Lue keskustelun säännöt.
Miniä nimitti minua sohvaperunaksi
11.08.2017 |
Olen kuulemma sohvaperuna vaikka harrastan ison koiran kanssa lenkkeilyä joka päivä(pitkiä lenkkejä juosten sekä kävellen), sen lisäksi käyn säännöllisesti kolme kertaa viikossa uimassa ja silloin tällöin ohjatuissa jumpissa. Kuinkahan paljon tässä tulisi pian 60- vuotiaana liikuntaa harrastaa ettei tarvitsisi kuunnella tuollaista nimittelyä? En ole todellakaan lihava ja kuntoni on ikäisekseni hyvä. Eipä miniälläkään se takamus kapeinta sorttia ole, mutta silti jostain syystä oli tuollainen "sutkautus" pakko sanoa päin naamaa. Tuli paha mieli, ihan oikeasti.
Onko teidän muiden miniät sanoneet jotain yhtä ajattelematonta teille päin naamaa ja miten olette reagoineet? Minusta tuntuu, etten välitä nähdä häntä enää. Ylireagoinko?
Kommentit (8)
Kannattaa varmaan koittaa jättää kommentti omaan arvoonsa ja kuitata takaisin vasta, jos nälviminen on jatkuvaa. Helposti aihe kuitenkin paisuu isommaksi riidaksi kuin ehkä haluaisit.
"Sohvaperuna" ei välttämättä edes ole kovin paha loukkaus, riippuen siitä miltä kantilta asiaa itse katsoo. Jos kommentti kuitenkin vaivaa sinua, niin voit ottaa sen asiallisesti puheeksi ja näin puhdistaa ilmaa, jotta itsellesi ei jää paha mieli eikä miniäkään ihmettele miksi olet ehkä nyrpeä.
Ymmärrän kuitenkin loukkaantumisesi. Itselleni puolestaan anoppi jaksaa kommentoida ulkonäköäni ja kertoa miten asiat pitäisi tehdä ja kyllä se mielenkiinto yhteiseen ajanviettoon vähenee, kun joka kerta tuntee olonsa loukatuksi.
Mutta todella iso peukku tuosta liikunnan määrästä, olet esimerkillinen ikään katsomatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taitaa olla sama miniä?
Minä olen toiminut niin, että jätän nuo erilaiset syömisiini, painooni, liikkumiseeni jne. kohdistuvat huomautukset omaan arvoonsa. Mutta kun tulee soitto, että lapsi on sairaana ja tärkeä palaveri aamupäivällä, täytyy saada apua, niin huokaisen, että jos en olisi tälläinen läski, niin voisin tullakin, mutta nyt on jalat niin turvoksissa, että en pääse. Ja sitten lähden koiran kanssa kaikessa rauhassa 5 km lenkille.
Miniäni arvostellessa minua se tietenkin tuntuu pahalle, mutta annan asian olla ja annan hänelle anteeksi, sillä omaa pahaaoloaan hän vaan purkaa ja kukapa muu on siihen oiva kohde kuin anoppi.
Lastenhoitajaa kun tarvitaan, niin mummon numero on ensimmäisenä mielessä :)
Minä loukkaantuisin kanssa tuollaisista puheista. Mutta ei kai siinä auta kun jättää omaan arvoonsa. Pitäisin yhteyttä miniään niin vähän kuin mahdollista, lapsia jos pyytäisi hoitamaan niin huokaisisin vaan ettei tämmönen sohvaperuna jaksa. Loukkaantukoon mutta samoin loukkasi sinua.
Törkeää. Minua vihjaili 17-vuotiaana samanikäinen "ystäväni" samoin. Että tekisi vieläkin mieleni kostaa. Harrastin kuitenkin ratsastusta ja tanssia. Mutta en sen lisäksi kävellyt päivittäin, tai ollut muutenkaan kiinnostunut liikunnasta, kuten tämä vatipää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit kysyny, mitäs lajia edustan, kun niitä perunalajeja on niin kauheasti.
Kaksi vaihtoehtoa: Miniä ei tiedä, minkä verran liikut ja olettaa, että olet sohvaperuna ikäsi vuoksi kuten ehkä hänen äitinsä tai muut tuntemansa saman ikäiset.
Tai sitten hän tarkoitti sohvaperunalla muuta kuin liikkumattomuutta eli esim. sitä, ettet muuten vietä kovin aktiivista sosiaalista elämää?
Jompsin kumpsin, ikävästi sanottu ja ymmärrän loukkaantumisesi. Kannattanee kuitenkin jättää omaan arvoonsa. Voit tietysti halutessasi nälväistä vastavuoroisesti jotain sopivassa tilanteessa, mutta siinä on aina sellainen riski, että puhuu poikansa mukaan yhteydenpidon vähentämiseen.