Kotiäitiydestä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kitisevät ja riitelevät lapset. Melu, sotku ja ainainen valppana olemisen tarve. Edes kauppaan et pääse ilman, että lähtöön menee tuhottomasti aikaa ja aina jotain sattuu tai joku kitisee. Rahan vähyys ja muiden sosiaalinen halveksuminen. Mihinkään ei voi keskittyä kunnolla vaadittavaa aikaa. Kaikki menee lasten ehdoilla ja siitäkin tietenkin syyllistetään, kun menee. Muut sentään voivat välillä syyllistää pomoaan.

Ensinnäkin, miksi sä lapset otat mukaan kauppaan? Älä ota, jätä ne isänsä kanssa kotiin. Mulla oli ensin yksi lapsi ja silloin oli helppo käydä kaupassa, kersa rattaisiin (nukahti aika nopeasti) tavarat rattaiden tavarakoriin ja kärryttely takaisin kotiin, ja lapsi heräilee omia aikojaan, ja on päikkärit otettu ja lapsi leikkii tyytyväisenä omia leikkejään... Ei mitää raskasta. Eikä mennyt lähtöönkään tuhottomasti aikaa.

Mulla on nuorimmaiset kaksoset, enkä niitä ota kauppaan mukaan juuri koskaan, vaikka ovat jo toisella luokalla koulussa. Kun kaksoset oli pieniä, ne puettiin vaan sarjatyönä, ei kolmevuotiaanakaan annettu itse pukea jos oli joku aikataulu, sama syömisen kanssa, aamupuuro ja iltapalat syötettiin todella pitkään, ei mennyt hermo keneltäkään, ei väsyneeltä lapselta eikä varsinkaan väsyneeltä vanhemmalta.

Asiat kannattaa tehdä niin kuin ne itselle helpointa, niin on ennenkin tehty ja kunnon ihmisiä on lapsista tullut. Tämä viimevuosina tullut suorittämishössötys on lähinnä haitallista lapsille. Lasten ehdoilla... no joo, jotkut asiat on ihan jees kun otetaan lapset huomioon, mutta ei todellakaan kaikissa asioissa, lasten pitää tottua vanhempien elämään, tapoihin ja rytmiin.

Minulla isällä seitsemänkin viikon työmatkoja...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No niin ja jokainen tietysti tuntee eri asian raskaaksi. Onhan tossa aika hyviä! Tuntuu vaan välillä et moni tekee siitä äitiydestä nykyään niin kovaa suorittamista että uupuu.

Tarttis tajuta että ne lapset kasvaa Vaik ei niitä koko aikaa passaa ja siitä stressaa. Jos ymmärrätte? Mut kukin tavallaan.

Jaa, mun mielestä se paine tulee aika tehokkaasti ulkopuolelta. Sitä ei enää nykyään pidetä riittävänä vanhemmuutena jos pitää lapset ruuassa ja vaatteissa ja pitää sylissä välillä.

Mun poika ei puhunut mitään vielä 2-vuotiaana, itse en huolestunut mutta voi jestas sitä tuputtamista ulkopuolelta. Lasten pitää kehittyä nätisti neuvolan janoilla, muuten aletaan kaivella missä vika. Ja äitiinhän se ekana kohdistuu, siinä sulle tungetaankin sitten sitä sun tätä tehtävänivaskaa ja seurantavihkoa "arjen tueksi".

Tämä on muuten totta. Meilläkin tyttö kasvoi joka toinen kerta hyvin ja joka toinen kerta liian vähän. Siis joka toinen kerta höpistiin siitä miten nyt pitää seurailla että pitääkö alkaa tutkia missä vika. Kerran sit ilmoitin että Meil on puol sukua nlan. mukaan jääneet lyhyiksi mut kaikki ne on kasvaneet , joten voidaanko lopettaa. Ja se loppui siihen. Onneksi!

Ei ole ruoka ja kahvitaukoa

Mä pääsen paaaaljon helpommalla töissä 10 kehitysvammaisen aikuisen kanssa kuin kotona uhmaikäisen taaperon.