Tunnetteko masennuksesta oikeasti parantuneita?

Kaikki masentuneet, jotka ovat muuttaneet etelään, ovat parantuneet. Suomessa ei kukaan oikeasti parane, kiitos 9 kk pimeyden ja talven.

En usko että lääkkeet ovat mikään ratkaisu asiaan, harvemmin niillä on mitään positiivista vaikutusta pidemmällä aikavälillä jos ei puhuta erittäin syvästi masentuneesta henkilöstä. Olen itse selvinnyt, mutta en lääkkeiden, enkä terveydenhuoltojärjestelmän ansiosta. Selvisin, kun pohdin mistä masennus pohjimmiltaan johtuu ja muutin näitä asioita elämässäni. Minulla se oli yksinäisyys ja yksi iso askel parempaan oli paikkakunnan vaihto. Muita asioita oli sinnikäs päivärytmistä kiinni pitäminen ja luottamus siihen, että parempia aikoja on vielä tulossa. Lääkäriltä sain reseptin masennuslääkkeisiin, kehotuksen syödä lääkkeitä ainakin vuoden ajan ja uuden ajan varaaminen sen jälkeen, jolloin saisin ohjeet lääkityksen purkamiseen. En koskaan hakenut lääkkeitä. Toipuminen täysin vei aikaa n. 1,5vuotta, mutta koen, että olen parantunut. Uusiutumisriski on kyllä selkeästi olemassa ja voi olla, että joskus olen samassa jamassa uudelleen. Lääkkeitä en kuitenkaan aio aloittaa kuin äärimmäisen pakon edessä.

Söin puolisen vuotta lääkettä. Lisäksi kävin sen ajan 2 krt viikossa tunnin keskustelemassa mielenterveystoimistossa. Kun tuntui, että elämä alkaa voittaa, lopetin pikku hiljaa lääkkeet ja keskustelun harveni pikku hiljaa.

Tuosta ajasta on nyt noin 9 vuotta. Ja kyllä, uskon että lääkkeestä oli toipumisessa iso apu.

Nykytiedon mukaan lääkkeet edistää aivojen uusiutumista, uusien hermoratojen muodostumista. Ongelma on, että jos ihmiselle aletaan syöttää masennuslääkkeitä mutta mikään elämässä ei muutu, tai menee vaikkapa terapiaan jossa vain märehditään ikäviä asioita eikä mietitä uusia kuvioita, aivot vaan urautuu entistä pahemmin niihin kielteisiin ajatuksiin.

Minun kohdallani masennuslääkkeistä on ollut se hyöty että olen ollut liian turta ja aloitekyvytön tappaakseni itseäni. Paraneminen kuitekin alkoi vasta kun aloin vähentää lääkkeitä ja tehdä aktiivisesti asioita jotka uudelleenkouluttavat aivojani. Mutta se on pitkä tie, todella pitkä. Sitä pidempi mitä pidempään on sairastunut. Itselläni meni puoli vuotta ennen kuin tekemistäni harjoituksista alkoi huomata edes vähän hyötyä. Moni masentunut ei yksinkertaisesti jaksa olla niin pitkäjänteinen. Itse jaksoin vain siksi että tiesin että jos harjoitukseni eivät auta, ei auta mikään ja minä kuolen. Enkä sitten kuitenkaan halunnut kuolla.

Vierailija kirjoitti:

En usko että lääkkeet ovat mikään ratkaisu asiaan, harvemmin niillä on mitään positiivista vaikutusta pidemmällä aikavälillä jos ei puhuta erittäin syvästi masentuneesta henkilöstä. Olen itse selvinnyt, mutta en lääkkeiden, enkä terveydenhuoltojärjestelmän ansiosta. Selvisin, kun pohdin mistä masennus pohjimmiltaan johtuu ja muutin näitä asioita elämässäni. Minulla se oli yksinäisyys ja yksi iso askel parempaan oli paikkakunnan vaihto. Muita asioita oli sinnikäs päivärytmistä kiinni pitäminen ja luottamus siihen, että parempia aikoja on vielä tulossa. Lääkäriltä sain reseptin masennuslääkkeisiin, kehotuksen syödä lääkkeitä ainakin vuoden ajan ja uuden ajan varaaminen sen jälkeen, jolloin saisin ohjeet lääkityksen purkamiseen. En koskaan hakenut lääkkeitä. Toipuminen täysin vei aikaa n. 1,5vuotta, mutta koen, että olen parantunut. Uusiutumisriski on kyllä selkeästi olemassa ja voi olla, että joskus olen samassa jamassa uudelleen. Lääkkeitä en kuitenkaan aio aloittaa kuin äärimmäisen pakon edessä.

kiva että sinä pärjäilit ilman lääkkeitä, mutta kaikkien kohdalla näin ei ole. Itse olen ollut vakavasti masentunut ja päässyt normaaliin elämään kiinni lääkkeiden ja terapian yhteisvaikutuksella. Paljon olen pohtinut masennukseni syitä. Elämäntilanteeni on hyvä, huolehdin itsestäni, liikun, syön terveellisesti, sosiaalinen elämä kunnossa, nukun riittävästi... Kun kokeilin joku aika sitten jättää lääkkeet pois, palasivat masennus-ja ahdistusoireet tosi voimakkaina muutamassa viikossa. Voi olla että joudun ottamaan lääkkeitä loppuikäni, mutta se on mulle paljon mieluisampi vaihtoehto kuin ahdistuksen ja masennusoireiden kanssa kärvisteleminen. Masennusta on niin monenlaista. Minulla ei serotoniinitaso aivoissa pysy sopivalla tasolla vaikka miten mietin ja vietän terveellistä elämää. Hyvä että on lääkkeitä, jotka auttavat minua viettämään elämisen arvoista elämää.

Tuntemillani ihmisillä nuo lääkkeet on myös muuttaneet henkilöä. Ja tunnen useita mielialalääkkeitä syöviä. Osalle on käynyt niin että mikään ei tunnu enää miltään, ei suru mutta ei ilokaan. Istutaan koko päivä sohvalla ja katsotaan tv-shoppia ja kaikki on ihan sama. Yhdestä on tullut ihan zombi, aivan omassa maailmassa ja pihalla, ei muista mitään eikä välitäkkään. Pelkään että siinä vaiheessa kun lääkkeet on pakko ottaa kuvioon, se mies jonka tunnen on sen jälkeen poissa.

Ap

Tunnen - itseni. 

Vierailija kirjoitti:

Tuntemillani ihmisillä nuo lääkkeet on myös muuttaneet henkilöä. Ja tunnen useita mielialalääkkeitä syöviä. Osalle on käynyt niin että mikään ei tunnu enää miltään, ei suru mutta ei ilokaan. Istutaan koko päivä sohvalla ja katsotaan tv-shoppia ja kaikki on ihan sama. Yhdestä on tullut ihan zombi, aivan omassa maailmassa ja pihalla, ei muista mitään eikä välitäkkään. Pelkään että siinä vaiheessa kun lääkkeet on pakko ottaa kuvioon, se mies jonka tunnen on sen jälkeen poissa.

Ap

Meillä on juuri näin. Mieheni ei ole se mies johon rakastuin. On ilkeä (siis aivan käsittämättömän julma), nukkuu helposti 20h päivässä, tuijottaa telkkaria ja pelaa, lyö ja huutaa, on kuin varjo entisestään.

Itsekin sain vaikean masennuksen dignoosin (onko ihme?", lääkkeitä en suostu syömään. Ja kas kummaa; Kelasta ei rahaa tipu sairaslomaa varten juuri sen takia.

Tervetuloa Suomeen, nappia naamaan vaan.

Koetan vain jaksaa.

Masennus on vain selitys laiskuudelle.

No jos olette paskoneet ripulia ja verta muutaman vuoden joka päivä, niin ehkä olette parantuneet. Suolistoon kun mahtuu varsin paljon mikrobeja, jotka pukkaavat tulehdusta elimistöön.

Itselläni diagnosoitiin keski-vaikea masennus tammikuussa (vaikea elämäntilanne, joka siihen johti). Olin täysin lamaantunut ja ahdistunut, syöminenkään ei onnistunut. Kuukauden käytön jälkeen psykiatri nosti lääkkeen annostusta ja 2kk aloituksesta tunsin valtavaa helpotusta: ahdistus loppui ja sain taas elämästä kiinni. Ystävätkin totesivat, että nauran ja hymyilen ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Itse koen, että masennuslääkitys oli todella tarpeen omassa tilanteessani, vaikka aluksi lääkityksen aloittamista ja varsinkin sen lisäämistä vastustelinkin.

Yleensä, jos masennuslääkitys ei viikoissa/muutamassa kuukaudessa auta keski-vaikeaan tai lievempään masennukseen, kyseessä on enemmänkin ongelmaa persoonallisuuden kanssa ts. vaativa persoonallisuus tai muu persoonallisuushäiriö.. Vakava masennus tai psykoottinen masennus toki vaatii usein rinnalleen myös muita psyykelääkkeitä masennuslääkityksen rinnalla, jotta ihminen toipuu.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on vain selitys laiskuudelle.

Mieheni tekee töitä n. 60h/viikko ja on pitänyt lomaa kolme vuotta sitten. Ehkä jostain muusta kyse kuin laiskuudesta?

Ap

Miehesi kuulostaa työnarkomaanilta/vaativalta persoonallisuudelta, joka ei tunne rajojaan. Toki työelämä nykyään myös kannustaa tällaiseen rajattomuuteen: pärjätäkseen työelämässä on omat tarpeensa unohdettava. Työuupumus johtaa pahimmillaan todella vakaviin seurauksiin, se voi muuttaa aivojen rakennetta ja siitä palautuminen on hidasta =pahimmillaan piiitkä sairasloma ja aivot täysin jumissa. Miksi miehesi ei pidä lomia tai paahtaa tuollaisia työviikkoja? Vaatiiko työnantaja sitä vai uhrautuuko itse?

Juupa kirjoitti:

Miehesi kuulostaa työnarkomaanilta/vaativalta persoonallisuudelta, joka ei tunne rajojaan. Toki työelämä nykyään myös kannustaa tällaiseen rajattomuuteen: pärjätäkseen työelämässä on omat tarpeensa unohdettava. Työuupumus johtaa pahimmillaan todella vakaviin seurauksiin, se voi muuttaa aivojen rakennetta ja siitä palautuminen on hidasta =pahimmillaan piiitkä sairasloma ja aivot täysin jumissa. Miksi miehesi ei pidä lomia tai paahtaa tuollaisia työviikkoja? Vaatiiko työnantaja sitä vai uhrautuuko itse?

Hoitaa omaa yritystä päivätyönsä ohella.

Ap

Tunnen pahimman tilanteen ohimentyä paremmin voivia, mutta kerran vakavan masennuksen kokenut on loppuikänsä erilainen ihminen, vaikuttaa niin voimakkaasti aivokemiaan. Ja herkkyys masennuksen uusiutumiseen on korkea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntemillani ihmisillä nuo lääkkeet on myös muuttaneet henkilöä. Ja tunnen useita mielialalääkkeitä syöviä. Osalle on käynyt niin että mikään ei tunnu enää miltään, ei suru mutta ei ilokaan. Istutaan koko päivä sohvalla ja katsotaan tv-shoppia ja kaikki on ihan sama. Yhdestä on tullut ihan zombi, aivan omassa maailmassa ja pihalla, ei muista mitään eikä välitäkkään. Pelkään että siinä vaiheessa kun lääkkeet on pakko ottaa kuvioon, se mies jonka tunnen on sen jälkeen poissa.

Ap

Meillä on juuri näin. Mieheni ei ole se mies johon rakastuin. On ilkeä (siis aivan käsittämättömän julma), nukkuu helposti 20h päivässä, tuijottaa telkkaria ja pelaa, lyö ja huutaa, on kuin varjo entisestään.

Itsekin sain vaikean masennuksen dignoosin (onko ihme?", lääkkeitä en suostu syömään. Ja kas kummaa; Kelasta ei rahaa tipu sairaslomaa varten juuri sen takia.

Tervetuloa Suomeen, nappia naamaan vaan.

Koetan vain jaksaa.

Olin aikanaan sairaslomalla masennuksen takia. Mielialalääkkeet määrättiin ja niitä ois pitäny syyä että sairauspäiväraha myönnetään.. hain lääkkeet apteekista mutta en syöny niitä. Valehtelin aina että oon syöny ja että on ollu tai ei oo ollu vaikutusta. Pääsin kuitenki jaloilleen ku kävin säännöllisesti juttelemassa..

En tunne yhtäkään.

Useita tuttuja on, joilla on masennuslääkitys ollut jo vuosikausia.

Ainoa muutos on, että välillä joku heistä intoilee uudesta lääkityksestään, jolla ei ole "sivuvaikutusta X", ihmetellen, että miten oikein pystyikään elämään sen vanhan lääkkeen kanssa, kun tämä nykyinen lääke on niin huippumahtava.

Ja sitten parin kuukauden päästä kertovat taas, että tämä uusi lääkekin oli ihan paska, nyt olen saanut vielä paremman, tää on ihan huikea lääke, nyt tuntuu että elämä voittais.

Eikä siinä mitään muuta koskaan tapahdukaan, niitä lääkkeitä siinä vaan vaihdellaan.

Tunnen. Tutkimuksen luettuani aloin avata sen syntyä toisillekin. Siinä tutkimuksessa jokaisen masennustapauksen taustalla oli tulehdus. Tulehdussairauksia on pilvin pimein,mutta nämä ns.hiljaiset tulehdukset ovatkin sitten vaikeammin todettavissa. Niihin puree kehoa,mieltä ja aivoja ruokkivat hyvät öljyt. Nyt täytyy muistaa etten puhu mistään margariineista vaan tyrni-ja mustaherukan siemenöljyistä,laadukkaasta kalaöljystä jne...

Sekä aitoa ravintoa. Huonolaatuisesta ravinnosta on paha nyhjäistä.

Läheinen saatiin 16 vuoden masennuksesta ja melkein 3vuoden (syvä vaihe)työkyvyttömyyden jälkeen "pelikentille" kahdessa kuukaudessa. Nyt hän ilolla jakaa kokemustaan.