Ensimmäinen koulupäivä ja livistin jo itkien paniikissa pois :(

Ahdistushäiriö (etenkin yleistynyt) on vaikeimpia mielenterveyden häiriöitä lievittää tai parantaa. Usein muille se kuulostaa vain siltä, ettei yritä tarpeeksi, mutta ei se ole niin. 

Koulun aloittaminen on valtavan iso juttu. Ole itsellesi armollinen ja hyväksy ahdistus. Ota mahdollisimman lievä alku kouluun eli pyri asettamaan jokaiselle viikolle yksi tavoite. Ekan viikon tavoite voi olla, että vietät koulussa yhden kokonaisen päivän. Seuraavan viikon tavoite voi olla, että olet kolme kokonaista päivää ja kolmannella viikolla yrität olla koko viikon. Jos sinulla on joku läheinen, voit sopia hänen kanssaan, että soitat tuntien välissä hänelle koulusta, jos ahdistus käy liian suureksi. 

Usein ahdistuessa jättää tekemättä asioita, jotka itselle on olleet merkityksellisiä eli lakkaa toimimasta ja käpertyy sisäänpäin. Pyri tekemään jos vain mahdollista jotakin sellaista, mistä olet tykännyt eli jotain, mikä saa sinut ajattelemaan mukavia asioita. Lääkitys sinulla jo onkin. 

Jos koulu jää kesken, älä tuomitse itseäsi. Ainakin yritit ja se on jo tosi paljon. Voit olla ylpeä itsestäsi. Pitkällä tähtäimellä yritä miettiä, voitko aktiivisesti yrittää muuttaa ajattelutapojasi ja miten siirtyä välttelystä vähitellen ahdistuksen kohtaamiseen. Itse olen opetellut tätä viimeisen vuoden aikana. Se on kauhean vaikeaa. Olen päättänyt edetä ihan vain pienin askelmin, enkä oletakaan, että ahdistus jotenkin lähtisi yhtäkkiä pois tai kokisin jonkin äkkiparantumisen.

Minulla on joitakin asioita listattuna ylös, joista jonkun yritän joka viikko tehdä.  Ne on asioita, jotka ovat minulle vaikeita ja joita olen vältellyt. Se ilahduttaa, jos saan jonkun tehtyä ja viivattua yli. Jos joku viikko en saa, yritän siitä huolimatta rakastaa itseäni. Samalla yritän jatkuvasti ajatella, että ahdistus johtuu vääristyneistä ajattelutavoista ja minä voin aktiivisesti yrittää muuttaa niitä. Asioiden tekemisen kautta yritän opetella ahdistuksen kohtaamista vähitellen. 

Periaatteessa ratkaisu tähän ongelmaa on erittäin yksinkertainen. Ajattele positiivisia asioita äläkä negatiivisia. Käytännössä tämä on tietenkin paljon vaikeampaa etenkin kun ongelma on ollut vuosia ja tietyt ajatusmallit ovat vahvasti juurtuneet. Kannattaa kuitenkin säilyttää tahto parantua ja pyrkiä sitä kohti. Esimerkiksi meditaatio kehittää keskittymiskykyä ja ajatusten suuntaamista, joten siitä saattaa olla suuri apu. Älä myöskään mene luennolle sillä ajatuksella, että kumpa kestäisin nyt tämän, vaan mene sinne sillä ajatuksella, että haluat suoriutua mahdollisimman hyvin ja saada hyvät muistiinpanot kirjoitettua. Kun keskityt itse asiaan, etkä omiin tuntemuksiisi, niin ongelma poistuu itsestään. 

Ensimmäiset päivät jännittävät kaikkia jossain määrin, mutta kun kouluun meneminen ei tunnu enää uudelta asialta, vaan tutulta, niin silloin sinun ei tarvitse sitä enää edes jännittää. Tärkeintä on siis, että käyt koulussa, vaikka et siellä aina täyttä päivää olisikaan. Se on sitä pikkuhiljaan totuttamista. Kannattaa myöntää itselle se tosiasia, että tarvitsee keskimääräistä enemmän totuttelua, joten et ehkä samalla tavoin pysty vain kertarysäyksellä tekemään tuollaista muutosta. Kun ei aseta odotuksia liian korkealle, niin ei tule myöskään samalla tavoin pettymyksiä. Määrätietoisesti eteenpäin pienin askelin. 

En vain ymmärrä. Eihän siellä koulussa käysä muiden ihmisten mieliksi muita mielistelemässä jos niitä ihmisiä ja tutustumista pelkäät. Käyt sielä itsesi takia joten keskity vain olemaan hyvä siellä koulussa? Ei sun tarvitse kun keskittyä tekemään kaikki koulujutut täysillä niin kyllä sitä sitten tulee pikkuhiljaa juttuun muidenkin kanssa. Keskity vain omaan itseesi. Itse olen introvertti intensiivisessä asiakaspalvelutyössä. Pärjään koska keskityin olemaan mahdollisimman hyvä alallani ja paljon tietoa. On helppoa puhua asiasta josta pitää. Epäsosiaalinen olen silti vaikka usein saankin kuulla " no vähän helppoo sulle ku oot noin ulospäin suuntautunut!". Ei en ole. Olen mieluiten yksin. Töissä sitten olen asiantuntija ja ammattilainen.

Punainen lanka hävisi hups.

Eli keskity vain olemaan hyvä siinä mitä teet ja kaikki muu tulee itsestään

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa ratkaisu tähän ongelmaa on erittäin yksinkertainen. Ajattele positiivisia asioita äläkä negatiivisia. Käytännössä tämä on tietenkin paljon vaikeampaa etenkin kun ongelma on ollut vuosia ja tietyt ajatusmallit ovat vahvasti juurtuneet. Kannattaa kuitenkin säilyttää tahto parantua ja pyrkiä sitä kohti. Esimerkiksi meditaatio kehittää keskittymiskykyä ja ajatusten suuntaamista, joten siitä saattaa olla suuri apu. Älä myöskään mene luennolle sillä ajatuksella, että kumpa kestäisin nyt tämän, vaan mene sinne sillä ajatuksella, että haluat suoriutua mahdollisimman hyvin ja saada hyvät muistiinpanot kirjoitettua. Kun keskityt itse asiaan, etkä omiin tuntemuksiisi, niin ongelma poistuu itsestään. 

Ensimmäiset päivät jännittävät kaikkia jossain määrin, mutta kun kouluun meneminen ei tunnu enää uudelta asialta, vaan tutulta, niin silloin sinun ei tarvitse sitä enää edes jännittää. Tärkeintä on siis, että käyt koulussa, vaikka et siellä aina täyttä päivää olisikaan. Se on sitä pikkuhiljaan totuttamista. Kannattaa myöntää itselle se tosiasia, että tarvitsee keskimääräistä enemmän totuttelua, joten et ehkä samalla tavoin pysty vain kertarysäyksellä tekemään tuollaista muutosta. Kun ei aseta odotuksia liian korkealle, niin ei tule myöskään samalla tavoin pettymyksiä. Määrätietoisesti eteenpäin pienin askelin. 

Yhdyn suurimpaan osaan tästä viestistä, mutta ajatuksia ei nimenomaan kannata suunnata pelkästään positiiviisiin ns. hyläten negatiiviset, koska ne epämiellyttävät ajatukset ovat aina läsnä jopa "terveillä" ihmisillä. Ahdistuksesta tai ahdistavista ajatuksista ei ole yksinkertaisesti mahdollista päästä eroon, ellet onnistu jollain tavalla huijaamaan evoluutiota ja oikeastaan sitä kokonaisuutta joka meidät ihmisiksi muodostaa. Negatiiviset, kuin positiivisetkin ajatukset tulee ottaa juuri niinä joina ne ovat. Ajatuksina jotka huomataan, hyväksytään ja niiden annetaan mennä. Tavoitteena on että niihin ei jäädä kiinni, eikä niitä vatvota. Kun tässä tullaan paremmaksi, huomataan että negatiivissa asioissa vellominen, tai jopa positiivisissa ajatuksissa "päiväuneksiminen" on toisarvoista kun päästään tilaan jossa tärkein asia on se, mitä kussakin hetkessä tapahtuu.

Olen kuitenkin samaa mieltä asioiden suuntaamisesta mielekkääseen toimintaan (opiskelu), ja pyrkimään pitämään keskittymisen sen ympärillä, niin hyvin kuin se onnistuukaan.

Terveisin, viestittäjä 11.

Kiitos tsempeistä <3 Yritän huomenna uudelleen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Periaatteessa ratkaisu tähän ongelmaa on erittäin yksinkertainen. Ajattele positiivisia asioita äläkä negatiivisia. Käytännössä tämä on tietenkin paljon vaikeampaa etenkin kun ongelma on ollut vuosia ja tietyt ajatusmallit ovat vahvasti juurtuneet. Kannattaa kuitenkin säilyttää tahto parantua ja pyrkiä sitä kohti. Esimerkiksi meditaatio kehittää keskittymiskykyä ja ajatusten suuntaamista, joten siitä saattaa olla suuri apu. Älä myöskään mene luennolle sillä ajatuksella, että kumpa kestäisin nyt tämän, vaan mene sinne sillä ajatuksella, että haluat suoriutua mahdollisimman hyvin ja saada hyvät muistiinpanot kirjoitettua. Kun keskityt itse asiaan, etkä omiin tuntemuksiisi, niin ongelma poistuu itsestään. 

Ensimmäiset päivät jännittävät kaikkia jossain määrin, mutta kun kouluun meneminen ei tunnu enää uudelta asialta, vaan tutulta, niin silloin sinun ei tarvitse sitä enää edes jännittää. Tärkeintä on siis, että käyt koulussa, vaikka et siellä aina täyttä päivää olisikaan. Se on sitä pikkuhiljaan totuttamista. Kannattaa myöntää itselle se tosiasia, että tarvitsee keskimääräistä enemmän totuttelua, joten et ehkä samalla tavoin pysty vain kertarysäyksellä tekemään tuollaista muutosta. Kun ei aseta odotuksia liian korkealle, niin ei tule myöskään samalla tavoin pettymyksiä. Määrätietoisesti eteenpäin pienin askelin. 

Yhdyn suurimpaan osaan tästä viestistä, mutta ajatuksia ei nimenomaan kannata suunnata pelkästään positiiviisiin ns. hyläten negatiiviset, koska ne epämiellyttävät ajatukset ovat aina läsnä jopa "terveillä" ihmisillä. Ahdistuksesta tai ahdistavista ajatuksista ei ole yksinkertaisesti mahdollista päästä eroon, ellet onnistu jollain tavalla huijaamaan evoluutiota ja oikeastaan sitä kokonaisuutta joka meidät ihmisiksi muodostaa. Negatiiviset, kuin positiivisetkin ajatukset tulee ottaa juuri niinä joina ne ovat. Ajatuksina jotka huomataan, hyväksytään ja niiden annetaan mennä. Tavoitteena on että niihin ei jäädä kiinni, eikä niitä vatvota. Kun tässä tullaan paremmaksi, huomataan että negatiivissa asioissa vellominen, tai jopa positiivisissa ajatuksissa "päiväuneksiminen" on toisarvoista kun päästään tilaan jossa tärkein asia on se, mitä kussakin hetkessä tapahtuu.

Olen kuitenkin samaa mieltä asioiden suuntaamisesta mielekkääseen toimintaan (opiskelu), ja pyrkimään pitämään keskittymisen sen ympärillä, niin hyvin kuin se onnistuukaan.

Terveisin, viestittäjä 11.

Totta, että ikäviäkään asioita ei kannata täysin unohtaa, mutta se harvoin on ongelmana meillä, jotka asioita stressaamme liikaakin. Mitä enemmän pystyy pysyttäytymään niissä positiivisissa asioissa, niin sitä parempi. 

<3

Sitkeää itsensä altistamista ja paljon toistoja. Kyllä sä pärjäät. Mäkin oon siedättänyt itseni arjessa ja työssä pärjääväksi ihmiseksi, mutta sinnikkyyttää ja toisaalta armollisuutta tarvittiin roppakaupalla.

Mua on auttanut paljon se, etten nosta muita itseni yläpuolelle. Semmonen "so what jos mun tarttee käydä kesken tunnin vessassa". Ja et ei ketään ihan oikeasti kiinnosta varsinkaan aikuisopinnoissa muiden tekemiset :P Toki isoin hyöty on tullut opintojen vapaudesta, en tiedä jaksaisinko mitään 8 h päiviä läsnä vieläkään..

Kohta on vihdoin amk-paperit takataskussa. Hampaat irvessä ahdistusoksennusta pidättäen aloitin opinnot ja nyt osaan jo olla rennommin. Parasta psyykeelle on ollut, että oon väkisin hoitanut tämän alta pois. Ylittänyt niitä epämukavuuksia.

Tsemppiä paljon ap! En osaa antaa kummempia neuvoja, muuta kuin että et ooe yksin ongelmasi kanssa vaikka varmasti usein siltä tuntuu.

No se siitä sitten, en pystynyt menemään :( Istuin kyllä jo koulun pihalla autossa, mutta lähdin pois kun muut meni tunneille. Miksi mun pitää olla näin vaikea ihminen :'( Muut menee elämään täysillä ja itse jään kaikesta paitsi kun jään kotiin nyhjäämään peloissani. En jaksa enää :'( ap

Älä luovuta. Ensi kerralla sitten.

No seuraavaksi meet ainakin aulaan ja vähitellen jo tunnillekin. Et sä oo niin heikko kuin luulet.

Ei tuosta ahdistuksen ja epäonnistumisten kierteestä oikeasti ole kuin yksi poispääsy: Pakotat itsesi niihin vaikeisiin ja mahdottomilta tuntuviin tilanteisiin, vaikka sitten pieni hetki kerrallaan. Jos aina vältät ahdistusta ja epämukavia tilanteita, et pääse eteenpäin ja todellakin jäät kotisi vangiksi.

Ollaanko koulussa tietoisia vaikeuksistasi? Sinun kannattaa ja pitääkin ehdottomasti kertoa luokanvalvojalle, kuraattorille, opolle jne/tms tilanteestasi, jotta saat tukea ja ymmärrystä. Myös avoimuus tuo rohkeutta ja luo mahdollisuuden kohdata niitä vaikeita tilanteita.

Seuraavan kerran kun istut autossa koulun pihalla, yksinkertaisesti pakotat itsesi menemään edes koulun sisätiloihin asti. Seuraavalla kerralla luokkaan, vaikka edes yhden luennon tai puolikkaan ajaksi. Jokainen onnistuminen vie tilannettasi eteenpäin ja antaa sinulle voimia. Mutta jos aina peräännyt ja "annat periksi", mikään ei muutu, olet entistä pettyneempi itseesi ja eristäydyt sekä tunnen itsesi vieraaksi "normaalielämästä".

Tarkoitukseni ei ole kuulostaa jyrkältä tai tuomitsevalta, puhun kokemuksesta. Olen sairastanut yleistä ahdistuneisuushäiriötä paniikkioirein parikymppisestä asti. Nykyään olen keski-ikäistyvä, työssäkäyvä ja yliopistosta menestyksekkäästi valmistunut aikuinen, mutta edelleen kamppailen ahdistusoireiden kanssa kaikissa uusissa ja jännittävissä tilanteissa. Olen käynyt terapiassa, minulla on mielialalääke käytössä helpottamaan ja tasaamaan ahdistushuippuja jne. Elämä on edelleen pelkojen kohtaamista, mutta tiedän selviytyväni vaikeistakin tilanteista. Sama on mahdollista sinulle!

odotin jo otsikon perusteella että aloitus on allekirjoitettu: terveisin opettaja

<3 Tiedän mitä käyt läpi. Sun pitää vaan vähitellen oppia sietämään pahaa oloa. Vähitellen pystyt tuntemaan myös iloa ja hyvää oloa.Nyt vaan jatkat siedättämistä.

Huono

o/6

<3<3 Sullakin on oikeus kokeilla ja tehdä uusia juttuja. Älä eristäydy turhaan.

Nyt vaan uutta tavoitetta kohti. Tuu tänne sit kertomaan miten edistyt.

Rakastu. Se on parasta lääkettä.