Pitääkö kuolevat käydä hyvästelemässä?

Pitää.

Ajattele miten häntä jäi harmittaamaan koko loppuiäisyyden, kun et viitsinyt edes sen vertaa.

Suosittelen. Mutta en tykkää mennä samassa lössissä muiden mukana, vaan pyrin käymään itsekseni.

Ei ketään voi pakottaa katsomaan kuolevaa.

Jos se kuoleva tosiaan on tajuttomana eikä edes tajua kuka sitä käy katsomassa niin ei sitten minusta tarvitse mutta jos kyseessä on tajuissaan oleva henkilö joka haluaisi viimeisen kerran nähdä läheisensä niin sitten on aika itsekästä jättää menemättä koska itsestä tuntuu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Pitää.

Lisään vielä, että tervehtimässä siis ainakin pitää käydä. Eihän sitä tiedä kuinka pitkään henkilö vielä elää. Ehkä ehditte tavata useammankin kerran. Hyvästeissä varmaan jättäisin aloitteen kuolevalle itselleen.

Oletpa ihan hemmetin itsekeskeinen. Luuletko, että joku muu kokee nuo tilanteet toisin? Ihan kaikille se on raskasta ja kamalaa. Muut vaan pystyvät ajattelemaan asiaa sen kuolevan kannalta, toisin kuin sinä. Noh, ehkäpä haluaisit itse kuolla yksin ja hylättynä sitten. Virhe on tehty siinä, että hyvästelemään on menty liian myöhään. Miksi odotat kutsua? Mene silloin, kun kuoleva on vielä tajuissaan. Monet kyllä uskovat, että kuoleva aistii läsnäoloa, kosketusta ja puhetta.

Minä olen halunnut käydä hyvästelemässä läheisiä, jos on vain ollut mahdollista. Se on ollut minulle tärkeää. Olen kyllä kuullut perusteluja, ettei haluta nähdä sairasta tai kuolevaa ihmistä.

Ei todellakaan tarvitse. En halua itselleni edes mitään hautajaisia saati hautaa, missä kenenkään pitäisi käydä nyyhkimässä. Elän edelleen niiden ihmisten muistoissa, jotka minut muistavat ja sillä siisti. 

Ei kaikki halua mitään amerikkalaistyylisiä nyyhkyläksiäisiä.

Miksi sen  kuolevan toive on tärkeämpää kuin aloittajan toive? Siksikö, että se on kuolemassa? Miksi?

Minä olen joutunut katsomaan vierestä todella monen läheisen hidasta kitumista pois enkä kyllä näe miksi kenenkään pitäisi nähdä kuolevaa ellei itse halua. Ei se sen kuolevan tahto ole sen tärkeämpi kuin kenenkään muunkaan. Lisäksi kuoleva usein väsyy todella helposti ja voi olla että se tahto nähdä ei lähde todellakaan kuolevan omasta toivomuksesta vaan hoitajien käytöstapakäsityksistä.

Ihminen kuolee aina yksin. Ihan aina, vaikka joka sormesta ja varpaasta pitäisi läheinen kiinni. On älytöntä kuvitella että jotkut rituaalihyvästelyt muuttaisivat sitä asiaa yhtään miksikään.

Ihmisen pitää eläessään hoitaa asiansa niin että voi kuolla rauhassa ja hyvillä mielin ilman noita rituaalihyvästelyjä.

Tärkeämpää on käydä katsomassa sairaita ja kuolevia siinä vaiheessa, kun ovat vielä tajuissaan ja seuran tarpeessa. Mikä tahansa kerta voi olla se viimeinen.

Aivan lähimpien omaisteni vierellä haluan toki mahdollisuuksien mukaan olla viimeisinä hetkinä, mutta vierastan hiukan ajatusta, että kuolevan vuoteen äärelle tehdään massavaelluksia enää siinä vaiheessa, kun hän ei oikein tiedä tästä maailmasta mitään.

Oletan, että kuoleva on jo siinä kunnossa, ettei ymmärrä tästä maailmasta enää. Se on ihan sinun oma asiasi, käytkö hyvästelemässä. Ei sitä tehdä muiden mieliksi. Eri asia, jos kuolevalla on vielä sellaisia hetkiä, jolloin on hereillä ja ymmärtää. Yleensä silloin pyritään käymään kuolevan mieliksi, ei kukaan halua olla yksin viimeisinä hetkinä.

Kuinka läheisestä sukulaisesta on kyse?

Täytyy vielä tarkentaa, että mä OLEN kyllä käynyt tervehtimässä ja auttamassa näitä henkilöitä saattohoidossa. En todellakaan ole jättänyt ketään yksin heti sairastumisen jälkeen. Kyllä mä ymmärrän, että sairastava henkilö haluaa nähdä läheisiään ja käyn mielelläni jutustelemassa ja viettämässä aikaa.

Ne ovat vain ne hyvästit, jotka eivät onnistu. Silloin kun henkilö on jo aivan morfiinipöllyissä/tajuton.

AP

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen  kuolevan toive on tärkeämpää kuin aloittajan toive? Siksikö, että se on kuolemassa? Miksi?

Minä olen joutunut katsomaan vierestä todella monen läheisen hidasta kitumista pois enkä kyllä näe miksi kenenkään pitäisi nähdä kuolevaa ellei itse halua. Ei se sen kuolevan tahto ole sen tärkeämpi kuin kenenkään muunkaan. Lisäksi kuoleva usein väsyy todella helposti ja voi olla että se tahto nähdä ei lähde todellakaan kuolevan omasta toivomuksesta vaan hoitajien käytöstapakäsityksistä.

Ihminen kuolee aina yksin. Ihan aina, vaikka joka sormesta ja varpaasta pitäisi läheinen kiinni. On älytöntä kuvitella että jotkut rituaalihyvästelyt muuttaisivat sitä asiaa yhtään miksikään.

Ihmisen pitää eläessään hoitaa asiansa niin että voi kuolla rauhassa ja hyvillä mielin ilman noita rituaalihyvästelyjä.

Ja ihminen syntyy aina yksin, ei ole syliä, johon hän pääsee turvaan?

Voisitko ajatella vähemmän itsekkäästi eli ne kädet kuolevan ympärillä ovat sama asia kuin kädet vastasyntyneen ympärillä, tervetulotoivotus ja hyvästijättö. Miksi kuvittelet, että kuoleva on yksin, vaikka vierellä ovat rakkaimmat? Sinun kanssasi kuoleva todennäköisesti tosin on todella yksin, koska et suo itsestäsi muistoakaan lähtijälle.

Vierailija kirjoitti:

Ajattele miten häntä jäi harmittaamaan koko loppuiäisyyden, kun et viitsinyt edes sen vertaa.

Tää riippuu tosi paljon minkälaisten lasien läpi kattoo. Ite en usko taivaaseen tai helvettiin tai muutenkaan siihen että kenenkään sielu jäis kummitteleen. Kun joku kuolee niin se kuolee ja lakkaa olemasta. Ei kuolleita harmita.

Mut tää tosiaanvarmaan henklön omasta uskosta kii.

Mielestäni jokainen saa tehdä päätökset tästä omista lähtökohdistaan. Kaksi ystävää minulta on kuollut syöpään. Taudin edetessä tapasin heitä, kuuntelin,  juttelin,  auttelin asioissa joissa voin, halasin sillä periaatteella, että mitä ystäväni itse halusi, sen mukaan mentiin.  Viimeiset saattelut jätin lähiperheille, mielestäni se on niin intiimi asia että kuului heille.  

Ihmiset toimivat eri tavoin, kuolemankin lähestyessä. Muistan apen vaarin nostamassa hattua tervehdykseksi, kun lähdimme viimeistä kertaa sairaalasta hänen luotaan, ja isäni vilkuttamassa ikkunasta meille kun läksimme kotiin, ja hän oli menossa kohtalokkaaseen leikkaukseensa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sen  kuolevan toive on tärkeämpää kuin aloittajan toive? Siksikö, että se on kuolemassa? Miksi?

Minä olen joutunut katsomaan vierestä todella monen läheisen hidasta kitumista pois enkä kyllä näe miksi kenenkään pitäisi nähdä kuolevaa ellei itse halua. Ei se sen kuolevan tahto ole sen tärkeämpi kuin kenenkään muunkaan. Lisäksi kuoleva usein väsyy todella helposti ja voi olla että se tahto nähdä ei lähde todellakaan kuolevan omasta toivomuksesta vaan hoitajien käytöstapakäsityksistä.

Ihminen kuolee aina yksin. Ihan aina, vaikka joka sormesta ja varpaasta pitäisi läheinen kiinni. On älytöntä kuvitella että jotkut rituaalihyvästelyt muuttaisivat sitä asiaa yhtään miksikään.

Ihmisen pitää eläessään hoitaa asiansa niin että voi kuolla rauhassa ja hyvillä mielin ilman noita rituaalihyvästelyjä.

Ja ihminen syntyy aina yksin, ei ole syliä, johon hän pääsee turvaan?

Voisitko ajatella vähemmän itsekkäästi eli ne kädet kuolevan ympärillä ovat sama asia kuin kädet vastasyntyneen ympärillä, tervetulotoivotus ja hyvästijättö. Miksi kuvittelet, että kuoleva on yksin, vaikka vierellä ovat rakkaimmat? Sinun kanssasi kuoleva todennäköisesti tosin on todella yksin, koska et suo itsestäsi muistoakaan lähtijälle.

Vertauksesi ontuu. Jos kuolemaa vertaa syntymään, pitäisi sielä "toisella puolella" olla joku syli ottamassa vastaan. Se, että elävä ihminen pitää kiinni on verrattavissa siihen että napanuora kiertyisi kohdussa vauvan kaulan ympärille: "Älä MEEEE".

Lapsen ottaa vastaan ihminen joka tuntee sen maailman säännöt johon lapsi syntyy. Kuoleva taas jättää maailman ja siinä kuoleman rajalla ollessaan tietää jos paljon paremmin kuin kukaan meistä eloon jäävistä mikä häntä odottaa. Se elossa olevan läheisen tuki ei ole mitään, ei yhtään mitään koska kuoleva on menossa pois tästä maailmasta paikkaan jota häntä ei voi elävä seurata. Elävä ei tiedä siitä paikasta mitään. Se elävän tuki on sama kuin pyytäisi lapselta tukea veroilmoituksen tekoon.

Jokainen kuolee yksin. Sillä, onko sen fyysisen kuoren kanssa kosketuksissa joku ei ole mitään merkitystä. Ymmärrän että monia pelottaa ajatus yksin kuolemisesta ja siitä nämä defenssit, mutta voidakseen kohdata aikanaan kuoleman arvokkaasti ja ilman pelkoa on valitettavasti pakko se ymmärtää että sillä hetkellä kun valot sammuu olet aivan totaalisen ehdottoman yksin. Ellei sitten siellä toisella puolella ole sitä vastaanottavaa syliä, tämähän riippuu täysin ihmisen uskomusjärjestelmästä.

Ei sekään varmaan ole mukava, että menee hajoilemaan kuolevan luokse. On parempi, että tietää kestävänsä tilanteen ja kohtaamaan itse toisen viimeiset henkäykset rauhallisesti. Että voisi hyvillä mielin ja arvokkaasti jättää tämän paikan kumpikin aikanaan.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy vielä tarkentaa, että mä OLEN kyllä käynyt tervehtimässä ja auttamassa näitä henkilöitä saattohoidossa. En todellakaan ole jättänyt ketään yksin heti sairastumisen jälkeen. Kyllä mä ymmärrän, että sairastava henkilö haluaa nähdä läheisiään ja käyn mielelläni jutustelemassa ja viettämässä aikaa.

Ne ovat vain ne hyvästit, jotka eivät onnistu. Silloin kun henkilö on jo aivan morfiinipöllyissä/tajuton.

AP

Tässä tapauksessa ei tarvitse, olet jo omalla tavallasi hyvästellyt heidät. Jos tosiaan henkilö itse ei enää ole tajuissaan ei sillä ole juurikaan merkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy vielä tarkentaa, että mä OLEN kyllä käynyt tervehtimässä ja auttamassa näitä henkilöitä saattohoidossa. En todellakaan ole jättänyt ketään yksin heti sairastumisen jälkeen. Kyllä mä ymmärrän, että sairastava henkilö haluaa nähdä läheisiään ja käyn mielelläni jutustelemassa ja viettämässä aikaa.

Ne ovat vain ne hyvästit, jotka eivät onnistu. Silloin kun henkilö on jo aivan morfiinipöllyissä/tajuton.

AP

Hm... en minä ole koskaan sen paremmin kuolevilta saanut kuin itsekään sanonut mitään erityisiä Hyvästi nyt sitten ja tavataan tuonpuoleisessa-sanoja. Ketään en ole ollut kuolinhetkellä moikkaamassa. Aina on juteltu niin kuin kullakin hetkellä on juteltu, aina ei ole saanut sanaa suusta, mutta on ainakin voinut kuunnella.

Yksi ystävä oli saanut lopullisen tuomion taudistaanihan  vähän ennen kuin kävimme häntä sairaalassa katsomassa, eli saimme tiedon aika lailla samaan aikaan kuin hän itse ja hänen perheensäkin, ja olihan se lohdutonta kuunnella, kun kaveri purki pettymystä, järkytystä ja toivon menettämistä siinä heti tuoreeltaan, mutta varmasti se häntä auttoi asian käsittelyssä, joten emme tietenkään hilppaisseet karkuun.