Nuo "Koston Terälehdet" ja muut leffat jotka kertoi lapsista jotka suljettiin ullakolle....
Telkkarista tuli leffa "Koston Terälehdet" kaksi viikkoa sitten ja eilen sen jatko-osa "Verenpunaiset okaat" (joka tulee uusintana Hero-kanavalta torstaina 24.8). Missasin sen ekan leffan "Pimeyden Kukat" josta se tarina alkoi kun perheen lapset hävitettiin äidin uudesta elämästä sulkemalla heidät ullakolle yli pariksi (?) vuodeksi, isän kuoleman jälkeen. Isä joka olikin oikeasti heidän setänsä, tai setäpuolensa.
Oletteko lukeneet nuo kirjana, mitä mieltä leffoihin verrattuna, kannattaisiko lukea vai onko liian raskasta settiä?
Mitä mieltä noista leffoista? Aika pimeää mutta mielenkiintoista kun tarinat ovat eri aikakausilta, vaatteet ovat hienoja, mutta ihmiset lievästi sanottuna sisäsiittoisia.
Kommentit (46)
Eikö tän illan leffaa pysty katsomaan jälkikäteen netistä kuten aikaisempiakin jaksoja?
Siis viime viikon leffa jäi sellaiseen kohtaan että oikein karmaisi kun näki sen nuoremman tumman pojan veemäisen ja omahyväisen ilmeen kun peilasi itseään. Saas nähdä onko samanlainen aikuisena nyt tänä iltana tulevassa leffassa. Sekin kohtaus oli hirveä kun tuo poika yritti hukuttaa muutaman vuoden ikäisen adoptiopikkusiskonsa altaaseen eli se tyttö jonka äiti kuoli syöpään ja jonka nämä ottivat luokseen.
Minä en nähnyt ensimmäistä ja katsoin tuon toisen elokuvan. Siihen oli kyllä vähän hankala päästä mukaan, kun puhuttiin vain jostain ullakosta eikä tajunnut, mikä sen isoäidin rooli koko jutussa oli.
Nyt on kaikki jaksot nähty. Alkoi ärsyttää katsoessa se, että kaikkien oli pakko hengata Bartin luona kuukausikaupalla vaikka hänen käytöksensä oli hirveää. Carrien, eli pääosa naisen leuan väpätys riipi myös ja se melodramaattisuus koko elokuvassa. Mutta nähty on se riittää.
Mäkin missasin ekan osan ja katsoin sen you tubesta. Toki ilman tekstejä.
Kirjat ehdottomati parempia.
Joku kaipaili 5kirjasta elokuvaa. Kirjoja ja leffoja on 4.
Oli ihan hyvä leffa, kamala se Bart kun vietteli veljensä raskaana olevan vaimon ja vielä adoptiosiskonsa.
Säälitti se veli jonka tanssijaura oli ohi. Oliko Bart tuon onnettomuuden takana kuitenkin?
alexsandra kirjoitti:
Mäkin missasin ekan osan ja katsoin sen you tubesta. Toki ilman tekstejä.
Kirjat ehdottomati parempia.
Joku kaipaili 5kirjasta elokuvaa. Kirjoja ja leffoja on 4.
Wikin mukaan kirjoja on 5, eli viimeinen jäi kesken koska kirjailija kuoli, ja toinen kirjailija kirjoitti näköjään sen loppuun.
The Dollanganger series:
-Flowers in the Attic (1979)
-Petals on the Wind (1980)
-If There Be Thorns (1981)
-Seeds of Yesterday (1984)
-Garden of Shadows (1986) (possibly started by Andrews, finished by Andrew Neiderman)
Tuo viimeinen kirja sijoittuu aikaan ennen näitä muita, eli keskittyy niihin isovanhempiin. Se voisi olla mielenkiintoinen leffana.
Minusta se ensimmäinen osa oli paras.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tän illan leffaa pysty katsomaan jälkikäteen netistä kuten aikaisempiakin jaksoja?
On ruutu.fissä.
Kirjat minäkin lukenut teininä. Olivat koukuttavia ja hyviä. Leffoja en ole nähnyt. Kuten moni teistä sanoikin, voisivat olla ahdistavia nyt äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Telkkarista tuli leffa "Koston Terälehdet" kaksi viikkoa sitten ja eilen sen jatko-osa "Verenpunaiset okaat" (joka tulee uusintana Hero-kanavalta torstaina
raskasta settiä?
Mitä mieltä noista leffoista? Aika pimeää mutta mielenkiintoista kun tarinat ovat eri aikakausilta, vaatteet ovat hienoja, mutta ihmiset lievästi sanottuna sisäsiittoisia.[/quotLuin nuo kaikki kirjat joskus yläasteella, ja olivat silloin ihan lempi kirjojani. Leffoja odottelinkin sitten useita vuosia, että näkisin. Ainakin pimeyden kukista tehty elokuva jo joskus kauan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitihän oli se joka myrkytti lapsensa, ei isoäiti.
Onkohan tätä sitten käsikirjoitettu eri tavalla leffaan? Kai tuo mummeli oli kaiken takapiruna kuitenkin?
Ainakin kirjassa äiti on syyllinen. Mummolla ei ole mitään osuutta asiaan. Elokuvassa on ilmeisesti vääristelty asiaa?
Viimosessa jaksossa tuli jotenkin surku kun se Chris kuoli kun se auto tuli sivuluisussa hänen päälleen. Olikohan ihan sattumaa vai Bartin aiheuttama onnettomuus?
Jotenkin tylsä loppu kun Cathy jäi sinne vintille hautomaan menneitä eikä jatkanu elämäänsä niinkuin muut.
Olin aikoinaan todella pettynyt Pimeyden kukat-leffaan. Ei kai se kirjakaan maailman tasokkain ollut, mutta leffasta oli lahjakkaasti kyllä jätetty pois ne vähätkin hyvät asiat.
Sen muistan, kuinka odotin kuumeisesti päästäkseni lukemaan kakkososan ja tiesin, että lapset pääsevät siinä kostamaan kokemansa vääryydet. Kun vihdoin luin kirjan, en saanutkaan odottamaani tyydytystä vain oli vaan tyhjä olo.
Minusta siinä kakkososan lopussa, kun Cathy ja Chris olivat muuttaneet jonnekin omakoti-idylliin, tuli Chris ja kolme poikaa syömään piirasta. Vai muistanko ihan väärin?
Kuitenkin kolmososan alussa poikia oli enää kaksi. Lisäksi ei mitenkään selvitetty sitä, miksi olivat muuttaneet sieltä esikaupunkiunelmasta sinne synkkään metsään vai menikö se minulta ohi?
Vierailija kirjoitti:
Minusta siinä kakkososan lopussa, kun Cathy ja Chris olivat muuttaneet jonnekin omakoti-idylliin, tuli Chris ja kolme poikaa syömään piirasta. Vai muistanko ihan väärin?
Kuitenkin kolmososan alussa poikia oli enää kaksi. Lisäksi ei mitenkään selvitetty sitä, miksi olivat muuttaneet sieltä esikaupunkiunelmasta sinne synkkään metsään vai menikö se minulta ohi?
Siellä leffan lopun omakotilähiössä oli meneillään jotkut grillibileet jossa oli mukana useampia perheitä, joten lapsia ja etenkin poikia oli enemmänkin eli siinä ei varmaan haluttu vielä näyttää ketkä kaksi niistä oli Cathyn poikia ja minkä näköisiä heistä tuli. Siinähän se naapurin emäntä kysyi Chrisiltä ja Cathyltä että kun te olette täydellisiä että mikä teidän salaisuutenne on ja nämä vain myhäilivät eivätkä vastanneet mitään.
Vierailija kirjoitti:
Viimosessa jaksossa tuli jotenkin surku kun se Chris kuoli kun se auto tuli sivuluisussa hänen päälleen. Olikohan ihan sattumaa vai Bartin aiheuttama onnettomuus?
Jotenkin tylsä loppu kun Cathy jäi sinne vintille hautomaan menneitä eikä jatkanu elämäänsä niinkuin muut.
Leffassa Cathy meni vintille ja ymmärsin että hänkin kuoli sinne, sitä ei vaan näytetty suoraan, vaan siellä oli jotain lasten tekemiä silkkikukkia ja Cathyn ääni kertoi taustalla jotain.
Nostan tämän ketjun, koska huomasin, että tämän sarjan ensimmäinen osa Pimeyden kukat tulee huomenna sunnuntaina klo 21 Herolta.
Täällä oli muutama, jotka eivät olleet nähneet kyseistä jaksoa elokuussa, joten ties vaikka huomaisivat nyt katsoa.
Pimeyden kukat -leffa eli se eka osa tulee tänään su 7.1 Hero-kanavalla klo. 21.00.
Valitettavasti telsu.fi -sivuston mukaan ekaa osaa ei ole tulossa uusintana ainakaan ihan lähitulevaisuudessa.
Minä luin sarjan ensimmäisen osan joko 80-luvulla tai 90-luvun alussa jonkun naistenlehden jatkokertomuksena. Sitä en tiedä, kuinka täydellisenä se lehdessä ilmestyi. Oli se silloin itselleni ahdistava. En ole koskaan välittänyt minkäänlaisesta kauhusta kirjoissa enkä elokuvissa, mutta tuohon tarinaan jäin kuitenkin silloin koukkuun.
Tuon ensimmäisen tv-leffan olisin minäkin halunnut vanhoja muistaakseni nähdä, mutten huomannut ajoissa.