Lue keskustelun säännöt.
Musiikkiopistossa opiskelusta tullut niin vakavaa, että ottaa päähän
11.08.2017 |
Opettajien suhtautuminen on, että soittaminen pitäisi ottaa niin helvetin vakavasti ja kyllähän meidän lapsi soittaa (ei ehkä aina jaksa harjoitella). Kuitenkin se on vain harrastus. Tuntuu eliitin harrastukselta, kun seuraa muita, mutta olemme sitä mieltä,että lapsi saa harrastaa niin kauan kuin haluaa. Ei tähtää miksikään ammattimuusikoksi. Onko tämä se yhä yleisempi asennevamma, että joka harrastus pitää ottaa huipputosissaan ja tähdätä huipulle!! Muuten ei kannata harrastaa ollenkaan!? Alkaa oikeasti vituttaa tämä ilmapiiri nykyään.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi..
Paljon paremmin olisit kehittynyt, jos olisit harjoitellut 10 minuuttia joka päivä. Säännöllisyys on paljon tärkeämpää kuin maratonharjoittelusessiot.
Sinä et ole tainnut harrastaa pianonsoittoa paria vuotta pidempään?
Lapseni suoritti vähän aikaa sitten pianon C-tutkinnon erinomaisella arvosanalla. Joo, kyllä hän nykyisin harjoittelee enemmän kuin 10 minuuttia päivässä. Mutta alakouluiässä riitti ihan hyvin 10-15 minuuttia päivässä. Soittotunteja ei ole koskaan ollut enempää kuin yksi viikossa.
16
Onhan näitä lahjakkaita tapauksia. Jotkut ei tarvitse edes musiikin teoriaopetusta. Meillä musiikkiopistosta ilmoitettiin 10-vuotiaalle, että hän ei voi jatkaa soittotunteja (piano ja haitari), jos ei mene teoriatunneille. Ne on pakko ottaa, vaikka ei kiinnostaisi pätkääkään.
No mutta toki teoriaa sivutaan paljon myös soittotunneilla. Silti parempi että soitonopettaja saa keskittyä ihan vaan soiton opettamiseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti lapsesi vie oppilaspaikan joltain motivoituneemmalta lapselta.
Vastasitkin kätevästi ap:n kysymykseen: oppilaspaikat kuuluisivat siis vain niille kilpailuhenkisille, ei niille jotka harrastavat omaksi huvikseen ja hyödykseen.
Joo, näin se ap menee tässä maailmassa. Ensin ihmiset kasvatetaan tavoittelemaan, kilpailemaan ja suorittamaan verta piereskellen, ja sitten suorittamisesta ja kilpailusta ahdistuneille aikuisille markkinoidaan terapiaa, mindfulnessia ja hyggeä.
Itse soitin konservatoriossa 7 vuotta lapsena, lopetin koska kiinnostus lopahti. Olisi varmaan lopahtanut muutenkin, mutta käytännössä minun oli PAKKO lopettaa, koska olisi pitänyt tehdä tutkintoja, muuten ei saanut jatkaa. Harjoituksia oli 3x viikossa (teoria, orkesteri, oma tunti), eli käytännössä en ehtinyt pitää mitään liikuntaharrastusta samalla, mikä tuntui silloin tosi kurjalta koska siskoni harrasti urheilua ja olisin itsekin halunnut, mutta soittoharkat olivat pitkiä ja päivinä tyyliin ma, ke ja la, niin tuohon ei sopinut yleisurheiluseuran harkat kaveriksi.
Yksityisellä olisin varmaan saanut soittaa omantahtisesti, mutta ei ollut rahaa, niin siksi kunnan konservatoriossa soitin. Jälkeenpäin ajatellen silleen vähän harmi, kun kuulemma olin hyvä - ehkä olisin onnistunut pitämään harjoittelumotivaation yllä aikuisuuteen asti, jos ei olisi hoputettu niitä tutkintoja. Olisin voinut käydä ne 3x viikossa harkoissa ja kehittyä hitaasti, ehkä soittoharrastus olisi elämässäni vielä nykyäänkin.
Mutta nykyisin aikuisena harrastan liikunnallisia juttuja ja olen kyllä tosi tyytyväinen, että ehkä onni onnettomuudessa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Juuri näin! Minulla on tasan kerran ollut oppilas jonka soittaminen oli tavallista haasteellisempaa jäykkyyden vuoksi, kyseisellä lapsella oli neurologinen sairaus. Mutta soiton tavoitteetkin oli varsin erilaiset kuin monella muulla. Yhdellä oppilaalla taas oli ylirento käsi, mutta hänellä oli cp-vamma joka vaikutti toiseen käteen. Tässäkin kohtaa tavoitteet katsottiin yksilöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikkiopiston tarkoitus on antaa valmiudet ammattiopintoihin. Että ei se nyt ihan pelkkä harrastuspaikka ole. Ne, jotka haluavat 'vain' harrastaa, menevät toisenlaisiin oppilaitoksiin, esim. kansalaisopistoon.
Alle 5 % musiikkiopistojen oppilaista tulee ammattilaisia. Miksi opetus ja vaatimukset menevät täysin ammattiopintojen ehdolla? Harvassa kansalaisopistossa on mahdollisuus opetella soittamaan muuta kuin korkeintaan yhtä tai kahta soitinta (esim. piano tai kitara). Jos haluaa oppia soittamaan jotain muuta, on useimmilla paikkakunnilla pakko mennä musiikkiopistoon.
16
Avaatko vielä, ketä tuohon 5% sisältyy. Solistit, orkesterimuusikot, musiikinopettajat, kirkkomuusikot, musiikkiin painottaneet luokanopet ja lastentarhanopet. Myös kevyen musiikin ja kansanmusiikin ammattilaisista on moni soittanut musiikkiopistossa. Tuo 5% tuntuu tosi vähältä?
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä jotain hienoa että lapsi käy musiikkiopistolla? Miksi viette lasta väkisin harrastukseen mikä ei lasta kiinnosta?
Tiedät varsin hyvin itsekin, että on siinä aika paljon hienoa, että lapsi on läpäissyt pääsykokeet ja päässyt musiikkiopistoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko se musiikkiopisto sitten niin hienoa? Mun ajatusmaailmaan se toiminta ei oikein sovi ja siksi en lastani sinne välttämättä veisikään. Siellä monesti viedään lapselta se soittamisen ilo. Se johtuu usein juuri paineista, suoritusvaatimuksista, tenteistä ja vertailusta muihin. Näin oli ainakin omassa nuoruudessa ja täällä ei ainakaan toiminta ole kovinkaan paljoa siitä muuttunut, jopa samaa henkilökuntaa vielä suurelta osin. Se ei ole paikka harrastaa vaan sillä on joku muu tavoite, jota en kyllä oikein ole koskaan saanut selville. Tuottaa ammattilaismuusikkoja?
Itse haluaisin että lapseni saisi ennenkaikkea iloa musiikista.
Itselleni tulee mieleen esim. Etelä-Amerikan maat, joissa musiikki on kaikessa mukana arjessa ja se on sisällä niissä ihmisissä ja siihen liittyy kaikenlaisia positiivia piirteitä ja se tuottaa iloa.
Musiikkiopisto on kuin vastakohta tälle. Tunnit vanhoissa ja kolkoissa kivitaloissa, paskantärkeä opettaja valittamassa harjoittelun puutteesta, esiintymiset on viimeiseen asti viilattu ja hiottu vakaviksi niin että niissä ei paljon iloa ole jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko siinä jotain hienoa että lapsi käy musiikkiopistolla? Miksi viette lasta väkisin harrastukseen mikä ei lasta kiinnosta?
Tiedät varsin hyvin itsekin, että on siinä aika paljon hienoa, että lapsi on läpäissyt pääsykokeet ja päässyt musiikkiopistoon.
Eli jos lapsi pääsee musaopistoon niin hänen on pakko harrastaa kiinnosti taikka ei? Kyllä ne opettajatkin yleensä mielummin motivoituneita opettavat kuin lapsirukkia jotka vanhemmat ovat pakottaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Ensin täällä vängätään, että 10 minuuttua harjoittelua päivässä riittää kaikille. Ei yhtään enempää. Silloin löytyy oikea ote ja rentous. Sitten kun sekään ei ole jollekin riittänyt ja on harjoitellut tuntikausia soittotuntia edeltävänä iltana, ollaan sanomassa, että a. on harjoitellut liikaa kerralla ja b. rentous soittamiseen tulee harjoittelun myötä. Siis whaat? Te mammat ja musiikinopen teette mahdottomaksi ymmärtää, miten pitäisi harjoitella. Olen pelkkä äiti itsekin, mutta meillä harjoitellaan reilusti enemmän kuin 10 minsaa kerrallaan. Tehdäänkö siinä siis väärin? Entäs kun lapsi ei 10 minsan aikana opi soittoläksyjään? Yleensä se aika menee jo tutkiessa, mitä pitää soittaa ja miten se kappale menikään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi..
Paljon paremmin olisit kehittynyt, jos olisit harjoitellut 10 minuuttia joka päivä. Säännöllisyys on paljon tärkeämpää kuin maratonharjoittelusessiot.
Sinä et ole tainnut harrastaa pianonsoittoa paria vuotta pidempään?
Lapseni suoritti vähän aikaa sitten pianon C-tutkinnon erinomaisella arvosanalla. Joo, kyllä hän nykyisin harjoittelee enemmän kuin 10 minuuttia päivässä. Mutta alakouluiässä riitti ihan hyvin 10-15 minuuttia päivässä. Soittotunteja ei ole koskaan ollut enempää kuin yksi viikossa.
16
Onhan näitä lahjakkaita tapauksia. Jotkut ei tarvitse edes musiikin teoriaopetusta. Meillä musiikkiopistosta ilmoitettiin 10-vuotiaalle, että hän ei voi jatkaa soittotunteja (piano ja haitari), jos ei mene teoriatunneille. Ne on pakko ottaa, vaikka ei kiinnostaisi pätkääkään.
No mutta toki teoriaa sivutaan paljon myös soittotunneilla. Silti parempi että soitonopettaja saa keskittyä ihan vaan soiton opettamiseen
Tietenkin myös soittotunneilla on teoriaa. Miksi se sitten on pakollinen joillekin? Täällä joku kirjoitti, että 10-vuotias on velvoitettu menemään teoriatunneille, jos haluaa jatkaa soittoharrastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Ensin täällä vängätään, että 10 minuuttua harjoittelua päivässä riittää kaikille. Ei yhtään enempää. Silloin löytyy oikea ote ja rentous. Sitten kun sekään ei ole jollekin riittänyt ja on harjoitellut tuntikausia soittotuntia edeltävänä iltana, ollaan sanomassa, että a. on harjoitellut liikaa kerralla ja b. rentous soittamiseen tulee harjoittelun myötä. Siis whaat? Te mammat ja musiikinopen teette mahdottomaksi ymmärtää, miten pitäisi harjoitella. Olen pelkkä äiti itsekin, mutta meillä harjoitellaan reilusti enemmän kuin 10 minsaa kerrallaan. Tehdäänkö siinä siis väärin? Entäs kun lapsi ei 10 minsan aikana opi soittoläksyjään? Yleensä se aika menee jo tutkiessa, mitä pitää soittaa ja miten se kappale menikään.
Harjoittelun määrä riippuu harjoittelijan iästä, taitotasosta ja instrumentista. Kannattaa avata se leipäläpi soittotunneilla ja kysyä ohjeita harjoitteluun. Varsinkin pienille oppilaille lyhyempi harjoitusaika on monesti motivoivampi, kotiläksykappalekin saattaa olla vain yhden rivin mittainen. Ei niin lyhyttä värssyä tarvitse tuntitolkulla treenata, ei aloittelijalla riitä kärsivällisyys eikä soittotekniikkakaan sellaiseen. Ja esimerkiksi puhallinsoittajalla ei riitä alussa ansatsi eikä hengitystekniikka kovin pitkiin harjoituksiin vaikka olisikin jo koululainen aloittaessaan. Eli kysykää rohkeasti soitonopettajalta neuvoja!
Harjoittelussa on se puoli, että kun harjoittelee hyvin, oppii paremmin ja nauttii soittamisestakin enemmän, koska se kuulostaa paremmalta. Omat lapseni pitävät vaativista opettajista, koska heidän opetuksessaan voi kehittyä. Nykyisin musiikkiopistossa on kyllä todella kannustavat ja ammattitaitoiset opettajat, ja soittamisen ilo on päällimmäisenä asiana. Yhteisprojekteissa oppii paljon, muutakin kuin soittamista. Kannattaa tsempata ja suhtautua itsekin ilolla musiikkiin, se tarttuu helposti lapsiinkin. Hyvä asia on kuunnella perheessä klassista musiikkia. Lapsen korva harjaantuu hyvälle musiikille, eikä surkea musiikki enää kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen teini. Soitin kitaraa musiikkiopistossa yhden kauden, mutta sitten lopetin. Liian kallista siihennähden, että minun täytyi opetella minulle tuntemattomia muutaman soinnun pop/tms. kappaleita vaikka koitin aina kysyä että voitaisiinko soittaa noita riffipohjaisia metallibiisejä kun mulla niihin kyllä osaaminen riittäisi jos saisin vain harjoitella eka vähän sitä nuottia ja kun perusjutut kuten soinnut ja nuotinlukemisen jo osaan. Ei sitten vaan käynyt ja mulla loppui motivaatio ränkätä niitä muutamaa sointua kotona yksikseni tuntien ulkopuolella. Sitten sain valituksia kun en jaksanut olla kiinnostunut. Opettelen mieluummin sitten itse kotona biisejä joita oikeasti haluan.
Opettaja yritti laajentaa osaamistasi mutta et ollut vastaanottavainen. Esimerkiksi jos perussyke ei vaan pysy ei siinä voi vielä mitään kovin monimutkaista edes opetella. Perusasiat ja edes vähän tekniikkaa ensin kuntoon. Mitään uutta ei opi jos ei ole edes vähän valmis menemään epämukavuusalueilleen.
Homma kyllä toimi ja osasin ne asiat, muttakun ei se opettaja muuta halunnut. "Onhan nää kivempia nämä helpommat kappaleet kun voi vaikka laulaa mukana..." "Mutta eikö me nyt millään voitaisi soittaa jotain riffipohjaista metallibiisiä edes kerran kun osaan nuo perusasiat?" "Katsotaan ehkä joskus, mutta eikö nämä sointukappaleet nyt kuitenkin menisi?" Mulle voi sanoa suoraan jos en oikeasti osaa, muttakun aina oli se "no eikö nämä nyt olisi kuitenkin kivempia?" Osaamistani olisi voinut laajentaa vain siirtymällä oikeasti hieman monimutkaisempiin kappaleisiin kuin niihin D-D-D-D A-A-A-A yms. kappaleisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Ensin täällä vängätään, että 10 minuuttua harjoittelua päivässä riittää kaikille. Ei yhtään enempää. Silloin löytyy oikea ote ja rentous. Sitten kun sekään ei ole jollekin riittänyt ja on harjoitellut tuntikausia soittotuntia edeltävänä iltana, ollaan sanomassa, että a. on harjoitellut liikaa kerralla ja b. rentous soittamiseen tulee harjoittelun myötä. Siis whaat? Te mammat ja musiikinopen teette mahdottomaksi ymmärtää, miten pitäisi harjoitella. Olen pelkkä äiti itsekin, mutta meillä harjoitellaan reilusti enemmän kuin 10 minsaa kerrallaan. Tehdäänkö siinä siis väärin? Entäs kun lapsi ei 10 minsan aikana opi soittoläksyjään? Yleensä se aika menee jo tutkiessa, mitä pitää soittaa ja miten se kappale menikään.
Harjoittelun määrä riippuu harjoittelijan iästä, taitotasosta ja instrumentista. Kannattaa avata se leipäläpi soittotunneilla ja kysyä ohjeita harjoitteluun. Varsinkin pienille oppilaille lyhyempi harjoitusaika on monesti motivoivampi, kotiläksykappalekin saattaa olla vain yhden rivin mittainen. Ei niin lyhyttä värssyä tarvitse tuntitolkulla treenata, ei aloittelijalla riitä kärsivällisyys eikä soittotekniikkakaan sellaiseen. Ja esimerkiksi puhallinsoittajalla ei riitä alussa ansatsi eikä hengitystekniikka kovin pitkiin harjoituksiin vaikka olisikin jo koululainen aloittaessaan. Eli kysykää rohkeasti soitonopettajalta neuvoja!
Niin, ALOITTELIJA. Mutta kun niistäkin tahtoo tulla konkareita 5-6 vuodessa, ja soittoläksyä riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Ensin täällä vängätään, että 10 minuuttua harjoittelua päivässä riittää kaikille. Ei yhtään enempää. Silloin löytyy oikea ote ja rentous. Sitten kun sekään ei ole jollekin riittänyt ja on harjoitellut tuntikausia soittotuntia edeltävänä iltana, ollaan sanomassa, että a. on harjoitellut liikaa kerralla ja b. rentous soittamiseen tulee harjoittelun myötä. Siis whaat? Te mammat ja musiikinopen teette mahdottomaksi ymmärtää, miten pitäisi harjoitella. Olen pelkkä äiti itsekin, mutta meillä harjoitellaan reilusti enemmän kuin 10 minsaa kerrallaan. Tehdäänkö siinä siis väärin? Entäs kun lapsi ei 10 minsan aikana opi soittoläksyjään? Yleensä se aika menee jo tutkiessa, mitä pitää soittaa ja miten se kappale menikään.
Et nyt tunnu ymmärtävän: olennaista on se, että lapsi harjoittelee joka päivä. Alakouluikäisellä 10 minuuttia riittää siihen, kunhan ei tule välipäiviä. Säännöllisyys on paljon tärkeämpää kuin harjoittelun kesto. Sillä, että harjoittelee yhtenä päivänä viikossa 5 tuntia, ei voi mitenkään korvata väliin jäänyttä viittä päivää.
Toki lapsi saa harjoitella pitempääkin kuin 10minuuttia kerrallaan, jos hän itse haluaa.
Ehkä kannattaa mennä johonkin koulun iltapäiväkerhoon, jos ei halua panostaa harrastukseensa. Viimeistään teini-ikäisenä jyvät erottuu akanoista, kun harrastelijat alkavat juosta tyttöjen/poikien perässä ja oikeasti musiikista kiinnostuneet miettivät jatko-opiskelupaikkoja ja ammattilaisuuteen tähtäämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten niin nykyään??? Minä olen itse musiikkiopistossa käynyt pianotunneilla ja musiikinteoriassa 80-90-luvulla. Silloin ainakin oli hyvin tavoitteellista. Jos ei soittoläksyä osannut kunnolla, sai nuhteet. Musiikinteorian kokeet oli ihan painajaista. Yksi opettaja kertoi tulokset ääneen koko ryhmälle. Minä harjoittelin soittoläksyjä yleensä koko edellisen illan, ihan tuntikausia. Silti en kehittynyt muusikoksi. Minulta puuttuu sormista rentous, jota tarvitaan pehmeän musiikin tuottamiseen. Kuulen itse korvalla, miten jokin soitetaan oikein, mutta ei minun sormeni siihen kykene. Koska sain lahjaksi oman pianon, minua velvotettiin käymään soittotunneilla 14-vuotiaaksi asti.
Edellisenä iltana paniikkitreenaus ei kuulosta kovin hyvälle, neuvottiinko sinulle miten kannattaisi harjoitella? Se rentouskin tulee ihan vaan harjoittelemalla. Nykyään ei kai kuulutelka tuloksia yhtään missään ja hyvä niin.
Ei se rentous kaikille harjoittelemalla tule. Kun sormet on jäykät niin sormet on jäykät.
Sivukommentti: rentous tulee siitä, että harjoittelee hyvin kappaleen, ja sormilihasten hallinta on riittävän kehittynyttä jotta pystyy soittamaan eri tavoin. Toisinsanoen harjoittelun myötä. Eri asia on jos et jostain lääketieteellisestä syystä kykene oppimaan lihasten hallintaa tai sormet ovat jäykät sairauden vuoksi (cp-vamma/lihastauti/reuma).
Just näin. Itse aloitin kitaran viitisen vuotta sitten vaikka tiesin että sormeni ovat jäykät ja lyhyet. Olin niin innostunut että ajattelin vain että no soitan sitten vaikka jäykillä sormilla, niin hyvin kuin tällaisilla voi oppia soittamaan. Viime viikonloppuna kuitenkin eräs kitaraa itsekin soittava tuli kehumaan soittoni rentoutta. Se kehu vaati viisi vuotta melkein päivittäistä harjoittelua, mutta tajusin vasta nyt itsekin että tosiaan, eivät nämä enää niin jäykät olekaan. "Jo" parin-kolmen vuoden jälkeen pystyin myös sellaisiin itselleni vaativampiin juttuihin joihin luulin sormieni olevan vaan liian lyhyet. Sekin oli kuitenkin vain sitä kuuluisaa toistojen puutetta.
Vaihtoehdot yhtenä päivänä 5 tuntia tai viitenä päivänä 10 minuuttia? 😄 Onneksi kouluissa opetetaan vielä matikkaakin.
Meillä ei kansalaisopistossa ole muuta yksin soitettavaa tarjolla kuin djembe-rumpukurssi. Lisäksi on kuorolaulua, eläkeläisten musiikkipiiri ja yksinlaulu. Vähän vaikea lapsen lopettaa musiikkiopisto, kun ei ole muita, kevyempiä vaihtoehtoja paikkakunnalla.