Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kauan parisuhteessa olleet: Miten kestätte intohimon hiipumisen?
Kaipaan niin
15.08.2017 |
Onkohan tämä nyt se seitsemännen vuoden kriisi, vai mikä? Ajatuksiin on viime aikoina tullut yhä useammin se, että alkuhuuma on tässä suhteessa jäänyt jo vuosia sitten taakse, eikä sitä saa koskaan takaisin. Siis sitä jännitystä, intohimoa, koko pään sekoittavaa halua, sietämätöntä oloa jos ollaan erossa.
Että tässäkö tämä nyt on. Loppuelämä vailla intohimoa. Tiedätte kyllä, mitä tarkoitan, jos olette sen kokeneet. Alkuhuuma ja pohjaton himo. Kun toinen on pelkkää seksiä silmissäsi.
Kaipaan sitä niin, että ihan kipeää tekee!
Silti en koskaan vaihtaisi tätä parisuhdetta pois. On hyvä ja turvallinen olla. Tuntee toisen läpikotaisin. Arki sujuu mitä parhaiten. On hauskaa yhdessä, joka päivä. Kaikki terävät kulmat on yhdessä hiottu, niin enää ei satu lainkaan. Mutta intohimoa ei ole. Yhtään. Kaikki on kokeiltu kyllä, pienistä asioista valtaviin.
Millä tästä kaipuusta pääsisi? Kadehdin "vapaita" ihmisiä. Niitä, jotka pääsevät kokemaan ihastumisen ja ensihuuman. Mitään muuta en sinkkuudesta ja parisuhteen alusta kaipaisi, koska luonteelleni sopii niin paljon paremmin tämä yllätyksetön, turvallinen arki.
Olen sitä mieltä, että ihminen ei ole luonnostaan yksiavioinen, vaan se päätös on itse tehtävä. Ja helppoa se ei aina ole. Olen keskustellut asiasta puolisoni kanssa, ja varovasti ottanut esille myös mahdollisuuden avoimeen suhteeseen, siis vapauteen molemmille. Vastakaikua en saanut. Hän ei halua jakaa minua. Päädyimme siis siihen, että hän on vapaa menemään ja tekemään mitä tahansa, mutta minä en. Tiedostan itse sen tarpeen, enkä halua kahlita toista siten kuin nyt koen itse olevani kahlittu. En koe minulla olevan edes oikeutta kieltää toiselta sitä.
Joka päivä ajatukseni karkaavat haaveiluun. Saapuisi komea prinssi valkoisen ratsun selässä ja veisi minut uskomattomaan seikkailuun, näin kärjistäen. Sisimpään sattuu, kun haluaisi haluta, haluaisi taas ihastua, mutta ei pysty. Kun kaipaa sitä tajunnanräjäyttävää ... mitä? Mitä se edes oikeastaan on. En tiedä. Sama kaava niissä haaveissa kuitenkin on: joku tajuttomasti haluttava vie pois tästä arjesta, antaa vapauden edes hetkeksi. Räjäyttää tajunnan täydellisellä fyysisyydellä ja tarjoaa minulle tyydytyksen niissä tarpeissa, joita tämä parisuhde ei tyydytä. Ei se kuitenkaan pelkkää fyysistä olisi. Kaipaan kai myös ihastumista. Ja kuitenkaan en koskaan pettäisi puolisoani, koska hän on minulle tärkeämpi kuin mikään muu.
Miten tästä pääsee? Kuitenkin edessä on vielä vuosikymmeniä tätä elämää jäljellä. Miksi ihminen on niin tyhmä, että kaipaa aina jotakin, mitä ei voi saada. Kun ei osaa olla täydellisen tyytyväinen siihen, mitä on, ja sillä tyydytetty. Päivät menevät kaivatessa jotakin, joka ei ole edes todellista. Ei se olisi sellaista, jos sen oikeasti kokisi. Elämä ei mene niin kuin haaveilee, koskaan. Aika on kullannut muistot suhteiden alkuajoista, ja siltikin muistan, miten vaikeaa ja sietämätöntä se välillä oli. Silti ajatus ei jätä rauhaan: kaipaan intohimoa. Kaipaan alkuhuumaa. Kaipaan ihastumista, rakastumista. Sitä, että joku katsoo minua niin...haluten, himoiten, pitäen kauniina ja ihmeellisenä, kaivaten aina vain lisää. Ei saa tarpeekseen. Sitä katsetta ei ole minuun luotu tässä parisuhteessa enää vuosiin...
Pyydän teitä jakamaan ajatuksianne ja kokemuksianne. Saa minut tuomitakin, mutta tuskin osaatte mitään sellaista sanoa, mitä en olisi jo itselleni miljoona kertaa sanonut.
Kommentit (26)
Olisipa sitä nuoruudessa tajunnut paremmin, miten ainutlaatuista on se nuoruuden huuma, rakkaus ja intohimo miestä kohtaan. Se on mennyttä aikaa eikä sitä koskaan saa takaisin ihan samanlaisena.
Jonkinlaista intohimoa ja halua kuitenkin pitäisi toista kohtaan löytyä. Itse olen myös miettinyt, että miten sitä saisi ylläpidettyä. Miehellä ei tunnu olevan ongelmaa. Hän on sanonut, että haluaa ja tuntee samanlaista intohimoa kuin aiemminkin, mutta minun on vaikea päästä ihan sellaiseen syvään tunteeseen. Ehkei se ole edes tarpeellista. Elämä menee eteenpäin, ajat muuttuvat. Kai se riittää, että rakastaa toista kovasti, yhdessä on hyvä olla ja seksikin pelittää. Aikuisena tiedostan, että ihan kaikkea ei voi saada.
Teidän järjestely kuulostaa epäkunnioittavalta sinua kohtaan. Jos avoimeen suhteeseen ryhdytään, mielestäni sen pitäisi olla tasapuolinen molemmille osapuolille. Keskustele uudestaan miehesi kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaan niin kirjoitti:
Kadehdin "vapaita" ihmisiä. Niitä, jotka pääsevät kokemaan ihastumisen ja ensihuuman. Mitään muuta en sinkkuudesta ja parisuhteen alusta kaipaisi, koska luonteelleni sopii niin paljon paremmin tämä yllätyksetön, turvallinen arki.
Näinhän se on, sitä kaipaa, mitä ei ole käsillä. Vaikka järki tietää, että käsissä on juuri nyt jotain poikkeuksellisen hyvää.
Olen itse vapaa ihminen eikä se ihastuminen ja ensihuuman löytäminen ole ollenkaan niin helppoa, kuin nyt tunnut haikailevan. Olen ihastunut viimeksi 7 vuotta sitten, sen suhteen päätyttyä olen käynyt treffeillä, välillä ahkerasti, välillä ollut tapailematta ketään. Kulkenut menoissa, baareissa, harrastuksissa, jutellut ihmisten kanssa, ventovieraiden, tuttujen ja tutuntuttujen. Koittanut tavata joitakin toisen, kolmannenkin kerran, jos se ihastuminen pikkuisen edes nostaisi päätään. Mutta ei mitään sellaista ole tapahtunut.
Niin äärettömän harvoin sitä kohtaa sellaisen ihmisen, josta herää se tunne, että tämän kanssa minä haluan olla. Se huumaava tunne mistä puhut, vaikka olisin aivan vapaa heittäytymään, ei vaan ole sytytettävissä tuosta noin vaan. Ajatuksena se on toki itsestänikin ihana, mutta käytännössä se on melko saavuttamattomissa kuitenkin.
Minä puolestani en oikeastaan edes kaipaa sitä alkuhuumaa, sitä kömpelöä ihastumista, tutustumista, epävarmuutta, kaikkea sitä tunnekuohua, hyvässä ja pahassa. Haluaisin olla tuossa missä sinä olet. Kestävässä, tasapainoisessa, vakiintuneessa parisuhteessa. =)
4 vuotta olin parisuhteessa, viimeisenä vuotena oli intohimo naisen puolelta kuollut joten jätin hänet.
11 vuotta yhdessä ja intohimosta ei enää tietoakaan, mutta kumpikaan pidä seksuaalisuutta tärkeämpänä kuin henkilökemioita niin ei kai tässä. Olemme toistemme parhaat ystävät, saamme toisemme nauramaan ja olemme toisillemme helliä sanoin ja teoin ilmankin seksiä.
Olen joskus kyllä muistellut kaipuulla ihastumisen ensihuumaa, mutta en vaihtaisi sitä kuumaa ja lyhytikäistä kipinää mistään hinnasta tähän hiillokseen joka pitää varmasti hohkaa koko loppuelämän.
Intohimo aaltoilee suhteessa. Ihan ensihuuman kaltaisia fiiliksiä ei kai kukaan saa takaisin pitkään suhteeseen, mutta välillä sitä on puolisoon ihastuneempi ja välillä arki taas vie mennessään eikä ehdi tai jaksa olla niin intensiivisesti keskittynyt toiseen. Tänään juuri katselin aamulla miestä kuinka komea ja haluttava hän on vielä 25 vuoden jälkeenkin. Kyllä se toisen ajatteleminen ja katseleminen aika hykerryttävältä tuntuu vieläkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päätöksestä se on kylläkin kiinni. Kun olet vapaa, olet haku päällä, olet virittänyt itsesi tilaan, jossa sopiva ehdokas laukaisee halun. Vaikket tiedostaisi asiaa, olet silti tehnyt päätöksen, että nyt saa elämääsi tulla joku ja jotain saa tapahtua ja kun niin käy sinä heitätydyt siihen tunteeseen kokonaan. Siitä se suhteen alun kiihko syntyy.
Sitten kun suhdetta on jatkunut alat tunteiden laimetessa miettiä, etät vika on siinä että kaikki vaan laimenee. Mutat eihän se itsestään niin käy. Olet itse manipuloinut itsesi uskomaan, että asiat olisivat parmmin, jos mies vaihtuisi. Ehdollistanut halusi ajatukseen uutuudesta, prinssi uljaasta ties mistä vihreämmästä ruohosta aidan toisella puolen. Asian tiedostaminen auttaa ylläpitämään suhdetta. siis jos haluat sitä ylläpitää. Että kyse on ihan omasta päästäsi, omista päätöksistäsi. Mutta eihän se ole välttämätöntä, jos oma tahto puuttuu.
Ihan älytön järjestely, että mies saa olla avoimessa suhteessa ja sinä et.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alkuaika oli himoineen hienoa, mutta jossain vaiheessa oli mukavaa, kun alkoi taas jäädä enempi aikaa ja tarmoa muuhunkin. Kyllä himo aina ajoittain leimahtaa, kun antaa sille tilaisuuden, ja kenties vähän pohjustaa.
No eipä ole tuota ongelmaa. Päin vastoin, nytkin olen oikeasti suuttunut miehelleni ja haluaisin mököttää niin että mies tajuaisi mokanneensa pahasti, mutta tiedän että päädytään kuitenkin sänkyyn ja koko riidan aihe painetaan taas kerran villaisella. 17 vuotta yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järjestä sitä takaisin. Tehkää niitä juttuja, mitä teitte alkuaikoina. Lapset hoitoon ja matkaan. Suhteen alkuaikoina vietitte varmaan reissuja jonnekin, niitä missä lempi leimusi ja lakanat likastui? Vuokraa sama mökki lapista kuin silloin oli ja juotte punaviiniä, katsotte revontulia ja teette samoja asioita kuin silloinkin.
Tai oliko miehellä silloin moottoripyörä, jolla reissasitte, rutistit sitä kovassa vauhdissa etkä kestänyt sitä miten kuumalta ja miehekkäältä se näytti sen selässä... Noh, tehkää joku pyöräreissu taas?
Pienet intohimot silloin tällöin riittää ihan oikeasti, koska voit muistella niitä sitten hyvillä mielin pitkän aikaa.
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole tuota ongelmaa. Päin vastoin, nytkin olen oikeasti suuttunut miehelleni ja haluaisin mököttää niin että mies tajuaisi mokanneensa pahasti, mutta tiedän että päädytään kuitenkin sänkyyn ja koko riidan aihe painetaan taas kerran villaisella. 17 vuotta yhdessä.
Meillä sama. Reilut 15v yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sivusuhde. Siinä saa sitä huumaa ja intohimoa. Ei elämän pidä olla joko tai, joko hyvä arki ja liitto tai huumaa ja seksiä ja intohimoa. Molemmatkin voi saada ja molempiin ihmisellä on oikeus.
Intohimon sytyttämiseen tarvitaan kaksi. Yksi ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti elinikäinen avioliitto on ihmiselle täysin luonnoton. Bologiamme on luonut meidät ihastumaan ja rakastumaan kerta toisensa jälkeen - aika lailla juuri sen ajanjakson ajan, kun lapsi on saatu aluille ja päästy yli vauvavaiheesta. Sitten on biologiamme mukaan aika etsiä uusi kumppani, sillä tilastollisesti ei ole järkevää jatkaa saman miehen sukua useampaan otteeseen.
Avioliitto sen sijaan on kirkollinen instituutio, jossa olisi tarkoitus olla lopunelämää.
Itse en ainakaan tule koskaan menemään naimisiin ja olen tehnyt tämän myös selväksi seurustelukumppaneille suhteen alussa. En myöskään halua elämänkestävää suhdetta vaan olen suhteissa niin kauan, kun se vielä hyvältä tuntuu :) En koe menettäväni mitään ja itsellä entiset poikaystävät ovat myös erittäin läheisiä ystäviä. Osa on perustanut perheen eromme jälkeen. Ei ole mitään syytä enää nykypäivänä elää muiden suosimalla tavalla vaan jokainen voi itse valita itselleen parhaimman ja sopivimman elämäntyylin. Ehkä AP:nkin kannattaa miettiä, mitä elämältä haluaa? Itse en henk.koht. ymmärrä, mitä hyötyä avioliitosta voi olla. Itse ainakin tylsistyisin ja tympääntyisin kuoliaaksi. Nytkin olen saanut asua kolmessa eri maassa Suomen lisäksi sekä kokenut ihania romansseja, jotka muistan ikuisesti. En vaihtaisi valitsemaani elämää mihinkään :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ole tuota ongelmaa. Päin vastoin, nytkin olen oikeasti suuttunut miehelleni ja haluaisin mököttää niin että mies tajuaisi mokanneensa pahasti, mutta tiedän että päädytään kuitenkin sänkyyn ja koko riidan aihe painetaan taas kerran villaisella. 17 vuotta yhdessä.
Meillä sama. Reilut 15v yhdessä.
Täälläkin sama 18 vuotta yhdessä.
Ei se aina ole samanlaista, joskus on intohimottomimpia aikoja... Jos etsisi pelkkää intohimoa, mitä siitä tulisi? Tärkeintä on kumppanuus ja läheisyys ilman sitä seksiäkin! Ei ihme, että ihmiset eroavat niin paljon, kun aina tulee tylsää kun erotiikka vähän hiipuu...
Tämä siis ap:lle!
Vierailija kirjoitti:
Intohimo aaltoilee suhteessa. Ihan ensihuuman kaltaisia fiiliksiä ei kai kukaan saa takaisin pitkään suhteeseen, mutta välillä sitä on puolisoon ihastuneempi ja välillä arki taas vie mennessään eikä ehdi tai jaksa olla niin intensiivisesti keskittynyt toiseen. Tänään juuri katselin aamulla miestä kuinka komea ja haluttava hän on vielä 25 vuoden jälkeenkin. Kyllä se toisen ajatteleminen ja katseleminen aika hykerryttävältä tuntuu vieläkin.
Suunnilleen samaa mieltä. Meillä 24 vuotta täynnä, seksiä on edelleen. Ja on myös kutkuttava tunnetta mahassa ja sykähdyksiä rinnassa kun rakasta katsoo. Ihan parasta! Toisen tuntee läpikotaisin ja toisiimme ollaan sidoksissa niin tiukasti, ettei mikään muu oo mahdollista kuin loppuelämä yhdessä.
Seksin ei tarvi kadota. Koskettakaa, puhukaa, olkaa kahdestaan niin säilytätte kipinän. Alkuaikojen tajunnanräjäyttävää himoa ei kenties, mutta tilalle syvempää ja parempaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Intohimo aaltoilee suhteessa. Ihan ensihuuman kaltaisia fiiliksiä ei kai kukaan saa takaisin pitkään suhteeseen, mutta välillä sitä on puolisoon ihastuneempi ja välillä arki taas vie mennessään eikä ehdi tai jaksa olla niin intensiivisesti keskittynyt toiseen. Tänään juuri katselin aamulla miestä kuinka komea ja haluttava hän on vielä 25 vuoden jälkeenkin. Kyllä se toisen ajatteleminen ja katseleminen aika hykerryttävältä tuntuu vieläkin.
Suunnilleen samaa mieltä. Meillä 24 vuotta täynnä, seksiä on edelleen. Ja on myös kutkuttava tunnetta mahassa ja sykähdyksiä rinnassa kun rakasta katsoo. Ihan parasta! Toisen tuntee läpikotaisin ja toisiimme ollaan sidoksissa niin tiukasti, ettei mikään muu oo mahdollista kuin loppuelämä yhdessä.
Seksin ei tarvi kadota. Koskettakaa, puhukaa, olkaa kahdestaan niin säilytätte kipinän. Alkuaikojen tajunnanräjäyttävää himoa ei kenties, mutta tilalle syvempää ja parempaa!
Kysehän on täysin siitä, mitä haluaa. Itselleni taas tuollainen kuvaamasi suhde/tilanne olisi huippuunsa ahdistava, tylsä ja kokisin epäonnistuneeni elämässä. Toisaalta moni varmasti kokisi, että monta suhdetta peräjälkeen ja "jatkuvasti" muuttuva elämäntilanne, ympäristö ja jopa maat ovat epäonnistumista. Pitää tehdä kuitenkin sellaisia valintoja, joista tulee ITSE onnelliseksi, vaikka meidän kulttuuri painottaa ja tavallaan myös painostaa pitkään parisuhteeseen. Ja paheksutaan älyttömästi suhteiden vaihtamista, vaikkei siihen ole yhtään järkiperäistä syytä. Ap, sinun pitää miettiä kuka oikein olet, mitä haluat ja mikä olisi SINUN unelmatapasi elää? Elät vain ja ainoastaan tämän yhden kerran, mistä et halua jäädä paitsi? Itsestäni avioliitto ainakin tunuisi siltä, että jään koko ajan jostain paitsi ja pelkäisin menettäväni vapauteni. Haluan kokea mieluummin liikaa kuin liian vähän.
Intohimoa riittää itselläni kummasti kun kassit pitää tyhjätä säännöllisesti.
"Kaipaan -- Sitä, että joku katsoo minua niin...haluten, himoiten, pitäen kauniina ja ihmeellisenä, kaivaten aina vain lisää. Ei saa tarpeekseen. Sitä katsetta ei ole minuun luotu tässä parisuhteessa enää vuosiin..."
Onkohan tuossa se ongelman juuri? Pidetäänkö sinua itsestäänselvänä? Jotenkin tuosta lainaamastani lauseesta ja yksipuolisesta avoimesta suhteestanne tulee minulle sellainen tunne. Et voi unohtaa itseäsi ja jättää omaa elämääsi elämättä vain jotta mahdollistaisit miehellesi onnellisen elämän. Ihmettelen, miten edes suostuit tuohon järjestelyyn.
"Mutta intohimoa ei ole. Yhtään. Kaikki on kokeiltu kyllä, pienistä asioista valtaviin."
Sinä olet kokeillut, vai olette yhdessä kokeilleet? Kirjoitat tätä tietenkin yksin, mutta miten paljon miehesi osallistuu intohimon ylläpitämiseen? Kuten joku aiempi kirjoitti, intohimon sytyttämiseen tarvitaan kaksi, yksi ei riitä. Yksin ei kukaan pelasta parisuhdetta.
Onko seksinne sinuakin tyydyttävää, kun sitä on?
Onko miehelläsi sama tunne kuin sinulla, eli kaipaa tuota alkuhuumaa yms.?
Alue: Aihe vapaa
up