KULTAINEN 60-LUKU JA VIIKKO 14
Heips!
Eipä ollut kukaan vielä laittanut aloitusta, vaikka iltapäivässä jo mennään, joten minä nyt pistän sitten jotain jutuntynkää.
Täällä on märkää ja harmaata ja yöllä oli satanut kosolti lunta. Räystäistä roikkuu sellainen jääpuikkorivistö, että se näyttää joltain örkkiarmeijan asevarastolta.
Yö oli taas hilpeää menoa. Menin nukkumaan puoli yhdeltätoista, sitten heräsin tasan kahdeltatoista, yhdeltä, kahdelta, kolmelta ja neljältä, valvoin neljästä puoli kuuteen ja sitten olen nukahtanut niin, että heräsin vasta vähän ennen kahdeksaa. Hipheijaa juu. Ja Rennietä ja manteleita kuluu...
Tänään olen saanut eteisen siivotuksi ja ajattelin jatkaa vielä makkarista. Jäi noi viikonlopun siivoushommat ihan olemattomiksi.
Oih ja voih, minä vaan huokailen, että syntyispä jo ens viikonloppuna, vaikka sisimmässäni tiedän, että vähintään viikolle 40 tässä mennään. Voi jukra... Mitä käynnistysvinkkejä tiedätte kolmen ässän lisäksi?
kyselee Bonita 37+2
Kommentit (56)
Onnea Aadiliinalle!
Rauhallista vauvaelämää ja pikaista toipumista synnytyksestä,
Kevis
Mikä ihana uutinen, onnea koko perheelle! Kyllä täällä onkin jännitetty ja odotettu sinun kuulumisiasi. Seesteisiä vauvapäiviä teille; kerrothan meille kaiken!
terveisin liikuttunut Jymy rv 36+5
Lämpimät onnittelut Aadiliinalle tyttövauvan johdosta!
Kyyneleet herahtaa silmiin ja käsien karvat sojottaa pystyssä, kun saa lukea, että kaikki hyvin!
Mielenkiinnolla tietenkin täälläkin odotellaan kertomustasi siitä, miten kaikki sujui..
Muutoin täällä vietellään päivää hyvin talvisissa olosuhteissa, räntää räpsii taivaan täydeltä,olin ajatellut tuulettaa petivaatteita ja hiukan sipistellä muutoinkin paikkoja,mutta tuo keli latistaa tunnelmaa.
tuah rv28+1
vastausta kysymykseeni. Olen huomannut olevani juuri sellainen äiti, jolle ajatuskin siitä, että vauva olisi pitkään poissa luotani on aika sietämätön. Kätilö tarjoutui esikoisen synnyttyä yhtenä yönä ottamaan tämän muutamaksi tunniksi toimistoon, että saisin nukuttua. Univelkaa alkoi olla niin reippaasti. No, minä sitten makasin valveilla ja mietin kuinka nopeasti " kehtaisin" hakea vauvan takaisin, en voinut olla erossa ja kun eihän kätilö nyt millään osaisi vauvaani siellä hoitaakaan ;)... Sen jälkeen en enää antanut.
Niin, siksi toivon kovasti, että vauva pysyisi masussa niin kauan että hän saisi jäädä viereeni synnyttyään. Tilannetta pikkuisen kartoitettuani vaikuttaa siltä että rv 34 tai 35+ jälkeen näin yleensä on.
Minuun ne hormonit vaikutti ainakin esikoisen jälkeen noin, olin kuin vastarakastunut ihan euforisissa tunnelmissa, enkä olisi voinut olla hetkeäkään erossa vauvastani. Sitä jatkui kotonakin useamman viikon :) Aloitin leijonaemon urani jo synnytyssalissa, kun kätilö jätti yhden pisteen antamatta vauvalle sinertävien jalkojen vuoksi ja minä aloin ihan tosissani väittelemään, että ei varmana voi olla siniset kun hän on ihan täydellinen. Lopulta mieskin tuli jo kätilön avuksi ja yritti selittää, että oli ne hänenkin mielestä sinertävät ja minä olin sitten loukkaantunut moisesta arviosta. Eli tällainen tapaus olin.
Kuten huomaatte alkaa synnytyskuviot nyt tosissaan pyöriä tällä mammalla päässä.
Kristiinalle vielä: oletko jossain vaiheessa laittanut tietojasi tuonne meidän listauksen perään tai tänne? Huomasin, että sinua ei ole meidän listassa ja mietin olenko unohtanut lisätä tietosi sinne? Siis vm. la, synnytyssairaala ja montako lasta ennestään jne tietoja. Laita vaikka tännekin, jos ei listaa löydy.
äitimiia 31+4
Voi Äitimiia, kylläpä oli hyvä tuo sun jalkojen sinerrys -juttusi!! :D Ihan samaan en oo kyennyt, mutta aika tutulta kuulosti. Multa esikoisvauva ' vietiin' kerran nukkumaan kansliaan (jotta hyperaktiivinen äiti tajuaisi edes yrittää itsekin nukkua, olin valvonut siinä vaiheessa 3vrk putkeen...), niin sittenhän kävi tietysti niin, että kuulin jostain vauvan itkua ja lähdin vaeltelemaan pitkin käytäviä etsimässä pienokaistani. Vähän niitä hoitsuja nauratti, kun se itku oli oikeastaan karjuntaa, ja meidän sintti sai hädin tuskin kuiskatuksi ' bäää' .....
Siinä tuli samalla todistetuksi, että ei se vastasyntyneen äiti välttämättä tunnista oman lapsensa itkua tuhansista muista... vaikka legendat niin kertoo!
hyvää päivänjatkoa t. supisteleva Jymy rv 36+5
Ihania vauvakuulumisia! Hurjasti onnea pikkuisesta prinsessasta!
Minä ilmoittaudun myös näihin äitileijoniin :o) Eli en missään nimessä haluaisi olla erossa vauvastani hetkeäkään. Tietysti aivan kamalaa oli silloin kun poika syntyi pikkukeskosena ja joutui olemaan 11 viikkoa sairaalassa. Sen jälkeen mua on aina pelottanut, että lapsille tulis jotain ja ne joutuis sisälle sairaalaan, mutta onneksi ei ole tullut!
Kun tämä nykyinen kuopus syntyi, se äänteli paljon ja " narisi" . Mun mielestäni siinä ei ollut mitään outoa, mutta hoitajat laittoivat sen tehotarkkailuun. Se vain vietiin multa yks kaks ja hoitaja sanoi, että sille tehdään tutkimuksia. Mulle ei asiasta kerrottu sen enempää eikä sitä, milloin saan lapseni takaisin. Olin tietysti huolesta hulluna! Puolen tunnin päästä poika kuitenkin tuotiin takaisin ja sanottiin, että odotellaan labroja. Niissä sitten sokerit oli alhaiset ja tulehdusarvot vähän kohollaan, joten poikaa piikitettiin sitten kolmen tunnin välein! No, seuraavaksi yöksi en sitten uskaltanut ottaa vauvaa viereeni (kun pelkäsin, että se kuolee siihen enkä huomaa mitään!) vaan vein sen vauvalaan. En kyllä itse tainnut sinä yönä nukkua paljon yhtään... Se olikin ainoa yö erossa pojasta (seuraava oli kun poika oli 1v1kk). Kaikki oli loppujen lopuksi ok ja sokerit nousivat oikealle tasolle kun maito nousi ja poika sai syötyä :o) Kotiin päästiin kolme päivää sektion jälkeen.
Leijonaäiti Tinka + Nuppu rv 25+4
Täältä työkiireiden keskeltä pikaisesti...
Ihanaa kuulla, että kaikki on hyvin ja tuhisija onnellisesti maailmassa. :)
Juulia (rv 23)
Voi että luin ihan ällikällä näitä teidän kertomuksia siitä, miten vauvasta ei voinut olla hetkeäkään erossa. Minä taas olen ihan tukka pystyssä, kun synnytyssairaalastani on vauvala lakkautettu! Kaksi edellistä on kaikki yöt nukkuneet vauvalassa ja beibi on tuotu yöaikaan minulle vain syömään. Päivät ne on olleet vierihoidossa. Mulle oli molemmilla kerroilla supertärkeetä saada yöllä nukkua niin paljon kuin mahdollista, että toivuin synnytyksestä ja pää pysyi jotenkuten kasassa. Nyt oon jo ihan hepnaadissa, että miten tällä kertaa, kun siellä on vaan se toimisto ja sehän jo antaa ymmärtää, että olet huono äiti, jos et koko ajan pidä vauvaasi vierihoidossa. Huhhuh...
Meitsi on tänään liidellyt paikasta toiseen, kävin parturissa ja kaupungissa marketissa ja sitten ystävättären luona iltapäiväteellä (uusi tuttavuus: Frödingen Mudcake kermavaahdon kera, voin kuulkaa suositella...). Imetysliivejä en löytänyt kokoani siitä marketista missä kävin, täytyy huomenna tehdä uus keikka vaikka Prismaan. (Taas tätä kokosyrjintää: paitsi ettei muuten pienellä ihmisellä vois olla isoa vauvatankkimahaa, sillä ei myöskään voi näköjään olla Ammu-vainaan utareita)
Mun äiti soitti jo mulle tänä aamuna kännyyn, että " onko mitään oireita ollu" (synnytyksestä siis). Minä sille sanoin, että kuule nyt, tässä on vielä kaks ja puol viikkoa jäljellä laskettuun aikaan, ja tod.näk. mennään taas ylikin, niin että jos nyt jo alat tiedustella joka päivä tuota, niin sulle tulee vielä raskaampi odotusrupeama kuin mulle. Seuraavaksi soittaa takuulla anoppi. Tarvii varmaan pistää nyt noille molemmille muoreille omat soittoäänet, niin tiedän jo siitä, että kannattaako kännyyn rynnätä vastaamaan vai ei!
t. Bonita 37+4
Torstaihuomenet kaikille kultsuille!
Täälläkin yksi äitileijona ilmoittautuu riveihin. Nyt luultavasti osaan jo löysäillä vähän, mutta eihän sitä koskaan tiedä, onko mikään muuttunut luutuneissa käytösmalleissani ;) Minulla on vielä sellainen periaate, että minä saan karjahdella pennuilleni, mutta kukaan muu ei sitä saa tehdä, tai murina yltyy suunnattomaksi.
Minulla on vielä seitsemän ja puoli viikkoa laskettuun aikaan. Sain eilen puhelun, jossa kysyttiin, että VIELÄKÖ minä olen yhtenä kappaleena... Heh, heh. Taidan olla vähän eristynyt ulkomaailmasta, kun kukaan ei tunnu muistavan kuukaudenkaan tarkkuudella, milloin sen pikkuvintiön pitäisi putkahtaa.
Mies lähti eilen käväisemään etelässä työreissulla. Aikoi käydä myös Ikeassa hakemassa tietokoneelle jonkinlaisen pikkupöydän ja vauvalle patjan pinnasänkyyn, joka on vielä tyystin kunnostamatta. Voi olla, että minun pelihermoni pian loppuvat ja käyn ostamassa uuden pinnasängyn, niin ei tarvitse kunnostajia odotella. Miehellä on joka vuosi huhtikuussa niin kiireistä, ettei mitään ylimääräisiä apuja kannata mieheltä odotella, jos esim. vauva päättää syntyä vappuna, niin yksin saan lähteä sairaalaan sitä hakemaan. Toisaalta, kylläpä se niinkin onnistuu.
Autokuumetta ei meillä enää ole, uusi on kuulemma tulossa. Toivottavasti ukkoparka on tajunnut, että autolla tulen ajamaan pääasiassa minä, sillä minun mukananihan suurin osa miehistöstämme kulkee. Olisin toivonut vanhempaa halpaa tila-autoa, johon mahtuisi koko sakki yhdellä kertaa, mutta mies oli päättänyt hankkia uuden nykyistä tilavamman farmarin, jossa on vain viisi paikkaa. Kärsiköön sitten nahoissaan, saa juosta perässä, kun minä ajelen :)
Sokeritasapainoa on nyt hoidettu lääkkeellä kolme päivää. Vielä ei mitään radikaalia ole ehtinyt tapahtua, toivottavasti tablettihoito puree ja vauva pärjäilee. Paino ei ole enää tippunut, liikunnassa on nyt ollut muutaman päivän tauko, kun flunssamokoma on yrittänyt hyökätä kimppuun.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin,
Kevis rv 32+jotain
Nyt sitten iski flunssa. Lauantaista asti kurkku tuntunut ikävältä, mutta ajattelin sen vaan olevan pientä kylmettymistä. No nyt alkoi sitten nenä vuotaa kunnolla.
Voisku joku kultaisista pallomahoista tanssia jonkun kevättanssin, että toi lumen ja rännän tulo lakkais ja alkais lämpenemään??
tiedustelee äitimiia rv 31+5
Voi Äitimiia, flunssa on tarpeeks kurjaa ilman raskauttakin, ja tässä jamassa se on niin syvältä ettei mittaa eikä määrää! Syvät sympatiat tältä suunnalta. Varsinaiseen tanssiin ei tässä enää kykene, mutta eikö mehiläisetkin " tanssi" peräänsä heiluttamalla? Siihen tässä vois vielä voimat riittää. :-D
Mulla oli aamupäivällä neuvola (kaikki ok, mutta muksu ei oo vieläkään kiinnittynyt), ja iltapäivän haahuilin taas kaupungilla, kun mulla oli " autopäivä" . Löysin yhdet sopivat imetysliivit. Pitänee jatkaa vielä metsästystä. Miten tuolla kaupungilla väsyykään! Kyllä on hyvä että huomenna on taas autoton päivä! Sapuskaa ostin ja kasvonaamiotöntön. - Kyllä tässä nyt ihan silmissä kaunistutaan, kun just eilen oltiin kampaajalla!
Mutta nyt ruuanlaittoon ettei perhe kuole nälkään. Itelle ei juuri muu enää maistuis kuin hedelmät ja kylmät juotavat, mutta pakko kai sitä on jotain muutakin yrittää syödä.
t. Bonita 37+5
Tuolla meidän pikku-eukolla on jokin kuudes aisti; aina kun lasken sormet näppäimistölle alkaa kopassa kitinä! Nyt otin maitotainnutuksen, ehtii vähän kirjoitella kuulumisia. Vihdoin ehdin lukea juttunne kahdelta viikolta, ihanan aktiivisia olette olleet. Lämmitti niin sydäntä kuinka olimme vaavin kanssa olleet mielessänne. Sitten kommenttia kahdelta viikolta:
Tinka onnea uuteen kotiin!
Tuah kuinka remontti etenee?
Bonita ja Jymy missä mennään?
Äitimiia millä mallilla flunssa ja Kevis mikä vointi?
Sitten omaa napaa urakalla. Lulahan oli niin iso, että maanantaina oli edessä suunniteltu sektio, ihan hyvä niin, olisi varmaan tehnyt melkoista jälkeä tullessaan ja kukaanhan ei tiedä olisiko edes mahtunut tulemaan. Aika hyvin lääkärit takarajan määrittivät sillä sektiopäivän aamuna klo 4-6 välillä alkoivat " oikeat" supistukset, mutta ne lakkasivat kun otin normaalin astmalääkesatsin, jälkeenpäin kuulin, että lääkkeet sisältävät jotain supistuksia ehkäisevää ainetta! Sattuipa sopivasti! Sektio kokemuksena oli ihan siedettävä, lukuunottamatta helvetillistä horkkavaihetta, mutta ihana tukihenkilöni oli siinä tosi tarpeen eli eipä siitäkään pahoja muistoja jäänyt. Sehän siinä oli, että vauvan näki vain vilahdukselta ja minulla vielä jälleennäkeminen viivästyi, koska jouduin olemaan yli kuusi tuntia vuodon takia heräämössä. Mutta nämä ihanat hoitajat järjestivät, että sain nähdä sekä vauvan että isän heräämössä. Itkuhan siinä pärähti onnesta!
Nesteitä meni suoneen sellaista vauhtia, että sekosin laskuissa jo alkumetreillä ja hempatkin laimeni 77 saakka, mutta kyllä asiansa osasivat ja minut kuntoon saivat. Ja parasta oli, että minut pidettiin koko ajan tietoisena siitä missä mennään ja mitä tehdään. Illalla sainkin vauvan rinnalle. Nyyh! Ja aah!
Sen verran tymäkät kipulääkkeet antoivat, että seuraavana aamuna oltiin jo pystyssä ja pahempia kipuja ei sitten ole ollutkaan, paittis nyt kun tunto alkaa palata leikkausalueelle, no panadol on kovassa kurssissa.
Maitopolitiikka oli sitten vähän tiukemmassa, tippa linssissä seurasin kun kämppis imetti omaansa ja samalla kasteli koko sängyn: meikällä irtosi sen verran, että vauva sai naamansa tuhruun muttei mitään mahaansa, oli se katkeraa. Siksi olinkin reissussa niin kauan, koska tytöllä on hevosen ruokahalu, iso kun on, ja koska itse olen ekakertalainen ja halusin ettei kotona tarvitse hermoilla maidon tulon kanssa. Nyt menee jo paremmin, mutta lisämaitoon tarvii vielä turvautua.
Kaiken kaikkiaan aivan upea kokemus! Erityisesti suitsutan LKS:n henkilökuntaa. Kuudennessa kerroksessa oli aivan ihana linnunpesän tunnelma, siellä tunsi olevansa hyvissä käsissä ja vauvansa kanssa turvassa, kaikkeen löytyi apu välittömästi.
Aadiliina ja Lula siirtyvätkin nyt vauvapuolelle, mutta kyllähän teitä ihanaisia naisia täytyy täällä käydä aina seuraamassa ja tervehtimässä.
Onnea matkaan koitokseenne!
Äityiden tien alussa
Aadiliina ja Lula
Mukavaa, että teillä on kaikki siellä mallillaan ja maitokin on ilmeisesti lähtenyt nousemaan. Minä olen ollut nuorempana jotenkin herkempi herumaan, mutta nyt ei ole vielä montaa kertaa maitopisaroita rinnanpäissä näkynyt. Kai sitä kuitenkin jotain sitten tulee kun tuo vauva ilmaantuu tälle puolen.
Minun vointini on ihan ok. Lääkehoito on alkanut, vielä sen teho ei näy sokeriseurannassa, mutta jospa pian alkaisi vaikuttamaan. Kauhea kiukkuhirmu minusta on vain tullut. Monet supertärkeät pikkuasiat saavat minut kiihtymään nollasta sataan parissa sekunnissa. No, sekin voi olla sokereista kiinni. Tai sitten hormonit on taas jotenkin uudella koostumuksella liikkeellä.
Jymyä tässä on kaipailtukin. Varmaan pian kuulemme hänestä jotain, toivottavasti.
Minulle taisi nuo hullut päivät olla liikaa. Nyt tuntuu jotain supisteluja ja automatkalla kotiin olin tuntevinani vauvan hikkaavan ylhäällä. Kääntyikö se mokoma raivotarjonnasta pepulleen? Auts, pakko mennä lepoasentoon, nyt vihloo ihan koko ajan.
Hyvää Kotikatua, Lostia tai Teho-osastoa itse kullekin,
Kevis
Just tulin koneelle siinä toivossa että Aadiliina olisi kerinnyt päivittää tarkemmin tapahtumat ja tuurihan minulla taas kävi.
Hienosti tuntuu menneen kaikki ja toivottavasti saat ja muistat levätä.
Jos väsyttää niin aina vain unta palloon kun pikkuinenkin nukkuu, kyllä niitä kotihommia kerkeää sitten, kun ovat voimat kunnolla palanneet.
Näin siis neuvoo eräs, joka viimeksi synnäriltä palattuaan alkoi jynssätä vessaa.
Muista myös että tunteet tosiaan voivat ailahdella joka suuntaan ja se on ihan normaalia. Musta tuntuu että ensimmäisen kanssa varsinkin sitä kävi läpi vaikka mitä ajatuksia ja itketti kaikki. Muistan kun mieheni oli ostanut kotiinpääsyn kunniaksi jäätelöä ja lusikoi sitä kanssani iloisesti rupatellen ja minä vain purskahdin itkuun, kun satuin juuri sillä hetkellä muistamaan erään monta vuotta sitten tapahtuneen asian.
Toivottavasti siellä vauvapuolella on myös vilkasta keskustelua. Mä en ole vielä käynyt tsekkaamassa edes miltä siellä näyttää.
Omasta navasta sen verran, että vaikka ei omaan ulkonäköön pitäisi kauheasti puuttua, niin kyllä mä näytän ihan valaalta. Menin tyhmä tilaamaan vähän kesävaatteita, joiden arvelin sopivan kasvavalle masulle, kuten bikinit ja pari mekkoa...siis ei mitään äitiysmallisia ja voitte arvata että näytin kammottavalta. Kaikki kyllä mahtui päälle, mutta miten sitä näyttääkään niin tanttamaiselta.
Sitten ajattelin että kun synnytyksen jälkeen on vielä kesää jäljellä, eikä kuitenkaan vielä normaalimitoissa niin silloin ne on varmaan paikallaan. Niitä bikineitä en kehdannut edes miehelle näyttää, olis varmaan nauranut itsensä kipeäksi.
Jatketaanpas sitten kevään ja auringon odottelua.
Meriaani rv 25+4
Joo Bonita, oikein näen silmissäni tuon mehiläistanssin, hih :)
Jymyä mietin minäkin, että jokohan on tosi kysymyksessä?
Aadiliina, kiitos kertomuksestasi. Kohtalotoverisi olen tuossa maidonnousujutussa, eipä ole mullakaan ruiskunut... Yksi juttu alkoi kovasti kiinnostamaan, toivottavasti vielä käyt täällä kuitenkin ja ehdit vastailemaan. Eli mikä astmalääke estää supistuksia? Kortisoniko, vai joku avaava vai riippuuko se merkistä? Siis kun itsellänikin on astmalääkkeet käytössä niin tosi mielelläni tietäisin tuosta lisää. Kumma kun ei kukaan ole tuollaisesta minulle puhunut, mutta yleensä samassa tilanteessa olevilta muutenkin oppii parhaiten :)
Aivasteleva ja niiskuttava äitimiia rv 31+5 kera myöskin niiskuttamisen aloittaneen esikoisen...
Onpa ihanaa kuulla vauvauutisia sinultakin. Näitä uutisia on jo odotettukin. Ihanaa vauva-arkea koko teidän perheelle...
Omat kuulumiset ei mitään erikoisia nyt olekaan. Tai eilen olin siellä lapsivesipunktiossa. Iltapäivällä tuli vastaukset ja hapenpuutetta ei onneksi vauvelilla ole. Keuhkojen kypsyys oli vielä epävarmaa ja se näyte meni johonkin jatkotutkimukseen. Lauantaina menen päivystykseen käyrälle ja sitten maanantaina osastolle käynnistystä varten. Vielä on sellainen mahdollisuus, että maanantaiaamuna tehdään uusi punktio jolla varmistetaan keuhkojen kypsyys. En kyllä suostu osastolle jäämään jos eivät sitten kuitenkaan maanantaina käynnistä. Kovasti on nyt parin päivän aikana nippaillut joten jotain tuolla kohdunsuulla tapahtuu, mutta itse en kyllä usko, että tämä tästä nyt itsekseen lähtisi käyntiin vaikka olisi kyl mukavampi lähteä synnyttämään kotona kärvistelyn jälkeen eikä joutua käynnistykseen.
Nyt ollaan lähdössä saunomaan ja huomenna aamulla mennään poitsun kans perhekahvilaan. Voishan sitä piipahtaa hulluilla päivilläkin vaikka ei mulla kyllä enää mitään ostettavaa ole. Rahaa pitäis nyt kovasti säästellä jos sitten vaikka joudutaan ne tuplarattaat kuitenkin ostamaan.
Illan jatkoja kaikille kultaisille toivottelee Vaahtis 37+1
tehtiin tytön kanssa kompromissi: ei suostu nukkumaan, joten minä saan käydä netissä ja hän torkkuu käsivarrella ja pääsee sitten perhepetiin. olemme kumpikin tyytyväisiä.
Äitimiia: mulla lääkkeenä Pulmicort ja avaavana Bricanyl. Minäkin kuulin hoitajalta asiasta jälkikäteen.
Vaahtis: tsemppiä ja onnea matkaan!
Meriaani, kiitti neuvoista, pannaan korvan taakse.
Kevis: teho-osastoa ehdottomasti!
Aadiliina ja Lula
Mulla on astmaattistyyppinen eläinallergia, eli en saa elikoista kutinoita tai ihottumaa tms vaan yskää ja hengenahdistusta. Mä olen ymmärtänyt niin (mutten väitä olevani 100% oikeassa), että kaikki keuhkoputkia laajentavat lääkkeet estävät myös supistuksia. Korjatkaatten joku, jos olen väärässä! Itelläni käytössä tilanteen mukaan (eli ei todellakaan jatkuvasti vaan jos olen altistunut eläinpölylle) Symbicort Turbuhaler. Vältän ottamasta enää tässä vaiheessa. Samoin magnesiumin syönnin lopetin, sekin kuulemma estää suppareita.
t. Bonita
Voi että miten ihania uutisia! Pienet tytöntylleröt on ihan ehdottoman ihania! Onnea vauva-arjen alkamiselle sinne kotiin!
t. Bonita