Kaverini käytti sähköhammasharjaani ilman lupaani, hirveä riita
Tämä kaveri oli siis viime viikonlopun luonani. Kaikki menikin muuten ihan jees, mutta illalla aloin kuunnella sähköhammasharjan ääntä. Eka mietin hänen ottaneen oman harjansa mukaan, mutta sitten myöhemmin huomasin uuden harjaspään kylpyhuoneen lavuaarilla. Kysyin kaveriltani, mihin hän on sen hammasharjansa laittanut, koska voihan hän laittaa sen pistorasiaan lataukseen? Kaveri hölmistyneenä kysyi, että mihinkäs hän omaa harjaa tarvitsisi, kun voi hyvin lainata minun. Hän siis oli aivan pokkana ilman mitään lupia vaan käyttänyt sähköhammasharjaani omalla harjaspäällään! Suutuin helkatisti ja sanoin moisen olevan todella ÄLLÖTTÄVÄÄ enkä minä moista hyväksy. Kuulemma kukaan muu ei muka ole nipottanut samasta asiasta kuten minä. Näinkö on? Eikö muka teistä ole todella kuvottavaa pitää samaa harjaa suussa jonkun puolitutun kanssa, vaikka itse harjaosa eri onkin?
Jouduin sitten ostamaan kaverille halvimman mahdollisen tavallisen hammasharjan, kun ei raukalla muka ollut budjettia moiseen turhaan kuluerään. Silti tuo jaksoi valittaa vielä monta kertaa siitä, ettei tule tarpeeksi puhdasta sillä, koska ei ole sähköhammasharja. No eipä tarvitse vierailla toista kertaa!
AV, kumpi meistä oli törppö?
Kommentit (24)
Onhan meillä koko perheelläkin yksi kone ja neljä harjaa. Ei sitä konetta suuhun työnnetä.
Ajattelin otsikosta, että käytti sinun harjaasi, mutta kun kerran oli oma harjaspää niin nauroin ääneen ap:lle.
Kun olin lapsi, meillä koko perhe käytti samaa sähköhammasharjaa mihin kaikilla oli oma pää. Siksihän niihin voi ostaa monipakkauksia päitä ja usein on ne väririnkulat millä merkitään mikä on kenenkin.
Joko ap on huono provo tai täysin todellisuudesta vieraantunut idiootti.
Kaverini pyysi kerran kyläillessään sähköhammasharjaani lainaan. Tietysti lainasin, mutta en arvannut että hän halusi lainata sitä masturboidakseen...
Haloo, on ehkä HIEMAN eri asia käyttää samaa harjaa perheen kuin kaiken maailman puolituttujen kesken.
AP
Lupa olisi pitänyt kysyä, mutta en ymmärrä mikä tuossa on nyt erityisen ällöttävää. Käyttäähän lääkärikin yhtä ja samaa korvalamppua ja vaihtaa vain sen korvaan menevän muoviosan.
Sähköhammasharjaa voi hyvin käyttää useampi, kunhan on jokaiselle oma terä siihen.
Kaiken maailman puolituttuja kutsut viikonlopuksi yökylään?
Vierailija kirjoitti:
Kaiken maailman puolituttuja kutsut viikonlopuksi yökylään?
Kilttinä ihmisenä päätin majoittaa hänet ekaa kertaa luokseni, kun hän oli paikkakunnalla käymässä. Jokainen on joskus ollut kavereidensa luona ekaa kertaa yökylässä.
AP
Olen aika yllättynyt, että näinkin moni muka pitää tuota ihan OK:na. Vai trollaatteko vaan? No joka tapauksessa minä en voi sille mitään, että minua ällöttää ja pahasti. En tule jatkossakaan hyväksymään tuollaista käytöstä. Jännä silti kuulla yleisen mielipiteen olevan noin erilainen.
AP
Kyllä ne samat suussa elävät pöpöt siirtyvät suudellessa kuin hampaita harjatessa. Ette vissiin suutele lainkaan?
Tietysti oma harjapää on hyvä olla.
Jos ei niin harjapään voi desinfioida mm kynsilakan poistoaineella tai etikalla tai laita harjapää astianpesukoneeseen jos tuntuu et kaipaa puhdistusta.
Itse pesen tavalliset hammasharjat ja mukit viikottain astianpesukoneessa.
Sinä olet törppö. Kun puhallat alkometriin, vaihdetaan vaan pilliä, hammaslääkäri käyttää eri poranteriä, mutta pora on se sama jne.
Taidat olla pöp pelkääjä....
Vierailija kirjoitti:
Sähköhammasharjaa voi hyvin käyttää useampi, kunhan on jokaiselle oma terä siihen.
Terä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sähköhammasharjaa voi hyvin käyttää useampi, kunhan on jokaiselle oma terä siihen.
Terä?
Terällä saa niin puhtaat hampaat, että tarvitsee harjata vain kerran. :D
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaiken maailman puolituttuja kutsut viikonlopuksi yökylään?
Kilttinä ihmisenä päätin majoittaa hänet ekaa kertaa luokseni, kun hän oli paikkakunnalla käymässä. Jokainen on joskus ollut kavereidensa luona ekaa kertaa yökylässä.
AP
Kavereiden kanssa kyllä on yökyläilty, muttei puolituttujen.
Ap sä olet törppö.
En käyttäisi edes perheen kesken yhteistä. Kyllä minuakin ällöttää. Oli sitten kuinka puhdas tahansa. Ketä ällöttää mikäkin, ei ap sen törpömpi ole kuin kaverinsakaan, joka ei varmistanut asian olevan ok.
Paska provo, panosta hyvä ihminen
Kaverisi on törppö. Hyi, minuakin ällöttäisi. Varsinkaan lupaa kysymättä tuollaista ei tehdä, törkeää. Ei minuakaan ällötä syödä samalla lusikalla jota koira on juuri nuolaissut, mutten silti antaisi sitä kysymättä kaverille ruokailuvälineeksi.
Nyt se vastaileekin itelleen. :'D sama kauhistunut kirjakieli. Nolo.
Sinä.