Miten jaksaa arkea ja auttaa toista jaksamaan?
Elän parisuhteessa samanikäisen miehen kanssa, ollaan molemmat alle 30 v. Minulla on yliopistotutkinto, olen ihan hyvin työllistyvä, tulen toimeen muiden ihmisten kanssa suht hyvin jne., vaikken tietenkään täydellinen ole minäkään, eikä kukaan.
Puolisollani on lukuisia ongelmia, jotka haittaavat ennen kaikkea hänen omaa elämäänsä, mutta viime aikoina ne ovat alkaneet yhä enenemässä määrin vaikuttaa negatiivisesti myös yhteiseen elämäämme ja minun elämääni. Nämä ongelmat liittyvät niin fyysiseen terveyteen kuin mielenterveyteenkin, ja käytännössä tilanne on nyt se, että mieheni ei voi käydä töissä / opiskella ennen kuin saa nämä ongelmat kuriin.
Tietyn jakson ajan lähimenneisyydessä mieheni päihteiden käyttö lähti käsistä. Samaan aikaan olin itse uupunut ja masenutunut, ja mieheni holtiton käytös yhdistettynä minun jaksamattomuuteeni johti velkaantumiskierteeseen. Vajosin niin alas, että vielä pari kuukautta sitten olin valmis itsemurhaan, enkä enää välittänyt mistään ja annoin tilanteen eskaloitua.
Nyt pääsin erääseen pian alkavaan koulutukseen, ja olen kuin ihmeen kaupalla saanut psyykattua itseni pohjamudista pois - kirjaimellisesti koin, kuinka aloin nähdä elämässä taas valoisiakin puolia, en enää itke useita kertoja viikossa jne., mikä on aivan mahtavaa! Koen myös olevani "normaali" itseni, jonka jossain vaiheessa hävitin - pärjäävä, omassa elämässään ihan jees viihtyvä, muista ja itsestä välittävä ihminen.
Nyt kun itse päätin (siis pystyin) lopettamaan elämässä luovuttamisen, tuntuu entistä kurjemmalta seurata puolisoni tilannetta. Hän on aloittanut terapian ja on muutenkin muuttunut monessa mielessä parempaan suuntaan. Kuitenkin, johtuen hänen sairauksistaan, hän ei ole kanssani samalla viivalla onnellisuudessa. Päihteet ovat edelleen osa elämää, ja vaikka puolisoni kuinka vakuuttaa lopettavansa ym., minua oikeasti pelottaa, onnistuuko hän siinä. Ja mikäli ei onnistu, alkaako sama aikaisempi minun syyllistämiseni kunnes otan hänen takiaan lisää velkaa, jota on siis jo niin paljon, etten enää voi ottaa euroakaan lisää. Puolisossani on kuin kaksi puolta - se ihana mies, jota rakastan ja jonka kanssa haluan elää loppuelämäni, ja sitten se toinen, joka ei välitä mistään paitsi päihteistä; joka on masentunut, vaikkei itse edes myöntäisi tai huomaisi sitä; joka ei kykene hakemaan apua / tekemään juuri mitään ilman minun apua tai käskemistä.
Nyt kun tuo uusi koulutus alkaa, ja olen ainakin omalta osaltani tilanteen herra (tiedän, missä mennään rahankäytön suhteen ja mitä haluan tehdä / en halua tehdä omaa onnellisuuttani varten), puolisoni tilanne ahdistaa. Minä todella rakastan tätä tyyppiä, ja tiedän, että hän rakastaa minua yhtä lailla. Tiedän kuitenkin, että hänellä on pahoja ongelmia, ja minun jaksamista tullaan koettelemaan entistä kovemmin kun pian pitää jaksaa opiskella, miettiä talouden pyörittämistä, etsiä osa-aikatöitä ja tähän päälle pitää puoliso jokseenkin iloisena ja ruodussa jos ja kun hän ei itse siihen pysty.
Miten ihmeessä jaksan? Enää ei ole varaa siihen, että minäkin lysähdän taas kasaan enkä jaksa tai välitä. Onko kukaan kokenut vastaavaa? Kuinka jaksaa sen toisenkin puolesta aina tarvittaessa? Ja kuinka toimia päihdeongelmaisen kanssa ilman suurta tappelua jne. silloin, kuin toinen ei ole oma itsensä?
Tiedän, että voisin erota, mutta sitä minä juuri en halua tehdä. Rakastan tätä ihmistä, eikä hän ole paha, vaan hänellä on lukuisia ongelmia, joita hän tällä hetkellä edes yrittää ratkoa.
Kuinka auttaa toista jaksamaan, ottamaan itsestään ja yhteisistä asioista koppi?
Kommentit (5)
Up, jos joku haluaisi kommentoida! Apua odotellaan vieläkin... Ap
Tosi hankala tilanne. Mulla ei kyllä kärsivällisyys riittäisi. Jotkut ihmiset, kuten poikaystäväsi, uhriutuvat ja heitä sitten raahaa perässään kuin kivirekeä.
Hei. Olet vaikean tilanteen ja päätösten edessä. En ole itse ollut ihan vastaavassa tilanteessa, mutta kokemusta on puolison alkoholinkäytöstä ja velanotosta, sekä niiden vaikutuksesta parisuhteeseen. Näin jälkikäteen haluaisin sanoa itselleni, että tiettyyn pisteeseen asti jokainen on omillaan- paljon riippuu siitä, haluaako apua todella ja onko valmis sitä ottamaan vastaan. Älä yritä "pelastaa" puolisoasi oman onnellisuutesi ja mielenterveytesi kustannuksella!! tämä on tärkeää, vaikka rakastat puolisoasi niin ainut joka voi häntä auttaa on hän itse!
Kauan jaksoin uskoa ja toivoa paempaan huomiseen, mutta minun aneluni eivät riittäneet meitä suosta nostaamaan. Jouduin siis lopulta eroamaan, pitkä taistelun jälkeen. Jälkeenpäin ajateltuna liian myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Entisten puolisoni tekemät velat ovat edelleen osaksi kontollani, koska olin sinisilmäinen, rakastunut ja luotattavainen. Alkoholiongelmaakaan en minä pystynyt parantamaan, vaan se vaati jo aivan muut (isommat) elämänmuutokset ja vakavan sairastumisen.
Mitä haluaisin sinulle sanoa, on se että ÄLÄ anna puolisosi viedä sinua mukanaan synkkyyteen, älä usko lupauksia vaan ainoastaan teot ratkaisevat. Äläkä missään nimessä suostu ottamaan lisävelkaa!!! tämä on minun lupaukseni sinulle, sitä tulet myöhemmin katumaan jos niin teet. Kaikkea hyvää sinulle, on mahtavaa että olet itse päässyt tummista vesistä takaisin valoon :)
Kiitos kovasti viesteistä!
Olenkin päättänyt, että tästä lähtien tehdään niin kuin minä (rationaalisesti asioista ajatelleena) olen päättänyt - mitään velkaa en enää ota ketään toista varten. Olen juuri pelännyt tuota, että minusta tulee ikään kuin toisen "höynättämä reppana", joka sitten kärsii toisen aiheuttamista veloista ja kenties traumoistakin loppu elämänsä. Ja kukaanhan ei kai tällaisia kohtaloita edes ymmärrä, koska oma vika.
Tuntuu siltä, että piti tulla näin pitkälle, ennen kuin puolisoni oikeasti "tajusi", missä mennään. Juuri nyt näyttää lupaavalta, toivottavasti tämänhetkiset suunnitelmat pitävät ja paremmat ajat odottavat! Stressi tosin tuntuu edelleen suurelta, kun pieni pelko aina taustalla, että mitä jos sittenkin asiat eivät menekään niin kuin pitäisi... Mutta luovuttamaan en enää ala, ja olen valmis myös panemaan vastaan jos toinen alkaa painostaa tms.
Ap
Ap täällä, olisi todella kiva, jos joku jakaisi omia tuntojaan tai mietteitään asiasta - olen koko ongelman kanssa todella yksin, sillä en ole kehdannut kertoa meidän ongelmista kenellekään. Myös tarkentavia kysymyksia saa esittää!