneksi tukenani kaikin puolin ja haluaisin hänellekin sen toisen lapsen vielä antaa. Ap

Olen pahoillani, mutta en silti voi olla tätä kirjoittamatta. Hoidata ensin itsesi kuntoon, lapsi ei voi pitemmän päälle olla pakotie omilta ongelmilta. Se ei ole oikein lastakaan kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunsin myös lapsen jotenkin vieraaksi. Vasta kuukausien päästä löysin kunnon yhteyden vauvaan.

Sun pitää päästä jonnekin keskustelemaan tuo tilanne auki. Ei tuo normaalia ole, mitä oikeasti siinä kammoat?

Sitten tuohon lainaamaani pätkään. Synnytin lähestulkoon niin luomusti kuin sairaalaolosuhteissa oli mahdollista, ja silti olisin ollut valmis antamaan lapseni vaikka saman tien adoptioon. Äidiksi tajusin itseni vasta jossain siinä vaiheessa, kun lapsi alkoi tapailla ensimmäisiä sanojaan, joskus siinä 10kk paikkeilla.

Joten ole armollinen itsellesi, äitiys ei ole mikään automaattinen asia. Ei ole mitään kaavaa, millä tavalla äidiksi tullaan tai mitä pitäisi tuntea.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei kukaan pelkopolilla tai terapeutit muuallakaan käsitä pelkojani ja sitä miten ne kontrolloivat elämääni. Koko elämäni on yhtä pelkoa. Olen vakavasti ahdistunut siis ja kontrollifriikki kaikin puolin.

Jos unohdetaan hetkeksi synnytys - kuulostaa siltä, että ahdistusongelma on laaja-alaisempi. Mitä hoitoa olet siihen saanut ja onko siitä ollut apua?

Vierailija kirjoitti:

Jos et tuntenut kipua sektion takia, sua ei ole sektioitu, sori vaan. Kipu tulee seuraavana päivänä, mutta kyllä se ihan todellista on. Kaikki ponnistelu, yskimisestä alkaen, sattuu. Sektio EI OLE kivuton tapa synnyttää, kipu vaan tulee eri aikaan kuin normaalisynnytyksessä ja on erilaista, mutta kipua on. Ja se ei pelasta naista esim kohdunlaskeumalta ja virtsankarkailuongelmilta, koska ne eivät johdu synnytystavasta vaan siitä raskaudesta.  Nimim: 2 sektiota, 1 normisynnytys 

Eipäs nyt kiilloteta sitä sädekehää pään yläpuolella:) Kipulääkkeet sektioäideille on todella tehokkaita ja tyynyllä voi painaa kevyesti vatsaa yskiessä ja vessassa käydessä. Kahdesti sektiossa ollut.

Hei ap. Miksi pelkäisit tulevaa sektiota niin paljon. Sektiot voi sujua hyvin eri tavalla. Minulla 1. helppo. 2. vakavat komplikaatiot 3. hätäsektio ja silti uskaltauduin vielä neljänteen joka menikin ihan hyvin paitsi selkäydinpuudutusta ei saatu ekalla, eikä tokalla eikä muistaakseni edes kolmannella joten tökkiminen pisti vähän hammasta puremaan mutta neljäs tökkäys osui oikeaan ja loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Mulle laitettiin katetri vasta epiduraalin jälkeen ja sain myös niin hyvät mömmöt että kipua en juuri tuntenut jälkikäteen edes vatsaa paineltaessa. Joissakin piireissä on tämä kivun ihannointi vielä valloillaan niin potilailla kuin henkilökunnallakin.

Miksi kaikki yritetään aina ylidiagnosoida tai miettiä jotain ihme traumoja. Esim. tässä eräs kirjoittaja tekee jo vankkaa "diagnoosia" jostain suuresta häiriöstä vaikka ap todennäköisesti kuitenkin on vain voimakkaasti synnytyspelkoinen ja ehkä tuo sektio oli todellakin pelottava kokemus. Psykologiassa yleensäkin syyllistytään aika usein ylilyönteihin. Yritetään vastausta löytää jostain muualta vaikka se ei olekaan ollenkaan niin monimutkaista tai salamyhkäistä mitä halutaan luulla. Kaiken takana on synkkä lapsuus, ehkä huono vanhemmuus tai jotkut salatut patoutumat päässä. Joo joo, ihmisiä on synnytyspelkoisia ja piste. Ehkä nämä ihmiset ovatkin enemmän kontrollifriikkejä mutta ei sitä tarvitse silti ihan mt potilaaksi esittaa joka tarvitsee jotain vuosien psykoterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu ettei kukaan pelkopolilla tai terapeutit muuallakaan käsitä pelkojani ja sitä miten ne kontrolloivat elämääni. Koko elämäni on yhtä pelkoa. Olen vakavasti ahdistunut siis ja kontrollifriikki kaikin puolin.

Jos unohdetaan hetkeksi synnytys - kuulostaa siltä, että ahdistusongelma on laaja-alaisempi. Mitä hoitoa olet siihen saanut ja onko siitä ollut apua?

Olen käynyt psykiatrilla ja terapeutilla, yhtä tyhjän kanssa. Ehkä sen oivalsin ettei kaikki ihmiset kärsi jatkuvasti niin kuin minä. Olisi varmasti hauskaa elää sellaista rentoa elämää ettei koko ajan ahdistu asioista. Siitä olen kateellinen muille. Toisaalta ihmettelen miten he eivät ymmärrä murehtia asioista joita itse mietin jopa vuosia etukäteen. Esim. lapsen hankkiminen, toiset vaan hankkivat sen suurempia miettimättä. Ap

En tiedä lohduttaako tämä mitään, mutta en saanut toivomaani sektiota ja jouduin synnyttämään luomuna. Kaikki meni pieleen, imukuppi, kauheat repeämät, olin varma että kuolen.

Kauheat traumat sekä päälle kaikki vuosikymmenen pidätysongelmat ja korjausleikkaukset.

Ainoaksi jäi.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä lohduttaako tämä mitään, mutta en saanut toivomaani sektiota ja jouduin synnyttämään luomuna. Kaikki meni pieleen, imukuppi, kauheat repeämät, olin varma että kuolen.

Kauheat traumat sekä päälle kaikki vuosikymmenen pidätysongelmat ja korjausleikkaukset.

Ainoaksi jäi.

Aina välillä törmään tällaisiin tarinoihin keskustelupalstoilla. Kuinka yleisiä nämä oikeasti ovat, siis noin pahat ja pitkäkestoiset vauriot? Pelkopolilta en ole saanut kuin epämääräistä "todella harvinaista"-puhetta. Laskettu aika lokakuussa..

No itse ihmettelen kovasti että päädyit pelkosektioon, vaikka pelkäät myös neuloja ja pistämistä? Eli tavallaan se synnyttämisen pelko ei ole sulle se pääpelko, vaan neulat ja pistäminen ja puuduttaminen ynm., ehkäpä itse se sairaalaympäristökin? Huomaa myös, että ihan tavallisessa alatiesynnytyksessäkin voidaan joutua tilanteeseen, jossa synnyttäjälle on tehtävä lääketieteellisiä toimenpiteitä ja häntä on esim. pistettävä neulalla.

Jotenkin mun on vähän vaikea nyt ihan kokonaan uskoa tätä juttua. Ihan sen vuoksi, että jos pelon takia on hakenut ja saanut sektioluvan, niin silloin joutuu keskustelemaan terveydenhuoltohenkilöstön kanssa siitä pelostaan useamman kerran. Eikö yhdenkään näiden keskustelujen aikana tullut ilmi, että sinulla on kammo sitä pistämistä ja leikkaamista kohtaan? Koska tuohan on todella tärkeä henkilökunnan etukäteen tietää, jotta osaavat suunnitella hoidon oikein, eikä sitten nimenomaan tule tilannetta, jossa synnyttäjä tärisee niin, että ei saada puudutusta pistettyä. Ja se on aika oleellinen asia että pistää oikein, kun mennään selkärangan kanaviin pistelemään. Ettei tämä juttu nyt vaan olisi taas jonkun sektiovastaisen hihhulin provo. Pyydän ap:ltä anteeksi, jos ei ole, mutta sellainen tunne vaan tuli aika vahvasti.

Vierailija kirjoitti:

Se että sä itkit ja tärisi, saattoi vaikeuttaa spinaalipuudutuksen laittamista -> tuliko ehkä hiukan liikaa, jos et ollut paikallasi. En ole terveysalan ihminen. Puudutusta laitettaessa pitää olla paikallaan! Kerroitko henkilökunnalle tästä piikkipelostasi? Olisitko voinut saada lievästi rauhoittavaa ennen sitä spinaalin laittoa? 

Olen itse neljästi keisarileikattu ahtaan lantion vuoksi. Olisin kyllä mielelläni synnyttänyt, ja ekalla kerralla yritinkin, mutta lantionluuni eivät anna periksi. Koen kivun hyvin hallittavaksi ja kipulääkettä olisi saanut.

Vaikeutit siis toimenpidettä omalla pelollasi. Asian ydin on juurikin neula- ja toimenpidepelkosi. Ne vehkeet ei ole siellä mistään kauhuelokuvasta, vaan auttamassa potilasta. Ne on sinun ystäviäsi siinä tilanteessa. Sinuna etsisin osaavan psykologin ja kävisin terapiassa asiasta. Joudut elämäsi varrella törmäämään vielä moniin neuloihin ja tutkimuksiin ja toimenpiteisiin, sait uutta lasta tai et. Joten sinun on tehtävä asialle jotain. Tulevaisuudessa voi odottaa lonkkaleikkaus, polvileikkaus, hammaslääkäri....aika monet noista toimenpiteistä tehdään nykyään hereillä ollessa.

Kaikenkaikkiaahan lopputulos oli hyvä ja sait oikeaa hoitoa? Eikö sinun pitäisi keskittyä lopputuloksen miettimiseen parin inhottavan toimenpiteen sijasta? On sanonta, että mitään ei saa, jos ei ole vähän valmis kärsimään. Kaikki naiset joutuvat jotain kärsimään, jos haluavat lapsia. Ennen sanottiin, että se on naisen osa. Sitä osaa nykylääketiede yrittää helpottaa antamalla sinulle sen puudutuksen, leikkauksen ja tarkkailun sen savusaunan sijasta, joka oli isällenikin ensimmäinen mitä maailmasta näki vuonna 1947.

Tsemppiä. Yritä etsiä apua ja ajatella asiaa tunteiden sijasta myös enemmän järjellä. Menetät ja riskeeraat paljon ja tiedät sen, jos annat pelolle vallan ja sen vuoksi kieltäydyt kaikista toimenpiteistä. Et mitenkään voi niitä vältellä, joten niiden kanssa pitää opetella elämään oman terveyden vuoksi. Hoida korvien väliäsi. Pelko on jollain lailla ymmärrettävää, mutta se ei saa ottaa sinusta niskalenkkiä. Siihen voit itse vaikuttaa.

Sektion spinaalia laittaessa ei yleensä anneta rauhoittavaa, koska kaikki lääkkeet mene vauvaan jonka pitäisi syntyä 15min kuluttua. Liian iso riski. Muulloin spinaaliin saa khllä rentouttavaa jos ei suostu pysymään paikallaan.

up