Luuseriuden raja

Ok. Nyt tajusin, että viittasit elämäntapasairauksiin, joita on joku tietty prosenttiosuus. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö luuseriuden ylärajan määritelmä impulssikontrollin säilyttämisessä? Siinä, että ihminen pystyy tai ei pysty kontrolloimaan impulssejaan? Ei pysty lykkäämään nautintojaan - käymään koulua enempää kuin on pakko, tekemään työtä enempää kuin on pakko, ei pysty hillitsemään mielitekojaan vaan syö, juo ja nai niin paljon ja usein kuin huvittaa, vaikka terveys, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet kärsivät.

Menee. Huono impulssikontrolli johtaa elämässä luuseriuteen jota joku tässäkin ketjussa yrittää selittää huono-osaisuudeksi. Se osa kuitenkin valitaan itse jatkuvasti turhanpäiväisille impulsseille periksi antamalla.

Ei se ihan noin yksiselitteistä ole. Elämää tulee ensisijaisesti elää, ei hallita. Tunnen todella patologisia kontrollifriikkejä, joita ei tosiaankaan voi pitää minään voittajina. Todella paljon jää oivaltamatta elämästä. Impulssikontrollissa on synnynnäisiä eroja alhaisesta ja korkeaan ärsytyskynnykseen... ja tältä väliltä. Yhtälailla voisi ajatella luuseriuden olevan sitä, ettei koskaan poistu omalta mukavuusalueeltaan. Tämä tuli mieleen. Sairaat eivät ole luusereita, sairaus kuuluu elämään. Ap

Ap millä tavalla kontrollifriikit voivat olla luusereita? T. Kontrollifriikki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö luuseriuden ylärajan määritelmä impulssikontrollin säilyttämisessä? Siinä, että ihminen pystyy tai ei pysty kontrolloimaan impulssejaan? Ei pysty lykkäämään nautintojaan - käymään koulua enempää kuin on pakko, tekemään työtä enempää kuin on pakko, ei pysty hillitsemään mielitekojaan vaan syö, juo ja nai niin paljon ja usein kuin huvittaa, vaikka terveys, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet kärsivät.

Menee. Huono impulssikontrolli johtaa elämässä luuseriuteen jota joku tässäkin ketjussa yrittää selittää huono-osaisuudeksi. Se osa kuitenkin valitaan itse jatkuvasti turhanpäiväisille impulsseille periksi antamalla.

Ei se ihan noin yksiselitteistä ole. Elämää tulee ensisijaisesti elää, ei hallita. Tunnen todella patologisia kontrollifriikkejä, joita ei tosiaankaan voi pitää minään voittajina. Todella paljon jää oivaltamatta elämästä. Impulssikontrollissa on synnynnäisiä eroja alhaisesta ja korkeaan ärsytyskynnykseen... ja tältä väliltä. Yhtälailla voisi ajatella luuseriuden olevan sitä, ettei koskaan poistu omalta mukavuusalueeltaan. Tämä tuli mieleen. Sairaat eivät ole luusereita, sairaus kuuluu elämään. Ap

Ap millä tavalla kontrollifriikit voivat olla luusereita? T. Kontrollifriikki

Eivät kykene täyspainoisiin ihmissuhteisiin etenkin jos kontrolkin kohteeksi valikoituu aina toinen ihminen... kaikkea pitää säätää, säädellä, hallita. Hrr.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

On varmasti olemassa niin korkeat standardit omaava ihminen, että 99,9 prosenttia on luusereita. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä, mitä joku seiväs pepussa kulkeva nipo aattelee, koska laadukkaat ihmiset eivät luokittele muita luusereihin ja menestyneisiin. He ovat jo kaikkein menestyneimpiä, joten heidän ei tarvitse olla pyrkyreitä ja katkeria snobeja, jotka purkavat kaiken huonompiosaisiin.

Tyylipuhdas luuserin komnentti; kovaa nimittelyä ja tarvetta leimaamiseen.

Tyylipuhdas narsistin vastaus

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

Me perfektionistit vasta luusereita ollaankin. Osaan tässä maailmassa vaikka ja mitä, mutta osaanko rentoutua? Ihmiset makoilevat kesäisin rannoilla tyytyväisinä ja minä juoksen ohi verenmaku suussa miettien teenkö punnerrukset lenkillä vaiko vasta kotona. 

Olen oikeasti kateellinen onnellisille, lihaville, leppoisan laiskoille ihmisille. Miten ne oikein tekevät sen?

Loppujen lopuksi me ollaan luusereita jokainen.

Tulee aika kun kukaan ei halua meitä seksuaalisesti, terveys menee, näkö heikkenee, putoamme kärryiltä maailman menosta. Ystävämme ja läheisemme katoavat elämästämme viimeistään kuollessaan. Itsekin menemme hautaa ja unohdusta kohti. Eikä sen jälkeen ole mitään.

Älkää siis pitäkö itseänne muita suurempana luuserina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

Me perfektionistit vasta luusereita ollaankin. Osaan tässä maailmassa vaikka ja mitä, mutta osaanko rentoutua? Ihmiset makoilevat kesäisin rannoilla tyytyväisinä ja minä juoksen ohi verenmaku suussa miettien teenkö punnerrukset lenkillä vaiko vasta kotona. 

Olen oikeasti kateellinen onnellisille, lihaville, leppoisan laiskoille ihmisille. Miten ne oikein tekevät sen?

Ymmärrän, mutta ottaisin silti osan tarmostasi. Ehkä voisit lähestyä asiaa niin, että miten suuntaat energiasi uudelleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

Me perfektionistit vasta luusereita ollaankin. Osaan tässä maailmassa vaikka ja mitä, mutta osaanko rentoutua? Ihmiset makoilevat kesäisin rannoilla tyytyväisinä ja minä juoksen ohi verenmaku suussa miettien teenkö punnerrukset lenkillä vaiko vasta kotona. 

Olen oikeasti kateellinen onnellisille, lihaville, leppoisan laiskoille ihmisille. Miten ne oikein tekevät sen?

No yksi teoria on että sinulla on niin paljon itseinhoa että haluat olla täydellinen omien standardiesi mukaan, jotta olisit mielessäsi vähän vähemmän paska. Joten ne toiset rakastaa itseään ja sinä et?

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi me ollaan luusereita jokainen.

Tulee aika kun kukaan ei halua meitä seksuaalisesti, terveys menee, näkö heikkenee, putoamme kärryiltä maailman menosta. Ystävämme ja läheisemme katoavat elämästämme viimeistään kuollessaan. Itsekin menemme hautaa ja unohdusta kohti. Eikä sen jälkeen ole mitään.

Älkää siis pitäkö itseänne muita suurempana luuserina.

Tunnustan pitäväni luuseriuden merkkinä liian yleisiä yleistyksiä tekeviä. Niitä, jotka sallivat kaiken suurpiireisyyden nimissä tai haluavat elää idealismistä käsin.

Ei osaa huolehtia omista perustarpeistaan.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ihminen on sillä hetkellä luuseri, kun päättää olla luuseri, eikä tee asian muuttamiseksi mitään. Kylpee vain itsesäälissä luuseriuuteen vedoten.

Huomaan itse myös välillä sortuvani samaan ja sitten tulee se hetki, kun tajuaa et ei hitto asioiden on muututtava ja teen kaikkeni asioiden muuttamiseksi!

Totta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi me ollaan luusereita jokainen.

Tulee aika kun kukaan ei halua meitä seksuaalisesti, terveys menee, näkö heikkenee, putoamme kärryiltä maailman menosta. Ystävämme ja läheisemme katoavat elämästämme viimeistään kuollessaan. Itsekin menemme hautaa ja unohdusta kohti. Eikä sen jälkeen ole mitään.

Älkää siis pitäkö itseänne muita suurempana luuserina.

Tunnustan pitäväni luuseriuden merkkinä liian yleisiä yleistyksiä tekeviä. Niitä, jotka sallivat kaiken suurpiireisyyden nimissä tai haluavat elää idealismistä käsin.

Totta tämäkin, tällainen ihminen ei koskaan ole itsensä mittainen.

Itse olen ihan selvä luuseri.

Ainakin mun mielestä kaikki säännöllisissä (suurimpana osana viikon päiviä) töissä käyvät tai vapaaehtoisissa opiskeluissa olevat ei ole luusereita, mutta en nyt tiiä meneekö se raja just siinä vai jossain vähän alempana. Sehän riippuu syystä josta ei käy töissä, ja jos tekee jotain muuta hienoa töiden tai opiskelun sijaan, saattaa nousta ei-luuseriksi.

Vaikka ois juoppo, niin silti jos pystyy käymään töissä joka päivä, niin ei ole luuseri, koska jos alkoholismista huolimatta siinä onnistuu... vaikka jotkut ei-juopotkaan ei siihen pysty, on mun silmissä ainakin vähän sankari eli ei luuseri.

Vierailija kirjoitti:

Menisikö luuseriuden ylärajan määritelmä impulssikontrollin säilyttämisessä? Siinä, että ihminen pystyy tai ei pysty kontrolloimaan impulssejaan? Ei pysty lykkäämään nautintojaan - käymään koulua enempää kuin on pakko, tekemään työtä enempää kuin on pakko, ei pysty hillitsemään mielitekojaan vaan syö, juo ja nai niin paljon ja usein kuin huvittaa, vaikka terveys, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet kärsivät.

Tuo kuulostaa ihan multa. :( (En tosin nai, koska mulla ei ole siihen himoa.)

Voikohan tota impulssikontrollia mitenkään parantaa?

Aina voi taistella hetken elämässään, mutta miten pystyy siihen taisteluun päivittäin, koko elämänsä, niin että se kurinalaisuus olisi osa koko luonnetta? Mutta miten saan itselleni mahdolliseksi sen, etten syö mitä tekee mieli, että menen opiskelemaan tai töihin vaikka pelottaa, ei ole motivaatiota eikä jaksaisi nousta sängystä ylös, tai miten harrastan liikuntaa vaikka inhottaa ajatuskin? Miten taistelen yli vastenmielisyyden, joita eri järkevissä asioissa koen?

Miten hyvän impulssikontrollin ihmiset tekee sen? Se ei auta mua että vain sanoo "sen kun tekee", mikä varmaan on monien omasta mielestä juuri se tapa, jolla he toimivat. Mutta miks ne pystyy siihen ja mä en? Miksen voi vain päättää, että nyt vain teen näin? Kun kyse ei ole siitä etten tietäisi mitä tehdä, vaan siitä että en saa toimittua säännöllisesti sillä fiksulla tavalla.

Miksi "valitsen" huonon impulssikontrollin ja luuseriuden, vaikken halua olla sellainen? Miksen ole sankari niin kuin jotkut valitsevat olla? Enkö vain halua tarpeeksi? Miten voisin haluta sitä sitten enemmän, jotta onnistuisin?

^ Mulla ei kyllä kärsi sosiaaliset suhteet (koska en sellaisia edes kaipaa) eikä raha-asiat, koska olen aika säästeliäs, mikä on harvoja asioita, joiden suhteen olen järkevä. Tosin sekin hyvä johtunee vain siitä, että pelkään rahattomuutta (lapsuuden köyhyysmuistot...) liikaa, jotta uskaltaisin tuhlata ja olla säästämättä.

Mutta terveys varmasti kärsii.

nro 45

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

Me perfektionistit vasta luusereita ollaankin. Osaan tässä maailmassa vaikka ja mitä, mutta osaanko rentoutua? Ihmiset makoilevat kesäisin rannoilla tyytyväisinä ja minä juoksen ohi verenmaku suussa miettien teenkö punnerrukset lenkillä vaiko vasta kotona. 

Olen oikeasti kateellinen onnellisille, lihaville, leppoisan laiskoille ihmisille. Miten ne oikein tekevät sen?

Ymmärrän, mutta ottaisin silti osan tarmostasi. Ehkä voisit lähestyä asiaa niin, että miten suuntaat energiasi uudelleen?

Kävin läpi mielessäni pidempiä pohdintoja. Havaitsin, että haluaisin olla täysin päinvastainen ihminen kuin olen. Olen energinen ja levoton, ehkä aggressiivinenkin. Haluaisin sen sijaan olla tyyni ja rauhallinen. Nuo ihmiset rannalla olivat minulle ehkä sellaisia. 

SuurinLuuseri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö luuseriuden ylärajan määritelmä impulssikontrollin säilyttämisessä? Siinä, että ihminen pystyy tai ei pysty kontrolloimaan impulssejaan? Ei pysty lykkäämään nautintojaan - käymään koulua enempää kuin on pakko, tekemään työtä enempää kuin on pakko, ei pysty hillitsemään mielitekojaan vaan syö, juo ja nai niin paljon ja usein kuin huvittaa, vaikka terveys, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet kärsivät.

Tuo kuulostaa ihan multa. :( (En tosin nai, koska mulla ei ole siihen himoa.)

Voikohan tota impulssikontrollia mitenkään parantaa?

Aina voi taistella hetken elämässään, mutta miten pystyy siihen taisteluun päivittäin, koko elämänsä, niin että se kurinalaisuus olisi osa koko luonnetta? Mutta miten saan itselleni mahdolliseksi sen, etten syö mitä tekee mieli, että menen opiskelemaan tai töihin vaikka pelottaa, ei ole motivaatiota eikä jaksaisi nousta sängystä ylös, tai miten harrastan liikuntaa vaikka inhottaa ajatuskin? Miten taistelen yli vastenmielisyyden, joita eri järkevissä asioissa koen?

Miten hyvän impulssikontrollin ihmiset tekee sen? Se ei auta mua että vain sanoo "sen kun tekee", mikä varmaan on monien omasta mielestä juuri se tapa, jolla he toimivat. Mutta miks ne pystyy siihen ja mä en? Miksen voi vain päättää, että nyt vain teen näin? Kun kyse ei ole siitä etten tietäisi mitä tehdä, vaan siitä että en saa toimittua säännöllisesti sillä fiksulla tavalla.

Miksi "valitsen" huonon impulssikontrollin ja luuseriuden, vaikken halua olla sellainen? Miksen ole sankari niin kuin jotkut valitsevat olla? Enkö vain halua tarpeeksi? Miten voisin haluta sitä sitten enemmän, jotta onnistuisin?

Sun pitäisi ensiksi tietää mitä haluat ja sen jälkeen edetä sitä kohti pienin askelin, mutta suuri suunnitelma mielessä. Maanantaiaamuna kun työ kutsuu psyykkaat itseäsi vaikka sillä, että pääset töissä kahville ja kohta työpäivä onkin jo ohi.  Kotonasi saat sitten tanssia vaikka lambadaa. Kaupasta voit ostaa mitä ruokaa haluat, töistä tulee rahaa tilille, opiskelemalla kehität itseäsi, kirjastosta voit lainata mitä huvittaa. 

Mun mielestä sun ongelma kun kuulostaa enemmän siltä, että et vain tiedä mitä haluat. Toisaalta aikuisen on myös tehtävä kompromisseja ja joskus on vaan taisteltava sen epämukavuuden tunteen kanssa. Elämä on aikuisenakin välillä yhtä yskänlääkkeen nielemistä. Toisaalta se epämukavuuden tunne on myös hyvä mittari siinä mielessä, että se auttaa kyseenalaistamaan. Onko tämä ihan pakollista?

SuurinLuuseri kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menisikö luuseriuden ylärajan määritelmä impulssikontrollin säilyttämisessä? Siinä, että ihminen pystyy tai ei pysty kontrolloimaan impulssejaan? Ei pysty lykkäämään nautintojaan - käymään koulua enempää kuin on pakko, tekemään työtä enempää kuin on pakko, ei pysty hillitsemään mielitekojaan vaan syö, juo ja nai niin paljon ja usein kuin huvittaa, vaikka terveys, toimeentulo ja sosiaaliset suhteet kärsivät.

Tuo kuulostaa ihan multa. :( (En tosin nai, koska mulla ei ole siihen himoa.)

Voikohan tota impulssikontrollia mitenkään parantaa?

Aina voi taistella hetken elämässään, mutta miten pystyy siihen taisteluun päivittäin, koko elämänsä, niin että se kurinalaisuus olisi osa koko luonnetta? Mutta miten saan itselleni mahdolliseksi sen, etten syö mitä tekee mieli, että menen opiskelemaan tai töihin vaikka pelottaa, ei ole motivaatiota eikä jaksaisi nousta sängystä ylös, tai miten harrastan liikuntaa vaikka inhottaa ajatuskin? Miten taistelen yli vastenmielisyyden, joita eri järkevissä asioissa koen?

Miten hyvän impulssikontrollin ihmiset tekee sen? Se ei auta mua että vain sanoo "sen kun tekee", mikä varmaan on monien omasta mielestä juuri se tapa, jolla he toimivat. Mutta miks ne pystyy siihen ja mä en? Miksen voi vain päättää, että nyt vain teen näin? Kun kyse ei ole siitä etten tietäisi mitä tehdä, vaan siitä että en saa toimittua säännöllisesti sillä fiksulla tavalla.

Miksi "valitsen" huonon impulssikontrollin ja luuseriuden, vaikken halua olla sellainen? Miksen ole sankari niin kuin jotkut valitsevat olla? Enkö vain halua tarpeeksi? Miten voisin haluta sitä sitten enemmän, jotta onnistuisin?

Ala rakentaa tietoisesti omaa minäkuvaasi. Jään miettimäön ja vastaan huomenna tarkemmin, jos osaan. Ap , jolla on semi hyvä impulssikontrolli

Itse koen luuseri-sanan vahvasti sukupuolittuneena. En osaa oikeastaan naisia kuvitella luusereina, vaan luuseri-sanasta tulee mieleen nämä naisten suhteen kokemattomat selvästi yli parikymppiset miehet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etenkin haluan kuulla perfektionistien ja ns. korkeat standardit omaavien ajatuksia. Ap

Me perfektionistit vasta luusereita ollaankin. Osaan tässä maailmassa vaikka ja mitä, mutta osaanko rentoutua? Ihmiset makoilevat kesäisin rannoilla tyytyväisinä ja minä juoksen ohi verenmaku suussa miettien teenkö punnerrukset lenkillä vaiko vasta kotona. 

Olen oikeasti kateellinen onnellisille, lihaville, leppoisan laiskoille ihmisille. Miten ne oikein tekevät sen?

Ymmärrän, mutta ottaisin silti osan tarmostasi. Ehkä voisit lähestyä asiaa niin, että miten suuntaat energiasi uudelleen?

 

Kävin läpi mielessäni pidempiä pohdintoja. Havaitsin, että haluaisin olla täysin päinvastainen ihminen kuin olen. Olen energinen ja levoton, ehkä aggressiivinenkin. Haluaisin sen sijaan olla tyyni ja rauhallinen. Nuo ihmiset rannalla olivat minulle ehkä sellaisia. 

Kyökkipsykologi ap sanoisi, että sinun pitäisi lukea Mielenterveysseuran sivuilta tekstinpätkä siitä, mitä on viha ja ennen kaikkea mikä sen funktio ihmisen elämässä on. ja sisäistää lukemasi. Ehkä myös oppia jotain ihmisiltä, joita pidät tarmokkaina JA joustavina persoonina (energisyydestäsi johtuen joku sellainen voisi olla sinulle loistava roolimalli, vahva ihminen on luja ja taipuisa samaan aikaan). Rauhallisuus ja tyyneys tulee, kun käsittelet vihan tunteita, mutta ennen kaikkea tutkit rauhassa pelkojasi. Ne on usein aggression takana. Tsemppiä! Ap