Ja sitten tehdään RYHMÄTYÖ! Ei! Ryyyyhmääätyöööö....

Ehkä pienet koululaiset oppivat tekemään aitoa ryhmätyötä. Meiltä se ei vielä luonnistunut. Se meni aina jotenkin niin, että ryhmässä yksi tai kaksi kasasi ryhmätyön kokokoon muiden yrittäessä jollain lailla avittaa, edes pysyä kärryllä. Jotkut luovuttivat ja jäivät suosiolla sivuun. Sitten työt esitettiin ja jokainen ryhmäläinen sanoi jotain. Oli tärkeää opiskella se oma osuus ennen esitystä. Sitten kuunneltiin myös muiden esitykset (= KALVOSULKEISET)

Koko touhu oli puuduttavinta ikinä. Ja itse asiasta oppi vain oman osuuden. Eihän sitä puuduttavaa pölötystä kalvosulkeisissa jaksanut kuunnella. Eikä niitä täyteen kirjoitettuja kalvoja tai pp esityksiä jaksanut enää lukea jälkeenpäin. Sehän oli jonkun opiskelijan näkemys siitä mikä on tärkeää. Valmiiksi pureksittua, tiivistettyä tietoa, jonka on kaiken lisäksi tehnyt joku joka on itsekin noviisi.

Kai siinä koko touhussa oppi juttelemaan toisten kanssa...

Mutta ehkä nuo pienet koululaiset oppivat tekemään kaiken paremmin.

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Vierailija kirjoitti:

Nyt yli 10 vuotta työelämässä enkä ole tehnyt mitään muuta kuin ryhmätöitä. Yhtäkään projektia tai asiakassuhdetta en ole hoitanut ilman tiimin apua. Joten opetelkaa toimimaan ryhmässä, se on kriittinen taito.

Samaa mieltä. Ryhmätyöt on rasittavia, mutta opettajan kuuluu opettaa ryhmätyöskentelyä, eikä pelkästään laittaa oppilaat tekemään niitä ilman mitään tukea. Nyky-yhteiskunta ihannoi muutenkin liikaa yksilön suoriutumista, vaikka kukaan ei menesty yksin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Kouluissa vaan tuppaa olemaan porukka aika huonosti motivoitunutta pääosin. Vielä yliopistollakin suurin osa oli sillä mielellä, että "no tehdään tämä paska nyt alta pois jotenkuten koska on pakko". Ei se tällä asenteella ole ihan tuollaista että saisi jotain omien aivojen ulkopuolisia uusia juttuja, esim. vastaväitteitä. Käytännössä usein meni niin yliopistonkin ryhmätyöt, että mentiin baariin, kaikki halusivat äkkiä roiskaista sen hemmetin ryhmätyön alta pois ja sitten asiaan eli kaljan juontiin ja yleiseen seurusteluun. Jos siellä oli yksi tunnollisempi ja opintojen suhteen kunnianhimoisempi, niin ihan itsekseen sai tehdä laadukkaamman työn kuin se "ruiskaistaan jotain kasaan että päästään juuri ja juuri läpi"-roiskaisu.

Noissa vapaaehtoisissa opinnoissa (eli muut kuin oppivelvollisuuteen kuuluva peruskoulu) oli myös se ongelma ryhmätöissä että tavattoman usein ihmiset lopettelivat kurssejaan kesken. Muistan itse kerran olleeni mikroprosessoritekniikan kurssilla, jossa oli todella työläs, iso ryhmätyö. Kurssi oli vaativa, ja moni lopetti sen kesken. Myös minun 2 tiimikaveriani. Niinpä minä sain tehdä sen jopa ryhmälle erittäin työlään työn itsekseni, koska halusin oikeasti ne opintoviikot.

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Joo, ensin laitetaan ujot ja hiljaiset (mutta tunnolliset) luokan pahisten kanssa samaan ryhmään ja sitten oletetaan että nämä hissukat hoitavat vielä kurinpidonkin. Mahtavaa hei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt yli 10 vuotta työelämässä enkä ole tehnyt mitään muuta kuin ryhmätöitä. Yhtäkään projektia tai asiakassuhdetta en ole hoitanut ilman tiimin apua. Joten opetelkaa toimimaan ryhmässä, se on kriittinen taito.

Samaa mieltä. Ryhmätyöt on rasittavia, mutta opettajan kuuluu opettaa ryhmätyöskentelyä, eikä pelkästään laittaa oppilaat tekemään niitä ilman mitään tukea. Nyky-yhteiskunta ihannoi muutenkin liikaa yksilön suoriutumista, vaikka kukaan ei menesty yksin.

On asioita, joita jokaisen tarvitsee hallita ihan itse. esim. yo-kirjoitukset ovat vielä yksilösuorituksia.  Jos koko yläkloulu tehdään projekteja ja arviointi tulee osallistumisesta, kokeita ei ole tai ne on vapaaehtoisia, kaikessa saa käyttää materiaalia, mitään ei missään nimessä saa opetella ulkoa, kotitehtäviksi ei voi antaa vaikka yhtälön ratkaisuja, kun ei niitä kumminkaa tarvii missään.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Se on vain hirveän vaikeaa johtaa ryhmää hienosti ja oikein. Eihän sitä osaa moni työelämän pomokaan, miten sitten koululaiset? Jos ryhmätyön tehtävät jaetaan, niin onko se sitten oikeaa ryhmätyötä? Jokainen selvittää oman osuutensa ja kokonaisuus sitten vain kasataan yhteen. Jos taas ryhmätyö tehdään aidosti yhdessä, niin se vaatisi aika paljin keskustelua, yhteistä päättämistä, ongelmararkaisua, kompromisseja. Se vaatii aikaa ja paneutumista koko ryhmältä. Miten tähän prosessiin voi pakottaa ihmisen? Mun kokemuksen mukaan aina muutama osallistuu keskusteluun, muutama huokailee taustalla ja kyllästyy jo alkumetreillä. Tai sitten voi olla niin, että ryhmässä on pomottaja, joka jyrää, kaikkien näkemyksiä ei oteta huomioon. Jos omille mielipiteille tuhahdellaan, menee motivaatio osallistumiseen nopeasti. Sitten tulee helposti sellainen ajatus, että on parempi vain matkustaa mukana, nuo toiset tietävät mitä tehdään.

Ryhmätyö ON vaikeaa. Se vastisi paljon aikaa ja ryhmän hioutumista. Ei ole oikein vain lähettää lapsiryhmää kirjastoon tekemään ryhmätyötä kylmiltään. Opettajan pitäisi varmistaa ja valvoa koko ajan, että ryhmä toimii kuten pitää. Ryhmätyön jälkeen myös ryhmän toimintaa pitäisi käsitellä tarkasti ja käydä läpi jokaisen kanssa kokemukset. Kaiken kaikkiaan opettajalle olisi paljon helpompaa vain opettaa perinteisesti itse.

Ihanaa, ammattikorkeakoulut, yliopistot, kaikki täynnä tyhmätöitä! Kyllä opetuksen laatu Suomessa on ihan parasta!!

Vierailija kirjoitti:

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Miten opettaja sitten sen arvioinnin päätti? Muiden ryhmäläisten kertoman mukaan, vai....!?!? (suuri mahdollisuus kiusaamiselle!) Vai oliko opettaja koko ajan seuraamassa vieressä ryhmän toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Ei se kenenkään lahjakkaan oppimista edistä, että joutuu tekemään töitä häiriköidenkin edestä. Se edistää vain ja ainostaan niiden häiriköiden arvosanoja. Jos oikeasti haluttaisiin edistää oppimista, ei opettaja määräisi luokan lahjakkainta ryhmään laiskinpien häiriköiden kanssa. Laiskimukset ja häiriköt omaan ryhmäänsä, niin sitten heidän on pakko jotain tehdäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt yli 10 vuotta työelämässä enkä ole tehnyt mitään muuta kuin ryhmätöitä. Yhtäkään projektia tai asiakassuhdetta en ole hoitanut ilman tiimin apua. Joten opetelkaa toimimaan ryhmässä, se on kriittinen taito.

Se on vähän eri juttu että hoidetaan yhden ihmisen hoidettavaksi aivan liian isokin kokonaisuus tiiminä, kuin nuo täysin keinotekoiset opiskeluelämän höpöhöpöryhmätyöt, jotka tuntuvat vain haittaavan oppimista ja aiheuttavan kohtuuttomasti työtä tunnollisimmille. 

En muuten ole nähnyt työelämässä vielä yhtäkään ihmistä, jolla olisi vaikeuksia hoitaa työhön liittyvät tarpeelliset kommunikaatiot tiimin kanssa. Siihen pystymme minunlaiseni erakko-introvertitkin, jotka koulussa kammosimme jo sanaakin ryhmätyö. 

Työelämässä tiimin kanssa työskentely tulee ihan luonnostaan. Sitähän ei edes huomaa, että hei, tässähän tehdään nyt RYHMÄTYÖTÄ. Se on nivoutuneena ja limittäin, lomittain työn sisällä. Mutta se on helppoa, kun on tarpeeksi hyvät tiedot ja taidot, eli ammattitaito. Jos yksilön osaaminen on puutteellista, niin ei sitä hyvällä small talkilla paikata. Ammatilliseen tiimiin on helpompi kytkeytyä ujommankin, kun tietää, mistä puhutaan. Itsekin olen intovertti, mutta ei ole mitään vaikeuksia tehdä ammatillista yhteistyötä. En tiedä sitten kuinka paljon ne koulun ryhmätyöt mua tässä auttoivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Miten opettaja sitten sen arvioinnin päätti? Muiden ryhmäläisten kertoman mukaan, vai....!?!? (suuri mahdollisuus kiusaamiselle!) Vai oliko opettaja koko ajan seuraamassa vieressä ryhmän toimintaa?

Ryhmä teki (henkilökohtaisen) vertaisarvioinnin toisistaan ja raporteissa eriteltiin aina vastuualueet (jotka myös projektin alussa käytiin opettajan kanssa läpi) ja kerran-kaksi projektien aikana palaveerattiin myös opettajan kanssa ja tarkistettiin työnjakoa. Arvosanat annettiin koko ryhmän läsnäollessa ja keskusteltiin siitä, että miksi nyt näin. Toimi todella tehokkaasti, ehkä siksi kun opettajat ottivat tuon todella tosissaan ja en tiedä yhtään perseily tai kiusaustapausta koko ajalta, pari hankalaa ryhmäläistä oli, mutta niissäkin sitten oikeus tapahtui arvosanojen jaossa. Myös tiimityötaitoja ruodittiin paljon ja porukka ihan oikeasti kehittyi tuon systeemin myötä.

Olin aina surkea ryhmätöissä, koska en hahmottanut kokonaisuutta. Ehkä, jos yksi ryhmäläisistä olisi ollut vahva auktoriteetti ja jakanut tehtävät tarkkarajaisesti, tekeminen olisi ollut mielekkäämpää.

Myös se, että oli toisille vastuussa tekemisensä jäljestä, tuotti suorituspaineita ja heikensi lopputuloksen tasoa. Kun teki yksin, oli vastuussa vain itselleen.

Nyt aikuisena, kun olen muistellut erilaisia koulukokemuksia, olen tajunnut, että tavallinen peruskoulujärjestelmä, sen rakenne ja toimintatavat eivät soveltuneet minuun monin paikoin. Minulle kasaantui runsaasti kokemuksia ja muistoja alisuorittamisesta ja epäonnistumisesta.

Minut olisi pitänyt kotikouluttaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Ainakin henkilökohtaisesti muistan luennoijan vetämät aiheet huomattavasti paremmin, kuin yhdenkään tekemäni ryhmätyöskentelyn aiheet.

Pienryhmätyöskentelijä yrittää ottaa selvää usein täysin uudesta asiasta, joten keskeisimmät ja tärkeimmät ydinkohdat eivät välttämättä tule missään vaiheessa selville. Esitykset ovat usein hirveitä, koska esittäjät jännittävät - usein siitä syystä, etteivät oikeasti hallitse "opettamaansa" aihetta. Tämä siis perinteisessä ryhmätyö-esitys -konseptissa.

On myös toinen tapa, jossa opiskelijat jaetaan ensin perusryhmiin, joista jokainen yksilö sitten lähtee erikseen aiheryhmiin opiskelemaan yksittäistä aihetta, ja palaa sitten perusryhmäänsä opettamaan juuri opettelemaansa. Rehellisesti sanoen, en muista ensimmäistäkään opittua asiaa peruskoulusta, lukiosta tai yliopistosta tällaisen menetelmän tiimoilta, ja sitä on kyllä käytetty todella usein. Päinvastoin, olen oppinut jännittämään ja vihaamaan esiintymistä ja opettamista vielä aiempaakin enemmän.

Miten voidaan olettaa, että aloittelijat muuttuisivat muutaman tunnin aiheen käsittelyllä missään asiassa niin hyviksi asiantuntijoiksi, että voisivat opettaa sitä muille aloittelijoille? Onko asiasta tehty ensimmäistäkään tutkimusta, että tällainen tekniikka oikeasti toimii? Harva meistä on oikeasti niin taitava, että pystyy uudesta aiheesta poimimaan lyhyessä ajassa tärkeimmät asiat esitettäväksi, ja vielä opettamaan ne uskottavasti ymmärtämättömille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Miten opettaja sitten sen arvioinnin päätti? Muiden ryhmäläisten kertoman mukaan, vai....!?!? (suuri mahdollisuus kiusaamiselle!) Vai oliko opettaja koko ajan seuraamassa vieressä ryhmän toimintaa?

Ryhmä teki (henkilökohtaisen) vertaisarvioinnin toisistaan ja raporteissa eriteltiin aina vastuualueet (jotka myös projektin alussa käytiin opettajan kanssa läpi) ja kerran-kaksi projektien aikana palaveerattiin myös opettajan kanssa ja tarkistettiin työnjakoa. Arvosanat annettiin koko ryhmän läsnäollessa ja keskusteltiin siitä, että miksi nyt näin. Toimi todella tehokkaasti, ehkä siksi kun opettajat ottivat tuon todella tosissaan ja en tiedä yhtään perseily tai kiusaustapausta koko ajalta, pari hankalaa ryhmäläistä oli, mutta niissäkin sitten oikeus tapahtui arvosanojen jaossa. Myös tiimityötaitoja ruodittiin paljon ja porukka ihan oikeasti kehittyi tuon systeemin myötä.

Ok, kuulostaa tehokkaalta. Kuinka paljon sitten oli sitä, että ryhmässä saatiin eri arvosanoja? Varmasti tuntuisi epäoikeudenmukaiselta saada huonompi numero kuin muut, jos kuitenkin kokee että on yrittänyt parhaansa ryhmässä. Joskushan on niin, että ryhmän sisäinen dynamiikka toimii tietyllä tavalla. Joku ei ehkä saa ääntään kuuluviin. Tekee töitä, hankkii tietoa, joka loppupeleissä sitten hylätään lopputuloksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ryhmätöitä tehdään?

Kyse ei ole opettajan tai kouluttajan laiskuudesta. Ylivoimaisesti helpointa opettajalle olisi puhua itse koko koulutuksen ajan. Tämä on helppoa, koska pitämällä puheenvuoron itsellään voi täysin kontrolloida sitä, mitä koulutuksen aikana sanotaan. Ei tule vaikeita asioita, ei kritiikkiä, ei riskejä. Valitettavasti kaikki pedagoginen tukimus sanoo, että näin ei tule myöskään oppimista, ei ainakaan syvällisempää oppimista. Päähän kaadettu oppi valuu oppijoiden teflonpinnasta kuin vesi hanhen selästä.oppijat pitää siis saada tekemään jotqin itse. Nekin opiskelijat jotka kovasti yrittävät, päätyvät tällä keinolla lähinnä tistwmaan opin pintarakennetta, ulkoa opeteltuja listoja ja sääntöjä, ymmärtämättä syvällisesti tiedon periaatteita ja käyttöä.

No tämähän ratkaistaan antamalla pohdintatehtäviä ja kotiesseitä. Niillä oppija saadaan käsittelemään asioita itse, ja oppi muuttuu syvällisemmäksi. Tämän homman ongelma vaan on, että jos oppijan päähän ei tule materiaalia muuten kuin opettajalta (ja siitäkin osa valuu hanhen selästä poi) ja hänen omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, tämä syvällinen oppi käytännössä vain vahvistaa hänen ennakko-oletuksiaan ja ennakkoluulojaan. Hän ei siis opi mitään uutta, vaan käytännnössä vain paremmin tai tehokkaammin sen vanhan osaamisensa.

Tämä ongelma ratkaistaan tuomalla käsittelyyn lisää materiaalia muilta ihmisiltä. Siis, uskokaa tai älkää, ryhmältä. Ryhmätyö yhdistää kaksi oppimiselle välttämätöntä tekijää: oppijan oman aivotyön ja omien aivojen ulkopuolelta tulevan ärsykkeen ja materiaalin. Tottakai tässä on se hankala puoli, että kaikki joutuvat nyt ottamaan vastaan ikävästi omiin ajatuksiin sopimatonta tietoa ja vastqväitteitä ja se on työlästä ja joskus suorastaan tuskallista - mutta itse asiassa se on oppimista.

Niin että deal with it. Ja jos teillä on ryhmän työnjaollisia ongelmia, opetelkaa johtamaan. Siis jakamaan työt niin, että jokainen TEKEE osansa.

Ainakin henkilökohtaisesti muistan luennoijan vetämät aiheet huomattavasti paremmin, kuin yhdenkään tekemäni ryhmätyöskentelyn aiheet.

Pienryhmätyöskentelijä yrittää ottaa selvää usein täysin uudesta asiasta, joten keskeisimmät ja tärkeimmät ydinkohdat eivät välttämättä tule missään vaiheessa selville. Esitykset ovat usein hirveitä, koska esittäjät jännittävät - usein siitä syystä, etteivät oikeasti hallitse "opettamaansa" aihetta. Tämä siis perinteisessä ryhmätyö-esitys -konseptissa.

On myös toinen tapa, jossa opiskelijat jaetaan ensin perusryhmiin, joista jokainen yksilö sitten lähtee erikseen aiheryhmiin opiskelemaan yksittäistä aihetta, ja palaa sitten perusryhmäänsä opettamaan juuri opettelemaansa. Rehellisesti sanoen, en muista ensimmäistäkään opittua asiaa peruskoulusta, lukiosta tai yliopistosta tällaisen menetelmän tiimoilta, ja sitä on kyllä käytetty todella usein. Päinvastoin, olen oppinut jännittämään ja vihaamaan esiintymistä ja opettamista vielä aiempaakin enemmän.

Miten voidaan olettaa, että aloittelijat muuttuisivat muutaman tunnin aiheen käsittelyllä missään asiassa niin hyviksi asiantuntijoiksi, että voisivat opettaa sitä muille aloittelijoille? Onko asiasta tehty ensimmäistäkään tutkimusta, että tällainen tekniikka oikeasti toimii? Harva meistä on oikeasti niin taitava, että pystyy uudesta aiheesta poimimaan lyhyessä ajassa tärkeimmät asiat esitettäväksi, ja vielä opettamaan ne uskottavasti ymmärtämättömille.

Samaa mieltä. Ainakaan kovin tärkeitä aihealueita ei kannattaisi ottaa ryhmätyöllä opittaviksi. Voi varsinkin terveydenhuollon alalla olla vähän kohtalokasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt yli 10 vuotta työelämässä enkä ole tehnyt mitään muuta kuin ryhmätöitä. Yhtäkään projektia tai asiakassuhdetta en ole hoitanut ilman tiimin apua. Joten opetelkaa toimimaan ryhmässä, se on kriittinen taito.

Joo-o, mutta työelämässä on harvoin niitä jotka ei suostu tekemän yhtään mitään. Koululuokassa on aina ne pari luuseria jotka ei yksinkertaisesti suostu laittamaan tikkua ristiin ryhmätyön eteen ja ne tunnolliset tekevät sitten heidänkin osuutensa.

Aika ruusuinen kuva työelämästä. Luepa välillä vaikka tämän palstan hoitsujen avautumisketjuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Miten opettaja sitten sen arvioinnin päätti? Muiden ryhmäläisten kertoman mukaan, vai....!?!? (suuri mahdollisuus kiusaamiselle!) Vai oliko opettaja koko ajan seuraamassa vieressä ryhmän toimintaa?

Ryhmä teki (henkilökohtaisen) vertaisarvioinnin toisistaan ja raporteissa eriteltiin aina vastuualueet (jotka myös projektin alussa käytiin opettajan kanssa läpi) ja kerran-kaksi projektien aikana palaveerattiin myös opettajan kanssa ja tarkistettiin työnjakoa. Arvosanat annettiin koko ryhmän läsnäollessa ja keskusteltiin siitä, että miksi nyt näin. Toimi todella tehokkaasti, ehkä siksi kun opettajat ottivat tuon todella tosissaan ja en tiedä yhtään perseily tai kiusaustapausta koko ajalta, pari hankalaa ryhmäläistä oli, mutta niissäkin sitten oikeus tapahtui arvosanojen jaossa. Myös tiimityötaitoja ruodittiin paljon ja porukka ihan oikeasti kehittyi tuon systeemin myötä.

Ok, kuulostaa tehokkaalta. Kuinka paljon sitten oli sitä, että ryhmässä saatiin eri arvosanoja? Varmasti tuntuisi epäoikeudenmukaiselta saada huonompi numero kuin muut, jos kuitenkin kokee että on yrittänyt parhaansa ryhmässä. Joskushan on niin, että ryhmän sisäinen dynamiikka toimii tietyllä tavalla. Joku ei ehkä saa ääntään kuuluviin. Tekee töitä, hankkii tietoa, joka loppupeleissä sitten hylätään lopputuloksesta.

Eri arvosanat oli käsittääkseni aika yleistä niissä ryhmissä, missä oli vähän sekalaisempaa porukkaa, meidät jaettiin yleensä ryhmiin taitotason mukaan (koe ennen ryhmätyötä, opettajan tietämät osaamistasot jne), mutta ei se nyt aina mennyt ihan nappiin. Tuollaisista ongelmista keskusteltiin siinä arvosanapalaverissa ja se on sitten oma moka jos ei osaa sanoa, että tämä ei tunnu reilulta. Ja jos sanoi, niin asia tosiaankin keskusteltiin läpi ja kysyttiin muiden mielipidettä asiaan, jos kyse oli vaikka sitten siitä, ettei tiiminvetäjä, jos sellainen oli, ollut osannut ottaa huomioon tätä huonommin suoriutunutta/oli jyrännyt, niin opettaja saattoi kysyä muiden mielipidettä asiaan ja arvosanaehdotusta, joka sitten saattoi nostaa opettajan ehdottamaa arvosanaa tai sitten annettiin joku korvaava/lisätehtävä ym. Arvosanat tosiaankin annettiin sitten kun kaikki olivat asiaan tyytyväisiä. Ja myös sitä hylättyä materiaalia saatettiin sitten katsoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AMK:ssa pääsin tuosta kammosta hieman. Jos joku oli paska riippakivi, niin sai paskan riippakiven arvosanankin, ryhmän sisällä arvosanat saattoivat olla 1-5 helpostikin kun tuo mahdollisuus perseileviin ryhmäläisiin otettiin huomioon.

Miten opettaja sitten sen arvioinnin päätti? Muiden ryhmäläisten kertoman mukaan, vai....!?!? (suuri mahdollisuus kiusaamiselle!) Vai oliko opettaja koko ajan seuraamassa vieressä ryhmän toimintaa?

Ryhmä teki (henkilökohtaisen) vertaisarvioinnin toisistaan ja raporteissa eriteltiin aina vastuualueet (jotka myös projektin alussa käytiin opettajan kanssa läpi) ja kerran-kaksi projektien aikana palaveerattiin myös opettajan kanssa ja tarkistettiin työnjakoa. Arvosanat annettiin koko ryhmän läsnäollessa ja keskusteltiin siitä, että miksi nyt näin. Toimi todella tehokkaasti, ehkä siksi kun opettajat ottivat tuon todella tosissaan ja en tiedä yhtään perseily tai kiusaustapausta koko ajalta, pari hankalaa ryhmäläistä oli, mutta niissäkin sitten oikeus tapahtui arvosanojen jaossa. Myös tiimityötaitoja ruodittiin paljon ja porukka ihan oikeasti kehittyi tuon systeemin myötä.

Ok, kuulostaa tehokkaalta. Kuinka paljon sitten oli sitä, että ryhmässä saatiin eri arvosanoja? Varmasti tuntuisi epäoikeudenmukaiselta saada huonompi numero kuin muut, jos kuitenkin kokee että on yrittänyt parhaansa ryhmässä. Joskushan on niin, että ryhmän sisäinen dynamiikka toimii tietyllä tavalla. Joku ei ehkä saa ääntään kuuluviin. Tekee töitä, hankkii tietoa, joka loppupeleissä sitten hylätään lopputuloksesta.

Eri arvosanat oli käsittääkseni aika yleistä niissä ryhmissä, missä oli vähän sekalaisempaa porukkaa, meidät jaettiin yleensä ryhmiin taitotason mukaan (koe ennen ryhmätyötä, opettajan tietämät osaamistasot jne), mutta ei se nyt aina mennyt ihan nappiin. Tuollaisista ongelmista keskusteltiin siinä arvosanapalaverissa ja se on sitten oma moka jos ei osaa sanoa, että tämä ei tunnu reilulta. Ja jos sanoi, niin asia tosiaankin keskusteltiin läpi ja kysyttiin muiden mielipidettä asiaan, jos kyse oli vaikka sitten siitä, ettei tiiminvetäjä, jos sellainen oli, ollut osannut ottaa huomioon tätä huonommin suoriutunutta/oli jyrännyt, niin opettaja saattoi kysyä muiden mielipidettä asiaan ja arvosanaehdotusta, joka sitten saattoi nostaa opettajan ehdottamaa arvosanaa tai sitten annettiin joku korvaava/lisätehtävä ym. Arvosanat tosiaankin annettiin sitten kun kaikki olivat asiaan tyytyväisiä. Ja myös sitä hylättyä materiaalia saatettiin sitten katsoa.

Huh, aikamoista. Ensin taitotasokokeet, keskustelut, välipuinnit, jälkipuinnit, lisätehtävät, korvaavat tehtävät. Kestikö koulutus 10 vuotta?

Ja myös suuri mahdollisuus epäoikeudenmukaisuudelle.