Kauniit ja epäsosiaaliset ihmiset

Vierailija kirjoitti:

Olen ujo ja useimmat ihmiset tulkitsee sen kusipäisyydeksi tai ylimielisyydeksi ulkonäköni takia. Todella moni ihminen, johon olen tutustunut on myöntänyt luullensa, että olen ihan kamala kusipää [koska kyhjötän hiljaa jossain nurkassa] ja en siksi viitsi osallistua. :(

Niin tuttua! "Et sä sitten olekaan itseään täynnä oleva kusipää", viitaten ulkonäköön. Juu en ole en, kiitos kuitenkin. :D

Ap

Olen samanlainen. Ehkäpä en iän myötä enää niin kaunis, mutta hyvännäköinen kyllä olen yhä. Olen introvertti ja kärsin myös tietynlaisesta sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ihmisten seura väsyttää. Nuorempana baareissa mua lähestyttiin melko usein sanoilla "miks näytät noin vihaiselta" tms.

Ärsyttää, kun aina pitäisi olla sosiaalinen ja puhelias. Viihtyisin parhaiten rauhallisessa ympäristössä tekemässä omia juttujani.

Olen myös yksin viihtyvä. Ei ole edes kavereita tai miestä. Kavereita oli vielä lukiossa muutama, mutta yhteydenpito jäänyt...poikaystävää ei ole ollut ikinä.

Pidän itseäni ihan kauniina, ja olen kuullut muiltakin niin.

N24

Itse olen myös aina ollut sosiaalisesti kiltti, siksi ahdistaa kaikki ihmiset jotka pettävät tai esittävät. Ahdistun ilkeydestä, vaikka se olisi pientä, silmien pyörittelyä selän takana tai kevyttä pilkkaamista..

En jaksa pahoja tai kaksinaamaisia ihmisiä, ja siksi onkin ihanaa käpertyä vaan kotiin tai metsään.

Löysin miehen sosiaalisena aikanani yliopiston bileistä. Hän oli ihan toisesta maailmasta, ja hänelle oli sattunut pahoja asioita. Hän ei vaadi minulta mitään, ja on sanonut, että teen hänelle kodin vaan olemalla fyysisesti läsnä :D Eli ollaan kaksi sosiaalista työtä tekevää, kotona puolimykkää.

N27

Vierailija kirjoitti:

Tässä yksi ääri-introvertti nuori nainen. Jos lähden ihmisten ilmoille minua tuijotetaan ja ihmiset tulevat kertomaan, kuinka kauniilta näytän. En siis laittaudu mitenkään ja tämä positiivinen huomio saa valitettavasti minut vain vetäytymään entistä enemmän kuoreeni.

Allekirjoitan tämän(kin). Minun on aina oletettu olevan mielettömän itsevarma kaikesta saamastani huomiosta. Itse asiassa tämä toimii lähinnä niin, etten täysin usko palautetta ja vetäydyn.

Tämä on hyvä ketju lukea muillekin. Heille, jotka eivät pysty samaistumaan. Saavat uutta näkökulmaa. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Missä tapasit miehesi? Miksi kaikilla epäsosiaalisimmillakin ihmisen näköisillä naisilla on mies?

Omani löysin Tinderistä vuosi sitten. Kemiat kohtasivat heti, uskomatonta kyllä. Molemmilla on omat mörkömme menneisyydessä, itselläni vielä hiukan ikävämmät. Isoin yhdistävä tekijä meillä on juuri emotionaalinen herkkyys. Ymmärrämme toinen toisiamme siksi erittäin hyvin. :)

Aivokemia on harvinaista herkkua. Luulen, että sitä on tässä ketjussa paljonkin.

Ap

Täällä! Joskus tuntuu että menen tavallaan "hukkaan" olen erityisesti meikattuna erittäin kaunis, hoikka kroppa jonka kuitenkin verhoan collareihin ja huppareihin, istun kotona ja välttelen ihmisiä. En vain pidä heistä, ihan muutama on ok.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös aina ollut sosiaalisesti kiltti, siksi ahdistaa kaikki ihmiset jotka pettävät tai esittävät. Ahdistun ilkeydestä, vaikka se olisi pientä, silmien pyörittelyä selän takana tai kevyttä pilkkaamista..

En jaksa pahoja tai kaksinaamaisia ihmisiä, ja siksi onkin ihanaa käpertyä vaan kotiin tai metsään.

Löysin miehen sosiaalisena aikanani yliopiston bileistä. Hän oli ihan toisesta maailmasta, ja hänelle oli sattunut pahoja asioita. Hän ei vaadi minulta mitään, ja on sanonut, että teen hänelle kodin vaan olemalla fyysisesti läsnä :D Eli ollaan kaksi sosiaalista työtä tekevää, kotona puolimykkää.

N27

Juuri näin! Ja kun sitä (epärehellisyyttä ym.) on ympärillä niin paljon, joten mielummin pysyy omissa oloissaan. Eipähän tarvitse murehtia sitä, miksei vastaantulija hymyillyt takaisin tai miksei takana tullut kiittänyt, jos pidin hänelle ovea auki. :D

Ja huippu juttu, että teilläkin on balanssi miehesi kanssa. Molemmat voivat rauhassa olla mitä on!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä! Joskus tuntuu että menen tavallaan "hukkaan" olen erityisesti meikattuna erittäin kaunis, hoikka kroppa jonka kuitenkin verhoan collareihin ja huppareihin, istun kotona ja välttelen ihmisiä. En vain pidä heistä, ihan muutama on ok.

Tismalleen! En ole tätä uskaltanut sanoa ääneen. Vaikka erona se, että näytän hyvältä kotonakin - mieheni vuoksi. :D

Ap

Onpa omituinen ketju. 'Olen kaunis mutta introvertti, ihmisten lähestyminen ahdistaa/pelottaa/ärsyttää'. Kaikki övat siis iloisia jos ette menekään mihinkään kodeistanne.

Where is the problem??

Outoa, että noin moni Introvertti - erityisherkkä skaalaan kuuluva on myös kaunis. Onko täällä mielestään epäviehättävän näköisiä naisia jotka kokee olevansa introvertti - erityisherkkä (yleensä myös älykäs, taiteellinen, luova, huumorintajuinen) :D

En pidä itseäni minään superkauniina, mutta kehuja saan kuitekin usein, joka ei tunnu kivalta. Se on vaivaannuttavaa, en tiedä mitä siihen pitäisi sanoa. En itse koskaan kommentoi kenenkään ulkonäköä hyvässä tai pahassa, ellei henkilö ole sitä selvästi vailla vrt. kysyy mitäs pidän uudesta paidasta.

Minä myös pidän ihmisistä ja sosiaalisista tilanteista, mutta vain tarkkailijana. Ilon pilaa iskijät ja kehujat, jotka varmasti tarkoittavat vain hyvää. Mutta kun minä haluan vain olla hiljaa ja kuunnella muita, olla osa porukkaa siellä laitamilla. En halua kuulla kehuja ulkonäöstäni tai olla huomion keskipisteenä. Tajusin juuri, että rakastan naamiaisia.

Mua pidetään usein tyhmänä tai vähän yksinkertaisena, koska olen sosiaalisissa tilanteissa mielelläni sivummalla.

Kommentoinkin jo aiemmin tähän ketjuun, mutta jatkan vielä sen verran, että hyvästä ulkonäöstä huolimatta itsetuntoni on ollut, ja edelleen on jossain määrin, huono. Vertaan itseäni muihin ja usein tunnen itseni jollakin määrittelemättömällä tavalla muita huonommaksi. Ihan sama ovatko nämä muut mielestäni ulkonäöllisesti parempaa, samaa, vai huonompaa tasoa, kuin itse arvioin olevani. Halusin tuoda tämän esille siksi, että ehkä tosiaan tämä avartaa jonkun näkökulmaa siihen, että ne kauniitkiin yhtälailla voivat olla heikkoitsetuntoisia, verrata itseään sinuun ja tuntea huonommuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Onpa omituinen ketju. 'Olen kaunis mutta introvertti, ihmisten lähestyminen ahdistaa/pelottaa/ärsyttää'. Kaikki övat siis iloisia jos ette menekään mihinkään kodeistanne.

Where is the problem??

Asiaa tarkastellaan isommasta perspektiivistä, ihmiset kun eivät olentoina ole niin mustavalkoisia. :)

Itse tykkään sosiaalisista tilanteista tiettyyn rajaan asti. Luulen, että muut samankaltaiset pointin ymmärsivätkin.

Ap

Me valkoiset zombit meillä veri valuu suusta.

Joo. Tai ainakin mua on usein kauniiksi kehuttu. En vaan jaksa lähteä mihinkään. En tykkää juoda, vihaan tanssimista, ryhmä/joukkueliikunta on perseestä ja ihmiset puhuu mulle jo riittävästi koulussa. Koulun jälkeen nukun päikkärit ja alan tehdä esseitä yms. läksyjä.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Tai ainakin mua on usein kauniiksi kehuttu. En vaan jaksa lähteä mihinkään. En tykkää juoda, vihaan tanssimista, ryhmä/joukkueliikunta on perseestä ja ihmiset puhuu mulle jo riittävästi koulussa. Koulun jälkeen nukun päikkärit ja alan tehdä esseitä yms. läksyjä.

Haha, ryhmäliikunta! Pahin painajainen.

Ihmettelin aina nuorempana, että olenkohan sairas ja toisaalta miksei se näy verikokeissa+muissa testeissä, kun olen aina aivan kuollut töiden/koulun/isompien sosiaalisten tilanteiden jälkeen. Sittemmin helpottanut elämääni suuresti, kun tiedostan nyt omat voimavarani ja sen, ettei ole mikään pakko juosta pää kolmantena jalkana kaikkialle. Vaikka muut niin tuntuukin tekevän. :)

Ap

Vaimo lähti työpäivän jälkeen suoraan kaverilleen lastemme kanssa yöksi ja tänään on sukulointipäivä. Minä puolestaan en ole nähnyt ketään muuta kuin kaupan kassaa töiden jälkeen. Illalla näen yhden kaverin.

Ongelmia olisi varmaan jos toinen haluisi toisen olevan samanlainen kuin itse tässä suhteessa. Vetäydyn syrjään usein mielellään, vaikka ulkonäkö sanoo muuta. Saattaa luoda herkästi koppavan vaikutelman.